Millaisia kokemuksia

ilpittore

teillä on preussinsinisen (tunnetaan myös pariisin-,berliinin- ja kiinansinisena) käytöstä?

Olen luopunut sen käytöstä sen läpitunkevan vahvuuden vuoksi. Se tulee esille erityisesti silloin, kun käytän sitä suoraan pigmenttinä tempera- tai akryylimaalauksessa. Värejä sekoittaessa sininen jotenkin jää peittoon ja tulee esille vasta maalatessa ja aina liian voimakkaana. Väri tuntuu tarttuvan ja leviävän kaikkialle ja se istuu tosi lujassa, jos joutuu väärään paikkaan. En ole käyttänyt enää öljymaalauksissakaan preussinsinistä.

Misssä ja miten käytätte sitä, minkä vuoksi? Saaako sillä tai antaako se jotakin, jota ei voi muilla väreillä korvata? Tenkö jotakin "väärin" sen käytössä?

15

1097

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yksi vain

      käyttänyt preussia juuri koskaan. En yksinkertaisesti pidä väristä, sen vihertävään taipumus on mielestäni hieman vastenmielinen. Suosin kylmempiä sinisiä melkein aina.

      TAidegrafiikassa taas preussin käyttö on hieman erilaista, koska painovärit käyttäytyvät eri tavalla kuin esim. öljyvärit.

    • .Taidemaikka.

      Totta, preussinsininen on aika dominoiva väri. Itse olemme neuvoneet oppilaillemme että esimerkiksi "atverben blue"-ta voi mainiosti käyttää muunmuassa taivaansinisen kuvaamiseen kun sitä sekoittaa titaanium valkoiseen. Kun sitä taas sekoittaa sinkinvalkoiseen niin siitä kaskas katoaakin äkkiä se dominointiominaisuus, eli se ei enää peitäkkään niin hyvin. Useinmiten sen tuloksen näkeekin vasta hiukan myöhemmin eikä esimerkiksi työstäessään. Juuri sen monet kokevat hankalaksi.
      Jotkin "väripainotteiset" ammattitaiteilijat tykkäävät kovasti käyttää preussinsinistä sekoituksissaan sen ominaisuuksien vuoksi.
      Tuon kirjoituksesi perusteella en ainakaan minä pysty sanomaan teetkö väärin tai oikein, mutta ainahan kaikenlaista kannattaa kokeilla.

    • olivetree

      kokemuksia on. Tunnetaan ilmeisesti myös prussian blue nimellä? Muistan joskus käyttäneeni preussinsinistä juuri sen kuultavuuden takia. Sekoitettuna alizarin crimsoniin sillä saa tummia, melkein mustaakin mustempia varjoja, joissa on läpikuultavuutta. Tämä siis öljyväreillä.
      Nykyisin käytän pääosin cobaltin sinistä, aitoa sellaista. Joskus harvoin lämpimämpää ultramariinia ja myös joskus kylmempää manganese blue. Tätä viimeistä tulee joskus maisemassa käytettyä. Aika usein käytän sinisenä myös luumustaa, joka valkoiseen taitettuna tulee sinertäväksi.

      • olivetree

        väärin. Se oli tietenkin viridian mitä tuli sekoitettua sen alizarinin kanssa.

      • olivetree kirjoitti:

        väärin. Se oli tietenkin viridian mitä tuli sekoitettua sen alizarinin kanssa.

        tässä taannoin kun täällä keskusteltiin harmaista, niin siinä yhteydessä minäkin totesin, että alizar-viridian-yhdistelmällä saa "dramaattisen" mustan. Mutta tuota alizar-preussinsinistä voisi kokeilla, sillä saattaa saada oikean sysimustan. Pidän vain juuri nyt paussia maalaamisessa ja palasin vuosien takaiseen puupiirrokseen, jos siitä vielä jotain saisi irti. Ensimmäiset pari laattaa menivät kyllä mopelle mutta ei auta vielä heittää kesken. Pitää palata tuohon mustaan sitten joskus.

    • Artti

      Se on voimakas väri ja ilmeisesti onnistuu , jos käyttää kerrosmaalausta, eli antaa kuivua ennenkuin jatkaa, jolloin se ei leviä ympäriinsä.

    • veldes

      Preussinsininen on yksinomaan lasuuriväri. Ultramariinin päälle kuullottamalla syntyy syvä kirkas sininen.
      Preussinsininen kadmiuminpunainen=värikäs musta
      Preussinsininen alitsariininpunainen poltettu umbra= värikäs musta
      keltaisten ja ruskeiden kanssa saa voimakkaita vihreitä
      Itse käytän sitä mustiin ja osana talvista pakkastaivasta

      Onko vastaasi tullut väriä sap green,saftgrun,vert de vessie, sapgroen eli sama vihreän sävy eri kielillä.
      On tuossa avattu tuubi enkä tiedä sille oikein järkevää käyttöä, tuntuu niin ällöltä sävyltä.

      • tullut mieleeni, mutta en ole liioin laseerausta paljon tehnytkään, alla primamaalari kun lähinnä olen.

        Vastauksessasi jää hiukan epäselväksi, ovatko nuo kaikki väriyhdistelmät laseerauksia eli onko tuo yksi umbra, joka on ensin laseerattu alizarinilla ja se sitten se pr.sinisellä? Muuten erinomaista tietoa, kiitos siitä.

        Mainitsemaasi vihreää en tunne. Yleensä sekoitan itse vihreät. Valmiita vihreitä käytän vähän ja niitäkin lähinnä sekoituksiin. Käytössä minulla on maanvihreä(terra verte), joka sopii sellaisenaan mm. kaikkiin maisemiin, viridian alizarin kanssa mustiin ja harmaisiin ja kromioxidi.

      • veldes
        ilpittore kirjoitti:

        tullut mieleeni, mutta en ole liioin laseerausta paljon tehnytkään, alla primamaalari kun lähinnä olen.

        Vastauksessasi jää hiukan epäselväksi, ovatko nuo kaikki väriyhdistelmät laseerauksia eli onko tuo yksi umbra, joka on ensin laseerattu alizarinilla ja se sitten se pr.sinisellä? Muuten erinomaista tietoa, kiitos siitä.

        Mainitsemaasi vihreää en tunne. Yleensä sekoitan itse vihreät. Valmiita vihreitä käytän vähän ja niitäkin lähinnä sekoituksiin. Käytössä minulla on maanvihreä(terra verte), joka sopii sellaisenaan mm. kaikkiin maisemiin, viridian alizarin kanssa mustiin ja harmaisiin ja kromioxidi.

        Annoin nyt ristiriitaista tietoa sinulle kun puhuin pelkästä lasuuriväristä vaikka se sitä onkin. Nämä mustat on sekoituksia paletilla. Miksei onnistuisi myös laseeraamalla en ole kokeillut.
        Tuo laseeraus on siitä hieno tekniikka että valmis maalaus näyttää eri valaistusolosuhteissa paljon elävämmältä, se jotenkin kuin vaihtaisi väriä eri valoissa.
        Grafiikassakin on värejä kerroksittain ei kuitenkaan toimi samoin kuin öljyväri. Ilmeisesti tuo välivernissa aiheuttaa sen kolmiulotteisuuden.
        Voisiko joku palstalaisista enemmän opiskellut valaista asiaa. Uskoisin tästäkin tekniikasta olevan uutta tuoretta tietoa.

      • Eve-Lisa
        veldes kirjoitti:

        Preussin sävytettyjä värejä yleensä minä käytän paljon silloin kun maalaan ulkona kirkkaassa luonnonvalossa. Siloin ne ikäänkuin pääsevät paremmin oikeuksiinsa. Tosin ne sävyt sitten taas vastaavasti hieman latistuvat keskinkertaista himmeämmässä valaistuksessa.

      • Artti

        Laimennettuna eli ohennettuna niillä voi tietenkin tehdä lasuureja! Valkoisen lisäys vähentää värin voimakkuutta. Valkoinen olisi parempi levittää lasuuriin erikseen.

      • Artti

        Varjojen värit eivät ole niiin kirkkaita. Sap Green sopisi varjojen väriksi lehdistöihin.

      • veldes
        Artti kirjoitti:

        Laimennettuna eli ohennettuna niillä voi tietenkin tehdä lasuureja! Valkoisen lisäys vähentää värin voimakkuutta. Valkoinen olisi parempi levittää lasuuriin erikseen.

        Teetkö itse lasuureja minkä verran, onnistuuko se tärpätillä ja öljyllä. Olen luullut siihen tarvittavan dammariakin aika paljon, antaa kuultavuutta ja väri varmasti tarttuu. Dammari on vaan niin voimakkaan tuoksuista että itseäni alkaa oksettaa.
        Veikko Kiljusen kirjassa puhutaan mastiksista joka kävisi dammarin tilalle, oletko koskaan kokeillut, onkohan siinä kuinka voimakas tuoksu?

        Kuivuu nopeammin maalausnesteellä. Teen laseerauksia , aihe vaatii.

    • Nimimerkkkki

      Artti: sap green lienee hyvä pohja teoriassa noh itse käytän kyllä valmis vihreitä mutta käytännössä vain yhden pigmentin vihreitä. ja presusin sinistä käytän aika vähän kun tehtaan laatu jota vasta omistan on hieman pettymys. mutta sen halusin sanoa että akryylissä usein ei aitoa ole vaan joku sekoitus no en ole koskaan nähnyt ja olen oppinut että ei toimi akryylin sideaineiden kanssa yhteen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      246
      2179
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      190
      1655
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      47
      1309
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      1025
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      826
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      800
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      31
      780
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      760
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      25
      756
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe