Olen hukassa 16-vuotiaan poikani kanssa. Epäilen hänen olevan vahvasti narsistinen. Hän on koko ikänsä ollut empatiakyvytön, julma eläimille, tottelematon sekä kaikkivoipainen omasta mielestään. Kukaan ei kuulemma voi hänelle mitään. Viimeisimmässä episodissa hän kävi tyttökaverinsa päälle ja tilanteen jälkeen uhkaili isäänsä teräaseella. Isä ei tietenkään siinä tilanteessa kysellyt mitään vaan heitti pojan armotta kenttään. Ehkäpä ko tapaus herättää pojan...en tiedä. Jo aiemmin hän on uhkaillut minuakin teräaseella ja ollut muutaman kerran hoidettavana psykiatrisella osastolla, mutta aina diagnoosi on sama: keskivaikea masennus ja itsetuhoisuus. En ole kuitenkaan missään vaiheessa niellyt diagnoosia koska minusta poika hakee vain huomiota jutuillaan ja teoillaan. Poika on nyt viimeisen vuoden asunut isän kanssa mikä olisi muutoin ihan ok, mutta kun isällä on samoja piirteitä. Naimisissaolomme aikana hän määräsi miten pukeuduin, käyttäydyin, kenen kanssa kaveerasin jne. Lapset ovat kertaalleen olleet paikalla katsomassa kun isä on minut pahoinpidellyt...tapauksia on useampi, mutta onneksi vain yhden kerran ovat lapset nähneet. Aina tilannetta väritti se että isä oli täysin kylmä minua lyödessään. Eromme jälkeen hän seurasi minua, lähetteli uhkauksia tekstiviesteillä, uhkasi milloin minua, milloin läheisiäni jne.
Tässä paikassa ehkä herää kysymys että miksi olen päästänyt lapset asumaan isälle? Niin...ei minulta sitä kysytty. Isä tuli muutama vuosi sitten paikalle pelastavana enkelinä ja lahjoi lapset luokseen...vain minun kiusaksi. Pojan käytös on luonnollisesti ollut minun vikani, minä olen niin huono äiti. Nyt ääni kellossa muuttui kun poika teki saman isälleen...nyt pojassa on sitten jotain vikaa kuulemma. Niinpä niin, mutta isä tuskin ammattiapua pojalle hakee. Mitä ihmettä voin tehdä? Isän luona asuu myös pikkuveli jonka puolesta pelkään tosissani...entäpä jos vanhemmalla pojalla joku päivä oikeasti pimahtaa? He eivät ole koskaan tulleet toimeen keskenään (veljekset) vaan isompi on pienestä asti pienempää höykyyttänyt.
Tässä paikassa ehkä herää kysymys että miksi olen päästänyt lapset asumaan isälle? Niin...ei minulta sitä kysytty. Isä tuli muutama vuosi sitten paikalle pelastavana enkelinä ja lahjoi lapset luokseen...vain minun kiusaksi. Pojan käytös on luonnollisesti ollut minun vikani, minä olen niin huono äiti. Nyt ääni kellossa muuttui kun poika teki saman isälleen...nyt pojassa on sitten jotain vikaa kuulemma. Niinpä niin, mutta isä tuskin ammattiapua pojalle hakee. Mitä ihmettä voin tehdä? Isän luona asuu myös pikkuveli jonka puolesta pelkään tosissani...entäpä jos vanhemmalla pojalla joku päivä oikeasti pimahtaa? He eivät ole koskaan tulleet toimeen keskenään (veljekset) vaan isompi on pienestä asti pienempää höykyyttänyt.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Narsismi syntyy äidin ja vauvan välisestä ongelmasta varhaisesta vuorovaikutuksessa. Ehkä tiedät itse paremmin, missä sinulla sitten mätti pojan kanssa...
Tiedän. Minulla ja vanhimmalla pojallani oli hyvin symbioottinen suhde hänen ensimmäiset vuotensa. Minä olin hänen ainoa hoitajansa, isä ei paikalla juurikaan ollut. Toinen lapsi syntyi kun poika oli 1 vuoden 10 kk:n ikäinen. Hän sairasti pienestä asti hyvin paljon joten jouduin viettämään aikoja pois vanhemman pojan luota ja viemään hänet ulkopuolisille hoitoon..poikani on itse sanonut että hänen elämä oli hyvin siihen saakka kun pikkuveli syntyi. Tottahan hän ei asiasta mitään muista, mutta hän näkee asian niin. Joten usko pois: kyllä tiedän. Nämä on myös käyty psykoterapiaistunnoissa läpi, mutta kun tilanne on valitettavasti ollut mikä on ollut.
miksi sitten otsikko kuuluu "Narsismia isältä pojalle"???
Narsismi voi periytyä...siksi.
Lapsuuden ympäristö vaikuttaa kuitenkin myös.
se on varmaa.
Se että suvuissa on paljon rikollisuutta tai narsismia ei tarkoita muuta kuin tapojen peritymistä.
Tarkennus...Alttius persoonallisuushäiriöille periytyy.
Siihen vielä lisää ympäristön niin Avot!
Rikollisuus voi selittyä antisosiaalisen persoonallisuushäiriön periytymisellä, mutta voi olla että käytös on vain opittua, jolloin tavasta pääsee myös helposti eroon jos vain haluaa....Tapauskohtaista katsos.
johan muuttui ääni kellossa. Aina pitää olla korjaamassa asioita. Tämä häiriön alttiuskaan ei sitten tarkoita että persoonallisuushäiriö periytyy vaan nimenomaan sitä, että henkilöllä on muita hieman suurempi mahdollisuus siihen, suotuisissa olosuhteissa. Sillä faktaa on että narsismi on enemmän kehityksellinen kuin synnynnäinen häiriö.
Muuta kuin kehityksellisestä periytymisestä ei ole näyttöä.
Persoonallisuushäiriö= geenit ulkoiset tekijät. Eli eiköhän tuo ole lähinnä ihan sama miten asian ilmaisee...
persoonallisuus periytyy, ei sen häiriöt! Häiriöt tuottaa ympäristö.
Tajuakkohan nyt itekään mitä höpiset.
Jos persoonallisuus jossa on häiriöitä periytyy niin miten se eroaa siitä, jos sanoo että persoonallisuushäiriö periytyy? :)
vain persoonallisuuden perusta eli temperamentti perityy. Häiriöt tuottaa ympäristö.
Tajuatko mitä sanoit?
Jos persoonallisuushäiriö periytyisi,
mitään yhteyttä ympäristöön ei voitaisi
osoittaa.
Montako sellaista persoonallisuuden häiriötilaa
tiedossasi on, joissa ei ole mitään
ympäristön vaikutuksella
mitään sijaa?
Aika utopistinen ajatus, mutta niinhän se
aina on kun narsisti ei halua myöntää
olleensa väärässä. Se väännetään vaikka
mistä irti.
Kuvitellaampa vaikka tilanne missä esim. isällä olisi epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö. Lapsi olisi koko ikänsä kasvanut vaikka jossain pienessä huoneessa, missä ei olisi saanut mitään vaikutteita ulkomaailmasta.
Ajattelu ja luonne voisivat silti mielestäni olla persoonallisuushäiriöön viittaavia, vaikkei tällä lapsella mitään esim.väkivaltaista käytöstä esiintyisikään. Sen sijaan jos lapsi olisi pienestä pitäen nähnyt vanhempiensa käyttävän esimerkiksi väkivaltaa, näkyisi tämä hyvin varmasti myös lapsen käytöksessä.
Näin mielestäni persoonallisuushäiriö voi periytyä.
Persoonallisuushäiriöhän on joka tapauksessa häiriö persoonassa, ei käytöksessä, vaikka käytöksestähän tämä on helpompi todeta.
Mutta jokaisellahan on oikeus omaan mielipiteeseen. :)
Kyllä persoonallisuushäiriöt ovat yhtä hyvin periytyviä ominaisuuksia kuin mitkä tahansa häiriöt. Ympäristön ja kasvatuksen tuottamat häiriötilat ovat tyypiltään toisenkaltaisia, niitä on mahdollisuus korjata ja parantaa. Persoonallisuushäiriöt ovat tiukasti perimävaikutteisia, joten niitä ei voida parantaa. Toki kehitykselliset ja ympäristölliset tekijät ovat lisäämässä ja kasvattamassa ja tuomassa häiriötä paremmin esiin.
Juuri noin, hyvin kiteytetty asia. Persoonallisuuhäirö on luonteessa ja käytöshäiriö tulee esille pelkästään käytöksessä. Nämä kaksi voidaan erottaa toisistaan tunneälyn perusteella. Luonnehäiriöiseltä tunneäly puuttuu, mutta käytöhäiriöisellä se useimiten on. Itse ajattelisin asian näin.
Tuli mieleeni että käyttääkö poikasi masennukseensa jotain lääkkeeitä? Meinaan että suuri osa mao-estäjistä, ssri- ja snri-lääkkeistä aiheuttaa agressiivista käytöstä, varsinkin nuorilla ja alkoholin vaikutuksen alaisena. Onko poikasi itsensä mielestä masentunut? Ailahtelevatko hänen tunteensa laidasta laitaan, onko hänellä kausia jollon kaikki on hyvin ja menee ehkä liiankin kovaa? Sillä masennus, äkkipikaisuus, ajoittainen agressiivisuus jne voi antaa viitteitä myös bipoläärihäiriöön, eli maanis-depressiivisyyteen ja silloin väärä lääkitys voi pahentaa poikasi käytöstä. väkivaltaisuus ei ole ikinä hyvä merkki, eli kannattaa tosiaan selvittää onko kyseessä persoonallisuushäiriö (esim rajatila) tai esim bipo.. Onko mahdollista että poikasi käyttää jotain huumeita, myös se voisi selittää tilanteen. Ja tottakai isältä pojalle siirtyy käyttäytymismalleja. Narsistit tosiankaan eivät melkeinpä koskaan masennu, tai tee itsemurhaa.
Hmm..Tuo voisi olla melko lailla mielestäni mitä vain. Mutta tuon lapsuuden käytöksen takia herää epäilys persoonallisuushäiriöstä. Ei nyt narsismi ensimmäisenä pomppaa mieleen, mutta osana noihin yleensä se kuuluu. Lueppas epäsosiaalisesta persoonallisuushäiriöstä, siihen kuuluu mukana narsismi.
Luulen että tuossa iässä tuo käytös tulee olemaan pahinta mutta vähenee ajankanssa (puhun omasta kokemuksesta.) Voi mennä muutama vuosi...En nyt tiedä mitkä tuohon auttas muutakuin ammattiapu ja rauhottavat lääkkeet (impulsiiviseen käytökseen melkein välttämättömät, jos haluaa välttyä ikäviltä seurauksilta, en nyt pelottele, mutta tiedän miten vaikea on kontrolloida käytöstään tuossa tilassa missä poikasi on. Sitä raivostuu, tekee, unohtaa..eikä opi.)
Mitä voit tehdä..No jos et mitään apua voi hakea, niin ainoa mitä SINÄ voit tehdä on olla vain tukena pojallesi, olla syyttelemättä yms. kaikenlainen syyttely vain kasvattaa vihaa poikasi sisälle ja sen vihanpurkautumisen seuraukset voi olla arvaamattomat...Välttää kaikenlaisia riitoja yms. Olla läsnä...Ei kai siihen muukaan auta.
Tuossa iässä kun itsekin tuli tehtyä kaikkea vastaavaa ja sen jälkeenkin, niin eipä siihen oikein mitkään puheet ois auttaneet, aivan sama mitä muuta sanoi, se tuntui aina siltä kuin koko maailma ois vastaan. Hankalaa niin hankalaa..Toivottavasti poikasi ei käytä alkoholia..?
Yleensä nuo asiat kuitataan sanomalla että kyse on murrosiästä tai masennuksesta tai mistä vaan, mutta kun itelläki nuo ongelmat jatkuivat aikuis-ikään oli masennusta tai ei, niin empä tiedä. Ainoa varma lääke tuntuu olevan erakkona eläminen... :) Sanotaan että jokainen vastaa teoistaan, mutta mitä jos teko on jo tapahtunut ennenkuin sitä on ehtinyt edes käsittää. Siitähän impulsiivisuudessa on kyse. Se tekeekin elämästä niin hemmetin hankalaa, tai no...miten sen nyt ottaa...Ainakin muille jos ei itelle.
Poika ei onneksi käytä alkoholia eikä muitakaan aineita. Eikä saa lääkitystäkään. Eikä hän raivoile tms. Pienenä sai melkoisia raivokohtauksia ja on pienestä pitäen oireillut psykosomaattisesti vaikeisiin tilanteisiin milloin vatsakivuin milloin pääkivuin, mutta nyt en ole nähnyt hänen juurikaan edes suuttuvan millekään. Tyttöystävän päälle käydessään syytä ei kuulemma ollut...tiedä sitten. Poikaa ei ole koskaan haastateltu niin että oletettaisiin kyymyksen olevan muusta kuin masennuksesta. Hän syyttää minua omasta käytöksestään (isä on asiaa ruokkinut) ja viha minua kohtaan oli vielä muutama vuosi sitten hurja. Nyt on hieman laantunut kun emme ole yhdessä asuneet, mutta edelleenkään välimme eivät ole parhaat mahdolliset. Luulen sen johtuvan siitä, että minä näen hänen käytöksensä läpi ja hän ei sulata sitä. Lisäksi minä olen kasvatuksellisesti jyrkempi kuin isä ja sitäkään hän ei sulata. Lisäksi isä on kertonut pojalle mitä ihmeellisimpiä asioita joihin olen kuulemma syyllistynyt...huoh. Ja niitä "kamaluuksia" on sitten koko suvun kesken jaariteltu ja päivitelty. Sillähän se isän 10 vuoden poissaolo korvataan...mustamaalaamalla äiti jotta saadaan itselle kilpi kiillotettua. Isä on jopa terapiaistunnossa ( tuli sinne vastahakoisesti) sanonut että mikä hän on maksamaan minun tekemistäni virheistä, olisin kuulemma miettinyt hieman tarkemmin...psykiatri katsoi hieman hitaasti. Toivon että he näkevät taas sitten hänen lävitseen...
Mutta se isästä. Siitäkin voisin jopa kirjan kirjoittaa, mutta poika on paaaaljon tärkeämpi. Tukena olen ollutkin. Olen soitellut hänelle, nyt häntä kuulemma v***ttaa ankarasti mikä on hyvä. Mutta tunteeko hän niin oikeasti vaiko siksi että niin pitää sanoa, en tiedä.
Sinun ei missään tapauksessa pidä syyttää itseäsi. Et ole syypää miehesi ja poikasi häiriöön. Minusta on selvää, kun luin tuota sinun kirjoitustasi, että poika on luonteensa ja häiriönsä perinyt isältänsä ja sinulla tuskin on sen kanssa mitään tekemistä. Et ole huono äiti, vaan parastasi olet yrittänyt ja kannat edelleen huolta lapsistasi. Luonnehäiriöistä vastaan on kuitenkin mahdoton pärjätä yksin. Äidin kuuluukin olla vahvana ja symbioottisena mukana lastensa elämässä, sehän luo sitä turvaa. Sinua on syyllistetty sekä miehesi, että poikasi taholta ja olet alkanut itsekin uskomaan, että olet tehnyt virheitä kasvatuksessa ja olet vastuussa poikasi tilanteesta. Näin ei ole, eikä sinun pidä niin ajatella.
Kerrot, että ex-miehesi on kontrolloija, agressiivinen, väkivaltainen, kylmä, tunteeton ja osaa manipuloida. Minusta tässä on paljon piirteitä, jotka kertovat exäsi persoonallisuushäiriöstä, jonka poikasi mitä luultavammin on perinyt. Narsistinen peroonallisuushäiriö voidaan jakaa neljään tyyppiin: narsistinen persoonallisuushäiriö, epäsosiaalinen, huomionhakuinen ja epävakaapersoona. Näissä kaikissa siis narsistisuus tulee voimakkaasti esille. Voimakas ahdistuneisuus ja masennus kuuluvat ajoittaisina myös luonnehäiriöihin.
Poikasi on 16-vuotias ja pimahtamiset ovat aika tyypillisiä joillekin tuon ikäisille nuorille. Uskon kuitenkin, että ne ajan kanssa saattaisivat vähentyä ja tasoittua. Sosiaaliviranomaiset ovat myöskin yksi taho joiden puoleen voi kääntyä, jos tilanne kärjistyy pahaksi. Sieltä kautta voidaan myös ohjata ja auttaa hoitoon, jos tilanne sitä vaatii. Voit tiukan paikan tullen ottaa yhteyttä paikkakuntasi soisaaliviranomaisiin, niin sitä kautta voit saada apua. Nyt kannattasi seurata tilannetta rauhassa ja katsoa mihin päin poikasi elämä on menossa.
Minusta voi olla hyväkin tässä tilanteessa, että poikasi asuu isänsä luona sinunkin turvallisuutesi takia. Luottamuksen ansaitseminen on se juttu millä sinä pääset vaikuttamaan poikaasi ja hänen elämäänsä. Olemalla aidosti läsnä, kun hän sitä tarvitsee on varmasti paras vaihtoehto tässä tilanteessa. Syytä on välttää kaikkea mikä saa pojan hermostumaan, joten kannattaa katsella ja olla etäällä, eikä tyrkyttää mitään. Muuta kai ei voi tehdä kuin seurata tilannetta mihin suuntaan se kehittyy ja olla tukemassa poikaasi. Tarpeen tullen ottaa yhteyttä viranomaisiin.