SKITSOFRENIASTA JA PSYKOOSISTA

Uutiskirjoitusten mukaan Hämeessä, varsinkin Itä-
Hämeessä, esiintyy Suomessa runsaimmin psykoosi- tapauksia (rasittaen terveysbudjettia), mikä tukee vahvasti näkemystä(ni), että skitsofrenian
ja psykoosin syntytaustalla on aina, "vekkuli"
perinnöllisyystekijä.Olen vakuutunut, että se ei ole mikään hämärä, vaan hyvin täsmällinen tekijä, sanottakoon nyt vaikka: yliherkkyystekijä.Tämä tekijä ei liity aluksi mitenkään mielisairauteen, vaan ko. henkilöä leimaa esim. lapsuudessa ujous ja arkuus. Johtuen siitä, että hänen aistinsa, nimenomaan näköaistinsa, ottaa "tahtomattaan",poikkeavasti ympäristön ärsykkeitä liikaa vastaan hermokanavaa pitkin.Tutkijana todistan tämän väitteen, juuri silmää koskien niin, että skitsofreenikon olo, jännitystila, helpottuu ja laukeaa välittömästi, kun hän yksinkertaisesti sulkee silmäluomensa. Ihmeellistä, mutta totta! Väitän, että skitsofrenia ei ole mikään epämääräinen aivosairaus, vaan ongelma ja jopa mielisairaus
syntyy vain sen takia, että aikuistumisen ja oman
tietoisuuden syntymisen kynnyksellä (yleensä) ko. henkilö ei tunne tätä muuten vaaratonta poikkeavuuttaan ja ominaisuuttaan, vaan joutuu esim. opiskelu- tai työstressin yhteydessä pelon, oman itsensä pelkäämisen kierteeseen.Normaalille ihmiselle aikuistuminen ei ole ongelma, mutta tämä "pieni, vekkuli" perintötekijä aiheuttaa ko. henkölle mm. epämiellyttäviä psykosomaattisia oireita, jotka lisäävät (ymmärettävästi) pelkoa oman mielenterveyden kestämisestä.Mutta oireet ovat kuitenkin vaarattomia, jos niihin,( kuten kaikkeen muuhunkin elämässä) suhtautuu pelotta. Tällöin ne iän mukana helpottuvat ja katoavat.Yksinkertaistettuna skitsofrenia johtuu mielestäni vain tietämättömyydestä tämän omassa "kehossa" vaikuttavan perinnöllisyystekijän suhteen.Allekirjoittanut mielentutkija tunnistaa tämän tekijän henkilöstä 20 vuoden tutkinnan perusteella. Se on usein myös vakavan alkoholismin taustalla, eli henkilö lääkitsee itseään runsaalla alkoholilla, mikä tosin on turhaa, tiedon perusteella.Olisi toivottavaa, että kenenkään ei tarvitsisi sairastua skitsofreniaan ja psykoosiin asti,vaan tiedostaisivat oman pikku poikkeavuutensa.Lopuksi esimerkki skitsofreenikon tragediasta: Mijailo Mijailovic, Anna Lindhin murhaaja.Mielentutkija löytää melkoisella varmuudella kaksi tyypillistä, skitsofreenikolle ominaista, tunnusmerkkiä hänestä.Toinen on sisäinen ääni "Jeesukselta" ja toinen on ulkoisesti havaittava, edellä mainittu (jota en kerro tässä).Tragedia on,jos todellakin on niin, että jo syntymässään poikkeavuuden,skitsofrenia-tekijän, saanut henkilö surmasi viattoman perheenäidin.Haluan vain viitata siihen, myös omaisille, että ko. teko ei ehkä syntynyt harkitusta pahuudesta, vaan perinnöllisestä sairaudesta.Tämä voi lohduttaa.- (Vastinetta myös nimimerkki: Hämmentynyneelle.)
4609
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minä olen ollut suljetulla osastolla skitsofrenian vuoksi toi on ihan totta kyllä mitä kerroit.No nut 10 vuotta myöhemmin olen täysin parantunut skitsofreniasta ja onnellinen olen...

Äänestä
  • TERVE JOO NII !
    SORRY, EN OLE VOINUT VASTATA AIEMMIN. KIITOS
    PALAUTTEESTASI.SINÄ OLET OIKEASSA JA MINÄ.
    JOS KERTOISIN KAIKKI, MITÄ TIEDÄN, SUURIN OSA
    EPÄILIJÖISTÄKIN ALKAISI POHTIA TOTUUDEN OLEMUSTA.
    ITSE VIEN VAIN MIELENTERVEYDEN HYVÄÄ EVANKELIUMIA
    ETEENPÄIN.HYVÄÄ KEVÄTTÄ !

    Äänestä

Kirjoituksesi sisältää hyvin monta virhettä enkä lähde niitä oikomaan. Toivottavasti kukaan ei ota sitä totena.

Äänestä
  • JOS OLET REHELLINEN PSYKIATRI JA IHMISTEN YSTÄVÄ,
    NIIN KERTOISIT JA PALJASTAISIT JOKAISELLE, ETTÄ
    VIRALLINEN PSYKOLOGIA JA PSYKIATRIA ON SUOMESSA AINAKIN PUHDASTA NOLLATIEDETTÄ.MINÄ TIEDÄN SEN, JA
    VARMASTI SINÄKIN. OLEN NÄHNYT SEN VERRAN MONTA
    HIRVEÄTÄ IHMISKOHTALOA SKITSOFRENIASSA, ETTÄ
    AIKA TEIDÄN MUKA-LÄÄKÄREIDEN OLISI SE TUNNUSTAA.
    SE EI OLE TIETOON PERUSTUVAA HOITOA, ETTÄ LYÖ-
    DÄÄN PILLERIPURKKI MYRKKYJÄ KÄTEEN JA 100 EUROA,
    KIITOS.JOS OLET VIISAS,NIIN OPETTELET ULKOA SEN
    MINKÄ JO OPETIN JA TESTAAT SITÄ "TULESSA".

    JOS SEURAAT TELEVISIOTA, NIIN JUURI EILENKÖ HYVIN
    EPÄTOIVOISEN NÄKÖINEN LÄÄKÄRI TOTESI, ETTÄ NYT
    TARVITAAN JOTAIN UUTTA.TULEN VIELÄ KIRJOITTAMAAN,
    KUINKA PIELEEN JA HARHAAN SAIRAITA OHJATAAN ESIM.
    PSYKOANALYYSILLÄ.MIELENTERVEYSHÄIRIÖIDEN KÄYRÄT
    YLÖSPÄIN (AAMU-TV)KERTOVAT KYLLÄ OSALTAAN PSYKIATRIAN TASOSTAMME.VALITAN, YSTÄVÄLLISESTI.
    TÄLLÄ HETKELLÄ.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


MIELENTUTKIJA kirjoitti:

Uutiskirjoitusten mukaan Hämeessä, varsinkin Itä-
Hämeessä, esiintyy Suomessa runsaimmin psykoosi- tapauksia (rasittaen terveysbudjettia), mikä tukee vahvasti näkemystä(ni), että skitsofrenian
ja psykoosin syntytaustalla on aina, "vekkuli"
perinnöllisyystekijä.Olen vakuutunut, että se ei ole mikään hämärä, vaan hyvin täsmällinen tekijä, sanottakoon nyt vaikka: yliherkkyystekijä.Tämä tekijä ei liity aluksi mitenkään mielisairauteen, vaan ko. henkilöä leimaa esim. lapsuudessa ujous ja arkuus. Johtuen siitä, että hänen aistinsa, nimenomaan näköaistinsa, ottaa "tahtomattaan",poikkeavasti ympäristön ärsykkeitä liikaa vastaan hermokanavaa pitkin.Tutkijana todistan tämän väitteen, juuri silmää koskien niin, että skitsofreenikon olo, jännitystila, helpottuu ja laukeaa välittömästi, kun hän yksinkertaisesti sulkee silmäluomensa. Ihmeellistä, mutta totta! Väitän, että skitsofrenia ei ole mikään epämääräinen aivosairaus, vaan ongelma ja jopa mielisairaus
syntyy vain sen takia, että aikuistumisen ja oman
tietoisuuden syntymisen kynnyksellä (yleensä) ko. henkilö ei tunne tätä muuten vaaratonta poikkeavuuttaan ja ominaisuuttaan, vaan joutuu esim. opiskelu- tai työstressin yhteydessä pelon, oman itsensä pelkäämisen kierteeseen.Normaalille ihmiselle aikuistuminen ei ole ongelma, mutta tämä "pieni, vekkuli" perintötekijä aiheuttaa ko. henkölle mm. epämiellyttäviä psykosomaattisia oireita, jotka lisäävät (ymmärettävästi) pelkoa oman mielenterveyden kestämisestä.Mutta oireet ovat kuitenkin vaarattomia, jos niihin,( kuten kaikkeen muuhunkin elämässä) suhtautuu pelotta. Tällöin ne iän mukana helpottuvat ja katoavat.Yksinkertaistettuna skitsofrenia johtuu mielestäni vain tietämättömyydestä tämän omassa "kehossa" vaikuttavan perinnöllisyystekijän suhteen.Allekirjoittanut mielentutkija tunnistaa tämän tekijän henkilöstä 20 vuoden tutkinnan perusteella. Se on usein myös vakavan alkoholismin taustalla, eli henkilö lääkitsee itseään runsaalla alkoholilla, mikä tosin on turhaa, tiedon perusteella.Olisi toivottavaa, että kenenkään ei tarvitsisi sairastua skitsofreniaan ja psykoosiin asti,vaan tiedostaisivat oman pikku poikkeavuutensa.Lopuksi esimerkki skitsofreenikon tragediasta: Mijailo Mijailovic, Anna Lindhin murhaaja.Mielentutkija löytää melkoisella varmuudella kaksi tyypillistä, skitsofreenikolle ominaista, tunnusmerkkiä hänestä.Toinen on sisäinen ääni "Jeesukselta" ja toinen on ulkoisesti havaittava, edellä mainittu (jota en kerro tässä).Tragedia on,jos todellakin on niin, että jo syntymässään poikkeavuuden,skitsofrenia-tekijän, saanut henkilö surmasi viattoman perheenäidin.Haluan vain viitata siihen, myös omaisille, että ko. teko ei ehkä syntynyt harkitusta pahuudesta, vaan perinnöllisestä sairaudesta.Tämä voi lohduttaa.- (Vastinetta myös nimimerkki: Hämmentynyneelle.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu