Eikö olisikin hyvä ajatus antaa Kankaan vanha koulu purkamiskustannusten sijasta Lahden ja Hollolan sopimuspalokunnille ja Päijät-Hämeen pelastuslaitokselle tulipaloharjoitteluun vaikkapa uudenvuodenyönä?
Kankaan vanha koulu palaa!!!
1
418
Vastaukset
- Piiskanlovi
Mainio ajatus. Myydään koko tapahtuma tosi-TV:ksi Neloselle tai MTV3:lle. Ensiksi kuitenkin tarjotaan kiinteistöt graffitin tekijöille, jotta taiteellinen vaikutelma olisi parempi. Hollolassa kuitenkin ollaan niin hämäläisiä huomattavasta karjalaisvahvistuksesta huolimatta, että mieluummin maksetaan muutaman sairaanhoitajan vuosipalkka purkamisesta.
Kunnanvaltuustossa on ilmeisesti sen verran kamreerivoimaa ja kunnantalolla sumeaa logiikkaa sekä tunneälyä, ettei tällainen vanha suhdannesahurin perusajatus tule edes mieleen. Oli nimittäin 1970-luvulla ennen kuin tukkien sadetus tuli pakolliseksi vanha alalla oleva sanonta, jonka mukaan "hyvin vakuutettu, on puoliksi poltettu".
No tässä tapauksessa tietenkään kyse ei ole ammattitaitoisesta palovakuutuspetoksesta, vaan kansanjuhlasta. Ellei Kankaan vanhaa koulua polteta hätäisesti uudenvuoden yönä, ehdotan, että palokunnat polttavat ja sammuttavat sen juhannusaattona. Saadaan näin vaihtoehtoinen kokko Messiänrannan kokon rinnalle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2774722Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1343050Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit452931Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k372899Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?771826Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061694Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281531- 621459
- 971322
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271222