taas kuoli pikkulapsi

lukijaa,,

15

575

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niilo43

      eiköhän jokainen joka omistaa koiran oli rotu mikä tahansa ole surullinen tämän takia. Rotu olisi voinut olla muukin ja kyse on omistajan sokeudesta omaan koiraansa.

      Vahvan rodun omistaja on valittava hyvin ja aina on sellaisia ihmisiä jotka ei ymmärrä koiran eleitä eivätkä osaa kouluttaa vahvaa rotua. :(

      Meillä vallitsee nyt tänäkin päivänä buumi isoihin vahvoihin rotuihin esim argentinoon, filaan, maremmaan jss..ja tiedän ihmisiä joille tälläisiä rotuja ei saisi missään nimessä myydä..sillä heiltä puuttuu vastuullisuus ja taito koiran koulutukseen ja he haluavat vahvan rodun oman egonsa pönkittämiseen eli olen varma että tälläisiä uutisia joudumme vielä kuulemaan täällä suomessakin..:(

      rotikka on vanha pkrotu ja luulen että se ei ole nyt muotirotu toivon niin ainakin vaan lähinnä amerikanbuldoggit jms. joten rotikat päätyy vastuullisille omistajille helpommin jotka harrastavat toivottavasti koulutusta ja osaavat hallita rodun vahtiviettisyyttä.

      En ole rotikan omistaja vaan terrierin eikä siis rakkaus rotuun ole syy puolustuspuheeseeni.

    • Hukka-Musti

      Rottweiler oli juuri se rotu, jonka nimen minä muistan ensimmäistä kertaa elämässäni oppineeni. Kun olin vasta pikkukakara, niin tutullani oli rottweiler, joka tykkäsi pitää huolta minusta ja kaikista lapsista. Siitä asti olen tuntenut koko elämäni joka hetki rottweilereita, jotka kaikki ovat olleet erittäin lapsirakkaita.

      Tuollaiset uutiset vain pahentavat rodun mainetta, kun niissä ei lainkaan kerrota, millaiset taustat koirilla on ollut, kuten miten ne ollaan kasvatettu tai millaisilta vanhemmilta ne ovat peräisin. Kunnon koiraihminen ei koe tuollaisia yllätyksiä, vaan osaa kyllä lukea koirien kieltä ja oppii kyllä tuntemaan oman koiransa. Tuokin rotikka ollaan annettu varmasti käytöshäiriöisestä suvusta sokealle omistajalle.

      • BoBonen

        ...ne puolustelijat ovat täällä ensimmäisenä! Mutta kun nyt vaan tulee koko ajan uutisia rotikoista, jossain nyt vaan mättää!

      • 37
        BoBonen kirjoitti:

        ...ne puolustelijat ovat täällä ensimmäisenä! Mutta kun nyt vaan tulee koko ajan uutisia rotikoista, jossain nyt vaan mättää!

        Tottakai tällaiset uutiset harmittavat, en oikein ymmärrä mitä aloittaja kysymyksellään oikein hakee. Ei kukaan koiran omistaja toivo tällaista sattuvan.
        Uutisen tapaus sattui Floridassa, joten en myöskään ymmärrä miksi se otsikoidaan täällä Suomessa näyttävästi nimenomaan koiran rotua painottaen. No, kaipa tuon sittenkin ymmärtää kun on kyse iltalehdestä ja rottweiler sattuu olemaan tämän ajan lööppirotu. Koirien tekemiä hyökkäyksiä sattuu varmasti ympäri maailmaa päivittäin.
        Tämä on rottweiler-palsta, joten mitä todennäköisimmin täällä pyörii rotua harrastavia ihmisiä, jotka mitä luultavimmin 'puolustelevat' omaa rotuaan. Mielestäni kukaan edellä kirjoittaneista ei ole puolustanut kyseisen koiran tekemää hyökkäystä, vaan päinvastoin ovat olleet siitä hyvinkin harmissaan ja peräänkuuluttaneet rottweilerin oikeaa koulutusta ja pitoa.
        Osaltaan nämä otsikot ja median hehkuttama kuva rottweilerista verenhimoisena ja vaarallisena koirana myös ruokkivat kaiken maailman sekopäitä hankkimaan itselleen sellaisen. Suurin osa (toivottavasti) meistä rottweilerin omistajista kuitenkin on vastuullista porukkaa, jotka osaavat kouluttaa koiransa yhteiskuntakelpoiseksi ja mukaviksi perheenjäseniksi.

      • Miettikää tätä!
        37 kirjoitti:

        Miettikäähän ihmiset kuinka väkirikas maa Amerikka on. Ihan varmasti JOKA päivä joku koira käy ihmisen päälle, mutta ei niistä uutisoida ennen kuin tapaukseen liittyy Rottweiler tai Dobermann. Suomessakin varmasti päivittäin koira puree ihmistä, mutta niistä uutisoidaan vasta kun rotuina on nuo mediaseksikkäät "tappajakoirat".

      • aina samaa sontaa..
        Miettikää tätä! kirjoitti:

        Miettikäähän ihmiset kuinka väkirikas maa Amerikka on. Ihan varmasti JOKA päivä joku koira käy ihmisen päälle, mutta ei niistä uutisoida ennen kuin tapaukseen liittyy Rottweiler tai Dobermann. Suomessakin varmasti päivittäin koira puree ihmistä, mutta niistä uutisoidaan vasta kun rotuina on nuo mediaseksikkäät "tappajakoirat".

        Niinpä niin.. asun pienellä paikkakunnalla ja täälä tuommoinen sekarotuinen, colliee ja jotain muuta paimenkoiraa, hyökkäsi pienen lapsen kimpuun ja raateli tämän erittäin pahasti. Puri myös miestä joka koitti irrtottaa koiraa lapsesta. Mutta eihän koira ollut rottweiler tai dobermann... joten miksi uutidoida moista..eihän se ketään kiinnosta.. :(

      • Hukka-Musti
        aina samaa sontaa.. kirjoitti:

        Naapurissani asui vähän aikaa sitten kaksi airedalenterrieriä, jotka kerran sattuivat pääsemään vapaaksi kotoaan ja hyökkäsivät kadulla kulkenaan koiran kimppuun ja ehtivät raadella tämän lopetuskuntoon. Onneksi ensimmäisellä vastaantulijalla oli koira, sillä ne airikset ovat lenkeillään olleet hyökkäämässä ihmistenkin kimppuun, mutta onneksi omistajalla on riittänyt voima niiden pitelemiseen. Silti niistä airiksistakaan ei tehty uutisilmoitusta. Voi koiraa, joka joutui lopetettavaksi, ja varsinkin sen omistajaa:-(

      • kokemus.
        Hukka-Musti kirjoitti:

        Varmasti on monia muunrotuisia, jotka ovat hyökkäilleet ihmisten päälle, mutta rotikoita näkyy olevan näistä hyökkäävistä roduista eniten. Rotikka on varmasti hyvä rotu osaavissa käsissä, mutta kun niitä osaavia käsiä ei nähtävästi ole kovinkaan paljon?

      • Neandra
        kokemus. kirjoitti:

        "mutta rotikoita näkyy olevan näistä hyökkäävistä roduista eniten"

        Saanko kysyä mihin tämä sinun tietosi perustuu?

      • 28
        kokemus. kirjoitti:

        Varmasti on monia muunrotuisia, jotka ovat hyökkäilleet ihmisten päälle, mutta rotikoita näkyy olevan näistä hyökkäävistä roduista eniten. Rotikka on varmasti hyvä rotu osaavissa käsissä, mutta kun niitä osaavia käsiä ei nähtävästi ole kovinkaan paljon?

        "Rotikka on varmasti hyvä rotu osaavissa käsissä, mutta kun niitä osaavia käsiä ei nähtävästi ole kovinkaan paljon? "
        Yhdyn tähän toteamukseen. Valitettavan paljon on rottweilereita väärissä käsissä. Vastuulliset kasvattajat miettivät kyllä tarkkaan kenelle pennun myyvät, mutta sitten on pilvin pimein pentutehtaita joista koiran saa kuka tahansa. Ne on vielä halvempiakin kuin kunnon kasvattajalta ostetut koirat...

      • tappajarodut hrteen
        BoBonen kirjoitti:

        ...ne puolustelijat ovat täällä ensimmäisenä! Mutta kun nyt vaan tulee koko ajan uutisia rotikoista, jossain nyt vaan mättää!

        Ihmisten tappajana PittBull ykkönen ja Rotikka kakkonen. Ihme kun ihmiset eivät tajua minkälainen tappajarotu Rotikkakin on.

      • voi ei!!
        tappajarodut hrteen kirjoitti:

        Ihmisten tappajana PittBull ykkönen ja Rotikka kakkonen. Ihme kun ihmiset eivät tajua minkälainen tappajarotu Rotikkakin on.

        mun tarvii varmaankin vaatia rahoja takaisin kasvattajalta..mun rotikka on viallinen!!! Se ei oo tappanut ketään!

      • Hukka-Musti
        tappajarodut hrteen kirjoitti:

        Ihmisten tappajana PittBull ykkönen ja Rotikka kakkonen. Ihme kun ihmiset eivät tajua minkälainen tappajarotu Rotikkakin on.

        Siperianhuskykin johtaa bullmastiffia.

      • Hukka-Musti
        Hukka-Musti kirjoitti:

        Siperianhuskykin johtaa bullmastiffia.

        Kolmantena taisi tulla saksanpaimenkoira, neljäntenä alaskanmalamuutti, viidentenä dobermanni, kuudentena amstaffi... Mikä se kymmenen kärkisakki faktan mukaan nyt olikaan. No en tarkkaan muista, mutta kympin mukana oli ainakin myös chow chow ja siperianhusky, muttei dogo argentinoa, ei yhtään mastiiffeja ym. Tällain nuo faktat kertovat. Joten pistäkää sitten vaikka malamuutit ja huskytkin hirteen...

        Nyt muistin, että bernhardinkoirakin kuului tuohon kympin sakkiin:-D

        Joten pelätkää bernhardinkoiria, alaskanmalamuutteja ja siperianhuskyja enemmän kuin mastiffeja, dogo argentinoja ja laumanvartijakoiria.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stubb jo paljon tunnetumpi kuin kaikki persut yhteensä

      Nyt on aika ottaa mittaa tunnettavuudesta, herrat ja narrit! Joku tuolla toisessa ketjussa väitti, että "persujen rivimi
      Maailman menoa
      76
      10287
    2. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7036
    3. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7013
    4. Persu Keskisarja on politiikan Uuno Turhapuro

      Asiantuntija luonnehtii Keskisarjaa Trumpin ajan Turhapuroksi, joka ärsyttää kokoomusta. – Keskisarjan känni-imago j
      Maailman menoa
      101
      6265
    5. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      104
      6121
    6. Tutkielma Marinin hallituksen epäonnistumisista rankkaa luettavaa

      Marinin hallituksen epäonnistumiset voi tiivistää negatiivisessa sävyssä seuraavasti: Hallitus teki useita vakavia virh
      Maailman menoa
      93
      5799
    7. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5374
    8. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5208
    9. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      58
      5149
    10. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5078
    Aihe