Kuolinpesän rahavarojen osittainen jakaminen

Kuolinpesässä 3 osakasta. Minä ja veljeni haluaisimme jakaa osan tilivaroista perintöverojen maksun takia. Testamentin saaja ei ole innokas tähän, vaan hän haluaisi jakaa kaikki yhtä aikaa. Kuolinpesällä rahaa tilillä ja talo, joka on tarkoitus myydä yhdessä ja jakaa sitten loput pesästä. Talon myynti voi kuitenkin viedä aikaakin.

Jakosuhde on siis testamentin saajalle puolet ja meille puoliksi toinen puoli.

Voimmeko vaan vaatia että tililtä osa jaetaan?
61387
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

että jako on toteutettava jos yksikin osakas sitä vaatii.

Talonhan voi jakaa murtoluvuissa joten voitte aivan hyvin tehdä jaon ennen talon myyntiä.

Äänestä

Riippuu hieman testamentin sanamuodosta ja siitä mitä testamentin saaja on saanut. Jos hän on saanut kaiken ja vaaditte lakiosanne, on testamentin saajan päätännässä missä muodossa hän osuutenne teille luovuttaa. Jos sanamuoto on ollut "puolet kaikesta", niin silloin olette saamassa osuutenne rahoista. Voitte vaatia osittaista perinnönjakoa.

Äänestä

Turha yllyttää tarttumaan lakiin kirjattuun osakkaan oikeuteen vaatia jako kun osakkaan ei tarvitse hyväksyä minkäänlaista jakoa. Yhdenkin osakkaan jättäessä allekirjoittamatta jakokirja, niin sopujako ei ole lainvoimainen. Mitään järjellistä syytä jaon estämiselle ei tarvitse ilmoittaa.

Äänestä
  • Ensin esitetään vaatimus ja jos siihen ei suostuta niin sitten pistetään käräjäoikeuteen pyyntö määrätä pesänselvittäjä ja sitten se pesänselvittäjä jakaa sen pesän vastusteluista huolimatta.

    Eli mitä sillä vastustelulla voitetaan? Ei mitään, päin vastoin hävitään pesänjakajan palkkio.
    Kuluthan otetaan pesästä päältä joten tuo jaka saisi puolet maksaa myös samassa suhteessa pesänselvittäjän kulut eli puolet, eli hän häviää euromääräisesti eniiten.

    Eli jako tehdään joko sovinnolla tai pakolla, ei siinä vastustelu auta.

    Äänestä

  • Näin.. kirjoitti:

    Ensin esitetään vaatimus ja jos siihen ei suostuta niin sitten pistetään käräjäoikeuteen pyyntö määrätä pesänselvittäjä ja sitten se pesänselvittäjä jakaa sen pesän vastusteluista huolimatta.

    Eli mitä sillä vastustelulla voitetaan? Ei mitään, päin vastoin hävitään pesänjakajan palkkio.
    Kuluthan otetaan pesästä päältä joten tuo jaka saisi puolet maksaa myös samassa suhteessa pesänselvittäjän kulut eli puolet, eli hän häviää euromääräisesti eniiten.

    Eli jako tehdään joko sovinnolla tai pakolla, ei siinä vastustelu auta.

    Olisit vaan vastannut alkuperäiseen kysymykseen, joka on:"Voimmeko vaan vaatia että tililtä osa jaetaan?"

    Äänestä

kyllä Te voitte jakaa rahat ihan huoletta, laittakaa rosvot linnaan ja sit vaan jako päälle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Perintöveromaksaja kirjoitti:

Kuolinpesässä 3 osakasta. Minä ja veljeni haluaisimme jakaa osan tilivaroista perintöverojen maksun takia. Testamentin saaja ei ole innokas tähän, vaan hän haluaisi jakaa kaikki yhtä aikaa. Kuolinpesällä rahaa tilillä ja talo, joka on tarkoitus myydä yhdessä ja jakaa sitten loput pesästä. Talon myynti voi kuitenkin viedä aikaakin.

Jakosuhde on siis testamentin saajalle puolet ja meille puoliksi toinen puoli.

Voimmeko vaan vaatia että tililtä osa jaetaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu