Kauhean hienotunteista sinulta ajatella minua täällä
ja kiitos
näin se tulee selväksi
etten ole täällä
Enkä koskaan tiennyt että kuu voi olla näin iso
Enkä koskaan ymmärtänyt että kuu
voi olla näin sininen
Olen onnellinen että heitit pois vanhat kenkäni,
autoit minua pukeutumaan uuteen
Ja mietin kuka ihmeessä kirjoittaa tämän runon
En piittaa pätkääkään jos aurinko ei tänään paista
En piittaa pätkääkään jos en mitään omista
ja kuule, mitä siitä jos olenkin nyt vähän hermona
sun kanssa
Kultaseni tiedäthän - rakastelen vasta ensi talvena
Ei meri ole vihreä
Rakastan kuningatarta
Mietin mitä merkitsee unelma,
ja kuinka koskaan voidaan määritellä mikä
on vain pilailua?
- - -
Syd Barret.
Suomennos äitiparta.
ja kiitos
näin se tulee selväksi
etten ole täällä
Enkä koskaan tiennyt että kuu voi olla näin iso
Enkä koskaan ymmärtänyt että kuu
voi olla näin sininen
Olen onnellinen että heitit pois vanhat kenkäni,
autoit minua pukeutumaan uuteen
Ja mietin kuka ihmeessä kirjoittaa tämän runon
En piittaa pätkääkään jos aurinko ei tänään paista
En piittaa pätkääkään jos en mitään omista
ja kuule, mitä siitä jos olenkin nyt vähän hermona
sun kanssa
Kultaseni tiedäthän - rakastelen vasta ensi talvena
Ei meri ole vihreä
Rakastan kuningatarta
Mietin mitä merkitsee unelma,
ja kuinka koskaan voidaan määritellä mikä
on vain pilailua?
- - -
Syd Barret.
Suomennos äitiparta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
... palaan tähän, kun pasahti täysillä eilen tämä.
Ja sitten selailin netissä hetken Pink Floydin tekstejä,
mutta onko näitä Syd Barret sanoituksia jossakin kirjassa ?
-
Ajattelin muuten ostaa lahjaksi sen Heikki Salon kirjan, mutta se on loppuunmyyty. Siis kirjan laulunsanoituksesta. Tuleekohan siitä uusintapainosta?
äitiparta (nykyisellään aitiparta, mutta sama tyyppi kuin ennenkin) on se mies joka netissä hetken aikaa tarkastelee runoutta kirjoittamalla sitä; kirjoittamisen yhteydessä hän saattaa katsella joitain musiikkivideoita tarkastellen kuvan, äänen ja sanojen, muotojen, sisältöjen ja assosisaatioiden suhteita; sammuttaessani netin äitiparta jää sinne.
Nettimaailman ulkopuolisessa todellisuudessa en lue runoja... no jaa, joskus mutta harvoin... en kirjoita runoja... hmm, joskus mutta harvoin... enkä myöskään kuuntele musiikkia kuten esim. Syd Barrettia tai M. A. Nummista... no Nummista ehkä voisin kuunnella livenä. Jos käyn bändien keikoilla teen sen lähinnä sosiaalisen tapahtuman vuoksi ja tavatakseni ystäviä joita ei muuten tapaa. Uskovaisena miehenä voin mennä vaikkapa Death Metal -konserttiin tai johonkin vielä rankempaan juttuun, luen Raamattua ja koen ihanaa sisäistä rauhaa. Näissä tapahtumissa on monasti hyvinkin mielenkiintoisia kohtaamisia. Mutta se on elämääni bittiavaruuden ulkopuolella. Voi olla että jotain siitä ilmenee tietyissä runoissani sielunmaisemina ym. ja ainakin muutamissa faktarunoissa sekä "vakaumuksellista" puolta ilmentävissä teksteissä kuten "siltä varalta 1 - 11". Kaiken kaikkiaan äitiparta on hyvin marginaalinen osa persoonaani, luulen että voisin hyvin tulla toimeen ilmankin, en siis miellä itseäni runoilijaksi ja se ei ole tärkeä osa identiteettiäni.
Myöskin luen hyvin satunnaisesti. Viimeksi muutama päivä sitten Eric Frommin kirjaa IHMISEN OSA joitain sivuja kakkapytyllä istuessani. Lukeminen on satunnaista ja selailevaa, ehkä muutama kirja tulee luettua vuoden aikana. Poikkeuksena Raamattu mitä luen lähes päivittäin, elämäntilanteesta riippuen voi joskus olla parin viikon tauko ja se on jo vietävän pitkä aika. Rakkaussuhdetta pitää hoitaa.
Heikki Salon kirja on minulle täysin tuntematon. Nettimaailman ulkopuolella olen hieman hassutellut sanoitusten ja niiden "suomennosten" kanssa (huonolla englanninkielen taidollani!), mutta IRL... siis nettimaailman ulkopuolinen irl, onhan äitipartakin tavallaan irl: minä nettirunoilijana... en ole perehtynyt aiheeseen; kokemukseni laulujen sanoittamisesta rajoittuu käytännölliselle tasolle eli muutamiin biiseihin minkä sanoituksen olen tehnyt. Se on kyllä ollut mielenkiintoista ja kivaa.
Katkelma eräästä viestiketjusta 25. 11. 2009:
"Rippikouluiässä kieltäydyin vakaumuksellisesti rippikoulusta. Ajattelin ettei ole mitään Jumalaa missään enkä viitsinyt alkaa asioiden kanssa leikkimään että olisin mennyt huvin ja vielä vähemmän rippilahjojen vuoksi. Ajattelin että nämä on sen verran tärkeitä vakaumuksen asioita että minua ei osteta.
Jonkin verran lueskelin filosofisia teoksia ja tuntuihan ne mielenkiintoisilta mutta eivät riittäneet täyttämään sisimmän tyhjiötä, joten vähitellen kiinnostus siirtyi filosofiasta parapsykologian puolelle ja sitten, kun kehitykseni oli mennyt siihen suuntaan että olin taipuvainen omaksumaan että ehkä kaikki onkin "jumalaa" kaikkialla, hinduismiin ja buddhalaisuuteen sekä erityisesti teosofiaan. Olin noin 18 kun Krishnamurti niminen kirjoittaja kolahti. Vaan enpä voinut hänenkään ajatuksiaan ottaa ehdottomina totuuksina mihin olisin sitoutunut. Jossain vaiheessa myös Castaneda (joka edusti noituutta) oli kova juttu.
Jumala rakkaudessaan veti puoleensa, halusin saada selvyyden totuudesta ja niin otin vastaan Jeesuksen, kun Jumala johdatti siihen tilanteeseen, ja huomasin että Jeesus, johon en koskaan olisi ollut valmis uskomaan, oli ja on jotain ihan muuta kuin olin kuvitellut, ei jokin uskontoihin kuuluva kusetus vaan oikeasti Vapahtaja ja Herra. Jumalan rakkaus astui sydämeen ja Hänestä tuli minulle todellinen.
Tuon tapahtuman seurauksena myin suuren osan kirjoista divariin, sellaiset mitä en voinut pitää. Siis teosofian ja noituuden yms. Noin vuoden kuluttua hankkiuduin eroon lopuistakin, osan myin ja osan poltin. Äänilevykokoelmani myin pois, satoja alkuperäislevytyksiä ahkerasti kuunneltuja, ja joitain tuhosin (esim. Krishna-meditaatiolevy). Näin jälkikäteen ajateltuna kirjoissa ja levyissä oli paljon sellaisia mitkä nykyään polttaisin enkä myisi eteenpäin.
'Maallista' musiikkia en ole sen jälkeen tuntenut tarvetta kuunnella. Minulle se on vain sieluun vetoavaa hälyääntä, parhaimmillaan (tai pahimmillaan) kyllä kaunista, mutta jättää sisäisen hengen tyhjäksi... Tuntui todella ihanalta kun ei ollut muita kirjoja kuin Raamattu. Myöskään hengellistä musiikkia en alkuaikoina kuunnellut kovin paljon. Tuntui niin siunatulta olla Herran kanssa. Sielu sai rauhassa levätä ja puhdistua..."
Scara, huomasitko mikä Barretin biisi suomennokseni on?
aitiparta
pahapahapaha....tää kun sattuu olemaan
rakkausrunopalsta, nyt mä taas pelkään et joudutaan rakkaudettomasti lennellen tömähtämään
runopalstalle... muttamuttamutta, vastaan tähän kuitenkin, että en kyllä tiedä mistä laulusta on otos kun olen sellainen äkkipikainen sättäilijä netissä niin en jaksa kauan etsiä, ja toisinaan pölähdän aivan muihin aatoksiin. Niinpä eilenkin vähän aikaa luettuani niitä biisejä pääsin jokseenkin hienoihin sfääreihin ja tuli halu tutustua taas kerran myöskin Bob Dylanin säkeisiin...
aaaaahhhhh !!!
(… ehkä she-she-sherihvi tällä kertaa ymmärtäisi et tää on proosa”rakkaus”runoa... ha-ha-ha-ha-ha)
rakkauslaulu. Sefu tietysti suhtautuu asiaan niin kuin parhaaksi näkee ja me tyydymme hänen päätökseensä. Käsitykseni mukaan tämä on keskustelupalsta, aiheensa puolesta palsta on rajattu rakkausrunoiluun ja siitä keskusteluun. Henkilökohtainen mielipiteeni on että juuri sitä olemme tekemässä. Siis keskustelemassa runoudesta - lähtökohtana Barrettin laulettu rakkauslaulu sekä sen suomennos? Annetaan me sefun tehdä työnsä ja tulkintansa irvistelemättä.
Suomentamassani muodossa Jugband Blues ei enää ole laulunsanoitus vaan alkuperäisestä yhteydestä irroitettu runo. En pyrkinyt sanauskolliseen käännökseen, en myöskään laulettavaan käännökseen niin että sanojen täytyisi istua melodiaan. Toisaalta en halunnut liian vapaamuotoista suomennosta johon alkuperäinen teksti olisi ollut yhdistettävissä korkeintaan inspiraation lähteenä. Lopputulos on jonkinlainen sekamuoto.
Tein suomennoksen myös toiseen varhaiseen Pink Floyd biisiin, Lucy Leave, itse asiassa kaksikin "suomennosta": runomuotoinen ja laulettava. Jälkimmäinen voi kyllä olla liian karkea netissä julkaistavaksi. Kyseessä on bändin varhaisinta tuotantoa vuodelta 1965. Rolling Stones ja Beatles -vaikutteet on huomattavissa. Biisi kuulostaa enemmän rollareilta kuin pinkiltä - siltä pinkiltä jonka olemme oppineet "tuntemaan". Nimenomaan psykedelia (säälittävän happopäinen mutta tyylitajuisesti toteutettu todellisuuspako) teki bändin tunnetuksi; sellaisena bändi on malliesimerkki tietyistä 1960-luvun musiikillisen kulttuurivallankumouksen piirteistä. 1970-luvulla bändin imago alkoi siistiytyä ja rakenteelliseen väkivaltaan, yhdenmukaistamiseen ja kaupallisuuteen kohdistuva kritiikki sai selkeämpiä sävyjä; sekoilu muuttui pikkusieväksi sormenheristelyksi yhteiskunnan tekopyhyyttä kohtaan. Bändin huumetausta tunkee kyllä kaiken aikaa läpi myöhemmässäkin tuotannossa. Yhteiskuntakriittisten kannanottojen huippua edustava The Wall on omassa lajissaan mestariteos ja nostaa sormenheristelyn korkeammille tasoille, analyysinä yksilön suhteesta isänmaahan, perheeseen, rakastettuun - omaan identiteettiinsä. Alan Parkerin ohjauksessa pinnalle nousee kritiikki myös musiikkia kohtaan vallannkäytön ja kaupallisen yhdenmukaistamisen välineenä; tässä vaiheessa megabändi jo itsessään edusti kaikkea sitä mitä parhaimmillaan terävästikin kritisoi: kaupallisuutta - ja (jo ensimmäisessä pitkäsoitossa havaittavaa) taitavaa manipulointia, sielullisiin elämyksiin vaikuttamista ja niiden hyväksikäyttöä. Kulttuurillisena tuotteena Pink Floyd voisi olla mielenkiintoinen ilmiö perehtyä. Mutta meneehän se näinkin, pintaraapaisuna ja höpinänä keskellä lumista joulukuuta.
Alkuperäinen teksti oikeassa yhteydessään
Pink Floyd JUGBAND BLUES
laulajana Syd Barrett
http://www.youtube.com/watch?v=RTtXVrANEhU
Sama kuvamateriaali mutta studioversio LP:ltä A Saucerful of Secrets.
Tässä versiossa torvia soittaa pelastusarmeijan 8-henkinen bändi.
http://www.youtube.com/watch?v=_vxGGZe1FZo&feature=PlayList&p=BB9DC3B7C501D6F9&playnext=1&playnext_from=PL&index=23
- - -
[parannettu versio]
Kauhean hienotunteista sinulta ajatella minua täällä
ja kiitos
näin se tulee selväksi
etten ole täällä
Enkä koskaan tiennyt että kuu voi olla näin iso
Enkä koskaan ymmärtänyt että kuu voi olla näin sininen
Olen onnellinen että heitit pois vanhat kenkäni,
autoit pukeutumaan uuteen kuosiin
Ja nyt mietin kuka ihmeessä kirjoittaa tämän runon
En piittaa pätkääkään jos aurinko ei tänään paista
En piittaa pätkääkään jos en mitään omista,
ja kuule, mitä siitä jos olenkin nyt vähän hermona
sun kanssa
Kultaseni tiedäthän, rakastelen vasta ensi talvena
Ei meri ole vihreä
Minä rakastan kuningatarta
Mietin mitä merkitsee unelma,
ja kuinka koskaan voidaan määritellä mikä
on vain pilailua
- - -
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/6522693/34255144
Kuvitettu rakkaus.
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8473507/39992614
Rakkauslauluja. (Nico)
http://keskustelu.suomi24.fi/node/7030320
Interstellar Overdrive
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8573321/40657025
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8691920/41488782