En tiedä kuuluuko tämä tälle kyseiselle osastolle edes ja mitä ihmettä voisin tehdä..
En ole koskaan ollut mitenkään masennukseen taipuvainen, ainakaan mielestäni.
Nuorempana olin toki välillä alhaalla, ja silloin viiltelin itseäni. Koen että tein sen saadakseni huomiota, en niinkään sen takia että olisin ollut masentunut. Tuolloin olin muutenkin todella huonossa parisuhteessa miehen kanssa, joka pahoinpiteli ja peti minau jatkuvasti.
Nyt, vuosien jälkeen, kun olen kasvanut ja aikaiustunut ja saanut muutenkin elämäni kuntoon, huomaan että minulle on tullut ihan outoja ajatuksia.
Tässä vuosien aikana olen menettänyt kolme läheistäni, mutta mielestäni olen kyllä nuo suruasiat käsitellyt.
Aloitin kuukausia sitten suhteen miehen kanssa, johon rakastuin välittömästi. Myös hän rakastui minuun. Muutimme aika nopeasti yhteen, olimme molemmat varmoja että päätös on oikea.
Sen jälkeen, tai jo ehkä ennenkin yhteenmuuttoani huomasin että aloin kehitellä todella mustasukkaisia ajatuksia.
Ajattelin että hän suunnilleen olisi mielellään kenen tahansa muun (varsinkin jonku exänsä) kuin minun kanssa, ja että minä olisin hänelle vähän niinkuin tälläinen väliaikanen riesa.
Tiedän että minulla ei ole mitään aihetta ajatella noin ja että minulla on maailman ihanin mies joka on minulle se oikea.
Nuo ajatukset ovat hirveitä, varsinkin kun alan uskomaan niihin, vasta kun mies vakuuttaa että haluaa minut ja minun kanssani yhteisen tulevaisuuden, rauhotun, hetkeksi.
Tuntuu ihan kamalalta, sillä hän nimenomaan halusi minut mukaansa kun sai työkomennon ulkomaille. Minä lähdin hänen kanssaan, jolloin koko perheeni ja ystäväni ja kaikki jäi Suomeen. Tuntuu että minä luovuin kaikesta, hän ei mistään.
Onneksi minullekin järjestyi työpaikka, muuten kelailisin vaan päivät pitkät näitä ajatuksia.
Suurimpien riitojen (eli mustasukkaisuus ja luottamuspulakohtausten) jälkeen pystyn rauhoittamaan itseni ainoastaan ajattelemalla sitä, että ainahan voin tehdä itsemurhan.
tämän asian kirjoittaminen saa minutkin pelästymään ja pitämään itseäni ihan täysin sekavana.
Välillä ainoastaan se saa minut jatkamaan, ja yrittämään..että ainahan voin tappaa itseni.
Tämä pelottaa itseänikin todella paljon, ja silti sisimmässäni uskon etten voisi ikinä tappaa itseäni.
Itken lähes päivittäin ja olen todella epävarma itsestäni vaikka siihen ei mitään syytä olisikaan.
Mitä tämä on ja mitä tässä nyt pitäisi tehdä?
En ole koskaan ollut mitenkään masennukseen taipuvainen, ainakaan mielestäni.
Nuorempana olin toki välillä alhaalla, ja silloin viiltelin itseäni. Koen että tein sen saadakseni huomiota, en niinkään sen takia että olisin ollut masentunut. Tuolloin olin muutenkin todella huonossa parisuhteessa miehen kanssa, joka pahoinpiteli ja peti minau jatkuvasti.
Nyt, vuosien jälkeen, kun olen kasvanut ja aikaiustunut ja saanut muutenkin elämäni kuntoon, huomaan että minulle on tullut ihan outoja ajatuksia.
Tässä vuosien aikana olen menettänyt kolme läheistäni, mutta mielestäni olen kyllä nuo suruasiat käsitellyt.
Aloitin kuukausia sitten suhteen miehen kanssa, johon rakastuin välittömästi. Myös hän rakastui minuun. Muutimme aika nopeasti yhteen, olimme molemmat varmoja että päätös on oikea.
Sen jälkeen, tai jo ehkä ennenkin yhteenmuuttoani huomasin että aloin kehitellä todella mustasukkaisia ajatuksia.
Ajattelin että hän suunnilleen olisi mielellään kenen tahansa muun (varsinkin jonku exänsä) kuin minun kanssa, ja että minä olisin hänelle vähän niinkuin tälläinen väliaikanen riesa.
Tiedän että minulla ei ole mitään aihetta ajatella noin ja että minulla on maailman ihanin mies joka on minulle se oikea.
Nuo ajatukset ovat hirveitä, varsinkin kun alan uskomaan niihin, vasta kun mies vakuuttaa että haluaa minut ja minun kanssani yhteisen tulevaisuuden, rauhotun, hetkeksi.
Tuntuu ihan kamalalta, sillä hän nimenomaan halusi minut mukaansa kun sai työkomennon ulkomaille. Minä lähdin hänen kanssaan, jolloin koko perheeni ja ystäväni ja kaikki jäi Suomeen. Tuntuu että minä luovuin kaikesta, hän ei mistään.
Onneksi minullekin järjestyi työpaikka, muuten kelailisin vaan päivät pitkät näitä ajatuksia.
Suurimpien riitojen (eli mustasukkaisuus ja luottamuspulakohtausten) jälkeen pystyn rauhoittamaan itseni ainoastaan ajattelemalla sitä, että ainahan voin tehdä itsemurhan.
tämän asian kirjoittaminen saa minutkin pelästymään ja pitämään itseäni ihan täysin sekavana.
Välillä ainoastaan se saa minut jatkamaan, ja yrittämään..että ainahan voin tappaa itseni.
Tämä pelottaa itseänikin todella paljon, ja silti sisimmässäni uskon etten voisi ikinä tappaa itseäni.
Itken lähes päivittäin ja olen todella epävarma itsestäni vaikka siihen ei mitään syytä olisikaan.
Mitä tämä on ja mitä tässä nyt pitäisi tehdä?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kofeiini aiheuttaa aika monelle tuollaista tunteiden ylikorostumista, jos käytät, lopeta kokonaan.
http://qmies.blogit.fi/
Vaikuttaa todella vaikealta tuo sinun tilanteesi, jos sen takia pitää itkeskellä lähes päivittäin. Olisi varmaan hyvä keskustella tuosta jonkun ammattilaisen, esim. terveyskeskuspsykologin tai psyk. poliklinikan työntekijän kanssa. Vaikutat masentuneeltakin. Nuo ajatukset itsemurhasta viittaavat siihen. Lähde hakemaan apua itsellesi!
Mustasukkaisuus on varmaan kauheeta ,ite harvoin kärsin moisesta. Joku sano, että se johtuu huonosta itsetunnosta. Sun täytyy varmasti vaan järjellä ittelles selittää että ei oo mitään aihetta moiseen. Älä kauheesti kerro olevan mustis. Se on kait loukkaavaa kuten ismo ja helena salkkareissakin tietää.
Juu, mustasukkaisuus on kamalaa, ja nyt tuntuu että olen menettänyt viimeisenkin järjen valon.
Minulla on jatkuva riittämättömyyde tunne, vertaan itseäni kaikkeen, kaikkiin muihin naisiin ja kuvittelen että mies haluaisi mielummin heitä.
Lisäksi kun huomaan miehen katselevan muita naisia saa vereni kuohumaan ja hyvin tuskaisesti pystyn olemaan sanomatta mtään.
Tiedän että se on ihan sairasta ja tuntuu että arvostukseni itseäni kohtaan on kokoajan painumassa alle nollatason.
Käsitän kyllä ettei se ole kiinni siitä mitä kumppanini tekee vaan ihan oman pääni sisältä. Mutta tuo tunne vaan pahenee kokoajan, vaikka parisuhteessa olisikin kaikki, ainakin mielestäni, hyvin.
Mutta joo, käsitän itsekin toki sen ettei tälläiset ajatukset, varsinkin kun niihin liittyy itsetuho, ole mitenkään tervettä. en vaan tiedä mistä hakisin apua. Miehelle yritän välillä kertoa kun hän kysyelee, mutta ei hänkään pohjimmiltaan minua osaa auttaa, eikä voi ymmärtää asiaa, ja niin kuin tuossa edellä sanotaan hän loukkaantuu asiasta.
Pitäisikö nyt siis hakea vaan ammattiapua ja miettiä jälleen elämää omillani, etten loukkaisi ketään muutakaan tällä asialla?
Rakastan miesystävääni enkä todellakaan haluasi erota, mutta tuntuu että mitä tämäkään elämä on jos tuntee koko ajan olonsa arvottomaksi (riippumatta siitä toisesta) ja lähes päivittäin haluaisi päättää kaiken.
En tuosta kofeiinista ny tiedä.. :D Mutta kuulostat tosiaan masentuneelta. Itse kun masennuin (tietämättäni) niin mieleen tuli tuon kaltaisia totuudenvastaisia ajatuksia. Sellaisia ajatuksia millä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa, l. ammattiauttajalle varmasti kannattaa hakeutua! Tsemppiä Sulle!