:( Tuli taas yhden tyypin kanssa keskustelua ujoudesta ja siinä sitten möläytin tälle tuntemattomalla itseään tosi sosiaalisena ja rohkeana pitävälle tyypillä että oon 19 enkä ikinä seurustellut taikka sitten ei oo ikinä ollut edes vastakkaista sukupuolta olevia kavereita. No joo, tyyppi sitten sano että missä vaiheessa ajattelin alkaa elämään nuoren elämää, 70 vuotiaanako? Jäi vaivaamaan ja tuli surullinen olo, ei ois pitänyt jutella koko tyypille, kun ei se kummiskan ymmärrä ite ujoudesta mitään.. Mutta aloin ittekin miettiä että en voi nauttia kunnolla edes nuoruudesta ujouden takia. Ei oo kavereita kenen kanss käydä ulkona juhlimassa eikä vaan uskolla tosta noin mennä puhumaan uusille ihmisille.En tuu varmaan ikinä löytämään ees poikaystävää tätä mallia, miten ujoudesta pääsee eroon? no ei siitä varmaan helpolla pääse.. :(
ujous..ja nuoruus
_eemm
2290
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Aikamoinen älykääipöihminen, saisi varmaan minunkin mieleni lamaantumaan tuollainen... itsekin vietin koko teini-ikäni yksin ilman kunnon kavereita ja olen hirmuisen ujo ja sisäänpäinsuuntautunut. Surin kohtaloani siitä kuinka en tule saavuttamaan elämältäni mitään kun olen ruma(?) tyhmä(?) enkä uskalla lähteä ikinä mihinkään mukaan kun pelkään ja vihaan ihmisiä enkä edes kaipaa niiden vähä-älyisten pissisteinien seuraa. Vuosi kului ja toinenkin ja samat ajatukset muhi päässäni. 19 vuotiaana sitten etsin internetistä juttuseuraa ympäri maailmaa ja oloa helpotti saada vaihtelua sosiaaliseen elämään edes virtuaalisessa muodossa. Samassa sitten sattui aivan täysin vahingossa löytymään ihana mies enkä oikein nytkään vielä, kun kohta vuosi jo kulunut, oikein ymmärrä ja jaksa käsittää sitä kuinka minulla voi olla sellainen tuuri, että löytyi sellainen ymmärtäväinen mahtava kunnollinen miesystävä.
Ikinä en ole ollut bilettävää tyyppiä, viihdyn paremmin hissukseen kotosalla ja välillä jossain huvittaa käydä kunnollisemmin tuulettumassa pikkupaikoissa, mutta en koe jääneeni hirveästi mistään paitsi, ei haittaa se etten ole elämäni aikana "päässyt?" sekoilemaan oikein kunnolla. Sellainen ei vain jaksa kiinnostaa. Jos joskus mieleni muuttuu niin onhan tässä vuosia. Näyttäähän ne nelikymppiset - viisikymppisektin vielä jotkut kunnolla juhlivan.
Sitä vain, että vaikka olin jo turruttautunut siihen ajatukseen ettei elämässä mitään niin tralikaalia muutosta voi tulla sitä odottamatta ja todella luulin että elämä menee vaan huonompaan kokoajan ja löydän itseni 10 vuoden päästä ihan samasta jamasta ilman mitään resursseja onnelliselle elämälle, niin sellainenkin asia kuin pieni viesti internetpalstalle voi tuoda elämään jonkun hyvin merkittävän ihmisen joka antaa uutta toivoa ja kannustusta parempaan huomiseen.
Ihan kuin olisin lukenut omaa viestiäni, paitsi minä en puhu tästä ujoudestani kellekkään.
Mä tykkään just kaikiesta bilemusasta ja juhlista (mitä nyt oon tv:stä nähnyt) ja haluaisin itsekkin käydä bilettämässä, mutta kun ei oo ulkonäköä, luonnetta eikä asennetta... eikä juuri kavereitakaan :(