Tässä rautainen tietopaketti sikainfluenssasta.
tieto on valttia
7205
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
väittää, sen täytyy olla huuhaata.
vielä torstaina, 30. huhtikuuta, 2009, jolloin tuon linkin teksti oli kirjoitettu.
Nyt sellainen on. Turvallinen ja tehokas Pandermix, jonka ansiosta jo 70.000.000 ihmistä on saanut suojan tätä ikävää taudinaiheuttajaa vastaan. Parasta on se, että nopeammin kuin koskaan ennen, on pandemialta kataistu niska ja on toivoa siitä, että virus ei ehtisi saada vaarallisempaa muotoa. Jess!
lämpenemisestä, d-vitamiinin käytön lisääntymisestä ja siitä, ettei sitä ollut enemmälti alkuaankaan.
lisääntyminen koskee korkeintaan harvoja aktiiveja.
No ajatellaan perusfaktaa.
Nopeimmin milloinkaan toteutettu rokotuskamppania, jonka kattavuus ei ole paras mahdollinen, mutta melko hyvä silti.
Ärhäkäksi ennustettu pandemia osoittautuu nopeasti laimenevaksi.
Johtopäätöksiä (tai arvailuja):
Rokote on vaikuttanut pandemian kärjen katkaisuun.
Joku muu tuntematon tekijä on vaikuttanut.
Ennakkoarviot taudista ovat olleet alkuunsakin liian pessimistiset.
Maallikkona ei voi olla varma. Todennäköistä sen sijaan on, että ainakin nyt pahimmalta tunnutaan välttyvän. Puolin ja toisin pessimistisimmät ennustelut menivät onneksi kiville. Vain vähän ihmisiä kuollut tautiin ja rokote on ollut varsin turvallinen. Hyvin se meni. Toivottavasti samoin käy seuraavallakin kerralla.
Nopeesti toimii rokotetehdas, kun muutamassa kuukaudessa rakentavat sen mitä ei ole olemassa.
Kun katsoin linkkitiedostoja, niin kaikkihan noi saavat ohjeet ylemmältä taholta, joka on maiden hallitusten yläpuolella.
Onhan noita rokotteita ollut satakunta vuotta. Valmistusmenetelmät ovat matkanvarrella kehittyneet ja nyt uuden viruksen kuoriosien ymppääminen vanhaan rokotepohjaan ja -valmistustapaan on jo nopeaa. Hyvä näin. Eihän sitä tiedä, koska se oikeasti vakava virusinfektio seuraavan kerran tulee. Sen kyllä tietää, että se tulee. Ennemmin tai myöhemmin.
sitä odotellessa....
tulee tulee tauti tulee...
odotellaan....
olisiko kukaan kehittänyt kaiken kattavan rokotteen kuolemaa vastaan?
vai tässäkö se on joku p-x
ja maailma pelastuu