En mä

Ajatuksilla ja toiveilla on tapana toteutua. Joskus odottaminen tuntuu turhan pitkältä.
Puhallan toiveellesi myötätuulta ja ilon elämääsi.
Kyllä vaan jaksat!

Voimasi? Niin sitäpä itsekkin olen miettinyt tarkoitusta kaikelle ?

mitä tunnet , ketä kaipaat , rakastat, ikävöit, kenen kanssa haluaisit elää ja rakentaa kodin yhteisen, jos hänkään ei uskalla , on epävarma sinun tunteistasi, kenties hänkin on jo elämää nähneenä ottanut monesti takiinsa, niin monesti,ettei enää uskalla luottaa että hänestä voisi joku oikeesti välittää ja rakastaa.

Kerro ja vasta sitten jos hän ei anna vastakaikua , niin jatka matkaasi , sillä hän ei ole silloin se oikea ihminen ja se koti... olisi onnellinen...
se ei oikeesti olisi sinulle se oikea onnen tupa ...

ja usein olen miettinyt tuota : mikä on se " oikea" tarkoitus elämässä?

Me niin monesti emme osaa arvostaa silloin sitä mitä meille elämä lahjaksi antaa, onnenkin vain ilmeisesti meistä suurin osa tajuaa vasta sitten , kun sen on vaarassa menettää - tai kun sillä on leikkinyt ja menettänyt.

Joskus toki niin vain käy ei syytä löydy , ei minussa, ei hänessä eikä kolmannessakaan osapuolessa , vaan silloin kaikki onkin yläkerran herran huomassa, sitäkään ei aina ymmärrä pieni ihminen.

Mutta silloin hiljalleen muisto rakkaan läheisen, auttaa kannattelemaan ,ihminen useinmiten kuitenkin eheytyy ja ymmärtää että elämän on jatkuttava eteenpäin.

Vaan mikä kannattelee nyt , kun olet poissa, leikit vain tunteillain ja olet toisen oma,
tokin minullakin on muistot, kyllä rakkaat, ja ei ne tunteet ole kuolleet...

Siinäpä se , että osaa olla vaikeeta.
Miksi meihin ei ole luotu sellaista " nappia " , josta painaa kaikki kipeät asiat ja turhat tunteet sekä huolet millä keinoin ne voisi jättää mielestä ja jaksaisi jatkaa eteenpäin ?


Itsekin olen ihminen, jolla on koti,mutta nykyisin sen hiljaisuus, ja usein pelkkä yksinäisyys kaverinain, vaikka välillä ympärillä on ystäviä... läheisiäkin ,
muttei enää sitä sydänystävää elämänkumppania , ei ketään, kenen kanssa olla lähekkäin ja jakaa ajatuksiaan arkisiakin... huoks , taas nää kyyneleet :´(

Voimia sinulle toivon , nämä elämänpolut ovat välillä niin kippuraisia ja kivisiä vaeltaa yksin ,varsinkin kun niitä eteenpäin nykyisin yksin niin moni meistä taivaltaa.

Rukoilen ja odotan päivää että vierelläni olisi joku lämmin ja rakas ihminen, jonka kanssa saisin kulkea ja tuntea rakkauden , lämmön hellyyden...

Tiedän tämä on turhaa haaveilua , mutta mitäpä muuta minulla enää olisi, pelkkää haavetta on hän. :(

olen, mutta vain narri olen ja itse hädintuskin kasassa pysyn etkö löytäisi jotain varmempaa ja paremman itsetunnon omaavaa liiterileukaista teh matsomiestä, kah kuhan puhun eikaisenii tarkkaa kaikilta löytyy puoliahyviäja huonoja koitamiettiä vähän mäenehkä ikinä pääse tästä ylös.. taino ehkä joskus mutta ehkä on liianmyöhäistä jooko hei ymmärtääkö?