Mistä tietää olevansa lesbo? Olen jo kypsässä iässä oleva nainen, ja elän parisutheessa miehen kanssa.. Joskus vaan mietin onko tää sitä mitä pitää... Näin hiljattain lesboparin ja mulle tuli jotenkin tosi vihainen tai kateellinen olo, ja jos nään jotain unia, niin ne on yleensä naisen kanssa. Koskaan en ole kokeillut, mut jotkut tytöt kyl ovat viehättäviä...
Voisitteko siis kertoa tarinoita omasta/todellisesta elämästä... Mistä tietää? Mitä pitää tehdä? Tää on ihan hullua...
Voisitteko siis kertoa tarinoita omasta/todellisesta elämästä... Mistä tietää? Mitä pitää tehdä? Tää on ihan hullua...
Vastaukset 6
Vanhimmat
mihin pitää itse löytää vastaus. Nyt kun on muodikasta olla lesbo tai homo, niin alalle on tosiaan tunkemassa ehkä-tyyppejä, kun se on nyt niin hip ja pop. Mut uskaltaisitko kuitenkaan olla lesbo julkisesti, asua naisen kanssa... sellasina aikoinakin ja paikoissa, missä se ei olis hyväksyttyä heteroitten silmissä. En oikein usko. Kun se ei ole vain seksiä, se on ihan oikeeta elämää. Ei riitä, että jotkut tytöt vain ovat viehättäviä.
kaikki silmissäsi "aidotkaan" lesbot eivät kykene avoimeen elämään, muuta ei tarvitse kuin lukea juttuja tuosta toisesta ketjusta. Höh, ja pöh. Jokaisella saattaa tulla elämänvaihe, jolloin joutuu kyseenalaistamaan kaikki mitä on tottunut pitämään itsestäänselvyyksinä tai perustavanlaatuisina toteina. Laukaiseva tekijä saattaa olla mikä tahansa. Minulla se oli uni työkaverista, eräänlainen etiäinen ja tieto siitä että olin häneen ihastumassa. Se käynnisti ketjureaktion ja tässä olen nyt. Keski-ikää lähestyvä naisia rakastava nainen.
Enään "antaa" miehelle, vaan se alkaa etoa. Jos kersatkin on tehty, niin sitten ei mikään enää estä rupeamasta lesboksi. Eikä se ole nykyään mitään kaapista poistumistakaan, koska se lesboksi muuttuminen alkaa olla jo muotiasia. Yhä useampi muuttuu lesboksi.
neonvihreän takin ja kivipestyt farkut kun ja jos se on muotia. Samaa sukupuolta ei voi rakastaa ja haluta vaikka se olisi kuinka muotia. On se ihmeellistä että kun ihminen alkaa löytää itseään niin aina löytyy niitä jotka sanoo että älä vaivaudu. Minä sanon että vaikka ap vain kokeilisi vain hipaisisi saadakseen selvyyden että on tai ei ole niin se on sen arvoista. On kyllä ihmismielen köyhyyttä tuomita ihmisen pyrkimystä saada selkyys itsestään. Koskahan tulisi muotiin inhimillisyys, toisesta välittäminen ja se ettei tuomita koko ajan jos joku on matkallaan vielä kesken ja kysyy tietä.
ei tässä mistään muodonmuutoksesta ole kyse. Olen jo vuosia törmännyt tähän aiheeseen, ja vitsaillutkin siitä "jospa olenkin"-tyylillä. Mut jotenkin tää hämmentää... Ja miks en kehtais julkisesti esiintyä? Jos toista oikeasti rakastaa, miks pitäis olla piilossa? Joo, on totta ettei mun isä todennäk. koskaan tulis hyväksymään mun suhdetta naiseen. Mut miten mä saisin asiaan selvyyden? En voi lähteä tavarataloon sovittamaan itselleni naista ja todeta et tää on kiva! En edes tunne ketään, jonka kanssa voisin jutella... Ja miten sit perhe? mies ja lapset? Apua!
Käypäs lukemassa lepakkolaakso.net-sivuilta ja sieltä myöhäinen herääminen osa 2 (tuoreimmat jutut) ja avioero, äitiys, myöhäinen herääminen (vanhemmat jutut) Sieltä löytyy paljon kirjoituksia kohtalotovereilta...