Eli, eli. En tiedä enää mitä haluan, eli en halua mitään. Joten päädyn elämän lopettamiseen. Turhan usein, enkä sitä vielä ole kykenyt tekemään. Olin vuosi sitten alhaalla ja lähellä etten saanut päiviä päätettyä. Yliannostuksenkin ehdin kerran ottaa mutten kyennyt ottamaan tarpeeksi aiheuttaakseni vahinkoa. Ja nyt turhaudun kun en ole enää niin alhaalla. En pysty kamalasti satuttamaan itseänikään niinkuin aikaisemmin ja kaikki tämä turhauttaa. Haluan päästä takaisin tarpeeksi alas että pystyisin itseni tappamaan, nyt se ei tunnu mahdolliselta. Olen miettinyt avopuolisonkin jättämistä jolloin kynnys laskisi kun olisi yksi välittävä ihminen vähemmän.
Tällähetkellä en saa mitään aikaiseksi. Olen koulussa kirjoilla, neljättä vuotta "opiskelen". En siis ole puoleen vuoteen liikauttanut sormeakaan koulun hyväksi. Koulutuksesta on käymättä 15 opintoviikkoa, 105 käyty. Enkä silti saa tehtyä mitään. En näe itselläni tulevaisuutta joten motivaatiota ei löydy hiventäkään. Armeijaan pitäisi lähteä alle kuukauden päästä mutta en saa sitäkään aikaiseksi. Lääkärini nimittäin oli kovasti vapautuksen tai vähintään lykkäyksen kannalla ja olen siihen tyytymässä, en välitä. Kuulema turha riski mennä armeijaan stressaamaan kun on aseitakin ympärillä ja voin vaarantaa muitakin. Itse olisin mennyt sinne irrottautumaan todellisuudesta, eli tyhjästä elämästä. Jatkan sen tekemistä siis kotioloissa.
Avohoidossa siis olen ollut nyt vuoden. Viimeisimmät muutamat kuukaudet käynyt vain pari kertaa kuussa koska tilani on parantunut. Sentakia kun en kerro kenellekkään mitään. Iloisen naamarin kanssa liikuskelen siellä. Lääkityskin olisi päällä ollut kokoajan, mirtazapin 30mg ja risperdal tms 1mg. Ja lääkkeitä en ole syönyt yli puoleen vuoteen. Ne saivat elämän tuntumaan vielä harmaammalta, tukahduttivat kaikki tunteet. En pystynyt keskittymään yhteen asiaan kymmentä minuuttia kauempaa kun jo kylästyin. En kyllä nytkään kamalasti pysty, pari kuukautta sitten meni monta tuntiakin saman asian parissa. Ja nämä asiat siis ovat lähinnä tietokoneella aktiviteettien vaihtamista, pelaamista elokuvia surffailua.
Olen tehnyt itseni kanssa päätöksen. Elän niin pitkään kunnes pääsen tarpeeksi alas ja pystyn tämän lopettamaan. Arvioin siihen menevää aikaa vuoden verran korkeintaan. Vähemmän jos uskallan avopuolisoni jättää, se luultavasti puolittaisi ainakin ajan. Ehkä jopa pääsisin hetkellisesti tarpeeksi alas ja se riittäisi.
Ja jos jotain tosiaan kiinnosti olen 19 vuotias mies ja asun avopuolisoni kanssa. Avopuolison kanssa olen seurustellut 2 vuotta ja yhdessä asuttu vuoden verran. Avautuminen ohi.. hajaantukaa.
Tällähetkellä en saa mitään aikaiseksi. Olen koulussa kirjoilla, neljättä vuotta "opiskelen". En siis ole puoleen vuoteen liikauttanut sormeakaan koulun hyväksi. Koulutuksesta on käymättä 15 opintoviikkoa, 105 käyty. Enkä silti saa tehtyä mitään. En näe itselläni tulevaisuutta joten motivaatiota ei löydy hiventäkään. Armeijaan pitäisi lähteä alle kuukauden päästä mutta en saa sitäkään aikaiseksi. Lääkärini nimittäin oli kovasti vapautuksen tai vähintään lykkäyksen kannalla ja olen siihen tyytymässä, en välitä. Kuulema turha riski mennä armeijaan stressaamaan kun on aseitakin ympärillä ja voin vaarantaa muitakin. Itse olisin mennyt sinne irrottautumaan todellisuudesta, eli tyhjästä elämästä. Jatkan sen tekemistä siis kotioloissa.
Avohoidossa siis olen ollut nyt vuoden. Viimeisimmät muutamat kuukaudet käynyt vain pari kertaa kuussa koska tilani on parantunut. Sentakia kun en kerro kenellekkään mitään. Iloisen naamarin kanssa liikuskelen siellä. Lääkityskin olisi päällä ollut kokoajan, mirtazapin 30mg ja risperdal tms 1mg. Ja lääkkeitä en ole syönyt yli puoleen vuoteen. Ne saivat elämän tuntumaan vielä harmaammalta, tukahduttivat kaikki tunteet. En pystynyt keskittymään yhteen asiaan kymmentä minuuttia kauempaa kun jo kylästyin. En kyllä nytkään kamalasti pysty, pari kuukautta sitten meni monta tuntiakin saman asian parissa. Ja nämä asiat siis ovat lähinnä tietokoneella aktiviteettien vaihtamista, pelaamista elokuvia surffailua.
Olen tehnyt itseni kanssa päätöksen. Elän niin pitkään kunnes pääsen tarpeeksi alas ja pystyn tämän lopettamaan. Arvioin siihen menevää aikaa vuoden verran korkeintaan. Vähemmän jos uskallan avopuolisoni jättää, se luultavasti puolittaisi ainakin ajan. Ehkä jopa pääsisin hetkellisesti tarpeeksi alas ja se riittäisi.
Ja jos jotain tosiaan kiinnosti olen 19 vuotias mies ja asun avopuolisoni kanssa. Avopuolison kanssa olen seurustellut 2 vuotta ja yhdessä asuttu vuoden verran. Avautuminen ohi.. hajaantukaa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Niinpä sitä luulisi, että joku pohja tulee vastaan, mutta elämää se on elämä pohjallakin. Olen itse elänyt 7 kk ilman asuntoa, palkkaa tai mitään sosiaaliturvaa. Olen yhä hengissä. Tosin voi olla, etten kauaa ole. Tämä asumisjärjestely on voimassa jouluun, sen jälkeen on kovin kylmä asua teltassa. Mitään uutta en ole keksisinyt tilalle, joten olen nyt antanut periksi. Hypotermia häämöttää.
Opiskelusi ovat loppusuoralla, onnittelut siitä! Kaiken lisäksi olet niin nuori, että sinulla ei voi olettaa olevan massiivista työkokemusta ym., eli sinulla on vielä mahdollisuus aloittaa puhtaalta pohjalta. Sinun ei tarvitse selittää, mitä olet elämässä tehnyt viimeiset 20 vuotta hakiessasi työtä ym. Sinulla on vielä mahdollisuuksia.
Itse olen 22 ja en ole ollut nyt melkein vuoteen töissä enkä myöskään koulussa, ja sitä ainakin saa selitellä joka paikassa että mitä on viimeisen vuoden tehnyt . Vituttaa kun ei todellakaan halua kertoa.