Mieltäni on vaivannut jo jonkin aikaa ajatus että kannattaako tämän asiani kanssa tehdä yhtään mitään vai jätänkö omaan arvoonsa..
Olen entinen piri narkkari ja kuivaa aikaa on takana noin puolitoista vuotta, siltikkin "pääni" on kaukana terveestä.
Onlenhan aina ollut jotenkin "outo", omissa maailmoissani leijaileva kunnes löysin nuoruudessa päihteet jotka tuntuiva auttavan "rikkinäiseen maisemaan päässäni."
Epäilen että sairastan skitsofreniaa.
Nään ja kuulen harhoja, luulen olemattomia, maailma pyörii ympärilläni. Ketään ei kiinnosta mikään niin paljon minä ja minun elämä.
Mutta tiedän kokemuksesta että lääkäriin on turha mennä kertomaan olevansa entinen narkomaani, kaikki menee sen piikkiin : "nooh, nämä ovat vain vierotusoireita." LÄHES 2 VUODEN JÄLKEENKÖ??
Sain vierotus aikoina lääkityksen harhoihin mutta eivät ne auttanee, lamattivat ja väsyttivät joten lopetin ne. En halua olla mikään muumio vai sekö onkin tarkoitus skitsofrenian ja muiden mielen terveyden potilaiden hoidossa? Saadaan hiljaiseksi.
Se vaan on täysin outo maailma minulle, muumioituminen, rauhottuminen. Vai onko pää vain tälläinen pysyvästi kun lopetat amfetamiinin käytön? En jaksaisi uskoa sitäkään.. (???)

Vastaukset 3
Vanhimmat
Amfetamiini voi todellakin aiheuttaa skitsofreniaa muistuttavia harhoja vielä 2 vuotta rankan käytön lopettamisesta. Ne tulevat erityisen herkästi esim krapulassa.
En ole näihin kovin hyvin perehtynyt mutta pari tällaista potilasta on tullut vastaan. Toinen hyötyi selvästi uusista neurolepteistä (Risperdal ja Zyprexa) ja toinen ryyppäämisen lopettamisesta.
Kirjallisuudessa on kuvattu amfetamiini aiheuttamia pysyviä psykooseja. Niitä on havaittu vain harvoin ja voi johtua sattumastakin eli potilas oli jo sairastumassa skitsofreniaan ja amfetamiini vain nopeutti sitä.
Tarkotti siis sitä että aivan turha mennä minnekkään vikisemään "vaivoistaan ja vainoistaan" koska piri aiheuttaa niitä harhoja vielä käytön loputtuakin, vai?
Alkoholia enkä mitään muitakaan päihteitä enään käytä mutta mites? Kannabiksenhan on toitotettu aiheuttavan skitsofreniaa, jos vika ei olekkaan nyt amfetamiinissa? Näköharhani tosin alkuun pistettiin ihan psykedeelien piikkiin koska niitten ajateltiin olevan jonkinmoisia takautumia.
Mielelläni en mene tietysti mihinkään tutkimuksiin mutta joskus tuntuu että pää leviää jossei mitään tee. Entiset narkomaanit ei varmasti ole mitään unelma asiakkaita lääkäreille, niin paljon kama kyllä päässä vahinkoa joissain tapauksissa aikaan saa että normaalit diaknoosit eivät sovi mihinkään kuvaukseen.
Mistä yleensäkkään löytyy lääkäreitä jotka ovat perehtyneet huumeiden käyttäjien psyykkisiin ongelmiin pitemmällä tähtäimellä?
Itseäni ei kiinnostaisi kenenkään ummikon luo mennä joka työntää ryyni reseptin käteen ja sanoo katsotaan auttaisivatko nämä kun ei muutakaan osaa tehdä koska ei ole kokemusta.
Voisit varmaan mennä arvioon päihdelääketieteen erikoislääkärille. Ja sen pohjalta jatkot. Ei näitä netissä selvitetä.