Olemme seurustelleet pari vuotta. Myönnnän olevani jonkin verran mustasukkainen ja sen myös toisinaan aiheuttaneen ongelmia. Täysin oma vikani. Mutta.. haluaisin kuulla tämän seuraavan kertomuksen jälkeen, että mitä muut ovat mieltä, onko ok suhteessa?
n. vuoden jälkeen naiseni alkoi käyttäytymään todella omituisesti ja melkeinpä välinpitämättömästi minua kohtaan. sitä ennen meillä oli ollut ihanaa alusta asti. Yritin kysellä, että olenko tehnyt jotain tai mikä hänellä on. Kysyin myös silloin että onko hän ihastunut johonkin toiseen koska jotkut merkit olivat mielestäni sellaisia. (tiedän ettei toisen tunteita voi sillain tulkita mutta jotain siinä tulee mieleen jos toinen ei mitään kerro.) Silloin hän suuttui silmittömästi ja kielsi kaiken. Noh, myöhemmin sitten paljastui muuta kautta, että ainakin siitä asti hän on ollut ihastunut toiseen, jonka kanssa muutamia vuosia sitten ihastuminen ei ollut johtanut seurusteluun ja tilanne oli jäänyt ikään kuin auki.
Naiseni halusi jatkaa suhdetta minun kanssa. (välillä tosin olimme erossa pari kk hänen aloitteestaan, hän tuli myöhemmin takaisin pyytämättä.) Tämä suhteen ulkopuolinen ihastus soittaa bändissä ja tekee musiikkia. Nyt MINUN tietokoneeni täyttyy bändin sivuilla vierailuista ja MINUN stereoni tämän toisen henkilön bändin cd:eistä.
Olen koittanut sanoa että tietämättömyys ja "ulkopuolisuus" kalvaa minua ja haluaisin tietää mitä on meneillään, jos on. Ja tällä kertaa rehellisesti. Naiseni ei suostu juttelemaan vaan suuttuu heti.
Voimani alkavat loppumaan. Rakastan naistani, enkä millään voisi jättää häntä. Kuitenkin tämä asia vaivaa niin pahasti että kohta minusta ei ole mitään jäljellä. Onko mustasukkaisuuteni teidän mielestä väärin vai miten sitten pitäisi olla? Tuntuu että elän sellaisessa suhteessa jossa minulle tunteista valehdellaan ja sanat puhuvat toista kuin teot osoittavat.

Vastaukset 5
Vanhimmat
joko hel*'tin mustis,vainoharhainen,kontrollifriikki tai sun naises ei oo yksavioista tyyppiä.
eikä asiasta voi edes keskustella, kertoo kyllä karua kieltään, hänellä on jotain meneillään johonkin suuntaan. Eli vaistosi on oikeassa. Jos minua syyttä epäiltäisiin, niin minulla tulisi hätä ja huoli toisesta, ja haluaisin ehdottomasti keskustella asian pois päiväjärjestykestä. Jos epäilyt jatkuisivat, ja minä edelleen olisin syytön, niin silloin kumppani olisi vainoharhainen ja liian mustasukkainen eikä mikäämn keskustelu tulisi ikinä auttamaan eikä häntä rauhoittamaan.
samaan mieltä tämän kanssa.
kun sanoit ettet voi jättää häntä? Mikset? Onko suhde niin antoisa että sua oikeasti sitten kuitenkaan ei haittaa että se on sun kanssa kun odottaa että se saa jonkun toisen? Sulla on voimat loppu ja sä et ole onnellinen. Silti sä rakastat ja et siksi voi jättää, et sä häntä rakasta kyllä sä tiedät mitä on meneillään ja sä et halua päästää irti. Sä rakastat ajatusta että sulla on joku sä rakastat ajatusta rakkaudesta ja sä annat kauheasti anteeksi ja leikit ettet tiedä mitä on meneillään vain siksi että sä voit ylläpitää sun haavetta onnesta ja rakkaudesta.
Tuo ei ole sitä. Tuo suhde ei ole sun haave eikä se mitä sä haluat. Se ihminen ei ole se joka antaa sulle sellaista rakkautta kuin sä haluat ja tarvitset.
Sun on herättävä ja nähtävä se minkä kaikki muut jo näkee. Sä löydät kyllä sen josta sä haaveilet, päästä irti siitä minkä sä toivot sellaiseksi muuttuvan.
kiitos viestistäsi. todella. kiitos :)