ei nämä uusperheet kovin onnellisilta vaikuta.
Ja vika on aina näissä miehen lapsissa.
Olen onnellinen ihminen, kun en itse koskaan ole joutunut kasvamaan eroperheessä, enkä tutustumaan isän tai äidin uusiin kumppaneihin, kun ovan edelleen naimisissa keskenään. Ei ole tarvinnut olla heittopussina, eikä kenenkään haukuttavana. Kun ajattelee lapsen kohtaloa joka näin joutuu olemaan, niin uskon että lapsi kokee olevansa syyllinen tapahtumaan, sillä mikään ei ole kamalampaa lapsesta, kun tulla haukutuksi, ja ettei ole tervetullut mihinkään. On kuin ylimääräinen ihminen. Ei paikkaa missään, eikä kukaan tykkää. Jos isänkin luona on pakko olla vaikkei tykätä, niin kyllä se lasta ahdistaa, kun näkee että on siellä vaan isän velvollisuudesta, ei siksi että hänet haluttaisiin sinne.
Olen myös onnellinen siitä, että omat lapset ovat saaneet kasvaa rakastavassa perheessä, jossa me molemmat rakastamme omia lapsiamme, eikä tarvi mennä kontti selässä ympäri kaupunkia ja tulla taas takasin jotta pääsee taas uudelleen pakkaamaan reppunsa. Olen erittäin onnellinen, että olen osannut pitää perheeni koossa, vain sillä lailla voi näyttää että rakastaa omiaan.
Ja vika on aina näissä miehen lapsissa.
Olen onnellinen ihminen, kun en itse koskaan ole joutunut kasvamaan eroperheessä, enkä tutustumaan isän tai äidin uusiin kumppaneihin, kun ovan edelleen naimisissa keskenään. Ei ole tarvinnut olla heittopussina, eikä kenenkään haukuttavana. Kun ajattelee lapsen kohtaloa joka näin joutuu olemaan, niin uskon että lapsi kokee olevansa syyllinen tapahtumaan, sillä mikään ei ole kamalampaa lapsesta, kun tulla haukutuksi, ja ettei ole tervetullut mihinkään. On kuin ylimääräinen ihminen. Ei paikkaa missään, eikä kukaan tykkää. Jos isänkin luona on pakko olla vaikkei tykätä, niin kyllä se lasta ahdistaa, kun näkee että on siellä vaan isän velvollisuudesta, ei siksi että hänet haluttaisiin sinne.
Olen myös onnellinen siitä, että omat lapset ovat saaneet kasvaa rakastavassa perheessä, jossa me molemmat rakastamme omia lapsiamme, eikä tarvi mennä kontti selässä ympäri kaupunkia ja tulla taas takasin jotta pääsee taas uudelleen pakkaamaan reppunsa. Olen erittäin onnellinen, että olen osannut pitää perheeni koossa, vain sillä lailla voi näyttää että rakastaa omiaan.
Vastaukset 18
Vanhimmat
tämä on vain ja ainoastaan ainut tapa näyttää rakkauttaan: "Olen erittäin onnellinen, että olen osannut pitää perheeni koossa, vain sillä lailla voi näyttää että rakastaa omiaan. "
Jaa, itse olen onnellisessa uusperheessä, edellinen puolisoni pahoinpiteli minut teho-osastokuntoiseksi. Siis lasteni isä.
Minä tein ratkaisuni ja erosin, sillä tavoin näytin lapsilleni ja itselleni ettei kenenkään tarvitse olla toisen kynnysmattona.
Aika mustavalkoinen ja kapea tuo näkökantasi mitä tulee omien rak.näyttämiseen.
Vai onko tämäkin taas joku provo?!
että väkivaltaa pitää tai muuta sellaista sietää. Mutta nämä tuhrat säätelyt näiden uusvaimojen välillä on sietämätöntä. Miksi he purkavat pahanolon miehen lapsiin, koskaakseen omat ongelmat? Miehen lapset ovat täysin syyttömiä ihmisiä, ja jos he tulevat isän luokse silloin kun voivat, niin onko se liikaa vaadittu, että myös se isän uusikko olisi lapsille kiltti? Miksi siitä vierailusta isän luona pitää tehdä niin vaikea ja kamala lapsille?
Jos ei siedä lapsia, niin eikä se uusivaimo voi poistua paikalta siksi aikaa, kun lapsi tapaa isää? Se on hänen oikeus. En yhtään ihmettele, miksi näitä tapaamissopimuksia rikotaan, jos se tuottaa lapselle kärsimystä.
Silloin taas syytetään ex vaimoa siitäkin, ettei laske lapsia isän luo, vaikka vika on siinä että isän uusikko tekee olosta hankalan.
En minäkään kyllä ymmärrä jos nainen estää miestä tapaamasta lapsiaan tai tulemasta isänsä luokse.
Toisaalta en kyllä ymmärrä sellaisia miehiäkään jotka moista hyväksyy, selkärangattomia raukkoja.
Onneksi oman ex.ni nyt jo entinen vaimo oli aivan ihana ihminen josta lapseni tykkäsi todella paljon.
Itselleni mieheni lapset ovat todella tärkeitä ja tärkeä osa meidän perhettä.
Meillä siis uusperhe-elämä todella toimii ja voittaa entisen.
Ymmärräthän varmaan ettei täältä saa kattavaa kuvaa koko suomen uusperheistä. Tännehän luultavasti kirjoittelevat vain ne, joilla on paha olla. Uskoisin että suurin osa kuitenkin keskittyy ihan siihen omaan perheeseensä, eikä täällä iltoja pitkiä natkuttele. Itse elelen uusperheessä, eikä tulis mieleenkään "kostaa" jotain lapsilleni tai kenellekään muulle. Exälle olen edelleen vihainen, enkä arvosta häntä yhtään, sen verran rumasti teki meille. Mutta en sitä näytä eikä lapsilla ole hajuakaan! Hänen uudestaan en pidä, joka meidän väliin "änkesi" enkä välitä heidän saman tien tekaisemastaan lapsestakaan. Mutta yllätys yllätys, lapset eivät tiedä sitäkään ja saavat kertoilla minulle kuulumisia yms. niin paljon kuin haluavat.
paha olla!!! Vaan ne, jotka kokee toisten ajatukset vääriksi! Monet puhuu kaikkien puolesta, ja kuvittelee että sama ratkaisu on se oikea, muut vääriä. Jokasen pitää puhua omasta puolesta.
Minä taas en elele uusikkoperheessä, enkä toivo sitä koskaan omalle kohdalleni. En halua olla osa kaaosta, mikä auttamattomasti syntyy omille lapsilleni, jos me erottaisiin.
Haluan omien lapsieni olevan onnellisia ja kasvaa rauhassa.
Mitä enemmän täällä lukee näitä kirjoituksia, sitä vakuuttuneemmaksi tulee, että ero on aina pahasta lapsille, he siitä kärsii aikuisten asioista.
He joutuvat sietämään niin paljon asioita, että luulen että aikuinen ei sitä kestäsi. Lasi pakotetaan hyväksymään asioita, joita hänen ei tarvi.
Onneksi meillä on onnellinen perhe, eikä meidän lapset joudu koskaan kärsimään .
Hienoa että sinulla on onnellinen ja rakastava perhe. Olette puolisosi kanssa osanneet hoitaa parisuhdetta ja rakkaus kukoistaa elämän ruuhkavuosista huolimatta. Noinhan sen pitäisi mennä mutta kun se ei aina mene niin vaikka kuinka toivoisi. Ja jos perheen aikuisista toinen on onneton eikä nauti siitä perhe-elämästä niin se kyllä heijastuu koko perheeseen. Myös niihin lapsiin joille meistä jokainen haluaa antaa hyvän elämän.
Olen jutellut lasteni kanssa paljon erosta ja siitä miten he ovat sen kokoneet. He ovat surreet ja itkeneet isän poistumista luotamme mutta toisaalta ei isä koskaan heidän kanssaan aikaa viettänyt. Isä ei ole koskaan ollut läsnäoleva isä vaan isä jolle perhe oli eräänlainen jatke kaikelle muulle. Ja se kaikki muu oli aina tärkeämpää. Nyt ne hetket jotka lapset isänsä luona viettävät, ovat lapsille todellista laatuaikaa. He saavat silloin isän ja isän uuden puolison täysin itselleen. Tällaista aikaa he eivät koskaan ydinperheessä isältä saaneet. Joten vaikka ero oli kipeä ja se sattui meihin kaikkiin niin tiedän että minä sekä lapset olemme selvinneet siitä hyvin. Nyt lapsilla on tutussa ja turvallisessa kodissa äiti, joka on onnellinen. On myös miehenmalli (ei asu vakituisesti luonamme) jonka kanssa lapset tekevät niitä asioita joita tehdään isän kanssa; ulkoillaan, käydään retkillä, kalalla, metsällä, harrastetaan kaikenlaista jne. jne. Samalla he näkevät myös mallin toimivasta parisuhteesta jossa mies ja nainen rakastavat toisiaan. Sen minä haluan lapsille näyttää jotta he omissa parisuhteissaan osaisivat toimia oikein ja rakastaa sekä kunnioittaa puolisoaan ja lapsiaan.
Hyvää joulua perheellesi!
Meillä molemmat ollaan niin mustasukkaisia ja rakasvavaisia vanhempia lapsillemme, että haluamme antaa heille vain parasta. Meile se on me vanhemmat,e ikä ketkään muut.
Emme voisi kuvitellakkaan, että meistä toinen ottaisi uuden ihmisen, joka sotkisi lasten ja ex puolison välejä. Emme myöskään halua, että lapset käsrsivät vieraaan ihmisen säätämisestä. Minä olisin mustis lapsistani jos mies uuden akkansa kanssa säätelisi mun lapsieni kanssa. Ja mies olisi musti, jos mulla olisi mies ja säätäisi jotain lastemme kanssa.Luin Jari Sarasvuon kirjan, jossa hän kirjoitti näin...
" Parasta mitä vanhemmat voivat lapsilleen on antaa, on rakastaa sitä ihmistä jonka kanssa lapset ovat tehty.."
Se on niin hyvä ohjenuora meille ja varmasti monelle muullekin.
Jos liittomme joskus särkyy, siihen ei vieraita ihmisiä tule niin kauan, kunnes lapset ovat itse perheellisiä, ettei uudet suhteet voisi millään muotoa vaikuttaa lasten tulevaisuuteen, elämään tai persoonaan.
Mee jo hoitoon, sä todella tarviit sitä...
tätä raukkaa.... välillä on ydinperhe ja välillä mies hylkäsi lapsetkin.
Aikamoisessa mielikuvitusmaailmassa elää...taitaa oikea elämä olla aivan tyhjä.
Ei kannata vannoa että teillä on onnellinen perhe eikä lapset joudu koskaan kärsimään.
Aina voi tulla joku yllättävä asia, sairaus, vammautuminen mitä tahansa TODELLA vaikeaa, eikä pelkästään jotkut typerät riidat.
Ole onnellinen että sinulla on NYT onnellinen perhe ja toivo etteivät lapsesi joudu koskaan kärsimään.
Tulevaisuudesta et todellakaan tiedä mitään, kuten ei kukaan meistä.
Huomaa että joulu alkaa olla jo ovella kun Lissua alkaa noin kovin ahdistaa.
Nyt voisin jopa ehkä sääliä häntä.
Sarasvuo on varmasti paras messias tällaista saarnaamaan. Tämäkin sanoma on varmaan tämän päivän valossa väännetty uuteen versioon. Voi pyhä sylvi..
Minä taas olen onnellinen että osasin lähteä suhteesta jossa oli henkistä väkivaltaa ja joskus myös lievää fyysistä, jossa lapsi sai kuulla joka viikko vanhempiensa riitoja.
Jossa isää ei paskaakaan kiinnostanut olla lapsen kanssa.
Nykyinen mieheni on 100 kertaa parempi miehen malli pojalleni kun isänsä on.
Ja hän rakastaa minua ja minä häntä. Enää ei ole riitoja, väkivallasta puhumattakaan.
Minusta tuntuu että tälle palstalle on "pesiytynyt" muutama häirikkkö joka haluaa tahallaan provosoida. Tai sitten nämä "uudet ja vanhat" äidit ovat vielä niin nuoria että ajatusmaailma on mitä ja on ja monia asioita ajattelee vain itsensä kannalta ja omaksi parhaakseen. Mutta eiköhän elämä kypsytä (toivottavasti) meistä jokaista ja jossain vaiheessa oppii arvostamaan myös muita ihmisiä. Jopa sitä uuden puolison ex:ää ja niitä lapsia.
Itse en ollut välttämättä onnellinen entisessä liitossani mutta olisin halunnut että olisimme tehneet töitä liittomme eteen ja kenties vielä löytäneet sen rakkauden joka meidän välillä joskus vallitsi. Mutta toista ei voi omistaa eikä pakottaa joten tässä ollaan. Vuosia elin lasten kanssa, jotka tapasivat/tapaavat isäänsä aina silloin kun isällä sattuu olemaan heille aikaa. Mutta kaikesta huolimatta olemme eläneet lasten kanssa onnellista elämää. Olemme löytäneet oman tavan elää meidän perheenä ja en usko että lapset ovat kovin paljon kärsineet erosta. Eron jälkeen olen tehnyt kaikkeni että lasten elämä ei kovin paljon muuttuisi; jäin asumaan vanhaan kotiimme ja olen antanut aikaani lapsille tosi paljon. Samalla tein surutyön erostani ja nyt sanon olevani onnellinen ihminen. Nyt tätä onnea jakaa meidän kanssamme uusi ihminen jolle minä ja lapset olemme tärkein asia maailmassa. Nyt saan sellaista rakkautta josta avioliittoni aikana haaveilin mutta edes alkuaikoina en saanut sitä kokea. Lapset saavat miehenmallia jolla on aikaa heille ja joka jaksaa touhuta heidän kanssaan.
Minä olen onnellinen siitä, että pystyin eroamaan katkeroitumatta vaikka minut petettiin ja jätettiin, olen onnistunut järjestämään lapsille turvallisen elämän erosta huolimatta ja he saavat joka päivä tuntea olevansa rakastettuja. Reippuja ei tarvitse pakata kuin tosi harvoin ja silloin lapset tekevät sen hyvin mielellään. Ja viimeiseksi olen onnellinen siitä, että olen löytänyt rinnalleni uuden ihmisen vaikka jossain vaiheessa eron jälkeen olin vakuuttunut siitä, että loppuelämäni elän yksin. Mutta onneksi elämä joskus yllättää myös positiivisesti.
Noin...? Kun tälle palstalle kirjoitat, taitaa olla tuttua tutumpi palsta, jos vaikka ero jo kolkuttelee... Ei tänne palstalle kirjoita yleensä kuin uusperheelliset ja provoilijat. Ja puhut vain minä -muodosta-> minä olen osannut... niiaina =)
Mutta käythän varmuuden vuoksi tutustumassa niihinkin uusperheisiin, jotka eivät valita elämästään keskustelupalstoilla? Koska jos kaikki hyvin, niin miksi vaivautua avautumaan erikoisemmin tuntemattomille? Eikö sitä vanhassa sananlaskussakin se onni käsketty kätkemään.
Mitä onnellisuuteen tulee, niin itse olen onnellinen sekä siitä millainen lapsuuden perheeni (ydin sellainen) oli että osana tätä perhettä, johon kuuluu myös mieheni lapsi entisestä suhteesta. Monesti olen kuullut kehuja ammattikasvattajilta, kuinka mieheni lapsi vaikuttaa erityisen onnelliselta lapselta ja se on erittäin hieno juttu. Se on ehdottomasti ikävää, että lapsen pitää kulkea tapaamisissa, mutta uskon että vaihtoehtoinen äidin tapaamisten jättäminen tekisi lapsesta onnettomamman. Mutta kyllä se ikävältä tuntuu ja sydämestä ottaa, kun lapsi joutuu potemaan ikävää. Positiivisena puolena on se, että mieheni on niin paljon oikeasti läsnä lapsensa elämässä, touhuaa yhdessä ja on läsnä, että se on enemmän kuin ehkä omassa lapsuudessani isäni kanssa vietetty aika. Ydinperheissä yleensä se otetaan jotenkin itsestäänselvyytenä eikä oikein käytetä niitä tilanteita hyödyksi, joissa oikeasti voisi olla lapsen kanssa. Kummastakin löytyy omat hyvät ja huonot puolensa.
Itse olen nähnyt sekä onnellisia että onnettomia ydin-, yh- ja uusperheitä. Se riippuu lopulta niin paljon niistä aikuisista ihmisistä, millaiseksi haluavat perheensä tehdä. On ikävää katsottavaa, kun väkisin pysytään yhdessä, riidellään eikä löydy henkisiä voimia oikeasti olla lapsen kanssa. Lapsi sitten joutuu todistamaan riitoja ja itkuja. Sen sijaan jos erotessa vanhemmat ovat kypsiä aikuisia ja tajuavat että nyt kävi näin ja siihen vahvat perusteet, niin tehdään ainakin lapsen elämästä onnellinen: Eli ei riidellä, ollaan läsnä, pystytään toimimaan yhdessä sen exän kanssa vaikka parisuhde ei onnistunutkaan. Tuo on kovin paljon asennekysymys. Lopulta en lähtisi väittämään että yh- ja uusperheet ovat onnettomia, sen verran kuitenkin näitä onnellisia lapsia itsekin nähnyt. Onnellisesta ydinperheestä on turha lähteä onnellista yh/uusperhettä väkäämään, mutta jos ydinperheessä se onnellinen elo on mahdotonta, niin sitten on miettimisen paikka näillä ihmisillä. Sellainen sokea usko siihen, että kunhan nyt voidaan olla ydinjumissa ja pitää kulissit pystyssä, on aika typerä ja voi olla jopa erittäin haitallinen lapselle. Mutta toimivaa asiaa on tietenkin aivan turha lähteä muuttamaan. Jos muutos tarvittiin, niin sitten on toimittava niissä rajoissa, jotka on annettu. Ja jos aikuiset näkevät tämän onnellisuuden tärkeäksi, niin tasan tarkkaan lapsista ja perheestä voi saada onnellisen.
"Olen erittäin onnellinen, että olen osannut pitää perheeni koossa, vain sillä lailla voi näyttää että rakastaa omiaan. "
Tämä oli muuten aika pelottava lause. Siinä asenne on juuri se, että tärkeintä on se "ydin" sana ja siitä riippuu kaikki onni ja autuus. Kyllä se riippuu täysin ihmisistä äläkä säkään nyt turhaan anna kiitosta sille teidän perhemuodolle vaan jokaiselle IHMISELLE joka siinä perheessä toimii. Ihmiset yhdessä sen ilmapiirin rakentaa, ei tollaset hössötykset etuliitteistä. Ja se myös takaa sen, että jos aikanaan vaikka toiselle vanhemmalle kävisi jotain pahaa ja löydätkin itsesi yh-perheellisenä,niin voi aikanaan saa itsensä kasaan koska se ydin-sana ei ole onnenne tae.
onnellinen? Ei ole. Onnellisuus on aikuisten jotka välittää vaan itsestään, ei kysy onko lapsi onnellinen. Oletetaan että on.
Ei aikuiset lapsista välitä, pääasia että ite ovat onnellisia.
on kysytty! :) Höhlä.