voisiko olla

Aamulla aukaisin piha oven pelästyin kun näin, noin pystykorvan kokoisen ruskean pitkähäntäisen elukan
ajattelin että se on koira mutta häntä muistutti ketun häntää, eläin oli kyllä aika suuri ketuksi, eikä reakoinut kun huusin sen perään, mikähän se voisi olla?
Asun aika lähellä Helsinkiä. Se oli aamulla klo 05
2189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Se saattoi olla yhtä lailla koira, kettu kuin susikin. Tarkka lajinmääritys ei taida jäädä muuksi kuin arvoitukseksi.

Äänestä

Ei ketut kooltaan kovin pieniä ole. Varsinkin täällä pohjoisessa ne on suurempia kuin muualla, joten jos netistä katsoit koon niin siihen voi lisätä vähän lisää.

Citykettuja on muuallakin, kai niitä Helsinkiinkin alkaa kerääntyä? Tosin... Talvisin ketut liikkuu pääasiassa päivällä/valoisalla, melko aikainen havainto olisi. Veikkaan siis silti koiraa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jäi mieleen kirjoitti:

Aamulla aukaisin piha oven pelästyin kun näin, noin pystykorvan kokoisen ruskean pitkähäntäisen elukan
ajattelin että se on koira mutta häntä muistutti ketun häntää, eläin oli kyllä aika suuri ketuksi, eikä reakoinut kun huusin sen perään, mikähän se voisi olla?
Asun aika lähellä Helsinkiä. Se oli aamulla klo 05

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu