Noita juttuja on liikkunut jo muutaman vuoden, mutta ei anna aihetta millekkään haavekuville. Jonkun pöljän heittämää herjaa!
Uusiko hypnoosialan järjestö
2
442
Vastaukset
- pahasti
Niin, pitkäaikainen toiminta maallikkohypnoosin vastuutehtävissä ja hypnotisoiminen maallikkohypnoosin oppien varassa romuttaa tuollaiset haahuilut. Olipa sitten terveydenhuollon ammattihenkilö tai ei. Tieteellinen hypnoosikin on kovasanaisella kannanotollaan tyrmännyt maallikkohypnoosin vaikutuspiiriissä olevien tai sen etuja ajaneiden lähentymisyritykset. Harkintakyky pettää jos sellaisia unelmoidaan.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8684134
Kyllä tässä Valviran kannanottoa tarvitaan - ainakin noiden maallikkohypnoosissa vaikuttaneiden terveydenhuollon ammattilaisten osalta.- poika.tuntureilta
sitten on? Nähdäkseni sillä on päätäntävaltaa vain omassa piirissään ja itseään koskevissa kysymyksissä.
Jokainen jo oleva tai muodostuva järjestö vastaa itse omasta toiminnastaan eikä siihen ole muilla nokan koputtamista.
Tämän lisäksi Suomeen tarvitaan kiiruusti sellaista uutta luovaa järjestäytynyttä toimintaa, joka pystyy vastaamaan ajan haasteisiin ja pystyy kääntämään koko kansakunnan kehityksen kohti uutta ja loistavaa tulevaisuutta.
Tähän ei pysty Tieteellinen hypnoosi eikä muutkaan nykyiset järjestöt, vaika arvokasta työtä tekevätkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai1089763Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki774982Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.664759Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.53243Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j92451Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1061696- 451487
Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.531451Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota591414Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?651331