Masennuksen ja kuoren välissä

Tyttöystävälläni on jatkuva masennus, hän syö lääkkeitä joka ilta ja aamu että ei vaivu syvempään masennukseen.

Olemmme seurustelleet noin vuoden enkä alussa tiennyt hänen masennuksestaan juuri mitään, hänen puheittensa perusteella luulin että se ei olisi mitenkään vakavaa..
Alussa teimme kaikenlaista yhdessä ja pidimme toistemme seurasta hyvin paljon, enne olleet erossa juuri yhtään ja näemme edelleen melkein joka päivä, noin 6päivänä viikossa ja nukumme myös yhdessä melkein joka yö.

Ennen asiat olivat siis ihan hyvin, en vaan tuntenut ehkä ihan yhtä syvästi häntä kohtaan kuin hän minua.. mutta mitä enemmän olimme yhdessä niin sitä enemmän aloin huomaamaan kuinka vaikea hänen masennuksensa on. Nykyään ei ole päivääkään ilman itkua jostakin normaalisti ihan turhasta ja tunnen itseni täysin avuttomaksi koska en pysty auttamaan häntä oikein mitenkään ja jos yritänkin niin se tuomitaan hänen ongelmiensa vähättelyksi, kumpikaan ei osaa enää oikein edes hymyillä varsinkaan kun olemme kahden. Seksikin on melkein kuollut, toki sitä harrastamme ehkä kerran viikossa mutta se ei oikein tunnu miltään koska hän ei oikein tunnu innostuvan mistään ja tuntuu kuin hän joutuisi pakottamaan itsensä himokkaaksi jos noin voi sanoa. Itsekkin ajattelen vain kokoajan hänen luonnettaan enkä välttämättä pidä häntä mitenkään henkisesti vahvana ihmisenä jonka luulin hänen alunperin olevan koska hän ei kykene käymään edes töissä masennuksensa vuoksi.

Nykyään tuntuu että olen itsekkin masentunut, emme tee juuri mitään yhdessä ja jos olemme kahden niin itse haluaisin olla normaalisti mutta yleensä kaikki kääntyy siihen että hän möksähtää melkein mistävaan ja sitten joudun olemaan olkapäänä koko illan.

Vaikeinta on eroaminen, en edes haluaisi erota koska tyttöystäväni saattaisi murtua kokonaan enkä haluaisi olla yksinkään, hyviä muistoja meillä on jo vaikka kuinka paljon mutta samalla tuntuu että tässä ei ole enää mitään järkeä jos tilanne tai tyttöystäväni eivät muutu positiivisemmiksi.