Tämä tuskin koskee maallikkosuggereita

::suggeri::

Nelonen: Yhä useampaa hoitajaa epäillään väärinkäytöksistä
15.12.2009 18:52


Hoitajien epäasiallisesta käytöksestä tehtyjen ilmoitusten määrä jatkaa kasvuaan.

Nelosen uutisten mukaan hoitajien toiminnasta on tehty jo 128 ilmoitusta tänä vuonna. Viime vuonna vastaava luku oli 74 ja kaksi vuotta sitten 64.

Syynä työnantajien valpastumiseen ovat kohua herättäneet hoitajien tekemät ja tekemiksi epäillyt rikokset.

Nokialainen sairaanhoitaja sai hiljattain elinkautisen kehitysvammaisen naisen murhasta.

Helsingissä perushoitajaa epäillään useiden iäkkäiden hoidokkiensa murhista.

Hoitajia valvovan sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran ylijohtaja Tarja Holi sanoo, että ilmoituksia tehdään esimerkiksi epäillyistä lääkevarkauksista ja lääke- tai päihderiippuvuudesta.

Myös seuraamusten määrä on kasvanut vuosi vuodelta. Valvira voi poistaa hoitajan oikeudet tai rajoittaa niitä.

Ennakkoarvion mukaan tänä vuonna seuraamuksia tulee 37 hoitajalle.

Viime vuonna vastaava luku oli 26 ja vuotta aiemmin 11.

STT

2

362

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yksityishenkilö-

      Kuuluisa oikeudenkäynti Joroisten Ylilääkäri Pekka Lanttoa vastaan on päättynyt. Oikeudenkäynnin yhteydessä todettiin, että sairaanhoitajat ovat syyllistyneet rikokseen, koska eivät toetelleet lääkärin antamia hoitomääräyksiä ja jättivät lääkkeet tahallisesti jakamatta.

      Joroisten terveyskeskuksen hoitajien on turha kuvitella, että asia painetaan villaisella. Yksityishenkilönä teen hoitajista poliisille tutkintapyynnön, jotta tuollaiset huuhkajat saavat rangaistuksen.

      On syytä epäillä, että hoitajat varastivat lääkkeitä vuodeosaston potilailta tällä tavalla, koska eivät lääkekaapista pystyneet niitä varastamaan. Pekka Lantosta teki aiheettoman tutkintapyynnön eräs pullea ja alkoholisoituneen näköinen Joroislainen mies. Hän tulee myös vastaamaan kunnianloukkauksesta oikeudessa. Ohessa kuvalinkki tuohon pulleaan ukon retaleeseen. http://www.joroistenlehti.fi/Etusivu/voisiko_ammattinimikkeenä___olla_arkkuatri_9628662.html


      Tässä linkki asiaan, jossa hoitajat tekivät raskaita virkarikoksia.


      PS:levittäkää tämä linkki kaikille mahdollisille foorumeille, jotta tollaiset lutkahoitajat joutuvat vastuuseen teoistaan.

    • poika.tuntureilta

      yleisestä ja yhteiskunnallisesta henkisestä ja moraalisesta rappiosta, joka näkyy yhteiskunnassamme kaikilla sektoreilla. Alkaen maamme korkeimmista hallinto- ja oikeusviranomaisita aina rivipoliisiin ja oikeuslaitokseen asti.

      Lääkärit ja hoitajat ovat vain yksi sektori koko yhteiskunnan kentässä ja osa yleistä yhteiskunnallista kielteistä kehitystä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      110
      9789
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      77
      4982
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      69
      4782
    4. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      6
      3251
    5. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      9
      2461
    6. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      106
      1696
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1506
    8. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      54
      1471
    9. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      59
      1424
    10. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      65
      1341
    Aihe