Tuossa jossakin edellisessä aiheessa joku sanoi että ehkä ihmiset tai ihminen ei pysty elämään täysipainoista elämää tai vaikuttamaan maailmaan maagisesti jos ei ole kohdannut pimeää tai ehkä pahaakin puolta itsessään. Aloin miettimään että mitä tuo tarkoittaa. Mikä on se pimeä puoli? Itse en ole koskaan kovin pitänyt itsestäni, olen ollut melkein aina masentunut (tosin olen vain parikymppinen ettei tässä mitenkään mahdottoman pitkään olla eletty vaikka joskus tuntuu että ihan tarpeeksi jo), ihan kliinisesti ja siksi kovinkin synkkä ja saamaton ihminen ja siten pitänyt itseäni huonona ja pahana ihmisenä. Mutta tämä ei taida olla se pimeä puoli joka mun pitää kohdata? Vai onko, eli pitäisikö oppia kohtaamaan se hyväkin puoli vai onko masennus ja synkkyys vain osa sitä etten hyväksy pahuutta itsessäni?
En ole koskaan oikein uskaltanut paneutua tosissaan magiaan, joskus jotain kokeillut mutta kantapään kautta sai oppia ettei asioilla passaa leikkiä eikä varsinkaan pakottaa mihinkään muotoon mihin ne eivät oikeasti kuulu. Sittemmin olen yrittänyt pysytellä erossa "aktiivisesta" magiasta. Senkin takia etten oikeastaan ole tahtonut joutua tilanteeseen jossa joudun kyseenalaistamaan mielenterveyteni jos vaikka jotain saisin aikaan tai johonkin yhteyden.
En ole koskaan oikein uskaltanut paneutua tosissaan magiaan, joskus jotain kokeillut mutta kantapään kautta sai oppia ettei asioilla passaa leikkiä eikä varsinkaan pakottaa mihinkään muotoon mihin ne eivät oikeasti kuulu. Sittemmin olen yrittänyt pysytellä erossa "aktiivisesta" magiasta. Senkin takia etten oikeastaan ole tahtonut joutua tilanteeseen jossa joudun kyseenalaistamaan mielenterveyteni jos vaikka jotain saisin aikaan tai johonkin yhteyden.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Niin, minähän se tuolla alempana tätä pähkäilin, että pitääkö ensin kohdata jonkinlainen konkretisoitunut pimeys itsessään että sitten voi olla täynnä valoa. Mutta en minäkään tiedä mitä oikein hain takaa, tätä on vähän vaikea kuvailla siten että itse edes ymmärtäisi.
Itse olen sillä tavalla kieroutunut, että tavallaan pidän itsestäni, mutta olemassaolostani en aina pidä. Jotenkin tuntuu, että tein niin tai näin, aina nousee seinä vastaan. Ja kyllä, minullakin on tämä depressiopuoli errrittäin tuttu puoli elämässäni.
Jos sitä vuodesta toiseen kokee sellaisia synkkiä kausia, lyhyempiä ja pidempiä, tulee mieleen että pitäisikö käydä oikein sellaisen totaalisen kiirastulen läpi tai astua syvimpään kuiluun, että se infernaalinen vitutus-energia kuluisi loppuun. Ettei tarvitsisi kuulla uusien ihmisten suusta että enpäs kanssasi ala seurustella kun olet noin kielteinen ihminen (tämä kommentti juuri kun olin toipumassa hyvin vaikeasta ja raskaasta kaudesta elämässäni, jona aikana oli "ihan oikeitakin" vastuksia, eikä vain pelkkä potutus). Ettei antaisi ihmisten luulla että kohta saan jonkin suurenmoisen urotyön tehtyä, eikä kuitenkaan saa. Ettei eläisi jatkuvassa tuskassa, jossa mieli on puserrettuna kahden hiekkapaperin väliin, joita sitten revitään ja raastetaan toisiaan vasten.
Lähinnä tulee mieleeni, että mahtaisikohan sinullakin olla samaa vikaa kuin minulla, että on yrittänyt olla vuosikaudet kiltti ja miellyttävä, ymmärtää aina ensin kaikkia muita ja vasta sitten itseään; on aina ensimmäiseksi syyllistänyt itse itsensä kaikesta mahdollisesta ja varsinkin siitä ettei ole 100 % täydellinen ja kaikkeen kykenevä...? (Oho, olipa pitkä lause.)
Mielestäni juuri tuo kiltteyden ylläpito kuluttaa hirvittävästi energiaa, ja ihmisen sisälle alkaa kerääntyä kuin uhkaavia myrskypilvia, jotka sisältävät katkeruutta, vihaa ja kateuttakin. Jos nuo tunteet kääntää itseään vastaan, alkaa kuvitella olevansa paha. Ja kuitenkin kyse on vain tasapainon puutteesta. JOKAISEEN ihmiseen kuuluu kaikki mahdollinen, ja itseään on lupa puolustaa. Kilttipiltti ei sitä kuitenkaan tee, koska saattaa pelätä muiden välitöntä vihaa, ellei jaksakaan olla aina ja kaikkialla miellyttävä.
Sisäisen pimeyden kohtaaminen voisikin olla juuri sitä, että oivaltaa että elää vajaateholla. Jotain itsestä on koko ajan tukahdutettuna.
Masennus ja synkkyys tuskin on todellinen osa kenenkään luonnetta tai persoonaa, se on vain reaktio. Fyysisen kivun tavoin siitä helposti tulee kroonista. Kohta ei enää muistakaan mistä se sai alkunsa. Olenko siis kehno paska, kun en kykene nousemaan tästä, ajattelee masentunut.
Koskaan ei kuitenkaan ole liian myöhäistä hyväksyä itseään sellaisenaan, vaikka sitä ei kukaan muu tässä maailmassa tekisikään. Ehkä se masennuskin pitää vain hyväksyä, en tiedä. Yhteiskunta tarjoaa apua, mutta kovin helposti se apu on vain näennäisapua.
Minä en tiedä mitään muuta tietä kuin itsensä ehtoja vailla olevan rakastamisen tie. Pirun vaikea se kuitenkin on.
Et todellakaan ole yksin tunteidesi kanssa...
Mitä taas tulee magiaan, niin siinä kannattaa kuunnella sydäntään: mikäli asia todella kiinnostaa, go for it; mutta jos siitä tulisi vain yksi kompastuskivi elämään lisää, turha sillä on päätään vaivata. Onhan kaikenlaista "kevyempääkin" matskua kuten erilaiset vaihtoehtoterapiat, jooga jne. (Joista näistä tietysti suuri osa voidaan lukea magiaan, ja luetaan, jos tämän saitin vakkareilta kysytään.)
Olipa kiva kerrankin lukea tekstiä joka näytti lähteneen omalta näppikseltä :) Tuo "enpäs kanssasi ala seurustella kun olet noin kielteinen ihminen" oli myös erittäin omakohtainen kokemus joskus, ja vielä silloin erittäin tärkeän ihmisen suusta sai aikaan prosessin jolloin lakkasin kokonaan katsomasta peiliin ja hukkasin itseni jonnekin kauas pois. Se on myös jotenkin populaarikulttuurin yleinen uskomus masentumisesta ja "hulluudesta" että siitä lopulta selviää tuplasti vahvempana ja pyöräyttää ulos uuden upean ihmisen joka luo jonkin jumalaisen taideteoksen ja on opittu elämästä niin paljon ja ollaan niin zen ja sitten kävelläänkin auringonlaskuun lopputekstien rullatessa ohi. Tämä mielikuva sitten alkaa synkentää enemmän koska jossain vaiheessa huomaa ettei niin itselle ainakaan käy, joko huonon onnen takia tai koska on niin laiska mutta minä ainakin huomasin että mieleen hiipii sitten suuttumus ja pimeys. Ei voi voittaa niin pitää sitten vissiin hävitä kunnolla. Ehkä se on jotain periksi antamista tai ehkä se on ihmismielen luonnollinen reaktio yrittää löytää toinen ovi kun yksi (joka on siis ovi "normaaliin", onnelliseen elämään) näköjään sulkeutuu nokan edestä.
En mä kuitenkaan mitään sääliä etsi, yritän tässä vaan mahdollisimman tarkasti kertoa mitä kaikkea sitä heikon ihmisen mielen sisällä liikkuu ja saada siihen jotain järkeä. Siinä olet oikeassa että liian kiltti tyttö - syndroomasta on kärsitty ihan tarpeeksi.
"Sisäisen pimeyden kohtaaminen voisikin olla juuri sitä, että oivaltaa että elää vajaateholla. Jotain itsestä on koko ajan tukahdutettuna." Totta tuo myös.
Ja mitä magiaan tulee, aina olen ajatellut aistivani ympäristössä paljon mitä kaikki eivät aisti ja uskon että melankolinen mieliala ja masennuskin siihen vaikuttavat (tosin en tiedä onko tämä hyvä vai paha asia mutta gotta take what you get), olen kuullut että masentuneet saattavat itseasiassa nähdä maailman selvemmin kuin muut koska ns terveellä ihmisellä on tarpeellisista syistä optimistisemmat uskomukset itsestään ja vaikutuksestaan omaan elämäänsä. Magiassa olen toiminut aina lähinnä tunne-periaatteella enkä ehkä ole opiskellut niin paljon kuin pitäisi mutta olen kuitenkin hyvin varovainen ja sen takia en ehkä uskalla oikein tosissaan alkaa mitään yrittämään. Suoraan sanottuna pelottaa että entäpä jos se mitä taion toteutuisikin, pitäisinkö itseäni lopullisesti hulluna?
Ristiriitaista tekstiä... En oikein aina tiedä mitä tässä olis tarkoitus lukea. Kuitenkin :)
Pidä tuo ajatus. Olisi tosiaan hyvä idea hankkiutua eroon kiltin tytön syndroomasta. Paitsi että se parantaa elämisen laatua, se on myös naiselle paras mahdollinen pohjustus magian harjoittamiselle.
:a:
Sitähän minäkin olen tässä vuosikaudet keskenäni kärvistellyt, että kun pitäisi ja pitäisi ja pitäisi... Nimittäin jo tähän ikään mennessä olla niin saamarin viisas ja kaiken kokenut. Ja varsinkin jos vähänkin on henkimaailman hommeloista, rajatieteistä sun muista kiinnostunut, niin takuulla törmäilee ikionnellisiin ihmisiin, jotka ovat oman positiivisuutensa lumoissa. Usein kuitenkin tulee tunne, että onko se kaikki aitoa? Ja onko se hurmiotila ihan sama jeesususkovaisillakin, ts. on ihan sama millä päänsä hurauttaa...
Kovasti minäkin mietin että laiskako vain olen, ihan hunningolla koko akka, kun en vaan löydä sitä viisasten kiveä jolla kopauttaa elämä ekstaasiksi. Satunnaiset hyvät hetket vain synkentävät muiden aikojen ikiyötä... Joskus masis tuntuu melkein turvalliseltakin, varsinkin jos se saa jähmettymään. Eipähän enää satu, kun ei jaksa tuntua enää oikein miltään. Mutta jos on vielä itkunlitku-vaiheessa, silloin sitä vielä yrittää taiteilla nuoralla ja päätyä sinne normaalien tai voimakkaiden (jos kyse maagikoista) ihmisten puolelle tanssahtelemaan. Eikä sitten kumminkaan onnistu.
Itse en niinkään pelkää etten kokisi kaikenlaista jänskää yliluonnollista sun muuta (olenhan kokenutkin jo, jossain määrin), vaan sitä ettei sitä enää tule koskaan vastaan. Väsyn odottamaan, toivomaan. Mihin minä sitä niin kauheasti tarvitsen, en aina osaa sanoa. Elämän mielekkäämmäksi tekemiseen kenties? Ja tietysti pelottaa se että minulle ei tosiaankaan osu sitä oivallusta, joka ihmisistä tekee niin zenejä ja täydellisiä.
Ja minäkään en täällä sääliä ruikuta, vaan harkitsen tilannetta ääneen, jotta siitä voisin joskus jonkin ideanpoikasen saada... Sitten taas hävettää toisinaan tehdä tästä palstasta isonapaisen eukon päiväkirja. Mutta sehän on tietysti taas sitä kiltteilyä että fundeeraa että mitä saisi tehdä ja mitä ei, ja kuka ajattelee minusta mitäettävoetokkiisa...
Herkkyys, melankolia voi tuoda elämään syvyyttä. Mutta masennus lannistaa. Aivan varmasti maagiseen elämään tarvitaan sitä jotakin: itseluottamusta, sisäistä voimaa, toiveikkuutta... mahdollisuus avata sisäiset solmunsa niin että oman minän murheenkryyni ei tuki tietä Tielle.
No ei ihan sentään. Mutta sellainen pakkopositiivisuus,mitä nykyään paljon markkinoidaan on sieltä syvältä.
Minusta liiallinen kiltteys liittyy myös tuohon aiheeseen.Tuntuu ettei ole kilttiä muita kohtaan olla vihainen... Ainakin minulla oli vuosia sellainen tunne.Olin varmaan sellaisen 26 ennenkuin sain sanottua ääneen `"Ei käy,minä en hyväksy tätä,minä olen vihainen".Tunne oli varsin vapauttava.
Ajattelisin,että omien rajojen tunteminen voisi nytkäyttää "maagista minääkin" eteenpäin polulla.
Yöangsti ainakin löysäsi otettaan sen jälkeen.
Taas totuuden sanoja :) "Joskus masis tuntuu melkein turvalliseltakin, varsinkin jos se saa jähmettymään. Eipähän enää satu, kun ei jaksa tuntua enää oikein miltään." Joskus oikein toivoo että iskis tuo vaihe päälle niin sais vaan painua itsensä sisään eikä mikään satuttais kun ei mistään edes välitä.
Pitää kai vaan jotenkin yrittää selvitä mutta tyhjältä tuokin lause tuntuu. Masennus ja synkkä mieli kun ruokkivat molemmat itseään eikä siitä pois tahdo päästä ja kun sanon tahdo niin tarkoitan ettei voi eikä oikein aina haluakkaan. Mutta huono mieli on kuitenkin itsessäänkin tie johonki koska se aiheuttaa halun muuttua tai muuttaa.
Lukemattomat kerrat saa kuulla että ryhdistäydy, miksi sinulla on tuollainen ASENNE... Miksi kiukuttelet tai miksi olet noin laiska ja apaattinen...
Yksi vaihtoehto on tietysti nähdä masennus aivojen kemiallisena häiriötilana, jota on voinut ruokkia erinäiset tekijät elämän varrella. Taipumushan voi olla vaikkapa ihottumaan tietyn kasvin takia, mutta jos ei sitä kasvia koskaan kohtaa, eipä tule ihottumaakaan. Ei masennustakaan olisi ehkä tullut jos ei sille olisi ollut altistavia tekijöitä. Ja sitten se voi kroonistua, kuten kipu. Niin ettei enää tiedä että miksi se vielä kuppaa täällä se fiilis... No, "fyysinen" näkemys masennuksesta, se kemiasotku, voi ehkä auttaa hakemaan hoitoa kun mieltää tilansa sairaudeksi. Mutta jos lähtee ajattelemaan että masennus on vain merkki siitä että olenpa hullu ja häiriintynyt, täysin toivoton tapaus ja susikappale, niin se ei johda mihinkään.
Ellei sitten itsensä poikkeavaksi kokevana uskaltaudu kokeilemaan muutenkin elämässä kaikenlaista poikkeavaa, sellaista mikä ei joka juntille aukene. ;)
Oon itekki tuota asennetta kohdannu, onneksi kuitenkin suurin osa läheisistä osaa jo nykyään pitää suunsa kiinni. Silti mielessään joskus maalailee piruja seinälle että kuitenkin ne ajattelee että oon turha ihminen. Välillä saattaa olla tosiaan parempia kausia mutta sitten voi taas joutua kuoppaan ja silloin ainakin ihmiset varmaan ajattelee että nyt se vaan feikkaa, oishan sen pitänyt jo parantua.
Yks terapeutti kerran sanoi fiksusti että jos ihmiset käskee sua ottamaan itseä niskasta kiinni niin käske niiden kokeilla sitä ensin. Itseä saattaa ehkä niskasta saada kiinni mutta ei sitä omaa kroppaa pysty mihinkään nostamaan, fysiikan lakien vastaista.
Ei synkkyys sinänsä mukavaa ole mutta toisaalta se on jo niin suuri osa minua että pakko oppia näkemään hyviäkin puolia siinä. Uskon että näen ja tunnen asioita mitä kaikki eivät ja että olen kuitenkin suvaitsevampi ja avoimempi vieraiden asioiden kanssa. Laiha lohtu ne ovat mutta kuten sanoin, gotta take what you get :) Esimerkkinä jos vaikka ajattelee ystävyyssuhteita niin masentuneena on vaikeampi löytää ystäviä ja ystävystyä, ihmiset pitävät helposti liian "pimeänä" mutta sitten jos joku ystävä löytyy niin se onkin astetta syvempää kun hoksaa samanlaisen varjoissa kävelijän. Näin minä sen ainakin näen.
Positiivisuus on todellakin perseestä, eikä johda mihinkään hyvään. Kun katsoo asioita niinkuin ne ovat niin saattaa päästä eteenpäin.
Hyvä tai paha, yksi ja sama, ota jäähakku. Synti sekä paino on kuin hirttohamppu ja vaino, ruumiinpakastinarkku, jäämereen mereen vievä lankku, niinpä: Joka itseään aidosti ymmärtää, se kylmyyden voi pakastaa, muitakin kuin itseä rakastaa, tai tappaa, hajoittaa, mitä vain haluttaa, sillä ei oleminen ota kantaa eikä tunne rantaa, ei myönnä sosiaalista verkostoa tai pintakermastoa, se tahtoo puhtainta kuumuutta, vain alistettuna janoaa kostoa, rumuutta.
:a:
Goethea mukaillen:
Tuost "oppineen" herran ma tunnen kyllä:
on etäällä susta mit' ei sormes yllä,
mit näki muut, on susta kasku,
jos et laske sä, on väärä lasku,
ei paina se, mit ei vaakaasi panna,
ei päde se, mik ei leimaasi kanna.
Sinua ei voida enää auttaa.
mut' kun jotain näkyy taikka kuuluu
sielu kaikki sinne siukoo
unohtaen voimamuotonsa muut...
:a:
No, minäkin sitten laitan tähän aiheeseen jotakin ajatuksenpoikasta, vaikkakin lyhyesti. En ole vielä lukenut alempaa viestiä, joka myös käsittelee samantyyppistä asiaa.
Kokisin että ihmisen pimeällä puolella tarkoitetaan sitä alitajunnan, psyykistä ja salattua puolta, jota on ennen kieltänyt, tukahduttanut, koska se tuntuu inhottavalta, väärältä tai pelottavalta ja eikä uskalla kohdata sellaisena kuin on, vaan pyrkii piilottamaan sitä. Ja kun ihminen avaa esim. maagisen työskentelyn kautta omat alitajunnan voimat, voi hän pelätä ettei hallitsekaan asioita, tapahtumia tai ilmiöitä, joita saattaa putkahtaa esille. Tämä pelko on yleistä, joissain määrin aiheellista, ellei huolehdi asianmukaisista suojauksista esim. suojaympyrän käytöstä tai muusta henkilökohtaisesta suojauksesta ja hanki tietoa, faktaa asioista ennen kuin menee kokeilemaan mitään sellaista mistä ei tiedä mitään.
Sellaiset useimmiten negatiiviset tunteet, luonteenpiirteet, ominaisuudet, halut yms. asiat muodostuvat sitten ihmisen varjoiksi tai kynnyksenvartijoiksi, jotka saavat esim. demonin muodon omien viitekehysten, mielikuvituksen, uskonnon käsitysten yms. mukaisesti.
Ihmisen tulisi oppia kohtaamaan omat pelkonsa, varjopuolensa, vaikkapa tuntuukin aluksi inhottavalta, pelottavalta ja kokee kohtaamisen yhteydessä kärsimyksiä, tuskaa yms., mutta tuo on ohimenevä vaihe ja samalla myös oma psyyke puhdistuu kaikista sellaisista turhista asioista ja estävistä tekijöistä, jotka ovat olleet estämässä tuota kohtaamista ja asioiden käsittelemistä.
Olen itse käynyt läpi tuollaisen puhdistumisvaiheen lähes kaksi vuotta sitten ja se kesti yhden vuoden eli v.2003 kevääseen, jonka aikana ja jälkeen piti rakentaa kokonaan uusi maailmankuva, kun noiden varjojen kohtaaminen murskasi ja tuhosi edellisen, kaikki mielen rakennelmat raunioiksi ja tilalle tuli tyhjyys. Mutta noiden raunioiden keskelle, vakaan kallion pohjalle oli hyvä rakentaa uusi mielen näyttämö, joka perustuu uusille arvoille, laajoille näkemyksille, sisäiselle viisaudelle, ja joka mahdollisti yhteyden sisäiseen opettajaan ja jumalallisuuteensa. Itse asiassa arkkityyppisen sisäisen jumalallisen voiman kohtaaminen ulkoisena objektina laukaisi tuon puhdistumisvaiheen v.2002 keväällä.
Että kannattaisi kokeilla, "uutta et saa ellei luovu jostain vanhoista" ja ei "täyteen maljaan mahdu enää mitään, ellet ensin tyhjennä sitä".
Muuten vielä eräs asia, ei käsittääkseni pimeä puoli ole mitään pahaa, vaan sellaista mitä ihminen on pelännyt – itse pelko, mitä on inhonnut – ne asiat, mistä ei pidä – ne asiat, myös ne, joita esim. jokin ulkopuolinen uskonto esim. kristinusko pitää pahana, siveettömänä, vahingollisena, syntinä, vääränä ja ihminen uskoo tuon, pitäen ko. piirteitään, ominaisuuksiaan tai kiinnostusta näitä edustaviin ilmenemismuotoihin, ko. asioina.
Usva
Olen jonkun aikaa lueskellut tätä palstaa muodostaakseni itselleni kuvaa keskustelijoista, jotka gravitoituvat kohti magian mustaa aukkoa. Ennakko-oletusteni kirjo on vähitellen tullut kirjoituksissa esiin. Etenkin tämä ketju on ollut valaiseva ja Usva esimerkiksi tuntuu luotettavalta valonkantajalta.
Arkipäivän psykologia ja terve maalaisjärki tuntuisi kyllä monelle suositeltavammalta harrastukselta kuin ilmiöitten keräileminen, niillä brassailu ja temppujen tekeminen. Minun nähdäkseni 'magia' vaatii alustakseen todella tasapainoisen mielen.
Mustaa aukkoa...?
Pidä mielessä että joillekin meistä on saattanut tapahtua jotain "yliluonnollista" tai muuten vain erikoista täysin kysymättä meiltä mitenkään lupaa. Tottakai sitä sitten kiinnostaa tutkia asiaa eteenpäin. Yksi johtaa yhteen ja toinen toiseen, ja lopulta saattaa päättää että omistaa koko elämänsä ainoastaan itsensä kokonaisvaltaiselle kehittämiselle, jottei mitään jäisi tuntemattomaksi omassa itsessä. SE on sitä "magiaa" mistä minä varsinaisesti olen tosissani kiinnostunut. Siihen voi kuulua vaikkapa jatkuva itseanalyysi. Ehkä korostan liikaa noiden kaikenlaisten ilmiöiden tärkeyttä, koska itse kaipaan niitä todisteeksi siitä että todella kehityn. Enkä luule vain niin tekeväni.
Ehkä ne eivät todista mitään!
Itse olen kokenut erikoisia tapahtumia sekä "onnellisena" että "onnettomana". Kaikkein erikoisimman koin kun olin tullut täysi-ikäiseksi ja olin sillä hetkellä seurustelua aloittaessani kaikkea muuta kuin kiinnostunut minkään maailman magia-kamasta. Elikä minulta ei siis juurikaan kysytty että sopiikos neidille kokea nyt tämä tietty tässä, se vaan tuli. Ei puhettakaan siitä olenko mahdollisesti tarpeeksi tasapainoinen... Nimittäin "tavallisen" elämän tasolla minulla on lapsesta asti mennyt vähän heikun keikun - taaskin kysymättä minulta lupaa. Ehkäpä sitä sitten hakee "turvaa" epätavallisesta, kun tavallinen ei tarjoa kuin pettymyksiä ja epätoivoa???
Itse en brassaile enkä tee temppuja, keräilijä saatan olla. Olen lääpälläni tietoon. En oikein usko noista muista vakkareista että he leuhkiakseen puhuisivat kokemuksistaan.
Minusta täällä on ihan fiksua väkeä. Sikäli en oikein ymmärrä puhetta "ennakko-odotuksista" ja halusta vakuuttua siitä että magia on pahasta. Ongelmat, viat ja puutteet ovat ihmisissä AINA läsnä täysin magiasta tai yliluonnollisesta huolimatta; ja jos magia voi auttaa, hyvä niin.
Jokatapauksessa minusta tuntuu siltä että jos sitä tasapainoista mieltä jää odottamaan ennenkuin voi tehdä niin tai näin, siinä menee ikä ja terveys... Mutta toivottavasti lopussa kiitos seisoo ja on se tasapaino. Tai edes he-le-ve-tin mielenkiintoinen elämä.
Sanon sanottavani sinulle vailla minkäänlaisia salattuja reunamerkityksiä, täysin neutraalisti.
Sinun ennakko-oletuksillasi ei ole minun henkilökohtaiseen elämääni ja uskomuksiini enää (nykyään, nykyiselle persoonalleni, kokemuspohjallani) minkäänlaista relevanssia.
Tämä on elämänkatsomusta, ennakkoasenteista riippumatta. Jos olisin ostanut magian sijasta Jeesus the Puusepän, olisin yhteiskunnan mielestä tietysti enemmän hyväksyttävä, mutta en oikeasti enää jaksa välittää.
Mielestäni arkipäivän psykologia ja terve maalaisjärki ovat oleellisia asioita magian harjoittamisessa. Sen verran läheltä tämä kuitenkin liippaa ns. normaalia elämää.
En keräile ilmiöitä, koen niitä. En brassaile harrastuksellani, vaan yritän kerätä tietoa muilta "hörhöiltä".
Mielen tasapaino on kyllä tässä harrastuksessa / uskonnossa / elämänkatsomuksessa
hyvä olla alkuarvoisesti hyvä, sillä kun yliluonnollisia ilmiöitä tapahtuu, se on henkisesti melko rasittavaa.
Ainoa närä mitä tarjoamasi ajatusmalli minussa herättää, on sen lievä "rasistisuus". Palstan alkuperäinen idea tuskin on se, että tämä on joku friikkien koe-eläinpuisto jossa Viisaat Normaalit saavat tehdä havaintoja?
No joo.
Itsekehityksellinen toiminta on magian korkein aste, mutta onneksi lopussa kiitos seisoo. Vain tämän jalon magian alan vakava harjoittaja voi kuolinvuoteellaan hihkaista: "JIHUU! OLEN VIHDOINKIN TÄYSIN NORMAALI!".
:a:
PS. Tämä on ironiaa.
Menen tässä vielä pitemmälle ja väitän, ettei psykologian harjoittaminen kuulu magiaan lainkaan, eikä edes terve maalaisjärki, eivät sitten mitenkään. Näistä asioista on hyötyä elämässä muutoin, mutten käsitä miksi nämä aina liitetään väkisin magiaan, aivan kuin magia olisi vain jokin alhaisempi ja vääristynyt muoto psykologiasta, eikä oma asiansa sinänsä. Magiaa ollaan aina syrjäyttämässä jollain Sarasvuon opetuksilla, Platonin filosofialla, vaihtoehtoisilla parannusmenetelmillä, positiivisella ajattelulla, kasvatustieteellä, psykologisilla teorioilla ja terapioilla sekä mikä pahinta "maalaisjärjellä". Nämä asiat ovat niin kaukana magiasta kuin olla ja voi. Toki psykologia on hyödyllistä jossakin määrin ja joissakin asioissa, mutta mitä ihmeen tekemistä sillä on olevinaan magian kanssa, voisiko joku selittää?
Ainoa syy miksi maagikon tarvitsisi koskaan näyttää pösilöltä tavallisen magiaa tuntemattoman ihmisen silmissä on se, jos hän ei oikein itsekään tiedä olisiko itseterapiaa harjoittava amatööripsykologi vaiko MAAGIKKO. Tottakai silloin hänen toimintansa on vain jonkinlaista täysin arkipäiväisten asioiden mystifiointia, joka varsinkin muiden silmissä vaikuttaa useimmiten vain hiukan hupsulta ja siinä kaikki. Ja sitähän se onkin, näitä "miehelläni seisoo aamuisin koska hänen ruumiiseen palaava sielunsa ei meinaa mahtua takaisin sisään" juttuja, kun on pulaa aidoista spirituaalisista, selittämättömistä ja vaikuttavista kokemuksista, ja aletaan tekemään magiasta jotakin mielleyhtymille perustuvaa teoreettista pohdiskelua.
:a:
Voisiko maalaisjärki magiassa tarkoittaa juuri sitä,että ei yritä selittää miehensä aamuseisokkia millään astraaliteorialla?
Ettei tee asioista vaikeampia kuin ne ovat,jolloin pystyy keskittymään oikeasti maagisiin kokemuksiin.
Hyvä kannanotto. Ennakko-oletusteni skaala oli laajanpuoleinen eikä kehittymis/viisastumismahdollisuutta ollut poissuljettu.
"Lievä rasistisuus", päinvastoin. Te olette magia-palstalla mm. oppiaksenne YMMÄRTÄMÄÄN ja edes pikkuisen hallitsemaan itseänne ja maailmaa, minä käytän avoimen netin mahdollisuuksia samaan. Katson myös satunnaisesti Kauniita ja rohkeita, selviytymisohjelmia, politiikkaa ja taloutta, Pyykköä, Päivärintaa, you name it. Josta tuli mieleeni jotain ketjun alkupuolla kirjoitettua.
Tänään Voimalassa "kiltteys sairastuttaa".
Jouduin tälle palstalle lestadiolaisten luota, jonne taas olin joutunut tv-dokumentin vuoksi. Siis rasisti?
>>Te olette magia-palstalla mm. oppiaksenne YMMÄRTÄMÄÄN ja edes pikkuisen hallitsemaan itseänne...>>
Raju päätelmä. Menetkö kaljallekin oppiaksesi YMMÄRTÄMÄÄN itseäsi? :-D Toki moni tekee niin eikä enää aamulla pysty YMMÄRTÄMÄÄN edellisen illan motiivejaan...
>>Jouduin tälle palstalle lestadiolaisten luota, jonne taas olin joutunut tv-dokumentin vuoksi. Siis rasisti?>>
Masokisti ainakin... :-) Ole varovainen: gravitaatio kohti magian mustaa aukkoa on kohdallasi jo alkanut ja ellet osaa pitää tuolista kiinni saatat putkahtaa aukon kautta uuteen ulottuvuuteen. Maagisen maailmankuvan sisäistäminen vaatii vanhan hylkäämistä ja mitä syvemmällä juuresi ovat uskonnollisuuden mullassa, sitä kivuliaampi tempaisu saattaa olla.
Voit pyrkiä ymmärtämään, mutta entä sitten kun ymmärrys ei enää riitä? Entä sitten kun törmäät elämänilmiöön, jonka suhteen olet sulkenut autuaasti silmäsi?
Toisaalta, kuten usein todettu, tämä palsta - muiden muassa - on erittäin mielenkiintoinen sosiologinen laboratorio, mutta älä hairahdu "henkilöitä" tarkkaillessasi siihen että luulisit tarkkailevasi aitoja ihmisiä. Tarkkailet netissä pörrääviä roolihahmoja, joista opit sosiologisesti tasan yhtä paljon kuin käymällä teatterissa analysoimassa näyttelijöitä. Ainoa ero lienee, että käsikirjoittajia on tässä näytelmässä kasapäin.
Olen itsekin liikkunut tavan takaa lestis- ja hellaripalstoilla, mutta osallistuakseni keskusteluun vailla okkultistin leimaa otsassa on tietenkin fiksua omaksua uskovan rooli. Huijaamista tai ei, mutta pyrkiessäni "tykönäni" omaksumaan uskovan maailmankuvan ja ajattelutavan aina sananparsia myöten, olen oppinut uskovaisuudesta, "kristuksen nimessä ja veressä", enemmän kuin alistuessani noidan roolissa Raamatulla murjottavaksi.
Uskovaisten suhteen motiivinani on ollut mm. helluntailainen ystäväni, jonka tunteenpalo ja järjenjuoksu on ollut minulle tähän saakka suuri mysteeri. Ehkä osaan suhtautua seuraavalla kerralla tavatessamme hieman fiksummin ja kärsivällisemmin... Toisaalta motiivini ovat olleet myös puhtaasti ammatilliset, niinkuin nähdäkseni nyt sinunkin (aiotko siirtyä seuraavaksi fiktion pariin?).
Minusta olisikin nyt tavattoman mielenkiintoista kuulla tuosta sinun laajanpuoleisesta ennakko-odotustesi skaalasta. Koska nimenomaan peilatessasi omia ennakko-odotuksiasi siihen todellisuuteen johon täällä törmäsit opit ennenkaikkea eniten ITSESTÄSI, et tästä persoonallisuuksien kirjosta joka tällä palstalla höösää.
Mutta varo: tämä palsta on varsinainen Blåkulla. Olet ojentamassa pikkusormea Pirulle ja sinua on nyt varoitettu... ;-D
Voit todellakin kevään kunniaksi nauttia mämmiä ja simaa, ja kuvitella että ne on jotain muuta kamaa. Siitä nimenomaan tässä palstassa on kysymys... ;-)
Pimeyden, varjojensa kohtaamisesta löytyy lisätietoa tuosta ylläolevasta kirjoituksestani, viestiketjustani: Psykodraama-otsikon alta, että ne jotka haluavat oppia kohtaamaan varjonsa ja Pimeyden, niin kannattaa lukea tuo viestiketju.
>Usva esimerkiksi tuntuu luotettavalta valonkantajalta.>
Voisin sanoa että tuohon kommenttiisi kätkeytyy käännettynä salaisuus, jossa olet hyvin lähellä totuutta kohdallani (ironisesti, paronisesti katsottuna).
Vinkki: Kuka on Valonkantaja?
Usva
Miten tuo selittämäsi "psykodraama" mielestäsi poikkeaa shamanistisesta parannusnäytelmästä muuten kuin kvasitieteellisen nimensä puolesta? Niin, eipä tuo NLP.kään kovin kaukana liene.
Oman pimeän puolensa niin tahtoessaan voi kyllä kohdata myös psykoanalyysissä (kallista) tai Fuhrmanin lyhytterapioissa ja kansanopistojen taideterapialeireillä. Toisaalta paskaa tonkimalla oppii ainoastaan sen, että se haisee. Jos ei tunne potevansa salmonellaa, kannattaa paskan tutkiminen jättää vähemmälle.
"Pimeä puoli" on sinänsä huono termi, koska se mystifioi normaalin elämänilmiön ja luo sille uskonnollisen, dualistisen lähtöasetelman. Siis poroporvarillista potaskaa, jossa tunne-elämältään lukkiutuneet kiipijäperheiden banaanimössöllä syötetyt kakarat pohdiskelevat omaa eksistenssiään. Tässä kontekstissa hyvästä lyhytterapiasta käy vaikka Mannerkorven "Pirunnyrkki" - ei siihen muuta psykodraamaa tarvita.
Mielestäni magian lähtökohta ei ole kokoelma psykedelisiä kokemuksia, NLP:hen rinnastettavia terapiamenetelmiä, itsetutkiskelua, uskontotiedettä, filosofiaa tai Raamattupiiriin verrattavaa fariseulaista pyhien tekstien apinoinnissa kilvoittelua vaan ennenkaikkea Suuri Oivallus (joka tosin pitää sisällään myös tuon kaiken edellä mainitun).
Suuri Oivallus ei ole uudelleensyntymistä Jeesuksessa tai Saatanassa, vaan hyppy kuvakulmaan, jossa näkee elämän mustavalkoisen ja kaksiulotteisen suttuisuuden sijasta syväterävänä, kolmiulotteisena ja kaikissa väreissä.
Mun mielestä magia ja psykologia ei mitenkään sodi toisiaan vastaan, molemmat pyrkii vaikuttamaan johonkin jota ei pysty välttämättä näkemään. Psykologia yrittää muuttaa käsityksiä tai tunteita joita on ihmisen sisällä ja mielessä, joita ei sinänsä pysty havaitsemaan ja magia taas (IMHO) yrittää vaikuttaa maailman kulkuun, tapahtumiin ja yliluonnolliseen joita ei pysty käsin koskemaan tai pysäyttämään, ne pitää kokea jollakin aistilla mikä ei välttämättä ole samalla tavalla käytettävissä kuin näkö tai kuulo.
Se että yrittää selittää asioita, maagisiakin, järjellä tai jopa sillä pyskologialla ei mielestäni vie mitään pois magian luonteesta. Suurimman osan asioista voi selittää. Jos vaikka esimerkkinä käytän sunnuntaista nelosen Discovery ohjelmaa jossa puhuttiin Tutankhamonin kirouksesta, osa hautaan menneistä kuoli äkkiä ja usein mystisesti. Kun asia nyt tutkittiin, kävi selväksi että haudan seinässä kasvaa homeitiötä joka pesiytyy keuhkoihin ja tappaa jos "uhrin" kroppa on huonossa kunnossa, terve kroppa selviää siitä. Mielestäni tämä tieteellinen selitys kiroukselle ei kuitenkaan tarkoittanut etteikö sellaista voisi olla olemassa, enemmänkin todisti että siihen liittyviä asioita tapahtuu. Ja, okei, ohjelmassa sitten kumottiin kirous jne, mutta käytin tuota vaan esimerkkinä siitä miten tieto ja usko eivät välttämättä aina kumoa toisiaan.
Maalaisjärki magiassa on mielestäni tämä, mitä joku on joskus sanonut: jos päätä koskee niin turha yrittää taioilla parantaa, ota särkylääkettä.
Ja vielä tästä "kun on pulaa aidoista spirituaalisista, selittämättömistä ja vaikuttavista kokemuksista, ja aletaan tekemään magiasta jotakin mielleyhtymille perustuvaa teoreettista pohdiskelua", ei kaikille satu mitään yliluonnollista josta pääsisi sille tielle, joidenkin meistä pitää vaan hapuilla pimeässä ja yrittää uskoa johonkin jota ei koskaan universumi ole juuri sinulle tahtonut todistaa :) Ei kai se kuitenkaa meitä tee huonommiksi?
""Pimeä puoli" on sinänsä huono termi, koska se mystifioi normaalin elämänilmiön ja luo sille uskonnollisen, dualistisen lähtöasetelman. Siis poroporvarillista potaskaa, jossa tunne-elämältään lukkiutuneet kiipijäperheiden banaanimössöllä syötetyt kakarat pohdiskelevat omaa eksistenssiään."
Aika rankasti sanottu. Pitäisin sitä ihan normaalina kehityksenä että ihmisessä on hyvää ja pahaa ja niitä joutuu tutkimaan ja hyväksymään. Ehkä paha on liian vahva, sanotaan että huonoa. Ihmisen täytyy oppia hyväksymään itsensä kokonaisuutena ja pitämään itsestään, mutta kaikissa meissä on jotain huonoa, jotain missä ei ole hyvä, joku heikkous ja se on se haaste että oppii hyväksymään itsessään kaiken tai jollakin tavalla muuttamaan (ja tällä tarkoitan esim sitä että jos on joku sairaus, fyysinen tai psyykkinen). Se on epäreilua että leimaat itsensä joskus, ehkä toistaiseksi, hukanneet ihmiset uusavuttomiksi tyhjänjauhajiksi.
>>Pitäisin sitä ihan normaalina kehityksenä että ihmisessä on hyvää ja pahaa ja niitä joutuu tutkimaan ja hyväksymään.>>
Onko luonnossa "hyvää ja pahaa"? Tutkiiko susi vaikuttimiaan puolustaessaan poikasiaan tai metsästäessään jäniksen?
Tuho ja hedelmällisyys kulkevat käsi kädessä, mutta uskonnollinen potaska pyrkii asettamaan ne jonkinlaiseen moraaliseen raamiin.
On oikein tutkia "sisäistä minäänsä", varsinkin jos kamppailee selittämättömien (ihmissuhde)ongelmien parissa ja tuntee jatkuvaa pahaa oloa. Siis tyypillisiä tunne-elämän häiriöitä, joiden taustalta useimmiten löytyy kristillistä kaksinaismoralismia, arvomaailmojen ristiriitaa, epärealistisia odotuksia, henkistä (ja taloudellista) nöyryyttämistä jne. jne. sillä ei ole kuitenkaan mitään tekemistä "pahuuden" kanssa.
Kun hylkää kokonaan kristillisen syyllistämisen ja sen myötä pahuuden käsitteen on ehkä mahdollista tarkastella omia vaikuttimiaan kirkkaammassa valossa kuin mystifioimalla niitä epämääräisillä rituaaleilla vielä lisää.
Ajattelin ensin pitempääkin sepustusta, mutta taidan tyytyä siteeraamaan täällä aiemmin nähtyä ilmaisua: "Been there, done that."
Mitä tulee "rajuun päätelmään", olisi ehkä kannattanut huomata lauseessani "ymmärtämistä" edeltänyt "mm." = muun muassa. Yritin näes ämmillä torjua sen, mikä kuitenkin seurasi.
Lähinnä huviksenihan näitä juttuja seurailen, siis masokistikaan en ole. Just pushing the envelope.
Aionko seuraavaksi siirtyä fiktion pariin? En nyt ihan ymmärrä, kun minulle esimerkiksi täällä fakta ja fiktio on erottamattomasti naimisissa keskenään, Kreetaesko ja Eskokreeta. Katsomani Kauniit ja rohkeat ja muut vastaavat lienevät fiktiota. Ns. kaunokirjallisuuden ja romaanit olen aika pitkälti jättänyt sivuun, liian monessa on aika mennyt hukkaan. Mitä fiktiota olisi ehdolla?
>>Ajattelin ensin pitempääkin sepustusta, mutta taidan tyytyä siteeraamaan täällä aiemmin nähtyä ilmaisua: "Been there, done that.">>
Hah-haa! Olet tainnut roikkua näillä palstoilla todella pitkään - "niinkuin itse kukin", Timo .T.A:ta lainatakseni.
Olisit nyt vaan sepustanut niistä ennakko-odotuksistasi, se olisi ollut kiinnostavaa.
>>Mitä tulee "rajuun päätelmään", olisi ehkä kannattanut huomata lauseessani "ymmärtämistä" edeltänyt "mm." = muun muassa. Yritin näes ämmillä torjua sen, mikä kuitenkin seurasi.>>
No "muun muassa": siis kyllä vai ei? Miksi turhaan vesittää sanomisiaan jos kuitenkin tarkoittaa sitä mitä sanoo.
>>Lähinnä huviksenihan näitä juttuja seurailen, siis masokistikaan en ole. Just pushing the envelope.>>
Niin, harvemmillehan tämä työstä käy. Työn pakoilusta pikemminkin... Masokistilla nyt viittasin lähinnä vierailuusi lesta-palstalla. Voisin kuvitella vierailun suljetulla osastolla olevan yhtä mieltä ylentävää.
>>Mitä fiktiota olisi ehdolla?>>
Noh, tätä magia-palstaa tietenkin. Mikäli lestadiolaisdokumentti johdatti sinut lestapalstalle, niin mikä sinut tänne sitten veti? Siirtyminen dokumentista fiktioon on useinkin totuudellisempaa kuin ripustautuminen näennäisobjektiivisen tarkkailijan asemaan.
">Usva esimerkiksi tuntuu luotettavalta valonkantajalta.>
Voisin sanoa että tuohon kommenttiisi kätkeytyy käännettynä salaisuus, jossa olet hyvin lähellä totuutta kohdallani (ironisesti, paronisesti katsottuna).
Vinkki: Kuka on Valonkantaja? "
En tiedä mitä Valonkantaja itsellesi merkitsee, minulle se oli kirjoitushetken mieleenjohtuma, joka päässäni yhdistyy Marseillen pakan Erakkoon ja sitä myöten Vanhan Viisaan arkkityyppiin.
"...he has assimilated the experiences of the past... His eyes are wide open to receive it - whatever it is. He will apprehend and deal with it according to his own illumination. His lamp seems an apt symbol for the individual insight of the mystic. ...the Hermit offers us the possibility of individual illumination as a universal human potential, an experience not confined to canonized saints but available ... to all humankind."
"Miksi turhaan vesittää sanomisiaan jos kuitenkin tarkoittaa sitä mitä sanoo."
Vesittää? Tottakai minä tarkoitin sitä. MYÖS sitä, paino MYÖS-sanalla.
"Mikäli lestadiolaisdokumentti johdatti sinut lestapalstalle, niin mikä sinut tänne sitten veti? "
No se taas oli "Entiset elämät".
TÄTÄ EN YMMÄRRÄ. Miksi pitää olla JOKO - TAI? Faktaa tai fiktiota, kirkkouskovainen tai magiauskovainen, aina jonkun katsotaan sulkevan pois jotain muuta. Maailmassa oleminen on kaaoksen sietämistä, minuna oleminen on olemista monella linjalla yhtä aikaa - ihan kaikessa rauhassa. SEKÄ - ETTÄ.
Et kai ole noin tosikko, että luulit että minä todella täällä kulutan aikaa miettimällä aivot syvällä sykkyrällä tuota asiaa???
Kysymys oli erään sortin v-tuilusta, jota harrastan kun huomaan että höpötykseni alkavat mennä liian raskaiksi (vrt. sisäiset pimeydet sun muut).
Mutta tietysti totta aina toinen puoli. Pulaa on, toki! Et silti viitsisi aina olla niin tosikko, Agwé-setä, pliis? Vai onko magian tie täysin tukossa, jos ei jaksa koko ajan olla vakava kuin kissa paskilla? Ei kai.
Yst. terv. Pösilö, bändäri ja kannattajajäsen magialle.
Sinähän nimenomaan YMMÄRRÄT! Mitäs siinä tuollaisia kyselet. Ymmärtävät tämän tosin muutkin.
Faktan ja fiktion loputon toisiaan ruokkiva pyörre. Tämä sama ilmiö esiintyy niin magiassa kuin "kirkkouskovaisuudessakin" joka on yhtä lailla magiaa jos lähtökohdaksi ottaa tuon kaaoksen sietämisen.
Mutta kyllä lähestymistavoissa silti on eroja. Kaaoksen sietämisen suhteen "magiausko" antaa kuitenkin mahikset vaihtaa näkökulmaa tai korjata suuntaa ilman että koko maailmankuva sortuu kertarysäyksellä.
Kun olit tuolla aikaisemmin kyselemässä, aionko seuraavaksi SIIRTYÄ fiktion pariin, se vaan aika ikävästi muistutti joko-tai-asennetta. 'Siirtyä'-sanan konnotaatio minulle ei näet ole sekä - että.
Erilaisten alueitten eri nimillä kulkevat paralleeliset ilmiöt on tullut havaituksi ja ne ovat monipuolisena perustana tukeneet maailmankuvaani hyvän aikaa. Kelpaa siinä levollisena magia-ja lestaluukustakin tirkistellä.
Vituttaisiko teitä, jos paljastaisin, että jätin termiin "paha puoli" ihan piruuttani terävän särmän jota voidaan sitten saivarrella? :D :D :D
Jotain tuollaista sen varmaan pitäisi olla.
Toisaalta moni toimiva magian kenttä on useimpien ihmisten maalaisjärjen mukaisesti täysin käsittämätöntä ja mielipuolista (kuten vaikkapa sadomasokismi), joten maalaisjärkeä ei sinänsä voi ottaa magiaan joksikin korkeimman oikeuden tuomariksi, joka aina kun koetetaan tehdä jotain maagista, tulee heittelemään jotain vitun maalaisjärkeensä perustuvia idioottikommentteja tyyliin "kukaan voi elää ilman lehmää" tai "leipä miehen tiellä pitää", "se mikä laulaen tulee se viheltäen menee" tai "tekisitte mieluummin jotakin hyödyllistä, kuten siivoaisitte täällä". Se on niin pieni matka maalaisjärjestä maalaisjunttiuteen.
:a:
Minä en näe mitään syytä sille, miksei tämä home faaraon haudan seinässä voisi olla tulosta egyptiläisten pappien maagisesta toiminnasta. Kuka tietää, olisiko home ottanut ja päättänyt kasvaa juuri sinne, ilman oikeita loitsuja ynnämuita?
:a:
>>> Vai onko magian tie täysin tukossa, jos ei jaksa koko ajan olla vakava kuin kissa paskilla? >>>
Kirjaimellisesti: ON!
:a:
Olit ymmärtänyt pointtini(ilmeisesti)!
Maalaisjärkeä lienee on ymmärtää etteivät kaikki asiat taivu järkitodellisuuteen.
miten tämä puhdistuminen tulisi sitten aloittaa?
Mistä saan lisää tietoa näistä kaikista mistä olette puhuneet? En ole koskaan lukenut mitään mistään tällaisesta mutta löydän teksteistänne paljon itseäni, pelottavan paljon. Olen aina luullut olevani yksin.
Tuntuu todella hassulta että juuri tänään eksyin tähän keskusteluun koska tänään on ollut yksi masennukseni synkimmistä päivistä totisesti!
Tuntuu kuin etsisi elämälleen uutta suuntaa ja siltä että nyt on otettava jokin askel johonkin suuntaan, näin ei voi jatkua. Olin ajatellut soittaa huomenna terveyskeskukseen mutta onko tämä nyt jtain johdatusta !
Depis on sellainen veikko, että sitä vastaan saa ja tulee käyttää kaikkia konsteja. Kun jo Tuoni koputtelee ovelle, on siinä vaiheessa ihan turha ajatella että enhän minä voi niin ja näin... Kyllä siinä voi jo ihan mitä vaan. Ainoastaan elämällä on merkitystä. Kaikki muu mihin elämisen lisäksi pystyy on pelkkää ekstraa.
Olisi niin hienoa jos olisi olemassa jokin ihmeratkaisu joka sopisi kaikille, mutta ei sellaista taida olla. Parempia aikoja, ts. oman tien löytymistä, odotellessa kannattaa aina kokeilla mitä yhteiskunnalla on tarjottavanaan. Kaikki tällä pallukalla on käyttämistä varten.
Tsemp!
"Vinkki: Kuka on Valonkantaja?"
Ei ole näkynyt valaistustasi aiheeseen.
Minä en valitettavasti osaa englantia, jotta voisin tietää mitä tuolla tarkoitat, mutta käsitän Erakon ja Vanhan Viisan arkkityypin sellaiseksi joka on kaiken Viisauden, salaisen, esoteerisen eli okkulttisen tiedon lähde, se personoidaanko tuo tai ei, riippuu yksilöstä ja miten personoidaan ja millaiset ominaisuudet tai luonne sille annetaan lähtee siitä viitekehyksestä, johon yksilön käsitykset pohjautuvat ja nimeävät ja tulkitsevat tuon viitekehyksensä pohjalta ja Erakko sellainen joka ei anna ympäristön tekijöiden ja ulkoisten asioiden häiritä omaa yksilöllistä polkuaan, jota kulkee yksin ja on siten riippumaton ulkoisista tekijöistä ja mielipiteistä, elleivät ne ole rakentavia häneen henkisessä, psyykkisessä merkityksessä.
Minulla on oma "Valonkantaja" tai "Valontuoja" tai jumaluus tai yhteys tuohon, jota voidaan kutsua myös todelliseksi Itseksi, joka tuo minulle Viisautta, salaista, gnostista, esoteerista eli okkulttista tietoa ja voimaa sekä vahvuutta jonka pohjalta suhtaudun ulkoiseen maailmaan ja minulla on kyllä noita Viisan Erakon ominaisuuksia, kuten yllä ne tulkitsin.
Ja muinaisaikoina monet mystiset uskonnolliset ja filosofiset suunnat, kuten erilaiset gnostiset suuntaukset perustuvat juuri tuollaisen kaiken esoteerisen yms. tiedon lähteeseen ja sen kunnioittamiseen ja toisinaan jopa palvomiseen.
Johon samaan ajatukseen myös minä perustan oman maailmankatsomukseni, eikä siihen kuulu mitään dualistista hyvä vs. paha ajatusta, vaan ylitän tuon dualistisuuden ja etsin näitä yhdistävää alkuperäistä Ykseyttä tai jonkinlaista alkuperäistä universaalia tilaa, jossa ei ole sijaa kaksinaisuudelle, vaan perustuu yhtenäiseen harmoniaan ja josta nämä kaikki ovat lähtöisin alkuperäinen Pimeys: Sanotaankin jossain maailman alkuhämärissä (Teosofisen Seuran Salaisessa Opissa);
"Pimeys on ainoa tosiolevaisuus, valon perusta ja pimeys on puhdasta henkeä. Pimeys juuriluonnoltaan, metafyysiseltä perustaltaan, on itsekohtainen ja ehdoton Valo, mutta (tavallinen) valo kaikessa näennäisessä loistossaan ja kirkkaudessaan on vain joukko varjoja, koska se ei voi olla ikuinen, ja se on pelkkä harha eli Maajaa." ”Valo loistaa pimeydessä, eikä pimeys sitä käsittänyt”.
Seuraava kuvastaa maailmankaikkeuden alkua:
"Elämän vedet eli Kaaos joka on -” vertauskuvastossa naisellinen prinsiippi” – on se tyhjyys (meidän älymme silmälle) jossa on kätkettynä Henki ja Aine".
” Pimeys säteilee valoa ja valo laskee yksinäisen säteen vesiin, Äiti-syvyyteen. Säde tunkee läpi neitseellisen munan. Säde saa ikuisen munan väreilemään ja laskemaan ulos Ei- ikuisen ( aikakautisen) idun, joka tiivistyy maailmanmunaksi”
Yksinäinen säde, joka uppoutuu ”äiti syvyyteen” voidaan käsittää tarkoittavan Jumalajatusta, sitä Järkeä, joka hedelmöittää Kaaoksen."
Oma selitys: Tuolla Järjellä tarkoitetaan sitä Viisautta, jota gnostilaiset yms. suunat kunnioittivat.
Usva
Alla englanninkielisen tekstin käännös. Intuitioni toimi vaikuttavasti, tunnistit itsesi. Hyvä kokemus.
"...hän on sisäistänyt menneisyyden kokemukset...Hänen silmänsä ovat avoimina ottamaan vastaan, mitä tuleman pitää - mitä se sitten lieneekään. Hänen ymmärryksensä ja toimintansa pohjaa hänen omaan valaistumiseensa (illumination). Hänen lamppunsa on osuva symboli hänen henkilökohtaiselle mystikon tarkkanäköisyydelleen... Erakko tarjoaa meille jokaiselle mahdollisuutta perustavanlaatuiseen oivallukseen (illumination). Se kokemus ei ole sallittu vain kanonisoiduille pyhimyksille, vaan se on potentiaalinen mahdollisuus ... koko ihmiskunnalle."