Hetki elämästäni.

Ajoin lujaa, liian lujaa. Tiesin etten nyt saanut kuolla rattiin itse, minua tarviaan.
Kaikki antoivat tietä edessä menevälle, tein muutaman vaarallisen ohituksen pysyäkseni perässä.

Halusin soittaa äidille, kertoisin kaiken tyynesti. Aivan kuin soittaessani hätäkeskukseen, kerron kuka soittaa, mitä on tapahtunut, yritän muistaa osoitteen oikein ja jään odottamaan ohjeita.
"Äiti...", ääneni murtui, "ajan ambulanssin perässä kohti keskussairaalaa, vauva lakkasi hengittämästä."
En muista mitä äiti vastasi.
Yritin hapuilla etupenkiltä märkää talouspaperinpalaa kuivatakseni silmiäni jotta näkisin paremmin.
99km jäljellä, emme ole edes puolessa välissä.
Ambulanssista tulee tekstiviesti, -kaikki on hyvin.

Vuorokausi myöhemmin sairaalassa lääkärit pyytävät että menen kotiin nukkumaan. Se on toisaalta helpotus, kotona saan romahtaa täysin.
Herään kuudelta aamulla ja menen takaisin sairaalaan. Haluan olla vauvan vierellä kun hän herää.
Herra hyväntuulinen.
0190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Irmeli Kurki kirjoitti:

Ajoin lujaa, liian lujaa. Tiesin etten nyt saanut kuolla rattiin itse, minua tarviaan.
Kaikki antoivat tietä edessä menevälle, tein muutaman vaarallisen ohituksen pysyäkseni perässä.

Halusin soittaa äidille, kertoisin kaiken tyynesti. Aivan kuin soittaessani hätäkeskukseen, kerron kuka soittaa, mitä on tapahtunut, yritän muistaa osoitteen oikein ja jään odottamaan ohjeita.
"Äiti...", ääneni murtui, "ajan ambulanssin perässä kohti keskussairaalaa, vauva lakkasi hengittämästä."
En muista mitä äiti vastasi.
Yritin hapuilla etupenkiltä märkää talouspaperinpalaa kuivatakseni silmiäni jotta näkisin paremmin.
99km jäljellä, emme ole edes puolessa välissä.
Ambulanssista tulee tekstiviesti, -kaikki on hyvin.

Vuorokausi myöhemmin sairaalassa lääkärit pyytävät että menen kotiin nukkumaan. Se on toisaalta helpotus, kotona saan romahtaa täysin.
Herään kuudelta aamulla ja menen takaisin sairaalaan. Haluan olla vauvan vierellä kun hän herää.
Herra hyväntuulinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu