Kelle voin kertoa pahaa oloa, kelle kertoa, etten jaksa, en ainakaan yksin. Haaveilen paremmasta olosta, mutta mustan verhon takaa on vaikea nähdä eteenpäin.
Sydäntä puristaa lujaa musta ahdistus. Mielessä vain vaarallisia ajatuksia. Kuka voisi ymmärtää? Sydän huutaa apua, mieli kaipaa ymmärtäjää, sielu kaipaa kumppania.
Monesti olen puhunut, mutta kukaan ei ymmärrä, eivät osaa auttaa. Luovutanko? Haluaisin luovuttaa heti, vaikka tiedän, että joskus tämä olo taas hellittää... Mutta nyt en kestä tätä.
Olen yksin kotona, täytyy keksiä tekemistä, mutta en pysty keskittymään mihinkään..
Sydäntä puristaa lujaa musta ahdistus. Mielessä vain vaarallisia ajatuksia. Kuka voisi ymmärtää? Sydän huutaa apua, mieli kaipaa ymmärtäjää, sielu kaipaa kumppania.
Monesti olen puhunut, mutta kukaan ei ymmärrä, eivät osaa auttaa. Luovutanko? Haluaisin luovuttaa heti, vaikka tiedän, että joskus tämä olo taas hellittää... Mutta nyt en kestä tätä.
Olen yksin kotona, täytyy keksiä tekemistä, mutta en pysty keskittymään mihinkään..
Vastaukset 1
Vanhimmat
Itselläni kokemusta juuri tosta mustasta verhosta ja aika rajusta sellaisesta unettomuuden kera. Mulla auttoi se että LÄHDIN LIIKKEELLE vaikka kuinka tuntui pahalta. Sitte se että ihan itselleni sanoin ääneen että "mee pois paha olo ja pysy sielä" ja joskus ihan huusin itselleni että relaa vähä.
Ja jos ja kun tulee taas niitä mörköajatuksia niin anna niiden tulla mutta älä jää niitä pyöritteleen päässä, ajattelet asian loppuun ja keksit sitte uuden aiheen tilalle. Niitä ajatuksia ei saa sivuuttaa vaan antaa tulla ja mennä.
Mulla helpotti myös hyväksyminen ett' olen vähän herkempi kaikelle henkisesti...parempi niin päin kuin se että mikään ei tunnu missään ja olla ns tunnekylmä