Tiedoksi

-ihminen-

"Yhdistykseen on liittymässä terveydenhuollon ammattilaisille marraskuussa järjestetyn peruskurssin jäljiltä useita uusia jäseniä. Jäsenyyskriteerimme on määritelty säännöissä, mutta vähäinen tulkinnanvarainen aluekin jää. Jos hakija ei ole suorittanut akateemista tutkintoa, on jäsenyys mahdollinen hallituksen perustellusta esityksestä yhdistyksen yleisen kokouksen hyväksymänä. Myös määräaikainen opiskelijajäsenyys on mahdollinen niiden alojen opiskelijoille, jotka voivat tulevassa terveydenhuollon ammatissaan itsenäisesti soveltaa hypnoosia.

Yhdistykselle on eri tahoilta tullut tiedusteluja siitä, voisiko se jossain muodossa laajentaa toimintaansa koskemaan myös AMK-koulutettuja tai terveydenhuollon toisen asteen tutkinnon suorittaneita nimikesuojattuja ammattilaisia. Asiaa todennäköisesti pohditaan kevään 2010 mittaan, mutta toistaiseksi yhdistys ei ole sitoutunut tekemään asiassa mitään päätöksiä. Ongelmalliseksi on nähty mm. se, että 1990-luvun ja 2000-luvun alun mittaan terveydenhuollon ammattihenkilön lakisääteistä velvoitetta ohjata potilas pätevään hoitoon ja tiedottaa potilaan oikeusturvaväylistä ei käsityksemme mukaan läheskään aina ole noudatettu hypnoosia soveltaneissa piireissä, jotka kuuluvat näihin ammattikuntiin. Mahdollisen yhteistyön tulisi kuitenkin alkaa siitä, että velvoitteiden noudattamisesta vallitsee selkeä yksimielisyys. "

Näin siis Lauerma Tieteellisen sivuilla. Ei siis kokonaan sulje pois mahdollisuutta, ei-akateemisten terveydenhuollon henkilöiden mahdollisuutta liittyä Tieteelliseen yhdistykseen. Onhan mm. Lauerman ansiota, että, lakiesityksestä tuli maltillisempi kuin ennakkoon kaavailtiin. Olkoot sitten Kuopion dosentti Myllykangas mitä mieltä olkootkin.

23

430

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kkölöklkl

      Erikoinen tulkinta, positiivinen, sinulla. Eikö Tieteellinen hypnoosi nyt nimenomaan torjunut ns. maallikkohypnoosissa vuosikausia toimineet ja sen johtotehtävissä olleet "terveydenhuollon ammattilaiset"? Vieläpä aika kriittisesti... Huuhaa-imagoa ei kaipaa kukaan. "Kaksoisjäsen"-ilmiöstä on ehkä opittu.

      "...1990-luvun ja 2000-luvun alun mittaan terveydenhuollon ammattihenkilön lakisääteistä velvoitetta ohjata potilas pätevään hoitoon ja tiedottaa potilaan oikeusturvaväylistä ei käsityksemme mukaan läheskään aina ole noudatettu hypnoosia soveltaneissa piireissä, jotka kuuluvat näihin ammattikuntiin."

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/8684134#comment-41513110
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/8684134

      • lohjalainen

        Terveydenhuollon koulutuksen saaneen sussestoterapaeutin on nimeenomaan mahdollista lähettää asiakas muuaalle "hoitoon", mikäli havaitsee oieristoa, johon koulutus / tieto / taito - ei riitä. Sääli vaan että esim. teveyskeskuksien lääkäreiden ajanvaraus on nykyään ainakin täällä Lohjalla mahdotonta. Ei päivystykseen kannata mennä ja selittää siellä luukulla että ahdistaa jne...uloshan nuo heittävät.
        Onnekasi tällä alueella toimii asiantuntevia hypnoosin ammattilaisia, jotka ottavat vastaaan myös meitä "psyykkisesti sairastuneita" ihmisiä.

      • villiä menoa
        lohjalainen kirjoitti:

        Mitä, soosaavatko hypnologit jo psyykepotilaidenkin kanssa? Ehkä sinun pitäisi ottaa yhteyttä johonkin potilasjärjestöön!? "Suggestoterapeutti" on maallikkohypnoosissa sepitelty leikkititteli. Saakohan "terveydenhuollon ammattilainen" edes käyttää huuhaanimikkeitä? On aika karseeta jos "terveydenhuollon koulutuksen saaneet" huseeraa ties minkälaisten oppien varassa... "Hypnoosin ammattilainen" on skandaaleissa (mm. poliisihärdelli) ryvettyneestä maineesta kärsivän Hypnoosiliiton ja villien suggerien piirissä käytetty titteli.

      • ammattioikeudet
        lohjalainen kirjoitti:

        Terveydenhuollon koulutuksen saaneen sussestoterapaeutin on nimeenomaan mahdollista lähettää asiakas muuaalle "hoitoon", mikäli havaitsee oieristoa, johon koulutus / tieto / taito - ei riitä. Sääli vaan että esim. teveyskeskuksien lääkäreiden ajanvaraus on nykyään ainakin täällä Lohjalla mahdotonta. Ei päivystykseen kannata mennä ja selittää siellä luukulla että ahdistaa jne...uloshan nuo heittävät.
        Onnekasi tällä alueella toimii asiantuntevia hypnoosin ammattilaisia, jotka ottavat vastaaan myös meitä "psyykkisesti sairastuneita" ihmisiä.

        Valviran sivuilta löytyy Terhikki-rekisterin yhteystiedot. Selvitä sieltä terapeutin oikeudet ja toimivalta. Myös voit kysyä Psykologiliitosta tai SMS:stä palvelujen laadusta. Kuten huomaat kenttä on kirjavaa ja asenteet aika kovia, puolustautuvia tai erikoisia.

    • hypnosiseeraaja

      Nythän tilanne hypnoosia tekevillä terveydenhuollon ammattiaisilla jotka eivät voi kuulua tieteelliseen hypnoossiin on se, ettei voi kuulua kuin maallikkojärjestöihin tai ei mihinkään. Maallikkojärjestöihin ei voi oikeasti kuulua, jos tuntee vastuunsa terveydenhuollon ammattilaisena. Tästä seuraa se että itsensä kehittäminen hypnoosin alueella on vaikeaa. Ei ole kunnon täydennyskoulutusta eikä vertaisryhmää johon voisi kuulua. On kuitenkin paljon terveydenhuollon ammattilaisa jotka tekevät hypnoosia omassa työssäänkin. Toki edes jonkinlainen yhteystyö tieteellisen hypnoosin kanssa edellyttää tarkkoja pelisääntöjä siitä mitä kukin saa ja voi tehdä.

      • takia?

        Ehkä Tieteellinen hypnoosi ry ei halua huuhaaleimaa ns. maallikkohypnoosissa "soosanneiden" terveydenhuollon ammattilaisten tai tekotiedeoppien ja suggerikurssien varassa huuseranneiden "teolaisten" takia?

        "Vertaistuki" ei riitä maallikkohypnoosista irrottautuneiden "teolaisten" tukemiseen.

      • jo entinen
        takia? kirjoitti:

        Nimimerkki takia? mistä puhut. Maallikkohypnoosin tekijöissä on todella paljon henkilöitä jotka ei ole koskaan ollet mukana missään hömpässä. On syytä muitaa että vielä -90 luvulla kun Väiski ja Varpu olivat kouluttajia niin toiminta oli asiallista.
        Valitettavasti tällä palstallaei voi nyt eikä ole koskaan voinut käydä asiallista keskustelua. Kaikilla on tapana käyttää tuolaisia älyttömiä ykeistyksiä kuten Sinakin teet. Annat ymmärtää että kaikki maallikot ovat samanlaisia. On hyvä muistaa että SHY:n nyky näkemykset eivät todellakaan ole kaikkien maallikoiden mielipide eikä ole koskaan ollutkaan.

      • sovelletaan?

        Miksi sairaanhoitopiireissä ja THL:ssä ei mahdeta tietää maallikkohypnoosin menetelmien - "paljosta" - käytöstä erikoissairaanhoidossa ja perusterveydenhuollossa? Sen sijaan on kuitenkin vuodesta 2005 alkaen kehotettu terveydenhuollon ammattilaisia vastuuseen ja irrottautumaan maallikkohypnoosin alalajeista....

      • täydennys
        jo entinen kirjoitti:

        Lauerman tuorein kirjoitus viittaa ongelmiin jo 90-luvulla. Maallikkohypnoosin historia tulisi tutkia perusteellisesti. Dokumentoidut maallikkohypnoosin haitat taitavat kattaa kaikki maallikkohypnoosin alalajit ja sektorit: Suomen Lääkärilehti 2003 ja 2006, Duodecimin oppikirja 2004, Usko, toivo. huijaus 2007, Poliisilehti 2008 ja Duodecim 2009. Jo vuonna 2005 Tehy-lehdessä ja Ilta-Sanomissa Tarja Holi (TEO) ja Pirkko Lahti (SMS) nostivat esille sairaanhoitajien tms. puuhailut valvomattomassa tai erilaisten termien alla tehtävässä epämääräisessä terapoinnissa.

      • sivusta seuraaja

        On ihan ymmärrettävää, jos Tieteellinen hypnoosi, sairaanhoitopiirit tai THL eivät luota maallikkohypnoosiin sitoutuneisiin ammattilaisiin. Terveydenhuollon ammattilaisten osuus ja vastuut maallikkohypnoosissa (Hypnoosiliitto ja SHY), erityisesti virhekohtelutapausten selvittelyssä ja hoito-ohjauksessa, tulisi selvittää, kuten Tieteellinen hypnoosin vaatii. Toiminnan pitkäaikaisuus ja vastuullisuus sekä maallikkohypnoosimenetelmien pätevyys vaikuttavat luonnollisesti myös.

        Tässä kiinnostavaa kommenttia:
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/8688803#comment-41533614

        Sitten on tietysti määriteltävä, mitä hoitotyön koulutusten pohjalta saa hypnoosilla tehdä. Maallikkohypnoosin epätieteelliset menetelmät ja kurssit eivät varmastikaan tule viranomaiten hyväksymiksi.

      • irrottautuville

        Pitää tehdä ero rivijäsenten ja pitkäaikaisten aktivistien välillä. Ehkä vertaistuki ei riitä irrottautuvien avuksi, vaan osa tarvitsee uudelleenkoulutusta, osa ammattiapua. Sitten tietysti tulisi vastuutehtävissä olleiden avautua tutkijoille ja viranomaisille maallikkojen eri termien alla tekemistä "hoidoista".

      • epäselviä
        sovelletaan? kirjoitti:

        Miksi sairaanhoitopiireissä ja THL:ssä ei mahdeta tietää maallikkohypnoosin menetelmien - "paljosta" - käytöstä erikoissairaanhoidossa ja perusterveydenhuollossa? Sen sijaan on kuitenkin vuodesta 2005 alkaen kehotettu terveydenhuollon ammattilaisia vastuuseen ja irrottautumaan maallikkohypnoosin alalajeista....

        Jatkan tähän: Miksi sairaanhoitopiireissä ja THL:ssä ei mahdeta tietää maallikkohypnoosin menetelmien - "paljosta" - käytöstä erikoissairaanhoidossa ja perusterveydenhuollossa?

        Siksi sairaanhoitopiireista ja THL:stä ei löydy tietoja maallikkohypnoosin (Hypnoosiliitto, tajunnantaito, SHY, klassinen maallikkohypnologia) menetelmien käytöstä hoitotyössä, koska sellainen on hyvin hyvin vähäistä hoitajien työssä. Lääkärit ja ylihoitajathan vastaavat siitä, mitä hoitajat tekevät kliinisessä työssä.

        TietHyn tuorein kannanotto viittaa siihen että tilanne on ollut jo 90-luvulta alkaen ongelmallinen.

      • jo entinen
        täydennys kirjoitti:

        Lauerman tuorein kirjoitus viittaa ongelmiin jo 90-luvulla. Maallikkohypnoosin historia tulisi tutkia perusteellisesti. Dokumentoidut maallikkohypnoosin haitat taitavat kattaa kaikki maallikkohypnoosin alalajit ja sektorit: Suomen Lääkärilehti 2003 ja 2006, Duodecimin oppikirja 2004, Usko, toivo. huijaus 2007, Poliisilehti 2008 ja Duodecim 2009. Jo vuonna 2005 Tehy-lehdessä ja Ilta-Sanomissa Tarja Holi (TEO) ja Pirkko Lahti (SMS) nostivat esille sairaanhoitajien tms. puuhailut valvomattomassa tai erilaisten termien alla tehtävässä epämääräisessä terapoinnissa.

        Kirjoitit:
        Jo vuonna 2005 Tehy-lehdessä ja Ilta-Sanomissa Tarja Holi (TEO) ja Pirkko Lahti (SMS) nostivat esille sairaanhoitajien tms. puuhailut valvomattomassa tai erilaisten termien alla tehtävässä epämääräisessä terapoinnissa.
        Näin varmasti on, mutta sitä en ymmärrä, että näistä asioista syytetään maallikkohypnoosia. Eikö ongelma ole sairaanhoitajien koulutuksessa/ koulutukseen valitsemisessa. Jos sairaanhoitaja toimii epäeettisesti niin vastuu on maallikkohypnoosilla???????????????
        Olen noin sata kertaa kirjoitanut täälläkin että virallisen terveydenhuollon pitäisi suhtautua kriittisesti OMAAN toimintaansa. Muiden syyttely ei ehkä korjaa oman pesän puutteita.
        Mitä noihin muihin höpinöihin tulee niin ainakin minä teen täitä hypnoositekniikoitakin hyödyntäen esimiehen (on lääkäri) kanssa yhteisesti sovituin pelisäännöin.

      • huolettavaa

        Mutte eikö täällä ole toivottu sitä Sinunkin kaipaamaasi "kriittisyyttä OMAAN toimintaansa" terveydenhuollon ammattilaisilta, jotka ovat haastaneet maallikkohypnoosissa omaa ammattietiikkaansa? Onkohan ymmärryksessäni vikaa, mutta minusta täällä on kirjoiteltu, miten TietHykin ihmettelee, mitä eräät "terveydenhuollon ammattilaiset" ovat puuhailleet maallikkohypnoosin johtotehtävissä, ja uumoiltu, mitä Valvira, THL ja sairaanhoitopiirit tulevat tekemään, että maallikkohypnoosin outojen oppien harjoitus hoitajien toimesta saadaan kuriin? Totta kai TietHy:llä on oikeus huolehtia imagostaan.

        Eiköhän Sinunkin kannata ottaa järki käteen ja tehdä pesäero maallikkohypnoosin menneisyyteen ja eräiden terveydenhuollon ammattilaisten sekaantumiseen maallikkohypnoosiin? Ehkä se helpottaisi varmasti raastavaa oloasi.

      • tutkimaan
        irrottautuville kirjoitti:

        Pitää tehdä ero rivijäsenten ja pitkäaikaisten aktivistien välillä. Ehkä vertaistuki ei riitä irrottautuvien avuksi, vaan osa tarvitsee uudelleenkoulutusta, osa ammattiapua. Sitten tietysti tulisi vastuutehtävissä olleiden avautua tutkijoille ja viranomaisille maallikkojen eri termien alla tekemistä "hoidoista".

        Pitäisikö siis sairaanhoitopiirien lääketieteellisten johtajien ja hallintoylihoitajien yhdessä Valviran ja THL:n kanssa selvittää ns. maallikkohypnoosin, vaihtoehtohoitojen tms. verkostoituminen terveydenhuoltoon ja terveydenhuollon ammattilaisten piiriin? TietHy:n kanta, jonka kirjoitti THL:n tutkmusprofessori, ja taannoiset ammattijärjestöjen kannanotot ja puoskarilakityäryhmän tutustuminen alan järjestötoimintaan voivat näyttää suuntaa.

      • huolettavaa
        irrottautuville kirjoitti:

        Pitää tehdä ero rivijäsenten ja pitkäaikaisten aktivistien välillä. Ehkä vertaistuki ei riitä irrottautuvien avuksi, vaan osa tarvitsee uudelleenkoulutusta, osa ammattiapua. Sitten tietysti tulisi vastuutehtävissä olleiden avautua tutkijoille ja viranomaisille maallikkojen eri termien alla tekemistä "hoidoista".

        Kyllä, pitää tehdä ero hyvää tarkoittavien mutta erehtyneiden rivijäsenten ja pitkäaikaisten vastuuhenkilöiden välillä. Olipa sitten virallisia titteleitä tahi ei.

        Näitäkin pitäisi pohtia:
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/8688803#comment-41533614

      • tavis MRK
        jo entinen kirjoitti:

        Kirjoitit:
        Jo vuonna 2005 Tehy-lehdessä ja Ilta-Sanomissa Tarja Holi (TEO) ja Pirkko Lahti (SMS) nostivat esille sairaanhoitajien tms. puuhailut valvomattomassa tai erilaisten termien alla tehtävässä epämääräisessä terapoinnissa.
        Näin varmasti on, mutta sitä en ymmärrä, että näistä asioista syytetään maallikkohypnoosia. Eikö ongelma ole sairaanhoitajien koulutuksessa/ koulutukseen valitsemisessa. Jos sairaanhoitaja toimii epäeettisesti niin vastuu on maallikkohypnoosilla???????????????
        Olen noin sata kertaa kirjoitanut täälläkin että virallisen terveydenhuollon pitäisi suhtautua kriittisesti OMAAN toimintaansa. Muiden syyttely ei ehkä korjaa oman pesän puutteita.
        Mitä noihin muihin höpinöihin tulee niin ainakin minä teen täitä hypnoositekniikoitakin hyödyntäen esimiehen (on lääkäri) kanssa yhteisesti sovituin pelisäännöin.

        Kehtaatko vielä (Wincapitankin jälkeen) vähätellä, selitellä pois hypnologien tyräyksiä ja puoskarointeja? Niitä on ollut vuosikymmeniä, luotan Lauerman kirjoituksiin ja SMS:n vetoomukseen. Ootko myös toiminnut puoskarilakia vastaan!?? Jos (sairaan)hoitaja suosii puoskarointeja ja puolustelee maallikkohypnologiaa, hän toimii epäeettisesti. Valvira, haloo, toimintaa! Tavallisen ihmisen mielpide. Koskee myös akateemisia. En oo lukenut sun jutuista koskaan mitään empatiaa hypnopuoskaroituja kohtaan!!!!

      • jo entinen
        huolettavaa kirjoitti:

        Mutte eikö täällä ole toivottu sitä Sinunkin kaipaamaasi "kriittisyyttä OMAAN toimintaansa" terveydenhuollon ammattilaisilta, jotka ovat haastaneet maallikkohypnoosissa omaa ammattietiikkaansa? Onkohan ymmärryksessäni vikaa, mutta minusta täällä on kirjoiteltu, miten TietHykin ihmettelee, mitä eräät "terveydenhuollon ammattilaiset" ovat puuhailleet maallikkohypnoosin johtotehtävissä, ja uumoiltu, mitä Valvira, THL ja sairaanhoitopiirit tulevat tekemään, että maallikkohypnoosin outojen oppien harjoitus hoitajien toimesta saadaan kuriin? Totta kai TietHy:llä on oikeus huolehtia imagostaan.

        Eiköhän Sinunkin kannata ottaa järki käteen ja tehdä pesäero maallikkohypnoosin menneisyyteen ja eräiden terveydenhuollon ammattilaisten sekaantumiseen maallikkohypnoosiin? Ehkä se helpottaisi varmasti raastavaa oloasi.

        Mutta olen tehnyt pesäeron jo vuosia sitten. Nukun yöni ihan levollisesti puhtaalla omallatunnolla. Siksi voinkin sanoa, että kyllä vastuunsa tuntevat terveydenhuollon ammattilaiset osaavat tehdä oikeat johtopäätökset. Ymmärrän kyllä huolesi mutta ei maallikkojärjestöt voi olla vastuussa terveydenhuollon ammattilaisten tekemisistä. Kyllä terveydenhuollon täytyy vastata itse omiensa tekemisistä. Jos luet näitä viestejä täällä palstalla niin yleensä viesi on se että maallikkohypnoosijärjestöt ovat vastuussa sairaanhoitjien ym. tekemisistä.

      • myös "tavis"
        tavis MRK kirjoitti:

        Kehtaatko vielä (Wincapitankin jälkeen) vähätellä, selitellä pois hypnologien tyräyksiä ja puoskarointeja? Niitä on ollut vuosikymmeniä, luotan Lauerman kirjoituksiin ja SMS:n vetoomukseen. Ootko myös toiminnut puoskarilakia vastaan!?? Jos (sairaan)hoitaja suosii puoskarointeja ja puolustelee maallikkohypnologiaa, hän toimii epäeettisesti. Valvira, haloo, toimintaa! Tavallisen ihmisen mielpide. Koskee myös akateemisia. En oo lukenut sun jutuista koskaan mitään empatiaa hypnopuoskaroituja kohtaan!!!!

        Kiitos "tavis MRK" ihmisen puheenvuorostasi. Niitä tarvitaan. Osa näistä toimijoista on aika kovaluontoisia, osa taas kipuilee jossain irrottautumiskriisissä, kuten huomaat.

      • joo-oo
        jo entinen kirjoitti:

        Mutta olen tehnyt pesäeron jo vuosia sitten. Nukun yöni ihan levollisesti puhtaalla omallatunnolla. Siksi voinkin sanoa, että kyllä vastuunsa tuntevat terveydenhuollon ammattilaiset osaavat tehdä oikeat johtopäätökset. Ymmärrän kyllä huolesi mutta ei maallikkojärjestöt voi olla vastuussa terveydenhuollon ammattilaisten tekemisistä. Kyllä terveydenhuollon täytyy vastata itse omiensa tekemisistä. Jos luet näitä viestejä täällä palstalla niin yleensä viesi on se että maallikkohypnoosijärjestöt ovat vastuussa sairaanhoitjien ym. tekemisistä.

        "Jo entisellä" on ihan oma logiikkaansa. Sekö transsin logiikkako? Vai paljasta väistelyäkö? Täällähän on nyt väitelty "terveydenhuollon ammattilaisten" vastuusta ja osuudesta maallikkohypnoosiliikkeisiin. Minäkään en ole löytänyt sun viesteistäsi tällä HYPNOOSIpalstalla sanaakaan empatiaa hypnoosissa puoskaroituja kohtaan. Ei edes Poliisilehdessä 2/2008 käsiteltyjä hypnologian omavalvontatapauksia kohtaan. Kovaluontoisesti et suostu kommentoimaan vertaisarvioiduissa julkaisuissa dokumentoituja hypnoosihaittoja. Vaan vedät väistö- ja rapuliikkeenä esille virallisen terveydenhuollon ongelmat. Välillä esiinnyt ikään kuin "terveydenhuollon ammattilaisena".

      • jooo-o
        jo entinen kirjoitti:

        Kirjoitit:
        Jo vuonna 2005 Tehy-lehdessä ja Ilta-Sanomissa Tarja Holi (TEO) ja Pirkko Lahti (SMS) nostivat esille sairaanhoitajien tms. puuhailut valvomattomassa tai erilaisten termien alla tehtävässä epämääräisessä terapoinnissa.
        Näin varmasti on, mutta sitä en ymmärrä, että näistä asioista syytetään maallikkohypnoosia. Eikö ongelma ole sairaanhoitajien koulutuksessa/ koulutukseen valitsemisessa. Jos sairaanhoitaja toimii epäeettisesti niin vastuu on maallikkohypnoosilla???????????????
        Olen noin sata kertaa kirjoitanut täälläkin että virallisen terveydenhuollon pitäisi suhtautua kriittisesti OMAAN toimintaansa. Muiden syyttely ei ehkä korjaa oman pesän puutteita.
        Mitä noihin muihin höpinöihin tulee niin ainakin minä teen täitä hypnoositekniikoitakin hyödyntäen esimiehen (on lääkäri) kanssa yhteisesti sovituin pelisäännöin.

        Jo entinen: "Mitä noihin muihin höpinöihin tulee niin ainakin minä teen täitä hypnoositekniikoitakin hyödyntäen esimiehen (on lääkäri) kanssa yhteisesti sovituin pelisäännöin."

        - Olet siis jonkinsortin "terveydenhuollon ammattilainen". Sairaanhoitopiiri? Ammattinimikkeesi? Ammattikuntasi, jonka eettisiä sääntöjä sinun tulisi noudattaa? Osuutesi ns. maallikkohypnoosiin?

        Jo entinen. "Eikö ongelma ole sairaanhoitajien koulutuksessa/ koulutukseen valitsemisessa. Jos sairaanhoitaja toimii epäeettisesti niin vastuu on maallikkohypnoosilla???????????????

        - Koskee siis myös sinun mahdollista toimintaasi maallikkohypnoosin etujen ajamisessa ja sen oppien harjoittamisessa? Niinkö?

        Jo entinen: "Olen noin sata kertaa kirjoitanut täälläkin että virallisen terveydenhuollon pitäisi suhtautua kriittisesti OMAAN toimintaansa. Muiden syyttely ei ehkä korjaa oman pesän puutteita."

        - Tarkoitatko, että HYPNOOSIpalstalla pitää voida väistellä ja kiistää dokumentoidut hypnoosipuoskaroinnit väistöliikeellä vetämällä terveydenhuollon ongelmat esille? Outoa ja manipuloivaa logiikkaa?

      • jo entinen
        joo-oo kirjoitti:

        "Jo entisellä" on ihan oma logiikkaansa. Sekö transsin logiikkako? Vai paljasta väistelyäkö? Täällähän on nyt väitelty "terveydenhuollon ammattilaisten" vastuusta ja osuudesta maallikkohypnoosiliikkeisiin. Minäkään en ole löytänyt sun viesteistäsi tällä HYPNOOSIpalstalla sanaakaan empatiaa hypnoosissa puoskaroituja kohtaan. Ei edes Poliisilehdessä 2/2008 käsiteltyjä hypnologian omavalvontatapauksia kohtaan. Kovaluontoisesti et suostu kommentoimaan vertaisarvioiduissa julkaisuissa dokumentoituja hypnoosihaittoja. Vaan vedät väistö- ja rapuliikkeenä esille virallisen terveydenhuollon ongelmat. Välillä esiinnyt ikään kuin "terveydenhuollon ammattilaisena".

        Jos kerran olet kirjoituksiani lukenut niin olisi mukava kuulla mitkä niistä ei mielestäsi pidä paikkaansa. Empatiasta puoskaroituja kohtaan voin kertoa sen verran, että jos luetun ymmärtämisesi on edes jollakin tasolla niin olet voinut ymmärtää, että olen koko ajan kannattanut puoskarilakia. Sen lisäki olen eronnut maallokkohypnoosijärjestöistä jo monia vuosia sitten. En oikein teidä mitä muutä yksilönä voisin tehdä. Muuta kuin koettaa saada terveydenhuollon ammatihenkiöt ja järjestöt ottamaan sen vastuun mikä heille kuuluu. Jos se on ongelma niin sitten on. Mitä tulee siihen että olen ikäänkuin terveydenhuollon amattilainen niin olen rekistereissä kahdella eri ammattinimikkellä. Toki on varmasti myös petturi ja oman pesän likaajaj kun uskallan kritisoida terveydenhuolon toimia.
        Hauskaa Joulua Sinulle Joo.oo

      • jo entinen
        tavis MRK kirjoitti:

        Kehtaatko vielä (Wincapitankin jälkeen) vähätellä, selitellä pois hypnologien tyräyksiä ja puoskarointeja? Niitä on ollut vuosikymmeniä, luotan Lauerman kirjoituksiin ja SMS:n vetoomukseen. Ootko myös toiminnut puoskarilakia vastaan!?? Jos (sairaan)hoitaja suosii puoskarointeja ja puolustelee maallikkohypnologiaa, hän toimii epäeettisesti. Valvira, haloo, toimintaa! Tavallisen ihmisen mielpide. Koskee myös akateemisia. En oo lukenut sun jutuista koskaan mitään empatiaa hypnopuoskaroituja kohtaan!!!!

        Luetun ymmärtämisen taso ei vaan näköjään riitä.
        ps. tänä aamuna radiossa vanhustenhoidon auktoriteetti kertoi että suomessa vanhustenhoidon osaaminen ei vaan riitä. Syötetään tolkuttomasti turhia mm. psykoosilääkkeitä kun ei osata hoitaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 193
      2519
    2. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      198
      2234
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      56
      2232
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      173
      1743
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1354
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1277
    7. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      9
      1263
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      18
      1222
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1215
    10. Venäjän sissit lakkojohtajat

      Odottavat 'lisätä lakkoja' Toverit käskyttää. Eikä ensimmäinen kerta.
      Suomen Keskusta
      3
      1118
    Aihe