Muita hermoheikkoja?

Onko kukaan muu odottaja muuttunut ihan hermoheikoksi neuvolantädeille soittelijaksi?

Musta tuntuu, että ne jo siellä kyllästyvät muhun, kun jännitän koko ajan, että kaikki on huonosti ja kyselen tyhmiä. Ultrassakin olen päässyt jo kahdesti käymään. 6. viikolla verenvuodon takia, ei näkynyt mitään, ja tarkistuskerta 7 viikolla, jolloin sitten jo näkyikin. Huomenna menen taas, kun olen aina muka ihan varma, että sikiö onkin menehtynyt. Tai vaikken olisikaan varma siitä, niin jännitän ja pelkään sitä niin paljon, ja näen muka siihen viittaavia merkkejä. Se alkuraskauden vuoto pelästytti. Samoin yksi tärkeä syy tähän jännitykseen on se, että takana on yksi raskaus, jonka huomattiin keskeytyneen jo viikkoja ennen ensimmäistä ultraa. Tuolloin en onnekseni osannut jännittää ja pelätä ollenkaan... Joten ehkä pelkoni on siinä mielessä tällä kertaa ymmärrettävää, vai. Ei varmasti silti tarpeellista ollenkaan...

Miten paljon te olette yhteydessä neuvolaan, ja koetteko, että teidät ja kysymyksenne ja huolenne otetaan vakavasti? Itse olen kyllä ollut todella tyytyväinen omaan neuvolaani. He ehdottivat mm. huomiselle ylimääräistä ultra-aikaa, vaikken sellaista edes pyytänyt tai ollut ajatellut. Nolottaa silti, että käyn siellä harva se viikko, vaikka raskauteni on vasta 10. viikolla, ja vaikka kaikki onkin nyt sitten ollut tähän asti hyvin... Monet eivät ole tuohon mennessä käyneet vielä kertaakaan...

Ei jaksaisi tämän alkuraskauden stressin lisäksi vielä hävetä käytöstään.. (;
4202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

sinä kyllä todellakin hermoilet, vähän liiaksi. =) Itse en ole ottanut neuvolaan oikeastaan kertaakaan yhteyttä "ylimääräisesti", käynneillä vaan käynyt jne. Nyt rv 35 2.
Ymmärrän tietysti huolesi, täysin. Olin minäkin alussa huolissani, kun en tiennyt mitä tapahtuu jne. Mutta kun vauva rupeaa kertomaan olemassaolostaan sinulle, niin luulenpa että turha huolikin väistyy.

Muistathan, että ns. turha stressi, tai mikä tahansa stressi ei ole hyväksi vauvalle. Hyvä minä sanomaan, olen todella hermoraunio muuten vaan, hormonimonsteri oikein.

Mutta toivotaan, että sinä saat mielellesi rauhan, ja voit ryhtyä nauttimaan raskaudestasi ilman huolia =)

Äänestä
  • Hehe, taidan kyllä, hermoilla siis liiaksi. (;

    Mutta luulisin ja toivoisin, että siinä vaiheessa, kun uskallan viimein kertoa raskaudesta ihmisille, niin saan varmaan toisenlaista tukeakin ja ylipäätään koko asia alkaa tuntua konkreettisemmalta. Voisin siis toivoa, että neuvolantädit saisivat siinä vaiheessa mun soitoilta rauhan (en mä oikeasti sentään viikoittain soita, mutta välillä tulee näitä stressipaniikkivaiheita...). Ja tosiaan jos (ja kun?!) päästään sinne asti, että vauva ilmaisee olemassa olonsa, niin helpottanee vielä lisää. Täytynee kyllä siltikin varmaan hankkia doppler, niin saa sitten illalla unenpäästä kiinni, jos lähtee taas paniikki jylläämään... (;

    Outoa, yleensä en ole tämmöinen ollenkaan... Kontrollifriikki kyllä jossain määrin olen, että ehkä se sitten purkautuu tällaisena käytöksenä?

    Äänestä

  • Nolottaa jo... kirjoitti:

    Hehe, taidan kyllä, hermoilla siis liiaksi. (;

    olla, että käytöksesi tulee luonnostaan ja tietysti on normaalia olla huolissaan, tiettyyn pisteeseen asti.

    Ja tuosta kotidopplerista sen verran, että suosittelen kyllä omasta kokemusesta todella lämpimästi. Ostin itsekin tuollaisen, juurikin siksi että olin huolesta mutkalla kun en tuntenut vauvan liikkeitä, en edes silloin oikeastaan kun monet jo olivat tunteneet.
    Pelkäsin koko ajan, että kaikki ei ole kunnossa jne, ja kun sitä laitetta oppii käyttämään, kyllä se on hintansa väärti. Minulla ei tosin maksanut kuin olikohan 70 e tms. Todella hyvä. =) Sellasta vaan ostelemaan, niin johan huolet kaikkoaa.

    Äänestä

Tai olin ihan alkuraskaudessa varsinkin... Mulla kun on oireeton raskaus ollu alusta lähtien, lukuunottamatta sitä että oli rintojen aristusta ja pientä nipistelyä alavattassa ja menkkamaista kipua. Kaikki hävis jossai vaihees, heti soittelin neuvolaan. Nenäki oli tukossa, ja nenän tukkoisuus loppu sikainfluenssarokotuksen ottamiseen, ja seuraavana päivänä rokotteen ottamisesta tuli nää keskenmenoepäilyuutiset (et rokote olis aiheuttanu), nii taas soittaan neuvolaan, piti kysyä päästä sydänääniä kuunteleen. Ne kun kuulu nii sen jälkee rauhotuin... ei mitkää oireet tullu takas tai mitää, ultrassa oli kaikki silti ok, oli jo vähä yli 7cm pitunenkin siinä rv12 ultrassa (nyt oon rv 14). Ja tuo että hankittiin kotidoppler, on kummasti kans rauhottanut. Jos vähänki epäilyttää nii sillä kuuntelemaan, aina on sydänäänet kuulunut (löytyy välillä nopeesti, välillä saa enemmän ettiä mut joka kerta on jossain kohtaa kuulunu)... Tänäänki kuunneltiin pariinki otteeseen (viimeks just äsken), kun päivällä tuli vaaleenruskeeta/punertavaa valkovuotoa. Siinä tuli taas vähä sellane olo et onko kaikki ok, mut kun on kotona toi laite niin ei tarvi neuvolaan jatkuvasti soitella ku sillä kuulee sydänäänet (ja jos ne kuuluu nii kaikki todennäkösesti on ok). :) Saa nähdä mitä sitte tulee jos ei joskus kuulukaan (ku patterit voi olla lopussa tms.)... Mut aina voi kokeilla uusilla pattereilla, et kuuluuko... Mut varmaan neuvolaan tulee sillon soitettua jos ei ala kuulua. Sen verran hyvin tolla on kuitenkin kuulunut ne, ja kun on joka kerta kun on kuunneltu, saatu ne kuuluviin...

Ehkä tää on just siks kun ensimmäinen raskaus, kaikki on uutta ja outoa, ei tiedä mikä on normaalia ja mistä pitäs olla huolissaan...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nolottaa jo... kirjoitti:

Onko kukaan muu odottaja muuttunut ihan hermoheikoksi neuvolantädeille soittelijaksi?

Musta tuntuu, että ne jo siellä kyllästyvät muhun, kun jännitän koko ajan, että kaikki on huonosti ja kyselen tyhmiä. Ultrassakin olen päässyt jo kahdesti käymään. 6. viikolla verenvuodon takia, ei näkynyt mitään, ja tarkistuskerta 7 viikolla, jolloin sitten jo näkyikin. Huomenna menen taas, kun olen aina muka ihan varma, että sikiö onkin menehtynyt. Tai vaikken olisikaan varma siitä, niin jännitän ja pelkään sitä niin paljon, ja näen muka siihen viittaavia merkkejä. Se alkuraskauden vuoto pelästytti. Samoin yksi tärkeä syy tähän jännitykseen on se, että takana on yksi raskaus, jonka huomattiin keskeytyneen jo viikkoja ennen ensimmäistä ultraa. Tuolloin en onnekseni osannut jännittää ja pelätä ollenkaan... Joten ehkä pelkoni on siinä mielessä tällä kertaa ymmärrettävää, vai. Ei varmasti silti tarpeellista ollenkaan...

Miten paljon te olette yhteydessä neuvolaan, ja koetteko, että teidät ja kysymyksenne ja huolenne otetaan vakavasti? Itse olen kyllä ollut todella tyytyväinen omaan neuvolaani. He ehdottivat mm. huomiselle ylimääräistä ultra-aikaa, vaikken sellaista edes pyytänyt tai ollut ajatellut. Nolottaa silti, että käyn siellä harva se viikko, vaikka raskauteni on vasta 10. viikolla, ja vaikka kaikki onkin nyt sitten ollut tähän asti hyvin... Monet eivät ole tuohon mennessä käyneet vielä kertaakaan...

Ei jaksaisi tämän alkuraskauden stressin lisäksi vielä hävetä käytöstään.. (;

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu