Paras kaverini ala-asteajoilta on pyytänyt mua kaverikseen facebookissa. Edellisestä kontaktista on yli 10 vuotta aikaa, kun päädyttiin eri puolille Suomea ja ajauduttiin yläasteella ihan erilaisiin porukoihin, ja yhteydenpito loppui vähitellen... Nyt se siis pyysi mua ihan yllättäen kaverikseen, enkä tiedä mitä tekisin. Toisaalta voisi olla mukava vaihtaa kuulumisia ja muistella vähän menneitä, mutta toisaalta mietin että mitä jos se on vaan kartuttamassa kaverilistaansa, kun se ei kirjoittanut mitään viestiä. Jos nyt hyväksyn sen kaverikseni, se tajuaa varmasti kuinka yksinäinen luuseri musta on tullut.
En ole koskaan aiemmin saanut kaveripyyntöä entisiltä kavereilta tai puolitutuilta enkä ole itsekään pyytänyt sellaisia kavereikseni, joten en miten tällaiset tilanteet yleensä hoituu. Onko kellään muulla kokemusta asiasta?
En ole koskaan aiemmin saanut kaveripyyntöä entisiltä kavereilta tai puolitutuilta enkä ole itsekään pyytänyt sellaisia kavereikseni, joten en miten tällaiset tilanteet yleensä hoituu. Onko kellään muulla kokemusta asiasta?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Minulla on tapana hyväksyä kaikki kaverikseni (lukuun ottamatta ihmisiä joita todella jostain syystä vihaan). Kavereitahan ei ole koskaan liikaa (listan pituudella tosin ei ole minusta mitään väliä) ja vaikka osan kanssa keskustelen vaan kerran jos sitäkään, on se minusta mukavaa ja arvokasta. Ihmiset muuttuvat. Kukaan ei ole enää samanlainen kuin ala-asteella. Ehkäpä me yksinäiset löydämme toisemme, kun rohkeasti klikkaamme sitä hyväksy nappulaa :D
Itse lähdin pois sieltä huomattuani että kaikilla muilla on elämä. Se on sairas mesta.
ihan väärä luulo että "kaikilla muilla on elämä"...
Ne kenellä on paljon elämää Facebookissa, niillä on vähiten elämää tosi elämässä. Kenellä kiireisellä on aikaa olla koneella päivät pitkät. Vai mitä luulette?
Ei se niin yksinkertaista ole. Jos viettää kaikki parinkin minuutin tauot facebookissa ja karsii muita harrastuksia, aktiivisen sosiaaliseen elämään ehtii ihan hyvin yhdistää aktiivisen naamakirjailun.
Itse liityin facebookin juuri siksi, että saisin yhteyden lapsuuden- ja nuoruudenaikaisiin kavereihin...heidän kanssaan juttua on riittänyt todellakin eri tavalla kuin esim. niiden kanssa, joihin on tutustunut opiskeluaikana... Mitä itse haluat, sehän on sinusta kiinni. En itsekään hyväksy kavereiksi hyvänpäivän tuttuja tai joiden kanssa ei ole "yhteistä".
Täähän on nyt selvä provo. Eihä´n noin idioottia ihmistä oikeasti ole.
Mikä tekee siitä tekstistä provon? Mun nähdäkseni ap. halusi kuulla miten muut suhtautuu sellaisiin kaveripyyntöihin, joista ei oikein tiedä hyväksyisikö ne vai ei, eikä siinä kai mitään ihmeellistä ole. En mä ainakaan tiedä mitä tekisin, jos mua pyytäisi Facebook-ystäväksi joku jota en itse pyytäisi sellaiseksi. Tuntuisi niin töykeältä kieltäytyä pyynnöstä, kun jotenkin sillä mun mielestä viestittää ettei tahdo olla sen toisen kanssa tekemisissä... En silti tahdo "kavereikseni" mitään ala-asteen rinnakkaisluokkalaisia ja serkun kummin kaimoja, jotka jää vaan kaverilistalle roikkumaan ilman oikeaa yhteydenpitoa. Onneksi mulla on yleinen nimi ja sellainen kuva jossa en näytä lainkaan itseltäni, joten en ole joutunut miettimään mitä teen.
Itsellänikin on lapsuudenaikainen kuva, josta tunnistavat ne joiden haluankin;)...ehkä tällä olen saanut pidettyä työkaverit poissa ja se onkin lähes ehdoton juttu, koska vapaa-ajalla olen facebookissa omalla henk.kohtaisella sähköpostiosoitteella kirjautuneena...työasiat voi hoitaa työaikana sähköpostitse, puhelimitse tai face-to-face.