Olen ollut elokuusta lähtien koko ajan kipeänä. Nyt on jo viides kerta.... Ehtisin olla noin viikon terveenä (kuitenkin vielä sairaslomalla) kun taas iski flunssa...
Viimeksi sairastin sikainfluenssaa (todennäköisyys siis suuri) ja sain tamiflu-kuurinkin kun tauti yltyi niin pahaksi.
Eli tosiaan kaikki syksyn flunssat on jo kohta käyty läpi ja tämä sairastelu alkaa todella masentamaan. Lääkäri sanoo, että minulla on vain ollut huono tuuri. En voi uskoa!!!!
Harrastan normaalisti paljon liikuntaa (nyt jäänyt kun en kipeänä treenaa) ja syön todella terveellisesti. Nykyisin olen alkanut syödä energiapitoisempaa ruokaa, koska jos olen elänyt miinuskaloreilla niin sairastelu johtuisi siitä... Mutta eipä ole auttanut. Lihonut olen muutaman kilon...
Koulu alkaa menemään päin helvettiä (olen siis 22v) ja taloudellinen tilanne on heikko kun en pysty töitä tekemään.
Ei tätä jaksa. Tiedän, että hometalossa en asu, ja ruokavaliosta ei johdu.
Olen ruvennut käyttämään valkosipulia ym. yrttejä epätoivoissani. Maitohappobakteereja syön kuurittain aina välillä.
Käsihygieniasta en halua kuulla, koska uskon, että olen riittävän hygieeninen.
Otan kaikki vinkit vastaan!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Voiko stressaava elämäni aiheuttaa tämän? Miten toiset sitten pysyvät terveenä?
Jatkuva sairastelu
44
2691
Vastaukset
- auttaa
paras apu on Dvitamiini.Ota sitä ainakin 50 ug päivässä.Ota D-vitamiinikoe labrassa niin tiedät tasosi.
mitä tarkoittaa "syön todella terveellisesti" Kerro yksityiskohtaisemmin mitä ruokavaliosi sisältää?
Stressi kyllä aiheuttaa terveydellsiä ongelmia mutta on vain yksi osa ongelmavyyhteä.- tyttö1987
Syön paljon kasviksia ja hedelmiä. Syön myös kohtalaisesti kalaa, kanaa ja naudan lihaa (joudun aina pakottamaan itseni syömään lihaa, mutta syön kuitenkin riittävästi). Aamulla syön paljon pitkäkestoisia hiilihydraatteja (täysjyväviljaa, kaurapuuroa, ruisleipää, mysliä). Lounaan syön koulussa, ja mitä siellä nyt onkaan niin syön sitä. Pyrin syömään 3-4h välein ja sen lisäksi urheilun jälkeen otan ateriakorvikkeen (ns palautusjuoman eri vitamiineja) ...
Syön vähintään 2 lämmintä ateriaa päivässä (lihaa 1/4 kasvikset 2/4 riisi/peruna / muu 1/4).
Välipalani koostuvat hedelmistä, täysjyväviljasta, puurosta... Ja syön aina pääruoan jälkeen jälkiruoan, joka koostuu teestä, hunajasta mahdollisesta herkusta.
Käytän maitotuotteita paljon (maitojuomaa) .... Tykkäisisin marjoista rahkasta, mutta hinnan vuoksi en syö niitä päivittäin.
Esimerkiksi tänään päivärytmini on ollut tällainen:
Aamupala klo 12 (vapaapäivä :))
täysjyväleipää x 2 juustolla becel levitteellä kurkkusiivuilla (olisin halunnut leikkelettä ei ollut :/ ...tänään kauppapäivä) kuppi teetä (hunaja loppui eilen :/ )
banaani
Syön seuraavaksi noin klo 15 - 16 kunnon aterian. Pitää vain käydä sitä ennen kaupassa...
Pyrin myös syömään silloin tällöin pähkinöitä manteleita, mutta taidan silti syödä niitä liian vähän.
Rahapula on ehkä suurin tekijä siinä, että joskus en syö riittävästi... Kuitenkin minulla on tietoa terveellisestä ruoasta ja sen vaikutuksesta jaksamiseen ja hyvinvointiin...
- kalium
Onko sinulla mahdollisesti piilevä tulehdus esimerkiksi hampaissa, tai jossain muualla? Anemia?
Ehkä sinun kannattaisi käydä verikokeissa?- tyttö1987
Ajattelin mennä ostamaan rautalisää.... Mutta voiko anemia selittää sairastelua?
Tuo hammastulehdus laittoi miettimään.... Mulla on ollut kerran sellainen ja tehtiin juurihoito ym hoidot silloin, mutta koskaan ei tarkastettu sitä, että hoituiko tulehdus...
- Nuhisnenä
Sinkin puute aiheuttaa limakalvojen kuivuutta, herkkyyttä ja tulehdusalttiutta.
Minä olen aina ollut iänikuinen kipukurkku, nuhanenä ja punasilmä.. aivastelen herkästi ja silmät vuotaa tosi herkästi. Intiimialueen limakalvotkin ärtyy helposti..
Jossakin vaiheessa hierojani, joka on perehtynyt kaikkiin vitamiineihin ja hivenaineisiin kehoitti minua nauttimaan lisää sinkkiä.
No, tein mitä käskettiin ja seuraavana talvena n.puolen vuoden päästä sinkin aloittamisesta huomasin, etteivät silmät vuoda enää niin rajusti tuulessa ja nuhat menevät joskus ohikin.
Myös iho ja limakalvot olivat selvästi notkeammat..
Nyt olen taas alkupisteessä, kun olen työttömänä ja pätkätyöläisenä karsinut elämiskuluja ja söin viimeiset sinkit vuosi sitten...
Sitten toi C-vitamiini on sinkin kaveri ja sitähän voi syödä aika huoletta enemmänkin, jos vaan muistaa juodakin joskus.. Ylimääräiset sinkit ja C:t tulee pissan mukan ulos..- J
Kannattaa mittauttaa kilpirauhasarvot. Itse olin jatkuvasti kipeenä ennen kuin todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta, vaikka elin todella terveellisesti (ruoka, liikunta ym..). Lopulta menin todella huonoon pisteeseen ja tässä sitä olen puolen vuoden sairaslomalla ollut :/ Mutta normaalia se ei ole, että on kokoajan kipeänä. Lisäksi tarkasta asunnon kunto, ettei ole hometta...
- sormus
J kirjoitti:
Kannattaa mittauttaa kilpirauhasarvot. Itse olin jatkuvasti kipeenä ennen kuin todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta, vaikka elin todella terveellisesti (ruoka, liikunta ym..). Lopulta menin todella huonoon pisteeseen ja tässä sitä olen puolen vuoden sairaslomalla ollut :/ Mutta normaalia se ei ole, että on kokoajan kipeänä. Lisäksi tarkasta asunnon kunto, ettei ole hometta...
Itse olin vuoden kipeenä koko ajan. Ja vieläkään ei lääkärit löydä syytä.
Olin erittäin liikunnallinen ja söin monipuolisesti ennen kuin sairastuin ja veri arvot oli OK.
Nyt vuoden jälkeenpäin sairastelujen myötä lähti minulta vastustus kyky kokonaan, Sain vuoden kestävän antibiootin ja pneumokokki rokotteen ja näistäkään ei ole apua ollut (:
Kilpirauhas, munuais, maksa arvot kaikki perseellään ja lääkärit ei tee mitään. Osastolla olin 5 kertaa ANGIINAN takia kun se kesti puoli vuotta yhtjaksoisesti ja tulipa sen myötä viel 2 paisetta kurkkuun jälki infektioina. Eli nyt yli vuos jo ja tulee joka 3 viikko joku uusi infektio ja näille ei löydy syytä.
Mutta myös lääkärit mokasivat, söin 18 antibiootti kuuria eri infektioihin ja tämän myötä se tappoi vastustuskyvyn. Tietää nää terveyskeskus lääkärit^^
Eli jos käyt monella eri lääkärillä niin seuraa vähän antibioottejen syömistä ja buranan. En halua kellekkään samaa kohtaloa kuin minulla :)
Ja olen sentään vasta 19 vuotias.... :))) - vointeja toivotan
sormus kirjoitti:
Itse olin vuoden kipeenä koko ajan. Ja vieläkään ei lääkärit löydä syytä.
Olin erittäin liikunnallinen ja söin monipuolisesti ennen kuin sairastuin ja veri arvot oli OK.
Nyt vuoden jälkeenpäin sairastelujen myötä lähti minulta vastustus kyky kokonaan, Sain vuoden kestävän antibiootin ja pneumokokki rokotteen ja näistäkään ei ole apua ollut (:
Kilpirauhas, munuais, maksa arvot kaikki perseellään ja lääkärit ei tee mitään. Osastolla olin 5 kertaa ANGIINAN takia kun se kesti puoli vuotta yhtjaksoisesti ja tulipa sen myötä viel 2 paisetta kurkkuun jälki infektioina. Eli nyt yli vuos jo ja tulee joka 3 viikko joku uusi infektio ja näille ei löydy syytä.
Mutta myös lääkärit mokasivat, söin 18 antibiootti kuuria eri infektioihin ja tämän myötä se tappoi vastustuskyvyn. Tietää nää terveyskeskus lääkärit^^
Eli jos käyt monella eri lääkärillä niin seuraa vähän antibioottejen syömistä ja buranan. En halua kellekkään samaa kohtaloa kuin minulla :)
Ja olen sentään vasta 19 vuotias.... :)))Sun kyllä kanattaisi vaihtaa lääkäriä. Lain mukaan se on mahdolllista. Jos se ei auta pyydä terveyskeskuksesta kaikki labrakokeiden tulokset ja mene yksityiselle. Tosin se kyllä maksaa. Yksityislääkärit voivat kirjoittaa lähetteen keskussairaalaan tarvittaessa. Mä oon myös vähän samassa tilanteessa eli kokeiden mukaan on kilpirauhasen vajaatoimintaa. Mulla on nyt aika terveyskeskuksen omalle sisätautilääkärille, joka ei selkeestikkään tiedä asiasta yhtään mitään. ( Tätä loistavaa suomalaista terveydenhuoltoa). Ajattelin seuraavalla kerralla kysy mihin sisätauteihin hän on tarkalleen erikoistunut, niitä kun on monia. Ja vaatia että pääsen endokrinologille joka juuri aineenvaihduntaan ja kilpirauhasiin erikoistunut sisätautilääkäri. Pidä puolesi, ota vaikka joku mukaan tueksi ja turvaksi seuraavan kerran lääkäriin.
- lappeeee
vointeja toivotan kirjoitti:
Sun kyllä kanattaisi vaihtaa lääkäriä. Lain mukaan se on mahdolllista. Jos se ei auta pyydä terveyskeskuksesta kaikki labrakokeiden tulokset ja mene yksityiselle. Tosin se kyllä maksaa. Yksityislääkärit voivat kirjoittaa lähetteen keskussairaalaan tarvittaessa. Mä oon myös vähän samassa tilanteessa eli kokeiden mukaan on kilpirauhasen vajaatoimintaa. Mulla on nyt aika terveyskeskuksen omalle sisätautilääkärille, joka ei selkeestikkään tiedä asiasta yhtään mitään. ( Tätä loistavaa suomalaista terveydenhuoltoa). Ajattelin seuraavalla kerralla kysy mihin sisätauteihin hän on tarkalleen erikoistunut, niitä kun on monia. Ja vaatia että pääsen endokrinologille joka juuri aineenvaihduntaan ja kilpirauhasiin erikoistunut sisätautilääkäri. Pidä puolesi, ota vaikka joku mukaan tueksi ja turvaksi seuraavan kerran lääkäriin.
Joo, yksityislääkärit kirjoittaa lähetteen keskussairaalaan, ja sen jälkeen kun olet käynyt keskussairaalassa juttu jääkin siihen. Ne EI hoida hommia loppuun, keskussairaalassa ei keretä perehtymään yksittäisiin potilaisiin. Ihmetyttää että kohta jo vuoden olen siellä rampannut JOKA VIIKKO ja valittanut samasta asiasta, He vain toteavat et kaikki ok ei tarvitse huolestua, Entä kun paise kurkussa on jo niin iso että vasen puoli naamasta jolla puolen kaulaa se sijaitsee on jatkuvasti turvonnut, kaulaan tulee suonenvetoa ja kirvelyä patin kohtaan ja korvassa tuntuu kova paine. En enää usko et tää on normaalia en vaan usko. mitä pitäs tehä, kärsiä tästä edelleen kun varaa ei opiskelijana ole yksityiselle.
- Macer k
lappeeee kirjoitti:
Joo, yksityislääkärit kirjoittaa lähetteen keskussairaalaan, ja sen jälkeen kun olet käynyt keskussairaalassa juttu jääkin siihen. Ne EI hoida hommia loppuun, keskussairaalassa ei keretä perehtymään yksittäisiin potilaisiin. Ihmetyttää että kohta jo vuoden olen siellä rampannut JOKA VIIKKO ja valittanut samasta asiasta, He vain toteavat et kaikki ok ei tarvitse huolestua, Entä kun paise kurkussa on jo niin iso että vasen puoli naamasta jolla puolen kaulaa se sijaitsee on jatkuvasti turvonnut, kaulaan tulee suonenvetoa ja kirvelyä patin kohtaan ja korvassa tuntuu kova paine. En enää usko et tää on normaalia en vaan usko. mitä pitäs tehä, kärsiä tästä edelleen kun varaa ei opiskelijana ole yksityiselle.
mulla oli 90-luvulla angiina heti toisen perään, kun kuuri loppu, niin uusi angiina alkoi. Homma meni siihen kun keskellä kuumaa heinäkuun päivää, mulla alkoi lihaksia ja jäseniä kunnolla särkeä, kävelin terveyskeskuskeen, koska tiesin että bakteeri alkoi taas jyllätä, nimittäin alkoi ensin tuntua muualla kuin kurkussa, ei ollut siinä vaiheessa vielä kuumetta. Kun pääsen terkkariin mä sanoin, että mulla on angiina, mitäs tehdään? terkkarin lääkäri katsoi kurkkua ja sanoi "että ei sulla ole mitään" mähän väittelin sen kanssa että on että ota pikakoe, ei suostunut ottamaan ennenkuin tinkasin kunnolla, heti kokeen jälkeen se lääkäri sanoi, että sullahan on angiina. Pari kertaa kävi niin kun tiesin että lihakset ja nivelit tuli kipeeksi ja menin työterveyshuoltoon ja sanoin että on angiina, otettiin pikakoe taas suusta, ja koe näyttä ei angiina, mutta heti seuraavana päivänä alkoi sitten kurkkua raapia ja tuli lämpöä, tosin lämpöä ei tullut edes aina, niin seuraavana päivänä sitten tai kahta myöhemmin näytteessä näkyikin taas angiina. Mulla oli molemmat nielut kokoajan jonkin verran turvonneet ja rauhaset leuan alla ja kaulalla. Joskus niskassakin. Yksi terveyskeskuslääkäri sitten laittoi minut jonoon nielurisa leikkaukseen ja jonotusaika oli jotain vuosi, mutta puolen vuoden kuluttua multa paloi hermo kun angiinoita puski kokoajan ja menin yksityiselle suu ja leukakirurgille ja sanoi, että nielurisat pois ja kiitos. Aika oli 3 viikon kuluttua siitä antibiootti kuuri varmuuden vuoksi ennen leikkausta ja paikallispuudutuksella pois ja kaksi peukalon kokoista palaa lähti nielurisoista tai kokonaahan ne lähti, ja siihen paikkaan loppui angiinat ja rauhasturvotukset. Ei tullut enää suusta pahanhajuista hengitystä, ei valkosta töhnää, loppu vatsakatarikin siihen ja lihaskivut. 7-vuotta kärsin siitä paskasta, ja leikkauksesta nyt 13 vuotta ja ei oo flunssia ollut sen jälkeen.
- 26
sormus kirjoitti:
Itse olin vuoden kipeenä koko ajan. Ja vieläkään ei lääkärit löydä syytä.
Olin erittäin liikunnallinen ja söin monipuolisesti ennen kuin sairastuin ja veri arvot oli OK.
Nyt vuoden jälkeenpäin sairastelujen myötä lähti minulta vastustus kyky kokonaan, Sain vuoden kestävän antibiootin ja pneumokokki rokotteen ja näistäkään ei ole apua ollut (:
Kilpirauhas, munuais, maksa arvot kaikki perseellään ja lääkärit ei tee mitään. Osastolla olin 5 kertaa ANGIINAN takia kun se kesti puoli vuotta yhtjaksoisesti ja tulipa sen myötä viel 2 paisetta kurkkuun jälki infektioina. Eli nyt yli vuos jo ja tulee joka 3 viikko joku uusi infektio ja näille ei löydy syytä.
Mutta myös lääkärit mokasivat, söin 18 antibiootti kuuria eri infektioihin ja tämän myötä se tappoi vastustuskyvyn. Tietää nää terveyskeskus lääkärit^^
Eli jos käyt monella eri lääkärillä niin seuraa vähän antibioottejen syömistä ja buranan. En halua kellekkään samaa kohtaloa kuin minulla :)
Ja olen sentään vasta 19 vuotias.... :)))...pahalta että ihan nolottaa pistää sinulle mitään apuja kun tietää että tuohon nyt ei paljon mikään varmaan auta. mutta lue alempana möller...yms. Jos mitään on tehtävissä niin yleiskunnon pitäs nousta...
- Parantunut ..
Ei sinkki tule kusen mukana elimistöstä ulos!
Harmittaa kovasti tälläinen väärän tiedon levitys !
MaveTeam jakaa ainoastaan oikeaa ja ajanmukaista tietoa niin terveydestä kuin ravinnosta.
http://mave.foorumi.eu/index.php
- Tuo tauti
Täällä samoin tauti, joka uusii neljän viikon välein, menossa on kolmas kerta tänä syksynä. Nenän limakalvot vuotavat verta ja olo on jatkuvasti tukkoinen, välillä yskittää ja vatsa on kipeä. Samoin muilla perheen jäsenillä. Meilläkin oli sikainfluenssan oireita, mutta ne kestivät vain muutaman päivän. Tämä on pahenpi virus. Olo on ketakaikkiaan vetämätön ja väsynyt. Kaikki mahdolliset dropit on nautittu sillä seurauksella, että pysytään juuri ja juuri työkuntoisena. Saman tapainen tauti vaivasi minua jo viime keväänä, se parani vasta juhannuksen alusviikolla ja oli poissa kesän ajan. Joka tämän viruksen saa, sairastaa sitä puoli vuotta, niin se vain on.
- tuuX
Voi olla mitä vain.
Heikentenyttä vastustuskykyä ja väsymystä voi aihettaa monet asiat. Se voi myös olla monen asian kombinaatio, stressiä, univelkaa, allergiaa (jollekkin sapuskan tai kosmetiikan ainesosalle), piileva krooninen sairaus, jokin infektio(mykoplasma), liikaa omega 6 rasvahappoja suhteessa omega 3:een, sukupuolitauti.
Voi myös olla ylikunnon tai burn outin vuoksi tapahtuneen romahduksen ketjureaktio. Syötkö muuten mitään lääkkeitä?
- punainenlangattomuus
...Saattaisin voida auttaa mutten jaksa kaikiin kirjoituksiini perustella asioita. Pistän nyt lyhyesti.
- möller omega-3
- kelasin sinkki
- kelasin seleeni
- pellavansiemenöljy omega-3
- kelasin magenesium
Tämä on puhdasta tiedettä vaikkei kirjoituksesi perusteela voi päätellä yhtään mitään. Perustuu pieneen olettamukseen ja siihen että olet urheileva...eli lanka on aika lyhyt.- maha kuntoon
Talvella D3 ja c-vit tärkeintä ja ennenn kaikkea maha!
Jos se ei OK kannatta harkita
probiootitit ja kefiiri ja rjazenka
http://www.tohtori.fi/?page=1245718&id=469389
http://www.ktl.fi/portal/suomi/osastot/vimo/tutkimus-_ja_seurantakohteet/mikrobit_ja_immuunivaste
http://www.ktl.fi/portal/suomi/osastot/vimo/tutkimus-_ja_seurantakohteet/terveytta_edistavat_mikrobit__probiootit_/probiootit_al...
htto//;maag.edicypages.com/maag-piimatostus/tooted/farmi/keefir-hapupiim/676
- Valio_asiantuntija
Gefilus-tuotteet voisivat myös auttaa vastaustuskykysi kohentamisessa. Valio Gefilus® tuotteet sisältävät
Lactobacillus GG maitohappobakteeria(LGG®). Tutkimukset osoittavat LGG® maitohappobakteerin tehostavan luonnollista vastustuskykyä vaikuttamalla suolen limakalvon kuntoon ja vähentämällä haitallisten bakteerien toimintaa suoliston ja nenänielun limakalvoilla.
Valio Gefilus® tuotevalikoimasta löytyy jogurtteja, piimää, maitoa, tehojuomia, mehuja, mehukeittoja ja juustoja. Sopiva päiväannos vastustuskyvyn parantamiseksi on yksi lasillinen juomia, pikari jogurttia, pullollinen tehojuomaa tai 3 viipaletta juustoa. Tuotteiden säännöllinen käyttö pitää LGG® maitohappobakteerin elinvoimaisena elimistössä ja auttaa vahvistamaan vastustuskykyä.- NuhanenäTimoteiHeihe
Onko sinulla mahdollisesti allergiaa millekään?
Itselläni on todella paha heinänuha (timotein ja koivun arvot kaksi kertaa korkeammalla kuin normaalilla allergikolla) joka piti minut vuoteen omana melkein puoli vuotta ja arvata saattaa että koulu ja työssäoppiminen siitä kärsi kun niiden kanssa samaan aikaan sattui, vielä viimeiselle vuodelle.
Lääkäri sitten kysyi, olenko allerginen millekään. Selitin, että heinänuha sekä kissa ja koira-allergia todettu ja hän tarkisti tiedot jotka pitivät paikkaansa. Eipä ensimmäisenä käynyt mielessä tarkistella tuollaisia keskellä talvea.
Lähetti minut siedätyshoitoon joka on pian loppupuolella. En ole sen jälkeen sairastanut kuin kerran parin viikon flunssan, en puolen vuoden kuten viimeksi (:
Itsellä oli vastustuskyky alhaalla kaikelle ihan noiden todella pahojen allergioiden takia, jolloin tarvitsi vain itikan lentää ohi niin minulla oli malaria.
Kannattaa ehdottaa tätäkin lääkärillä jos on allergiapohjaa, minulla tämä auttoi. - ?????
Kukaan tutkinut tuon maidon homogenoinnin ja allergioiden flunssien yhtäläisyyksiä ? Ennen esim. 70-luvulla ei ollut näin paljoa flunssia eikä allergioita.
- Valio_asiantuntija
????? kirjoitti:
Kukaan tutkinut tuon maidon homogenoinnin ja allergioiden flunssien yhtäläisyyksiä ? Ennen esim. 70-luvulla ei ollut näin paljoa flunssia eikä allergioita.
Homogenoinnissa maito ajetaan tiheän suodattimen läpi, jolloin isoimmat rasvahiukkaset pilkkoutuvat. Luomumaitoja ei homogenoida, lukuunottamatta Laktoositon Luomu kevytmaitojuomaa. Joukko kuluttajia kokee saavansa oireita homogenoidusta maidosta, mutta kertoo voivansa käyttää homogenoimatonta luomu- ja tilamaitoa oireitta. Tutkimuksissa homogenoidun ja homogenoimattoman maidon siedossa ei kuitenkaan ole havaittu eroa. Eläinkokeiden perusteella on epäilty, että maidon homogenointi aiheuttaisi allergiaoireita. Tutkimukset ihmisillä eivät vahvista epäilystä. Homogenoidun ja homogenoimattoman maidon siedossa ei ole havaittu eroa maitoallergisilla lapsilla, maitoa sietävillä, maitoyliherkillä eikä laktoosi-intoleranteilla aikuisilla.
- YETSKA
Itse olen sairastellut viimeisen 10 vuoden aikana merkillisen vähän. Elän aika normielämää ja vasta viime viikolla hokasin mahdollisen syynä sairastamattomuudelleni: nenäkarvat.
Itselläni on julmetun pitkät nenäkarvat, jotka suorastaan tursuaa nenästä ulos. Siten niitä saa aika ajoin nyppiä, joka puolestaan vaan kiihottaa niiden kasvua. Tämmöistä. Toivottavasti tilanteesi paranee.- karvat!!!
nenäkarvoitus kertoo paljon :D itsellä jatkuvat poskiontelotulehdukset--> nenäkarvat lähtivät, nenusta tuli posliini! sain lopulta voitettua kroonisen poskiontelotulehduskierteen--> nenäkarvat palasivat ja terveys niiden mukana!
- FineBody
Mittaamalla antioksidanttitasosi näet saavatko solusi tarpeeksi hyvää ravintoainetta ja imeytyvätkö ne kehoosi. Varaa aikasi: info(at)fine-body-finland.com
- jhfgftyi
hygieeninen.altista itseäsi,ennen sanottiin,että lapsen pitää
saada nuolasta kengän pohjaa kerran päivässä,että pysyy
kunnon vastustuskyky.Antibiotit heikentävät kans immuniteettiä.
Niitä ei kannata syödä jos ei ole todella pakko.Flunssa ei ole se
pakko.
- Karin_aivopesula
Valtaosa immuunisuojaongelmista johtuu kehon liiallisesta happamuudesta.
http://qmies.blogit.fi/ - Rosmarin7
Minä sain avun luomuruuasta. Jätin kaikki teolliset tuotteet pois, tai jos käytän kiinnitän huomiota lisäainemerkintöihin. Periaatteessa tuotteessa sallittaisiin vain 2 E- merkintää. Kevyttuotteet jätin pois, samoin Becelit. Nyt käytän Dellariinia, voi/öljy- seosta leivän päällä. Voi edistää rasvaliukoisten vitamiinien imeytymistä, kun sit taas kevyttuotteet ovat niin pitkälle jalostettuja, etteivät ne sisällä luonnollisessa muodossa tarvittavia ravintoaineita. Ikävä kyllä. Kalliimpahan se on, mutta jokainen asettaa terveydelleen omat hintansa. Toivotaan, että tulevaisuudessa lähi- ja luomuruuan hinnat laskevat. Periaatteeni on, ettei mitään purkkivitamiineja tarvita vaan luonnosta saa terveyttä. Jo Hippokrates sanoi:"Ruoka olkoon lääkkeemme."
- elämänleipä
Moikka!
Kuulostaa tutulta. Olen kärsinyt koko elämäni kroonisesta flunssa- ja väsymyskierteestä. Kunnes elokuussa 2009 tein totaalisen elämäntaparemontin (luuln sitä ennen elämäntapojen olleen terveelliset!)
Blogiini ole kirjoittanut oman paranemistarinani ja kuinka se tapahtui luonnonmukaisen ruokavalion avulla:
http://elamanleipa.blogit.fi/oma-parantumiseni-ruokavaliomuutosten-avulla/ - pullossa kasvanut
Jätin itse myös pois kaikki lisäaineistetut sapuskat, sekä jossain teollisessa prosessissa luonnottomiksi prosessoidut ruuat, tai ylipäätään keinotekoiset aineet. Samalla lopetin satunnaisen tupakoinnin, sekä vähensin kahvin juonnin yhteen laihaan kuppiin aamulla. Vähensin myös vehnäjauhon ja sokerin käyttöä rajusti.
Lisäaineita löytyi alussa hyvin yllättävistä paikoista. Maustesekoituksissa oli aromivahvennetta, hampurilaisravintolan salaatissa oli aromivahvennetta, jogurteissa on pa-aljon sokeria jne.
Ruokavalion muutos onnistui itsellä melko kivuttomasti, kun aloin ostamaan kaupasta vain kunnollista ruokaa.
Täysin ehdoton, en kuitenkaan ole. Saatan kahvilassa syödä pullaa, tehdä herkkuja lasten kanssa, syön kaikki tarjotut sapuskat edes ottamatta ruokavaliotani puheeksi, juon myös itse laktoosittomia maitotuotteita, vaikka lapset juo lähinnä luomumaitoa jne.
Lopputuloksena sellainen entinen nuhruinen olo on poissa. Nukahdan helpommin ja herään unen jälkeen selvästi pirteämäpänä :)
Alkuperäinen kirjoittaja saattaisi myös olla ylikunnossa?
http://www.google.fi/search?hl=fi&source=hp&q=ylikunto&meta=&aq=f&oq= - gfhgfh
elämänleipä kirjoitti:
Moikka!
Kuulostaa tutulta. Olen kärsinyt koko elämäni kroonisesta flunssa- ja väsymyskierteestä. Kunnes elokuussa 2009 tein totaalisen elämäntaparemontin (luuln sitä ennen elämäntapojen olleen terveelliset!)
Blogiini ole kirjoittanut oman paranemistarinani ja kuinka se tapahtui luonnonmukaisen ruokavalion avulla:
http://elamanleipa.blogit.fi/oma-parantumiseni-ruokavaliomuutosten-avulla/Kokeilen noita vinkkejäsi koska minäkin olen syönyt ravintosuositusten mukaan, mutta olen flunssassa jatkuvasti. Olen miettinyt kanssa lisäaineiden vähentämistä ja kevytrasvojen becelien yms.. vaihtamista parempiin luonnollisempiin rasvoihin.
- on pakko
Stressaava elämä syö elimistöä. Itselläni on auttanut D vit. sinkki, C-vitamiini ja E-EPA kalaölytabletit. D vitamiini on ihan ehdoton, 50ug. Ei ole ollut flunssaa vuosiin, ennen oli joka taliv ja joskus parikin kertaa vuodessa. Kannattaa kokeilla
- on ehdoton
Toistakymmentä vuotta olen ollut ilman flunssaa. Keinojani ovat C-vitamiini ja liikunta. Etenkin tyrni, mustaherukka ja ruusunmarja sisältävät C-vitamiinia. Sinkkiä on mm. mansikassa. D-vitamiini tulee auringosta.
- eämän viisaus
on ehdoton kirjoitti:
Toistakymmentä vuotta olen ollut ilman flunssaa. Keinojani ovat C-vitamiini ja liikunta. Etenkin tyrni, mustaherukka ja ruusunmarja sisältävät C-vitamiinia. Sinkkiä on mm. mansikassa. D-vitamiini tulee auringosta.
viejänä einesten ja pikaruokien natriumglutamaatti on numero 1. Vältä sitä henkeen ja vereen. Sen glutamiinihappo rasittaa suolen limakalvoja ja altistaa kaikenlaisille tulehduksille. Onneksi tuon myrkyn käytöstä on jo joissain kouluruuissa ja eineissä ymmärretty luopua. Aromisuolalle jyrkkä EI.
- Ei hapan
Apu löytyy MaveTeamin terveys osiolta! Sulla on happo / emästasapaino keturallaan.
http://mave.foorumi.eu/index.php- mmmminäminäminä
Jätä maito pois!!! Lisää liman eritystä. Kalsiumia saa muualtakin
- .,
mmmminäminäminä kirjoitti:
Jätä maito pois!!! Lisää liman eritystä. Kalsiumia saa muualtakin
siksi että........
http://personal.inet.fi/koti/haistahome/Kadonneiden_mh-bakteereiden_arvoitus.html
- 20+12=?
Vaan enemmän lisää kasviksia ja hedelmiä. Vahvaa probioottia myös kehiin (dds , bioteekin..)! Puhdasta vettä ja vitamiineja, erityisesti D (vähintään 25 mikroa). Itse otan 250 mikroa Dtä päivässä (10000IU). Muista hymyillä :)
Ja jätä nyt ainakin tuo epäterveellinen transrasva becel pois..
Toipumisia!- 20+12=?
becel ei ole transrasvaa..
- oleole4
Ihmiset ovat vieraantuneet luonnosta! Mene seuraavat pari kuukautta viikonloput viettämään jonnekkin maatilalle eläinten keskelle niin takaan että sairastelut loppuu siihen..
Asuttiin viisi vuotta sitten kaupungissa ja vaimoni oli kokoajan sairaslomalla ja flunssaa pukkas jatkuvasti kesälläkin ja sitten kun muutimme kotitilalleni ja olemme maidontuottajia niin emme ole pitäneet ainuttakaan flunssaa sen jälkeen kun tänne tulimme!
Muutenkin itse ole ollut kuin 3 kertaa 35v elinaikanani kipeänä joskus lapsena ja ei ole mitään allergioita eikä herkkyyksiä, ja voin sanoa että stressaavaa on elämä nykyajan tuottajilla, 5000työtuntia vuodessa paskalla palkalla! - Iloksi muuttuu taas?
Kun meillä on ainoana rakastelupaikkana ystäväni vanhan auton takapenkki,joka ilmeisesti on tehnyt jo työnsä samana rakkauden kehtona jo useammalla omistajalla ja penkki pakkaa tuoksumaan enemmän kuin kaanmealta? Kaverillani ei ole varaa ostaa uutta autoa kun elämme tässä piilolamassa,eikä Sossu katso voivansa auttaa mitenkään,vaan katsoo meitä kapitalisti jupeiksi?Vapaassa maassamme pitäisi sentään mielestämme rakkaus olla vapaata,mutta kun kaikki on sidottu vähimmäistoimeentuloihin,jotka ovat velkamme.Eli meiltä viedään maassamme rakkautemmekin.Olen kuullut isoisäni isältä joskus että sodannaikana oli myös kaasunaamareita? Jos sellainen auttaisi,ja mistähän niitä saisi? Tietääkö joku?
- ssgsgsgs
Mulla oli vähän samanlainen juttu noin kaksi vuotta sitten. Jouduin erään sitkeän tulehduksen takia syömään ensin kaksi antibioottikuuria, mutta niistä ei ollut tulehdukseen mitään apua. Joidenkin viikkojen päästä sain usean viikon antibioottikuurin, jossa oli yhdistettynä kahta antibioottia. Toinen näistä oli jotain vähemmän yleisesti käytettyä todella tujua tavaraa. Noh, tulehdus ei talttunut vieläkään vaikka viikot kuluivat, vaan tilanne oli jo todella tukala kun lääkäri päätti vielä uusia samaisen "hevoskuurin" yhdistettynä muihin lääkkeisiin. Jo tätä episodia ennen olin kärsinyt pariin otteeseen poskiontelontulehduksista muutaman kerran vuodessa, jolloin olin napannut lääkärin määrään antibiootin jumalattoman jomotuksen hoitamiseksi.
Olin siis melkoisen kyllästetty antibiooteilla, joista sentään viimein saatiin kaivattu vaste tulehdukseen. Tulehdus alkoi paranemaan, mutta vastustuskyky oli pian tosi huono. Sairastin siitä laskien vuoden aikana 9 flunssaa, joista 3 liittyi pahaoireinen poskiontelutulehdus. Oli aika raskasta, kun flunssien välissä olin vain noin viikon aina terveenä. Yleensä olin sairastanut vuodessa vain yhden tai kaksi flunssaa.
Antibiootit veivät vastustuskykyni pitkäksi aikaa, noin vuodeksi, mutta nyt en ole ollut kipeä viime kesäkuun jälkeen. Joitakin kertoja on ollut olo, että flunssa iskee, mutta 1500mg C-vitamiinia ja 400mg Burana ja uni ovat tehneet tehtävänsä ja seuraavana päivänä on olo taas normaali.
Omakohtaisesti olen oppinut välttämään antibiootteja, jollei syy ole hyvä ja kunnolla perusteltu. Lääkärit määräävät niitä välillä aivan liian heppoisin perustein varmuuden vuoksi. Syön myös päivittäin 1000mg C-vitamiinia, jota olen syönyt viime kesästä lähtien. Uskon sen olevan osasyy parantuneeseen tilanteeseen yhdessä toipuneen suolistobakteerikannan kanssa. Toki pidän myös hygieniasta huolta. - .,
.......jatkuu
""=>Immuunipuolustuksen mittari=elimistön lämpö kainalosta mitattuna- Valio_asiantuntija
Lactobacillus rhamnosus GG maitohappobakteerin vastustuskykyä vahvistavista vaikutuksista on runsaasti vakuuttavaa tutkimusnäyttöä. Rokotetutkimusten yhteydessä Lactobacillus GG on lisännyt roketevasta-aineiden määrää sekä aikuisilla että lapsilla ja rotavirusripulin hoidon aikana annettu Lactobacillus GG valmiste lisäsi rotavirusripulille spesifisten vasta-aineiden määrää. Nämä tutkimushavainnot osoittavat, että Lactobacillus rhamnosus GG maitohappobakteerilla on yleistä vastustuskykyä vahvistavia vaikutuksia. Lactobacillus rhamnosus GG maitohappobakteerin säännöllinen käyttö onkin tutkitusti vähentänyt lasten hengitystieinfektioita ja vatsatauteja sekä lyhentänyt ripulisairauksien kestoa, vähentänyt antibioottihoitojen sivuvaikutuksia, auttanut ehkäisemään turistiripulia sekä lievittänyt lapsilla atooppisen ihottuman riskiä ja oireita.
Valio Gefilus tuotteet sisältävät Lactobacillus rhamnosus GG maitohappobakteeria. Päivittäin sopiva annos on pikarillinen jogurttia, pullollinen tehojuomaa tai lasillinen juomia.
- misterhoney
Hei
Kiinalaiset hierovat, neuloittavat ja moksaavat eli lämmittävät tulipäällä tätä pistettä päivittäin.
Tämä pisteen uskotaan olevan pitkän elämän salaisuus ja siitä löytyy runsaasti sivustoja netistä hakusanojen ST-36 ja stomach-36 avulla. Myös ohjeita kuinka pisteen voi jalastaan paikantaa. Piste on mahalaukun heijastuspiste ja mahalaukku/ruokavalio, sen hyvinvointi on koko terveyden perusta.
Facebookista löytyy ST-36 omistautuneille oma fanisivustokin.
Jokatapauksessa pisteen stimulointi vahvistaa immuniteettiä/terveyttä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076992Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652089- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71176RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288992