mieli oli polttaa loppuun....

britni kirjoitti:

minä aloin n 3vuotta sitten pudottamaan painoa sillä olin 30 kiloa ylipainoinen...no siinä dieettiä kesti porkkanalla 3kk ja -28kiloa.olin normaali painoinen mutta en silti tarpeeksi laiha en tajunnut tilanteen vakavuutta, vaikka loppujen lopuksi halusin vain kuolla kuihtua pois..minulla ei ollut oikeutta elää... olin painovirhe..kuolema kuiskasi minulle lupauksen paremmasta..kukat kuihtuu kertomatta syytä miksen minäkin...?minulla ei ollut ketää kavereita en voinut nähdä "olin liian lihava"en sallinut itselleni mitään..joka päivä uin 1,5h lenkkeilin 1h pyöräilin 2h tanssin 2h...tai riippui kuinka paljon jaksoin sillä söin vain salaatin lehden päivässä kahvin kera...kukaan ei pystynyt näkemään minua eikä katsoa kun katselin itseäni kävelemässä päin seiniä..mielellä on oma paikkansa ja se voi tehdä taivaan helvetistä, helvetin taivaasta.Anorexia on kaikkein kauheinta tuskaa jota kukaan voi koskaan kokea ja vaikein este ylitettäväksi.."mut on luotu huolimattomuudesta"äänet soi päässä kuin särkynyt äänilevy..anorexia on valehteleva varas,joka pitää ihmisen(kytkettynä)hiljaisessa eristetyssä vankilassa.mä en halunnut kasvaa "isoksi" halusin rinnat pois..ym..ajattelin että kun olen 18-vuotias muutan omaan asuntoon ja kuihdun sanomatta sanaakaan.olin eksyksissä toivoen että joku antaisi kartan tien turvalliseen kotiin.se on kuin "sisällisota ihmisen mielessä"."äänet"oli riuduttaa elämän minusta..en uskonut selviäväni..istuin päivät kotona kirjoittaen päiväkirjaani kuolemasta ja minun tuskista, kun en lopussa enää jaksanut jumpata..kunnes annoin periksi ja sairastuin bulimiaan...tuli pahempi helvetti sillä olin pettänyt "herrani" "anorexian",olin heikko ja rangaitsin itseani viiltelemällä ja 10h liikuntaa päivässä..lenkkeilin öisin..söin ulostus lääkkeitä 20-30päivässä...ajattelin yli2-vuotta vain kaloreita,vaakaa ,mittanauhoja ja portia de rossin laihuutta...lopussa salaa yritin saada apua ilman että"anorexia tietäisi.."yritin syleillä mutta syleilyni on laajempi mihin käsivarteni ulottuivat..mutta monien tuskaisten esteiden ,helvetin ja kuoleman kielekkeiden kautta, pudotin kahleet ja olin lopulta vapaa..vaikka en vieläkään täysin terve mutta olen saanut tahdon elää takaisin...tämä on normaali päivä mutta vain jos tahdon sen olevan ....siinä oli tarinani lyhyesti...en pysty muille siitä puhumaan sillä ei minua muut ymmärrä joten jos joku haluaisi jakaa kokemuksia..ym..nii toivoisin meiliä[email protected]

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä