Tämän saitin pörssipeelon nerokas analyysi on alusta saakka ollut totta. Pörssipeelo ennusti jo kuusi vuotta sitten, että Saab häviää maailmasta. Syy: Saab(GM) ei kyennyt kehittämään tuotteitaan nykyaikaan. Vanhentuneella tekniikalla ja typerillä Macho-arvoilla ei menestystä nykyaikana saada. Koko autoala on nyt fundamentaalisen muutoksen kourissa, muuten ensimmäistä kertaa sitten 1920-luvun.
Pörssipeelo oikeassa
fundapeelo
4173
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ei omista edes autoa koska ihka aito munamankelityyyppi
Peelo on nero ja te muut tahmeita pakoja sen älyn rinnalla. Peelon joka ikinnen sana on totaalisesti toteutunut ja toteutuu myös jatkossa. Amen.
Alkuperäinen peelo lienee jo aikuistunut. Mutta ainahan tulee uusia peeloja.
peelosus ikuista. aina kentille uusia näkijöitä. saabbi arvioi tilanteen väärin. halus kisata mesen ja bemun kanssa. sen olis pitänny tehdä autoja kansalle eli demareille, dosäkuskeille, hitsareille, putkimiehille eikä muutamalle kitsaalle pikkuporholle, jotka rikastuttuaan vaihtoivat ne audeihin. saappi oli myös kymppitonnin ylihintainen. ylihintaisuus romahduksen syy. aina ja kaikialla.