Epäiltyjen joukossa

China Centerin kiinalaisten omistajien ja muiden Kouvolan kiinalaisyhteisön laitonta maahantuloa järjestäneitten henkilöiden lisäksi Kouvolan elinkeinotoimen kaupunginjohtaja Aimo Ahti on edelleen poliisin ja rajavartiolaitoksen epäiltyjen listalla. Mikäli Aimo Ahti todetaan osasyylliseksi kiinalaisten laittoman maahantulon järjestämisessa EU:n alueelle, voiko hän jatkaa Kouvolan elinkeinotoimen kaupunginjohtajan viran hoitoa?
3383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei voi jatkaa, jos on syyllistynyt laittoman maahantulon järjestämiseen tarkoituksellisesti Jos teko on tuottamuksellinen (huolimattomuudesta johtuva) ja rangaistus sakkoja, joutuu kaupunginvaltuusto pohtimaan asiaa, koska varmaan ainakin joku persu on vaatimassa päätä vadille.

Eihän ylinopeussakoistakaan yleensä pihalle potkita, mutta kunnallisissa viroissa voidaan aina käyttää luottamuspulaa verukkeena. Tyhmempi osa kansaa janoaa sirkushuveja, joista suurin oman pätemattömyyden tarpeen tyydytys tulee jonkun "herran" potkuista. Ja ääniä seuraaviin vaaleihin kalastavat ehdokkaat tietävät tämän. Jos poliisi ja ehkä tuomioistuin totevat Ahdin syyttömäksi, menee monelta pikkunilkkipoliikolta vaalivaltti seuraavissa kunnallisvaaleissa.

"Eppäillähän aina soppii", poliisinkin, mutta jäitä hattuun nyt kumminkin! Ahti itse on kertonut lehtitietojen mukaan, että jokainen hänen kutsumansa kiinalainen on palannut kotimaahansa. Antaa polisiin nyt selvittää, onko näin, ennen kuin aletaan valmistella julkista teloitusta!

P.S. Itse en pidä Ahdista yhtään, joten tämä on vain kannaotto jahtaamishysteriaan.

Äänestä
  • ja hyvä kiinalaisten vieraiden tuntemus Aimo Ahdilla, kun hän väittää kaikkien noin 1000 kiinalaisen vierailijan palanneen kotimaahansa Kiinaan. Aimo Ahdilla taitaa olla Kiinassa tuttavia ja sukulaisia luultua enemmän. Pituus täsmää, mutta ihonväri ei.

    Äänestä

Jo nyt jatkaminen huteraa kun on jokaikisessä mediassa tämä juttu ja sairaalan hierontapiikki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kiinalainen juttu kirjoitti:

China Centerin kiinalaisten omistajien ja muiden Kouvolan kiinalaisyhteisön laitonta maahantuloa järjestäneitten henkilöiden lisäksi Kouvolan elinkeinotoimen kaupunginjohtaja Aimo Ahti on edelleen poliisin ja rajavartiolaitoksen epäiltyjen listalla. Mikäli Aimo Ahti todetaan osasyylliseksi kiinalaisten laittoman maahantulon järjestämisessa EU:n alueelle, voiko hän jatkaa Kouvolan elinkeinotoimen kaupunginjohtajan viran hoitoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu