Olen yläastetta käyvä tyttö ja vapaa-ajalla aina yksin.
Koulussa mulla on kyllä monia kavereita, mutta oon huomannut että monessa tilanteessa he ovat valmiina jättämään mut yksin. On mulla muutama ystävä koulussa - onneksi, joiden luo voin mennä kun muut jättävät. Mutta eivät nekään tajua tilanneta ja ei ne koskaan oo mun kaa vapaa-ajalla... Mä ja mun paras ystävä ollaan kyllä samalla luokalla, mutta jopa oma bestiskin on valmiina jättämään yksin. Jotenkin musta tuntuu että ne ei tarvitte mua ja esim. kun bestikseni menee näitten kavereitten kaa vaikka luokan taakse kun katsotaan leffaa ja pyytää mukaan niin jään mielummin yksin, sillä jotenkin vaan tuntuu siltä että "mitä ne mulla tekee".
Luokallani on myös yksi tyttö joka levittää kaikkee paskaa musta ja sitten on semmonen pieni vihaajakerho mua vastaan, ne on ihan rehellisesti kertonu vihaavansa mua, en vaa tajua että mistä syystä?
Luokan poikien kanssa tuun hyvin juttuun. Yhden pojan ( hänen kavereittensa) kanssa oon ollu joskus vapaa-ajallakin, mutta en enää jaksa kun tää kyseinen poika peruu tapaamisia. Toinen poika asuu kotikaupunkimme ulkopuolella ja valittaa myös yksinäisyyttä, mutta en tiedä haluaisiko hän olla kanssani vapaa-ajalla kun aasukin niin kaukana...
Vapaa-ajalla olen yleensä vain koneella tai käyn ulkona tai kaupungilla (yksin) tai katson telkkaria. Tuntuu että mun elämällä ei oo enää mitään tarkotusta... Mulla ei oo poikaystävää. Mulla kyllä oli, mutta eipä ole enää. Mulla vaan ei oo enää voimia mihkään, ei edes seurusteluun. On myös yks poika josta tykkäsin ja hän tykkää musta edelleen, mutta mä en enää siitä. Mä tiedän että mä en jaksa enää edes seurustella.
Oon tosi masentunu koska tarvitsen niin kipeesti ystäviä. Bestiksenikään ei ole kanssani vapaa-ajalla, sillä hänellä on kokoajan jotain menoa, hän on kanssani vain silloin kun hänelle ITSELLENSÄ sopii... Ja en asu oikeastaan minkäänlaisessa lähiössä, joten ystäviäkään ei täältä päin ole kun täällä asuu vain vanhuksia. Koulukaverit ei halua/niillä ei oo aikaa olla mun kaa vapaa-ajalla ja en sitten tunne ketään muita ihmisiä. Oon ihan normaalin näkönen joten ulkonäön takia mua tuskin kartetaan. Saatan vaan vaikuttaa aika sisäänpäin suuntautuneelta tyypiltä, vaikka oikeesti oon ainakin omasta mielestäni tosi mukava ja muut huomioon ottava, semmonen joka laittaa aina muut itsensä edelle.
Mua ei siis varsinaisesti kiusata, mutta piilokiusaamista kyllä on ja mieli kyllä tekisi muuttaa pois, mutta se ei ole vielä mahdollista kun olen vasta yläasteella... Mikä tähän auttaisi, en tiedä kauan jaksan olla ilman ystäviä?:(
Koulussa mulla on kyllä monia kavereita, mutta oon huomannut että monessa tilanteessa he ovat valmiina jättämään mut yksin. On mulla muutama ystävä koulussa - onneksi, joiden luo voin mennä kun muut jättävät. Mutta eivät nekään tajua tilanneta ja ei ne koskaan oo mun kaa vapaa-ajalla... Mä ja mun paras ystävä ollaan kyllä samalla luokalla, mutta jopa oma bestiskin on valmiina jättämään yksin. Jotenkin musta tuntuu että ne ei tarvitte mua ja esim. kun bestikseni menee näitten kavereitten kaa vaikka luokan taakse kun katsotaan leffaa ja pyytää mukaan niin jään mielummin yksin, sillä jotenkin vaan tuntuu siltä että "mitä ne mulla tekee".
Luokallani on myös yksi tyttö joka levittää kaikkee paskaa musta ja sitten on semmonen pieni vihaajakerho mua vastaan, ne on ihan rehellisesti kertonu vihaavansa mua, en vaa tajua että mistä syystä?
Luokan poikien kanssa tuun hyvin juttuun. Yhden pojan ( hänen kavereittensa) kanssa oon ollu joskus vapaa-ajallakin, mutta en enää jaksa kun tää kyseinen poika peruu tapaamisia. Toinen poika asuu kotikaupunkimme ulkopuolella ja valittaa myös yksinäisyyttä, mutta en tiedä haluaisiko hän olla kanssani vapaa-ajalla kun aasukin niin kaukana...
Vapaa-ajalla olen yleensä vain koneella tai käyn ulkona tai kaupungilla (yksin) tai katson telkkaria. Tuntuu että mun elämällä ei oo enää mitään tarkotusta... Mulla ei oo poikaystävää. Mulla kyllä oli, mutta eipä ole enää. Mulla vaan ei oo enää voimia mihkään, ei edes seurusteluun. On myös yks poika josta tykkäsin ja hän tykkää musta edelleen, mutta mä en enää siitä. Mä tiedän että mä en jaksa enää edes seurustella.
Oon tosi masentunu koska tarvitsen niin kipeesti ystäviä. Bestiksenikään ei ole kanssani vapaa-ajalla, sillä hänellä on kokoajan jotain menoa, hän on kanssani vain silloin kun hänelle ITSELLENSÄ sopii... Ja en asu oikeastaan minkäänlaisessa lähiössä, joten ystäviäkään ei täältä päin ole kun täällä asuu vain vanhuksia. Koulukaverit ei halua/niillä ei oo aikaa olla mun kaa vapaa-ajalla ja en sitten tunne ketään muita ihmisiä. Oon ihan normaalin näkönen joten ulkonäön takia mua tuskin kartetaan. Saatan vaan vaikuttaa aika sisäänpäin suuntautuneelta tyypiltä, vaikka oikeesti oon ainakin omasta mielestäni tosi mukava ja muut huomioon ottava, semmonen joka laittaa aina muut itsensä edelle.
Mua ei siis varsinaisesti kiusata, mutta piilokiusaamista kyllä on ja mieli kyllä tekisi muuttaa pois, mutta se ei ole vielä mahdollista kun olen vasta yläasteella... Mikä tähän auttaisi, en tiedä kauan jaksan olla ilman ystäviä?:(
Vastaukset 7
Vanhimmat
sosiaalisiin suhteisiin tulee, niin ulkopuolisen heittämä lause "sen kuin vaan teet, etkä puhu!" on ehkä turhempi ja tarpeettomampi kuin missään toisessa kontekstissa.
Koska sosiaaliset kanssakäymistilanteet ovat niin monimuotoisia ja ihmisen omat esteet ovat lähes aina luonteeltaan sellaisia, että enemmistö ei tajua niitä. Sulle olis helppo sanoa vinkiksi, että mene vain mukaan sinne takariviin katsomaan leffaa ja ole sosiaalinen! Mutta silloinhan sitä latelisi vain sanahelinää. Mikset sitten tekisi näin samantien jos se tosiaan olisi helppoa?
Tilanteesi kuulostaa paitsi kimurantilta myös omalla tavallaan ristiriitaiselta ja poikkeavalta yksinäisyys-tapauksien vertailussa. Sinulla on kuitenkin ollut poikaystävä, tulet hyvin toimeen luokkasi poikien kanssa ja sinulla on bestis - et kuulosta näitten perusteella yksinäiseltä. Kaikkien yksinäisten - sinun ja muiden - tulee muistaa, että heillä on mahdollisuus sosiaalisuuteen ja vaikka kuinka laajoihin kontakteihin. Yksinäisyys ja eristäytyneisyys johtuvat ympäristöstä ja huonoista sattumista paljon enemmän kuin ihmisestä itsestään. Kukaan ei ole yksinäinen, koska "se nyt ei vaan pysty olemaan": se että jää ulkopuolelle kertoo huonoista tapahtumista kehityksen eri vaiheissa.
Ja huonot kokemukset ja niiden vaikutukset voi korvata hyvillä kokemuksilla sekä asioiden ymmärtämisellä. Tästä faktasta kumpuaa myös vinkkini sinulle: hae hyviä kokemuksia. Pyri löytämään niitä eri kautta, on monia väyliä, joiden kautta sosiaalisuus lisääntyy. Ehkä sun tosiaan kannattaisi mennä sinne takariviin, vaikka tuntuisi, että olet "epähaluttu". Se on inhottava tunne. Mutta ehkä ne tilanteet rämpimällä saa jo edistystä aikaan.
Jos tilanteesi on vakava, on muutosprosessi yleensä hankala. Kannattaa hankkia voimavaroja esim. liikunnasta, näillä hankkimillasi voimavaroilla kestät prosessin mukanaan tuomat paineet ja etenet tavoitteeseesi.
Koskaan ei pidä luovuttaa! Älä tee sitä äläkä menetä toivoasi ja edellä mainittujen lisäksi suosittelen TEKEMÄÄN vielä yhden asian: puutu piilokiusaamiseen. Joskus vuosien päästä kadut jos et puuttunut (sekin on vaikeaa, kiusaamisen esille nostaminen). Jos puutut, elämäsi saa jo siitä potkua. Olen aika varma.
Tsemppiä!
Seurakunnat järjestävät yleensä kaikenlaista toimintaa nuorille,ja sieltä voisi löytyä ystäviä.
Tiedän miltä tuntuu olla yksinäinen. Itsekin olen aika yksinäinen,mutta usko antaa minulle voimia,
ja tiedän etten silti ole täysin yksin.Olen saanut nettikavereita kylläkin,ja toivon,että heistä voisi tulla ihan oikeita ystäviä minulle.
Olen sosiaalinen,vaikkakin välillä ujo,ja olen kokenut yksinäisyyttä.
Jotkut ihmiset vaan sanovat,että :" mene vain porukkaan mukaan"
mutta miten tunkea porukkaan,johon minua ei huolita?
en halua tunkeilla,joten pysyn mieluummin yksinäni.
Minulla on 2 hyvää ystävää,joiden kanssa voin puhua melkein kaikesta maan ja taivaan välillä.
Mutta valitettavasti he eivät asu samalla paikkakunnalla kanssani.
Minulla on kyllä täällä kaveri,mutta hän opiskelee viikot toisella paikkakunnalla , ja en pysty puhumaan
hänen kanssaan avoimesti. Hän valehtelee minulle pikkuasioista,ja luulee,etten tiedä mitä kaikkea hän minulle on valehdellut.
käyn vapaaseurakunnassa nuortenilloissa,ja siskon kanssa varhaisnuortenilloissa,ja siellä on sellaisia "kavereita"joita on mukava tavata seurakunnan toiminnoissa. Ja pidän tosi paljon nuortenilloissa,
kun siellä on kaikenlaista puuhaa,ja vaikka välillä tuntuukin yksinäiseltä,useimmiten silti tunnen,että minullakin on oma paikka seurakunnassamme :)
Älä välitä heistä,jotka "vihaavat" ilman syytä. Ehkäpä he ovat kateellisia sinulle jostain? tai sitten heillä itsellään on vain paha olla,ja he purkavat sen sinuun. Olen törmännyt moniin sellaisiin ihmisiin.
Ennen välitin mitä he ajattelevat tai sanovat minusta,mutta nyt en enää välitä. Olen se mikä olen,en muuksi muutu,ja jos se ei heitä miellytä niin sitten ei. Pidän kuitenkin mielessä,että kohtelen toisia(jopa ilkimyksiä) kuten tahtoisin itseäni kohdeltavan.
Oletko yrittänyt jutella bestiksesi kanssa asiasta? ehkäpä auttaisi,jos kertoisit hänelle avoimesti
miltä sinusta tuntuu.
Uskon,että olet todella mukavan luonteinen persoona,ja vaikka joskus saattaa tulla tunteita,että yksinäisyytesi johtuu sinusta,vika ei välttämättä ole sinussa,kaikella on aikansa,ja uskon että tulet vielä saamaan hyviä ystäviä :)
Voin muistaa rukouksissa,että saisit lisää ystäviä,sopiiko?:)
Joka tapauksessa toivon sinulle kaikkea hyvää ! :)
Älä lannistu,löydät vielä ystäviä!:)
Nää hihhulit on parhaita: "Voin muistaa rukouksissa :)" Joo, kiitti vitusti, lämmittää ihan saatanasti.
:D
Ikävä kuulla. Tuo on aika rankka ikä, mutta yllättävän nopeesti se on ohi ja huomasit selvinnees. Positiivista on se, ettet oo kuitenkaan ihan täysin yksin vaan sulla vaikuttais olevan jotain seuraa. Yritä laajentaa tuttavapiiriä kaikella mahdollisilla tavoilla, niin kuka tietää millasia ystävyksiä siitä voi syntyä. Mites harrastusten piiristä? Yritä jutella ystäväs kanssa suht suoraan ja sanoa rehellisesti, et susta olis kiva, ettei ystävyys olis ihan yksipuolista. Jos tää kyseinen henkilö on todella sun ystävä, niin se varmaan ymmärtää ja jos ei ole, niin ehkä kannattaa keskittää voimavarat myös uusien ystävyyssuhteiden luomiseen. Eikä se tarkoita, et sun täytyis lakata pitämättä yhteyttä tähän sun ns. ei-niin-hyvään-ystävään.. Älä nyt ainakaan vaivu masennukseen asian takia, vaan yritä. Toivottavasti lähelläsi on myös luotettavia aikuisia joiden kanssa voit puhua tarvittaessa, jos alkaa pahasti ottaa aivoon. Tsemppiä! Kyllä se siitä :)
Samassa tilanteessa olen ollut ja voisi kai sanoa, että olen osittain vieläkin. Omalla kohdallani tosin kiusaaminen oli varsin suoraan ja todellakin tehtiin selväksi, että meikäläisen seuraa ei kaivata. Tai oikeastaan, ettei mua kaivata ollenkaan.
Toisinaan olen miettinyt, että miten oikein selvisin. Mutta olen luonteeltani varsin itsepäinen ja määrätietoinen ihminen, että kaippa se vaan oli päätös, että meikäläinen ei periksi anna, onhan sitä nyt jossain oltava joku, joka minua sietää.
Nyt on löytynyt ihmisiä, jotka sietävät. Hyvä niin.
Jos tahdot nettiystävyyksiä, lisää meseen tai kirjoittele; [email protected]
olen kanssa kokenut samaa ja mua on kiusattu kok ala-aste.....ois kivaa jutella sun kaa lisää ja ois kivaa tietää kuinka vanha oot ja mis asut... ei tarvii kertoo kun paikkakunta. mä ite asun Tuusulassa.ja jos asut kaukana niin voitaisiinhan me olla kirje kamuja...
mun sähköposti osoite on [email protected] yhteyttä!
Kaverit on yliarvostettuja, kivasti päivät menee koneen ääressäkin