naapurin lanttulaatikkoon? :D
Saako kusta
Manneken pis
9362
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
-Koska ne ovat kaikki sikoja.
naisilla taas on hyvinkin yleistä tuo hullun lehmän tauti ainakin porissa.
onpa porkassa tavattu juopottelevan ryhävalaan epidemiakin, varsinkin kesäkuukausina jolloin on ollut hiukan kuumempi keli.
Miehillä kun tuntuu vaivaavan tuo Canis Ureosis (Koiratauti) ympäri vuoden.
Hankalimpia oireita ovat erityisesti vastaantulijoiden haukkuminen
ja virtsaaminen seiniin, sekä tolppien ja puiden juurille.
Jatkuva narttujen tai urosten etsiminen kuuluu myös oireisiin, ja joillakin
tautia vaivaavilla oireet saavatkin aikaan tarpeen ryhtyä suoraan
kanssakäymiseen toisen uroksen tai naisen kanssa.
Täytyyhän reviiri merkata jotta muut ymmärtää pysyä poissa, se on selvä kuin pläkki.
Hillitön parittelunhimo tuntuu vaivaavan myös narttuja, eritoten hyvin kaukaa toisista maista tänne täysin lisääntymistarkoituksessa saapuvat uroot ovat suosiossa.Heidän kanssaan narttumme lisääntyvät mielellään vaikka ulkomaan uroot pitävät mielellään monta narttua ja nuoretkin kelpaavat.
Pikkujoulusesongin saapuessa hyvin moni jo vakinaisessa parisuhteessa oleva naaras kopioituu toisen uroon kanssa "kopiohuonr" nimisessä tätä tarkoitusta varten varatussa firman tilassa.Lisäksi hieman nautittuaan jouluisia esanssaja, kelpaa urooksi vierelle kuka tahansa, mielellään jokainen vastaantulija,. kahdesti.Eipä siis ihme, että tähän suivaantuneena eivät myöskään suomen uroskoirat jaksa pitää kiinni lupauksistaan nartuille.
Ulina myöskin on korvia raastavaa kun narttu tahtoo jotakin, oli se sitten kuinka hankalaa saada tahansa.Myöskin nartut tahtovat kovasti muuttaa uroksiaan, onnistumalla vain karkoittamaan heidät toisen nartun tykö.
Tästä kaikesta sekasotkusta seuraa vain äpäröitä,ulvontaa ilman kuutamoakin ja suuria laskuja rankkurille sekä kaupungille.
Ehdotankin nyt koko täkäläisen koirakannan pakkosterilointia että saadaan ongelma rajattua tähän kaupunkiin.
Sinulla on selvästikin tämä yleinen tieto miehistä, mikä monilla
muillakin uroilla on:
Kymmenen asiaa, mitä miehet tietävät naisista
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
10. Niillä on tissit
Kuse ihmeessä!
kyllä mannekin saa pis jos muutkin saa pis.
Saa ja täytyy
niin sinne vaan.