Valmis.

Niin. Tuo tyylisi kirjoittaa on kyllä jännittävä. Erilainen. Asioita pohditaan kiihkotta ja usein lopussa on looginen päätelmä seuraavasta askelesta.

Useimmiten ystävistä tai sukulaisista irrottaudutaan jonkin tunnekuohun seurauksena, joku iso vakava riita. Tai sitten hiljalleen eriydytään, muututaan vieraiksi. Poikkeuksellista on tuo tapa jättää ystävät ja suku vakaasti harkiten, asiaa tarkkaan joka kantilta punnittuna.

Hmm, joo.. oikeastaan itselle käynyt päinvastoin.. vanhempien malli on alkanut kiinnostaa vasta vähän vanhempana. Osa ihmisistä on tuollaisia kuvaamiasi.. pitäisi vaan toteuttaa sitä omaa juttuansa.. keiden kanssa haluaa olla tekemisissä ja keiden ei..

Mielenkiintoinen runo, mielenkiintoista pohdintaa.

Eräs näistä monimuotoisista versioista istuu tässä. Muistan mainoksen, jossa joku mirri petasi päivän maailman parhaimmalle ihmiselle, itselleen. Musta se oli keksimisen arvoinen juttu.

Tämä sietäminen ja kaiken kusipäisyyden sulattaminen itselläni kulminoitui kuivausrumpuun, jonne tungin rättejä, lumppuja, ja lopulta teki mieleni tunkea sinne myös pääni ja pamauttaa luukku kiinni ja ottaa extrakuivat.

Oikeastaan kävi niin, että kaikki meni täysin käänteisesti. Minä tulin ulos rummusta ja rätit jäivät pyörimään. Suurin ongelma tällaisissa improvisoiduissa oven avauksissa on se että toisinaan iskee kiinni syyllisyys ja toisinaan ikävä.

Mutta ne kantavat jotka jaksavat, itseänsä. Tällaisia runosi herätti. Ehkä nämä ovat ajatuksia, selkeitä sellaisia.

Joskus on pakko tehdä hyvinkin kipeitä ratkaisuja, olkoot ne
ulkopuolisen silmin kuinka raakoja hyvänsä.
Oma sisäinen rauha on tärkein, ei se miltä se näyttää ulospäin.

Jos pitää mennä kauas pois, niin sitten pitää.
Näin minäkin tein ja voin paljon paremmin.
Zemppiä..runosi oli hyvin puhutteleva!