Mulla on viime aikoina ollut sellanen tunne, että koko ajan pitää olla liikenteessä, pakko tehä jotain ja saada aikaiseksi jotain. Ystävän kanssa ei ole enää niin mukavaa ja kaikki on niin tylsää.
Sitten en ikinä syö mitään herkkuja, kiellän itseltäni kaikki herkut. Sitten olen aina niin ylpeä itsestäni, kun minulla on ollut niin suuri itsekuri enkä ole sortunut mässäilemään. Tavallista ruokaa syön, mutta hampurilaiset, karkit (suklaat), pizzat,limut, keksit ja muut eivät mene, vaikka himoitsen niitä. Minulla on hyvin vaikeaa syödä esim. syntymäpäivillä mitään, kun muut tarjoilevat. Silloin tekisi mieli mennä sylkäsemään vessaan, mutta en uskalla, sillä he saattaisivat arvata. Olen kuitenkin muutaman kerran jo tehnykin niin.
Olen aina vaivalloinen, jos joudun istuu pitkään (esim. tietokoneen ääressä). Jos minulla ei ole tekemistä, tylsistyn niin paljon että huudan toisille ja muutun tosikkomaiseksi. Silloin nautin, kun saan toiset vihaiseksi ja saatan jopa hymyillä jossain nurkan takana. Jos olen yksin, juttelen itsekseni.
Tämä käyttäytyminen ei todellakaan ole tyypillistä minulle, kun olen muuten niin mukava ja järkevä ihminen.
Olen 17 vuotias, onko tämä ihan normaalia?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.