Kirjoitin ylioppilaaksi 1996, nyt kun sisaren tyttö kirjoittaa tulevana keväänä katselin yleareenalta abitreenit ohjelmaa, esim äidinkielen kokeesta. Ja tietenkin on paljon muuttunut siitä mitä oli, mutta mietin vaan omaa äidinkielen opettajaa hyviä aineita luettiin luokassa, ne oli ihan eri tyylillä kirjoitettu mitä omani. Sellaista tyyliä en edes osannut, koskaan ei luettu esim edellisen vuoden hyviä aineita joita on koottu kirjaksikin mulla ei ollut mitään käsitystä minkälainen on hyvä aine ja mitä vikaa niissä mun aineissa oli sain yleensä 8- 8 1/2 luultavasti kirjoitin jotenkin tylsästi ym.
Kalvosulkeisia oli paljon, oli lista josta piti valita kirja ja tutkia sitten sitä ja tehdä siitä jonkin sortin tutkielma.
Ryhmätöitä oli jonkin verran ja sellaista, että jokainen vuorollaan opetti toisia, silloin oli tosi tylsää, suoraan kalvolta lukua ei jaksanut kuunnella edes sen vertaa mitä opettajaa olisi viitsinyt kuunnella ja omaan aiheeseenkaan en sen kummemmin keskittynyt.
Klassikkokirjoista ei puhuttu, ei myöskään mikä niissä olisi hyvää, tai ei puhuttu mitään ylippollaskirjoituksista minkälaiset ne ovat ja mitä virheitä niissä yleensä tehdään ym. Oikeastaan muistelisin, että aineenkirjoitus oli sellaista saatiin joku 20 eri otsikon lappu josta piti valita aihe ja kirjoittaa.
Tuntui kun oltaisiin oltu ihan herran hallussa vaan, opettajaa ei tuntunut kiinnostavan kannustaa meitä parantamaan suorituksiamme tai muutenkaan koko äidinkieleen, ihme että sitten kuitenkin kaikki päästiin läpi kirjoituksista. Nyt vasta paljon jälkeenpäin huomaan, kuinka tavallaan omillamme olimme, nyt jos olisin koulussa lukisin luultavasti itsekseni parhaista ylioppilasaineita ja katsoisin kaikki vanhat ylioppilaskokeet läpi jos niitä jostain saisi ym.
Kalvosulkeisia oli paljon, oli lista josta piti valita kirja ja tutkia sitten sitä ja tehdä siitä jonkin sortin tutkielma.
Ryhmätöitä oli jonkin verran ja sellaista, että jokainen vuorollaan opetti toisia, silloin oli tosi tylsää, suoraan kalvolta lukua ei jaksanut kuunnella edes sen vertaa mitä opettajaa olisi viitsinyt kuunnella ja omaan aiheeseenkaan en sen kummemmin keskittynyt.
Klassikkokirjoista ei puhuttu, ei myöskään mikä niissä olisi hyvää, tai ei puhuttu mitään ylippollaskirjoituksista minkälaiset ne ovat ja mitä virheitä niissä yleensä tehdään ym. Oikeastaan muistelisin, että aineenkirjoitus oli sellaista saatiin joku 20 eri otsikon lappu josta piti valita aihe ja kirjoittaa.
Tuntui kun oltaisiin oltu ihan herran hallussa vaan, opettajaa ei tuntunut kiinnostavan kannustaa meitä parantamaan suorituksiamme tai muutenkaan koko äidinkieleen, ihme että sitten kuitenkin kaikki päästiin läpi kirjoituksista. Nyt vasta paljon jälkeenpäin huomaan, kuinka tavallaan omillamme olimme, nyt jos olisin koulussa lukisin luultavasti itsekseni parhaista ylioppilasaineita ja katsoisin kaikki vanhat ylioppilaskokeet läpi jos niitä jostain saisi ym.
Vastaukset 2
Vanhimmat
meillä on ihan kurssikirjana sellainen yo-esseistä koottu vihkonen, josta sitten analysoidaan niitä esseitä.
Hei!
Lukion äidinkielen ja kirjallisuuden pakollisilla kursseilla yo-kirjoituksiin valmistautuminen on hyvin pieni osa kaikesta, mitä tehdään ja mihin valtakunnallinen OPS velvoittaa. Jos kävit aikoinasi vain nämä pakolliset kurssit, muistosi ovat ymmärrettäviä. Syventävillä kursseilla abeja prepataan toden teolla kirjoituksiin. Näin on varmaan ollut myös vuonna 1996. Myös ylioppilasainekokoelma ilmestyi joka syksy kuten nykyäänkin. Tietoa on ollut kyllä saatavilla - näin uskon. Ikävää, ettei opettajasi ole kertonut, miten voisit kehittyä kirjoittajana.