Allerginenko? Tupakalle? o.O

SmokeFree

Olen nyt ollut jonkin aikaa pois työelämästä, siivoustyöstä, koska pöly teki minulle oireita mm. kurkun tukkoisuus, erittäin sitkeän limaklöntin kertyminen kurkkuun aina samaan kohtaan, nenän vuotaminen / tukkoisuus, ja myös nenä meni sisältä rikki aina samasta kohden, tämä on erittäin kivuliasta ja epämukavaa. Silmät vuosivat yms.. Myös astman kaltaisia oireita ilmeni muutaman päivän ajan, kuten esimerkiksi liikkuessa, hengästyessä. Kauppakassit oli tuskaa kantaa parkkipaikalta kotiin kun tuntuu että henki loppuu, hengitys vinkuu ja rinnassa ahdistaa..

Tämä sama vaiva ilmenee hetkeksi myös omaa kotia siivotessa, jonka koitan pitää mahdollisimman siistinä. Minulla on asunnossa kissoja, joten näidenkin vuoksi pitää siivota usein. Kissojen kanssa ollessa tätä ei kuitenkaan ilmene, mutta koiran läheisyys sen sijaan kyllä tuo samat oireet esille, kuten myös mm. jyrsijöiden häkissä käytettävä puru yms.

Lähiaikoina kauempaakin kantautuva tupakansavu saa aivan samat oireet pintaan, sekä myös reaktion, että tulee melkeinpä oksennus kurkun yhtäkkisestä tukkeutumisesta tupakansavua vahingossa hengittäessä. Eilen illalla vieressäni tupakoi pari henkilöä, ja nyt silmät ja nenä vuotavat, ja kurkku on niin tukossa että ääntä ei juurikaan tule, kuin olisi suurikin flunssa. Yöllä sattui kurkkua kuin olisi se flunssa iskemässä, jota ei kuitenkaan ole. Kerran menin työkaverini kyydissä, tämä tupakoi autossaan. Henki salpaantui ihan yhtäkkiä, mutta niin hetkeksi ettei tämä työkaveri ehtinyt huomata mitään. Itse kyllä ehdin pelästyä oikein kunnolla.

Tämä on erittäin kiusallista, koska jokapuolella joku tupakoi minne ikinä meneekin, savua ei pääse karkuun. Itse en ole koskaan tupakoinut, joten en ole voinut itsekään tätä liialla tupakoinnilla aiheuttaa. Onko kellään vastaavaa tilannetta tai tietoa sellaisesta?

6

670

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • istu ja pala

      Tuosta nyt kärsii käytännössä lähes jokainen joka ei tupakoi. Siis oikeastiko ihmettelet että kun silmät ja nenä vuotaa kun hengität savua?? Juu, allergiaahan se... ;DDD

      • Ap.

        Monelle "silmät ja nenä vuotaa kun hengität savua" on allergiaa.. Minä ihmettelen miksi kurkku on tukossa monta päivää tämän jälkeen, nenä ei ole vain tukossa vaan myös rikki sisältä sekä hengitys vinkuu ja rinnassa ahdistaa urheillessa (=kantaessa kauppakassit parkkipaikalta kotiin). Jos vain silmät ja nenä vuotaisivat, en todellakaan ihmettelisi.. Mutta se pistää miettimään miksi hengitys salpaantuu joskus kokonaan tupakansavusta, olisiko sinusta kiva kun et vain saa henkeä? Jos tämä menee tälle linjalle niin antaa olla..


      • 234234

        Suosittelen tähän allergiaan ns. siedätyshoitoa. Samaa käytetään menestyvästi esim heinänuhan hoitoon. Eli painu tupakkahuoneeseen tai ainakin aluksi tupakoivan viereen minuutiksi niin pikkuhiljaa parannut tästä allergiasta.


    • Hajusteallerginen

      Itse luulin oireilevani pölylle ja siivosin vimmatusti vuosia. Kun allergiatesteissä todettiin ihoallergia mm. hajusteille (en ole koskaan pystynyt käyttämään voimakkaita tuoksuja), lääkäri kehoitti käymään kaikki kaapit läpi -- myös siivouskaapin -- ja heittämään hajustetut tuotteet pois. Tämä tapahtui keväällä -91.
      Olin jo reagoinut muiden käyttämille voimakkaille hajusteille muutaman vuoden, kotona niitä ei sallittu.
      Siirryimme koko perhe niin hajusteettomaksi, kuin mahdollista. Työssä ja työmatkalla kuitenkin altistuin.
      Pitkä tarina lyhyesti: jäin pois työelämästä muutaman vuoden kuluttua, luulin parantuvani, mutta toisin kävi. Eräällä kurssilla sairastuin lopullisesti, pienetkin määrät hajustetta aiheuttivat astma-tyyppisiä oireita (minulla ei ole astmaa, olin kylläkin ns. viittä vaille astmaatikko jo 80-luvun lopussa), liman kertymistä, välillä oksensin, huimasi, muutaman kerran sain pahan migreenin (auramigreeni). Olin ihmetellyt, kun sain hengitystieoireita mm. naisten vaateliikkeissä, luulin syyksi pölyä.
      Mikään lääkitys ei auttanut, kokeilin kyllä. Tulehdus hoitui Pulmicortilla.

      Olin kotona ja vältin hajustettuja ihmisiä ja paikkoja. Voin hyvin. Pölykään ei enää haitannut, normaali siivous riitti.

      En ole enää yhtä reaktiivinen kuin 13 vuotta sitten (kurssi), mutta edelleen on vältettävä.
      Vastikään oli ääni käheänä jouluostosten jälkeen, olin reilun tunnin isossa marketissa.
      Lisäksi yskää, mutta selvisin noinkin vähin oirein.

      Et ole varsinaisesti allerginen tupakansavulle (saat varmaan samat oireet polttopuiden savusta), sille ei ole todettu allergiaa, mutta savu selvästi ärsyttää limakalvojasi. Taustalla voi olla joku muu ärsytys, mihin olet tottunut, mikä tahansa muu siihen päälle laukaisee reaktion.
      Itsellä siis tuo "joku muu" on hajustekemikaalit.
      Minulla on kerran turvonnut "kurkku", elikkä hengitystiet, onneksi ei pahasti - syynä hajuste....
      Riskeerata en enää uskalla.

      Voimakkaasti tuoksuvat kukat (mm. hyasintti) ovat myös pannassa, sisälle en niitä huoli, ulkona ei haittaa.

      Turvallista joulunaikaa!

      • Hajusteallerginen

        Vältä kotona vahvoja siivousaineita, vaikka olisivat hajusteettomiakin. Monet ovat hengitysteitä ärsyttäviä. On tutkimuksia, missä siivojilla todettu työperäistä astmaa, syynä hajusteet ja voimakkaat liuottimet.

        Olet tottunut käyttämään siivousaineita, et huomaa, ärsyttävätkö ne, mutta jos jätät kaikki voimakkaat pois joksikin aikaa ja elimistön rauhoituttua testaat, huomaat eron, mikäli saat niistä oireita.
        Jos et käytä voimakkaita, hyvä.


      • ap.
        Hajusteallerginen kirjoitti:

        Vältä kotona vahvoja siivousaineita, vaikka olisivat hajusteettomiakin. Monet ovat hengitysteitä ärsyttäviä. On tutkimuksia, missä siivojilla todettu työperäistä astmaa, syynä hajusteet ja voimakkaat liuottimet.

        Olet tottunut käyttämään siivousaineita, et huomaa, ärsyttävätkö ne, mutta jos jätät kaikki voimakkaat pois joksikin aikaa ja elimistön rauhoituttua testaat, huomaat eron, mikäli saat niistä oireita.
        Jos et käytä voimakkaita, hyvä.

        Olen huomioinut, että voimakkaat sekä sumutettavat pesuaineet aiheuttavat tätä samaa vaivaa. Olen luopunut niistä lähes kokonaan. Myöskin hajusteet ovat alkaneet tehdä huonoa sekä voimakashajuiset kukat. Töissäni jouduin käyttämään kloriitin kaltaisia aineita, jotka olivat erittäin huonoja kannaltani.

        Koetan vaihtaa alaa kauas pölyistä ja pesuaineista ja toivon ettei tämä tästä pahene ja hoituu joskus vaikkapa siedättämällä..


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      31
      6092
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3633
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      53
      3562
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      26
      3427
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      124
      3036
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      32
      2737
    7. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      48
      2598
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      22
      2419
    9. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      121
      2392
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2215
    Aihe