abortti kaduttaa

onko kaduttanut aborin teko jälki käteen
36999
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Nettipalstat ovat usein täynnä aborttiaan katuvia ja itkeviä naisia, mutta todellisuudessa suurin osa abortin tehneistä ei sitä kadu. Itse tein abortin keväällä, ja asia on minulle tässä vaiheessa jo aivan neutraali. Pystyn hyvin ajattelemaana asiaa ilman pahaa oloa ja puhumaan siitä (vaikkei siihen mitään erityistä tarvetta ole, yleisesti otten en edes muista koko asiaa ellei abortti-aihe tule puheeksi).

Kaiken kaikkiaan olen erittäin tyytyväinen ratkaisuuni ja tämänhetkiseen elämääni, jonka en olisi todellakaan halunnut muuttuvan vauva-arjeksi ja raskauden vaivoiksi. Tämä siitä huolimatta, että mietin aborttia melko pitkään (sain tietää rv 4 ja tein sen rv 8) ja välillä oltiin jo pitämässä lasta, kun raskaushormonit sekoitti päätä. Ne hormonit todella tekee sitä, että ryhtyy ajattelemaan aivan toisin kuin "oikeasti" ajattelee! Eiu kannata antaa niille valtaa, jos yhtään epäilyttää ja on ollut aikaisemmin sitä mieltä, ettei lapsia halua. Mulla nuo hormonit vaikuttivat vielä abortin jälkeenkin n. pari viikkoa-kuukauden, jona aikana luulin katuvani ja surin sitä, ettei vauvaa tulekaan. Mutta hormonitoiminnan normalisoiduttua olen ollut taas erittäin tyytyväinen rakaisuuni! Tsemppiä aborttiin, kun tiedostaa olevansa vain biologinen olento jota hormoonit pyörittää, on paljon helpompaa ylittää ne atavistiset tunteet joita raskaus (jo alussa oleva) aiheuttaa.

Äänestä
  • Tarkoituksenani ja tarpeeni ei ole todellakaan tulla "vakuuttelemaan" neutraaliuttani tälle palstalle, vaan yksinkertaisesti kertomaan aborttikysymyksen kanssa painiskeleville oman kokemukseni näiden kaikkien sairaalloisen kiihkeiden vastustajien kommenttien sekaan. Kyse ei ole mistään muusta kuin siitä, että haluan kertoa kokemukseni ja todellista tietoa ihmisille jotka painiskelevat tällä hetkellä saman asian kanssa, joka oli minulle viime keväänä ajankohtainen. Tämä taas johtuu siitä, että kyseisenä ajanjaksona surffailin itsekin paljon näillä foorumeilla pohdiskellessani ratkaisuani. En voi sanoa sen ainakaan tietoisesti vaikuttaneen päätökseeni, mutta uskon että abortin valitsemista helpottaa se, että ihmiset kertovat kokemuksiaan siitä, kuinka toimenpide ei ole kaduttanut vaan se on ollut hyvä asia.

    Äänestä

  • on niin kova paikka aina se, jos joku ei kadu aborttiaan? Kadutko sinä elämässäsi jotain niin kovasti, että toivoisit muidenkin katuvan tekemiään ratkaisuja, vai miksi sinua näin kauheasti harmittaa se, jos muut ovat tyytyväisiä valintoihinsa?

    Äänestä

  • että sinä olet täällä joka päivä vakuuttelemassa oman ratkaisusi "oikeutta"... mistähän se kertoo?

    Äänestä

  • kummaa kirjoitti:

    että sinä olet täällä joka päivä vakuuttelemassa oman ratkaisusi "oikeutta"... mistähän se kertoo?

    Heh, jos minuun viittasit, niin minä ainakin eksyin tänne tänään pitkästä aikaa käytyäni keskustelun aborttia pohtivan ystäväni kanssa (viimeksi olen tainnut käydä tosian silloin kun itse tein abortin) =)

    Äänestä

  • Itsellä käynyt kaksi keskenmenoa, enkä pystyisi aborttia ikinä tekemään. Joskus nuorempana aborttia ajatteli, jos olisi tullut raskaaksi. Mutta nyt kun tulin ns. vahingossa raskaaksi (aikuiset ihmiset eivät tule vahingossa raskaaksi :)) niin ensimmäinen keskenmeno oli lääkkeellinen kohdun tyhjennys eli samalla lailla kuin abortti tehdään. En tuomitse ketään abortin tehnyttä. Se on jokaisen naisen oma asia. Lapsen pitäminen on kuitenkin koko elämän mittainen "taakka". Se antaa paljon mutta myös vaatii hirveästi.

    Antakaa hyvänen aika ihmisen itse päättää. Suorastaan törkeää sanoa toiselle, että toivottavasti kadut joskus. Harkintaa ennen kuin alat koneellasi naputtaa.

    Äänestä

  • klkkik kirjoitti:

    Itsellä käynyt kaksi keskenmenoa, enkä pystyisi aborttia ikinä tekemään. Joskus nuorempana aborttia ajatteli, jos olisi tullut raskaaksi. Mutta nyt kun tulin ns. vahingossa raskaaksi (aikuiset ihmiset eivät tule vahingossa raskaaksi :)) niin ensimmäinen keskenmeno oli lääkkeellinen kohdun tyhjennys eli samalla lailla kuin abortti tehdään. En tuomitse ketään abortin tehnyttä. Se on jokaisen naisen oma asia. Lapsen pitäminen on kuitenkin koko elämän mittainen "taakka". Se antaa paljon mutta myös vaatii hirveästi.

    Antakaa hyvänen aika ihmisen itse päättää. Suorastaan törkeää sanoa toiselle, että toivottavasti kadut joskus. Harkintaa ennen kuin alat koneellasi naputtaa.

    vaan saa olla mitä mieltä tahansa toisten teoista, jotka kuitenkin on ihan itse valittuja. Miksi ihmeessä pitäisi hyssytellä vaikka (törkeiden!) tosiasioiden kauinistelematon kertominen tietysti pahantekijöistä voi tuntua jopa 'törkeältä'..
    Eikä lapsen synnyttäminen tarkoita mitään 'elinikäistä taakkaa' jollei halua.

    Äänestä

  • Haluaisin kiittää n.m: raijan kirjoittamaa tekstiä otsikolla ei. Itse tein tänään abortin koska tiesin ettei minulla olisi mahdollisuuksia kasvattaa lasta. Olisin ollut aivan yksin lapsen kanssa eikä minulla ole resursseja siihen. Lukio kesken, ei miestä, eikä ainakaan vakinaista parisuhdetta (ainakaan enään), ei hyvää kotia, ja syy lista jatkuu..
    Olen kyllä hyvin lapsirakas ihminen. Tulen toimeen niiden kanssa ja olen aina tiennyt että joskus minä niitä saan. Haluan varmasti lapsia kun olen vanhempi, kenties minulla olisi ammatti tai ainakin opiskelupaikka (enkä nyt puhu toisen asteen opinnoista) ja myös lapselle isä. Lapsi saisi rakastavat vanhemmat ja hyvän kasvuympäristön.
    En haluaisi synnyttää lasta maanpäälliseen helvettiin valmiiksi.

    Johtuen hormooneista tunnetilani vaihtelevat jatkuvasti, mutta silti en ole missään vaiheessa katunut päätöstäni. Voi kuullostaa rankalta lauseelta mutta niin se on.

    Rakastan lapsia ja joskus kun olen valmis niin haluaisin saada niitä. Mutta nyt se olisi ollut liian vaikeaa ja repivää molemmille.

    En puolusta aborttia, enkä ikinä aijo enään tehdä niin. Yksikin kerta oli liikaa minulle. Mutta miksi naisten olisi pakko synnyttää lapsia joille ei voi tarjota minkäänlaisia lähtökohtia? Minullekkin sanottiin että "miksi et luovuta lasta pois". Eli kasvattaisin melkein 7kk lasta vatsassani ja heittäisin pois? Se olisi vielä kauheampaa. Mistä minä tiedän millaiset vanhemmat sillä lapsella olisi? Olen lukenut hirveitä tarinoita miten joitakin adoptoituja lapsia on kohdeltu. En tarkoita että kaikki tekisivät niin mutta mistä minä sen tietäisin?

    Äänestä

  • ei se mee niin kirjoitti:

    Haluaisin kiittää n.m: raijan kirjoittamaa tekstiä otsikolla ei. Itse tein tänään abortin koska tiesin ettei minulla olisi mahdollisuuksia kasvattaa lasta. Olisin ollut aivan yksin lapsen kanssa eikä minulla ole resursseja siihen. Lukio kesken, ei miestä, eikä ainakaan vakinaista parisuhdetta (ainakaan enään), ei hyvää kotia, ja syy lista jatkuu..

    Pahinta on etten koe tehneeni väärin. Tiedän että vasta kahden päivän päästä se elämän alku tulee ulos. Ja se voi tuntua pahalta mutta entäs se että tänään se on kuollut?

    Yksinkertaisesti niin on parempi. Se on asia minkä odottava äiti tietää.. Jos tietäisin että minulla olisi mahdollisuus pitää pieni niin tottakai pitäisin.

    Äänestä

  • ei se mee niin kirjoitti:

    Haluaisin kiittää n.m: raijan kirjoittamaa tekstiä otsikolla ei. Itse tein tänään abortin koska tiesin ettei minulla olisi mahdollisuuksia kasvattaa lasta. Olisin ollut aivan yksin lapsen kanssa eikä minulla ole resursseja siihen. Lukio kesken, ei miestä, eikä ainakaan vakinaista parisuhdetta (ainakaan enään), ei hyvää kotia, ja syy lista jatkuu..
    Olen kyllä hyvin lapsirakas ihminen. Tulen toimeen niiden kanssa ja olen aina tiennyt että joskus minä niitä saan. Haluan varmasti lapsia kun olen vanhempi, kenties minulla olisi ammatti tai ainakin opiskelupaikka (enkä nyt puhu toisen asteen opinnoista) ja myös lapselle isä. Lapsi saisi rakastavat vanhemmat ja hyvän kasvuympäristön.
    En haluaisi synnyttää lasta maanpäälliseen helvettiin valmiiksi.

    Johtuen hormooneista tunnetilani vaihtelevat jatkuvasti, mutta silti en ole missään vaiheessa katunut päätöstäni. Voi kuullostaa rankalta lauseelta mutta niin se on.

    Rakastan lapsia ja joskus kun olen valmis niin haluaisin saada niitä. Mutta nyt se olisi ollut liian vaikeaa ja repivää molemmille.

    En puolusta aborttia, enkä ikinä aijo enään tehdä niin. Yksikin kerta oli liikaa minulle. Mutta miksi naisten olisi pakko synnyttää lapsia joille ei voi tarjota minkäänlaisia lähtökohtia? Minullekkin sanottiin että "miksi et luovuta lasta pois". Eli kasvattaisin melkein 7kk lasta vatsassani ja heittäisin pois? Se olisi vielä kauheampaa. Mistä minä tiedän millaiset vanhemmat sillä lapsella olisi? Olen lukenut hirveitä tarinoita miten joitakin adoptoituja lapsia on kohdeltu. En tarkoita että kaikki tekisivät niin mutta mistä minä sen tietäisin?

    kuitenkin pystyit tappamaan lapsesi kuluneiden tekosyiden saattelemana vaikka väität olevasi lapsirakas.. ei oikein siltä kuulosta (ainoastaan kapeakatseiselta itserakkaudelta!). Lapsihan olisi voinut elää hyvää elämää jossain toisessa kodissa jos olisit luopunut itsekkyydestäsi. Olisiko lapsen elämä ollut kanssasi todellakin niin helvettiä että oli parempi kuolla väkivaltaisesti? Jos noin on, niin parempi ettet ajattelekaan enää koskaan lasten hankintaa, vaikka eihän ole taattua että niitä enää saisitkaan sitten kun haluaisit.

    Rauha pikkuisesi sielulle.

    Äänestä

  • kuinka... kirjoitti:

    Se pieni alkio kuolee mun sisälläni nyt ja se ei ole helppoa(kaikkea muuta). On mahdollista että lapsi joutuisi huonoon perheeseen, mistä minä sen tiedän? Kukaan ei voi taata sitä. Eikä minulla olisi siihen mitään sanottavaa tai tehtävää..
    Minun kanssani lapsella ei oikeasti olisi tulevaisuutta. Ei moneen vuoteen, ehkä joskus kun hän olisi jo yli 10-vuotias. En minä tiedä kuinka kauan minulle menee järjestää elämäni. Tein sen siksi etten pysty takaamaan lapselle lapsen edun mukaisia olosuhteita. Pahempaa olisi antaa lapsi pois ja olla epätietoisuudessa että pystyykö sijaisperhe muodostamaan siteen lapseen. Entä jos tulee ongelmia sijaisperheessä. En voisi tehdä yhtään mitään.
    Lapsen isästä on edes turha mainita.

    Kun minusta joskus tulee äiti, tulen tekemään kaiken lasteni eteen että heillä olisi etunsa mukainen kasvuympäristö, joka tukee heidän kehitystään. Ei se tee minusta huonompaa äitiä tai vähennä rakkauttani jo olemassa oleviin lapsiin.

    Aborttia en enään koskaan halua tehdä. Se ei ole hyvä teko. En minä ainakaan olisi halunnut syntyä tällaiseen tilanteeseen....

    Äänestä

  • ole katkeroittanut? Miksi sitten sinulle on niin kova paikka se, että joku ei kadu aborttiaan vaan on tyytyväinen ratkaisuunsa, että et kykene hyväksymään sitä asiaa? Miksi sinua sitten niin kauheasti harmittaa se, jos muut ovat tyytyväisiä valintoihinsa?

    Äänestä

  • sinua siis kirjoitti:

    ole katkeroittanut? Miksi sitten sinulle on niin kova paikka se, että joku ei kadu aborttiaan vaan on tyytyväinen ratkaisuunsa, että et kykene hyväksymään sitä asiaa? Miksi sinua sitten niin kauheasti harmittaa se, jos muut ovat tyytyväisiä valintoihinsa?

    Jos noin edes olis.. ;)
    Ne jotka on elämäänsä/valintoihinsa tyytyväisiä, ei sitä täällä ole puolustelemassa ja oikeaksi vakuuttelemassa.

    Äänestä

  • niimpäkainiin kirjoitti:

    Se pieni alkio kuolee mun sisälläni nyt ja se ei ole helppoa(kaikkea muuta). On mahdollista että lapsi joutuisi huonoon perheeseen, mistä minä sen tiedän? Kukaan ei voi taata sitä. Eikä minulla olisi siihen mitään sanottavaa tai tehtävää..
    Minun kanssani lapsella ei oikeasti olisi tulevaisuutta. Ei moneen vuoteen, ehkä joskus kun hän olisi jo yli 10-vuotias. En minä tiedä kuinka kauan minulle menee järjestää elämäni. Tein sen siksi etten pysty takaamaan lapselle lapsen edun mukaisia olosuhteita. Pahempaa olisi antaa lapsi pois ja olla epätietoisuudessa että pystyykö sijaisperhe muodostamaan siteen lapseen. Entä jos tulee ongelmia sijaisperheessä. En voisi tehdä yhtään mitään.
    Lapsen isästä on edes turha mainita.

    Kun minusta joskus tulee äiti, tulen tekemään kaiken lasteni eteen että heillä olisi etunsa mukainen kasvuympäristö, joka tukee heidän kehitystään. Ei se tee minusta huonompaa äitiä tai vähennä rakkauttani jo olemassa oleviin lapsiin.

    Aborttia en enään koskaan halua tehdä. Se ei ole hyvä teko. En minä ainakaan olisi halunnut syntyä tällaiseen tilanteeseen....

    elossa ja hyvissä voimissa erittäin todennäköisesti nyt jollet olisi häntä myrkyttämässä! Kuinkahan suurena pidät todennäköisyyttä että lapsi joutuisi niin hirveisiin olosuhteisiin että elämä olisi kokonaisuudessaan ollut sitäkin pahempaa kuin mitä nyt olet hänelle tekemässä?? Et antanut lapsellesi mitään mahdollisuutta hyvään elämään!
    Ei kannata haaveilla äitiydestä jos on perfektionisti. Kukaan ei ole täydellinen äiti mutta harvemmat sentään surmaa lapsiaan. Elämään kuuluu erilaiset vaikeudet, mutta useimmat on kaikesta huolimatta kiitollisia että ovat saaneet elää sitä, eikä heikommat lähtökohdat tarkoita että koko elämä tulee olemaan yhtä surkeaa.

    Äänestä

  • olisi... kirjoitti:

    Tuotanoin. En ole perfektionisti mutta äitiys on lahja. Nyt voin kuullostaa vielä kylmemmältä mutta joka kolmas sekunti kuolee JO SYNTYNEITÄ lapsia. Miks niistä ei huolehdita? Onko se oikein että niitä käytetään lapsi työvoimana, käytetään hyväkseen, jätetään kuolemaan nälkään jne. Adoptio on hieno mahdollisuus mutta pakko sanoa että siinä vaiheessa jos itse olisin, toivoisin olevani abortoitu. Me Suomessa voimme auttaa niitä mutta valitamme asioista jotka ei ole niin oleellisia kuin jo syntyneiden lasten elämä.
    Me Suomessa voisimme synnyttää lapsen silloin kun se on toivottu. Kun lapsi on toivottu jo automaattisesti on lapsen lähtökohdat ovat suotuisemmat.

    Ymmärrä etten harrasta abortointia. En perusta sellaisiin.

    Kyllä minusta jonakin päivänä hyvä äiti tulee ja kukaan ei voi väittää siihen vastaan. Jokainen nainen on paras äiti omalle lapselleen. Aina ei kumminkaan ole mahdollisuuksia pitää lasta vaikka haluaisikin.

    Koetko tosiaan itsesi nyt paremmaksi ihmiseksi kuin minä tai muut abortin tekijät?

    ensisijalla huolehtia omista lapsistaan. Se ei ole kenellekään mikään mahdottomuus Suomen kaltaisessa valtiossa. Lapsia kuolee asioihin joille ei voi mitään, heitä ei ole surmattu, mutta abortin voi jättää aina (hengenvaaraa lukuunottamatta) tekemättä. Syntyneiden olot jossain maailmankolkassa ei parane sillä että hyvinvointimaassa tehdään muille lapsille lisää ja pahinta mahdollista pahuutta.
    Miksi adoptoitu joka on saanut elää hyvää elämää, toivoisi taustansa takia olevansa abortoitu?! Lasta voi toivoa joku muukin kuin synnyttäjä. Sinunkin lapsellesi olisi varmasti ottajia löytynyt.
    Ei kukaan voi tietää miten tulevaisuudessa asiat menee, tai että aion olla sellainen ja tälläinen, voi vaikkapa tulla niin pahoja mielenterveysongelmia aiemmista valinnoista ettei kykene enää muuhun kuin virumaan lataamon pehmeässä huoneessa..
    Millä tavoin sinä osoitit sitä 'parasta äitiyttäsi' tälle lapsellesi joka nyt sinnittelee kuolemankielissä kohdussasi?
    Tottakai omia lapsiaan tappamattomat naiset on parempia (normaaleja!) kuin mukavuudenhaluissaan tappaneet.

    Äänestä

  • meistä on abortin tekemättömiä. Vastustajat ja puolustajat.

    Äänestä

  • se? kirjoitti:

    Jos noin edes olis.. ;)
    Ne jotka on elämäänsä/valintoihinsa tyytyväisiä, ei sitä täällä ole puolustelemassa ja oikeaksi vakuuttelemassa.

    "Ne jotka on elämäänsä/valintoihinsa tyytyväisiä, ei sitä täällä ole puolustelemassa ja oikeaksi vakuuttelemassa. "

    esimerkiksi ihan tyytyväinen elämääni, miksi minä sitten olen täällä?

    Ja kääntäen, miksi sinä olet täällä? Et siis ole elämääsi ja valintoihisi tyytyväinen?

    Äänestä

  • tulisi kirjoitti:

    "Tottakai omia lapsiaan tappamattomat naiset on parempia (normaaleja!) kuin mukavuudenhaluissaan tappaneet. "

    ymmärrä nyt se ero, että suurin osa ihmisistä näkee eron alkion ja lapsen välillä. Alkio ei ole fysiologisesti kehittynyt lapsi ja suurin osa ihmisistä pitää tapaasi ajatella alkiota ihmisen ikävaiheena vieraana ja keinotekoisena. Alkio on ihmisen kehitysvaihe. Tulevan lapsen, jota vielä ei ole.

    Tuo tapa sekoittaa puheeseen kuvainnollinen ilmaisu lapsesta samana asiana kuin käsite fysiologinen lapsi on harhaanjohtava, joten lopeta nyt se edellisen kirjoittajan painostus, manipulointi ja solvaaminen. Hn tekee päätöksensä sen mukaan, miten asia sopii hänen elämäänsä. Hän on oman elämänsä paras arvioija. Jokainen normaali nainen miettii saako lapsi hyvät lähtökohdat elämälleen ja se on osoitus vastuullisesta ajattelusta. Suurin osa nuorista naisista pystyy saamaan myöhemminkin lapsia, sitten kun olosuhteet ovat siihen otolliset.

    Äänestä

  • olen.. kirjoitti:

    "Ne jotka on elämäänsä/valintoihinsa tyytyväisiä, ei sitä täällä ole puolustelemassa ja oikeaksi vakuuttelemassa. "

    esimerkiksi ihan tyytyväinen elämääni, miksi minä sitten olen täällä?

    Ja kääntäen, miksi sinä olet täällä? Et siis ole elämääsi ja valintoihisi tyytyväinen?

    eihän mun tarvikaan sitä olla vakuuttelemassa jossain synnytys tai kotiäiti -palstoilla ;)

    Äänestä

  • höpöä taas kirjoitti:

    "Tottakai omia lapsiaan tappamattomat naiset on parempia (normaaleja!) kuin mukavuudenhaluissaan tappaneet. "

    ymmärrä nyt se ero, että suurin osa ihmisistä näkee eron alkion ja lapsen välillä. Alkio ei ole fysiologisesti kehittynyt lapsi ja suurin osa ihmisistä pitää tapaasi ajatella alkiota ihmisen ikävaiheena vieraana ja keinotekoisena. Alkio on ihmisen kehitysvaihe. Tulevan lapsen, jota vielä ei ole.

    Tuo tapa sekoittaa puheeseen kuvainnollinen ilmaisu lapsesta samana asiana kuin käsite fysiologinen lapsi on harhaanjohtava, joten lopeta nyt se edellisen kirjoittajan painostus, manipulointi ja solvaaminen. Hn tekee päätöksensä sen mukaan, miten asia sopii hänen elämäänsä. Hän on oman elämänsä paras arvioija. Jokainen normaali nainen miettii saako lapsi hyvät lähtökohdat elämälleen ja se on osoitus vastuullisesta ajattelusta. Suurin osa nuorista naisista pystyy saamaan myöhemminkin lapsia, sitten kun olosuhteet ovat siihen otolliset.

    ei tarvi kiistää alkioiden ihmisyyttä ja lapseutta (jotta saisisvat vähättelevää oikeutusta itsekkyydelleen). Lopeta sinä tuo harhaanjohtava vääristely. Kenenkään ei ole pakko hyväksyä 'päätöksiä' joiden seurauksena on toisen ihmisen koko elämän menetys! Lapsensa hengen uhraaminen omille mukavuuksille on vastuun pakoilua mitä räikeimmillään.

    Äänestä

  • se? kirjoitti:

    Jos noin edes olis.. ;)
    Ne jotka on elämäänsä/valintoihinsa tyytyväisiä, ei sitä täällä ole puolustelemassa ja oikeaksi vakuuttelemassa.

    sitten on erityisesti puolustelemassa ja oikeaksi vakuuttelemassa? Sinähän rupesit nyt nälvimään sellaista henkilöä, joka vain vastasi aloittajan kysymykseen, ei laisinkaan sen erityisemmin puolustellut tai vakuutellut mitään. Onko mielestäsi keskusteluun osallistuminenkin ja esitettyihin kysymyksiin asiallisesti vastaaminenkin väärin? Miksi tällä palstalla ei saisi vastata aloitusviesteihin? Mikä siinä on sinusta niin harmittavaa, että toinen vastasi aloitukseen, että sinun piti ruveta nälvimään hänelle?

    Äänestä

  • kyllä, kirjoitti:

    eihän mun tarvikaan sitä olla vakuuttelemassa jossain synnytys tai kotiäiti -palstoilla ;)

    ole muilla palstoilla vakuuttelemassa mitään, kuten en vakuuttele tälläkään palstalla mitään, hyvänen aika!

    Äänestä

  • osan... kirjoitti:

    ei tarvi kiistää alkioiden ihmisyyttä ja lapseutta (jotta saisisvat vähättelevää oikeutusta itsekkyydelleen). Lopeta sinä tuo harhaanjohtava vääristely. Kenenkään ei ole pakko hyväksyä 'päätöksiä' joiden seurauksena on toisen ihmisen koko elämän menetys! Lapsensa hengen uhraaminen omille mukavuuksille on vastuun pakoilua mitä räikeimmillään.

    Teille ihmisille jotka haukutte abortin tekijöitä lyttyyn ja kotatte murtaa heidän itsetuntoaan, ei näy olevan käsitystä siitä, ettei monikaan ole väittänyt sen olevan helppoa! Sen ymmärrän että abortista voi olla useampaa kuin kahta mieltä. En pystyisi tekemään toisten aborttia mutta en rupea tuomitsemaan toisia ihmisiä, jotka pakon edessä joutuvat tekmään sen. Oma ensimmäinen aborttini on vielä kesken ja ALKIO tulee huomenna ulos, silloin se on ohi. Enkä väitä että se olisi ollenkaan helppoa. Tiedostan oikein hyvin sen että se on uuden elämän ALKU.
    Pyydän toki että jos jatkatte ihmisten haukkumista jotka ovat tehneet abortin, että älkää sanoko sitä lapsen hengen riistämiseksi vaan alkion riistämiseksi. Ette tekään voi olla ymmärtämättä alkion ja lapsen eroa?
    Korostan vielä tuhannen kerran että abortti ei ole mikään kiitosta antava ilmiö, se ei ole se helppo tai pieni asia.
    Mutta te jotka keskitytte vain haukkumaan ko tilanteessa olevia ihmisiä, kehottaisin keskittymään oleellisempiin asioihin. Aikaisemmin samaisessa keskustelussa mainitsin maailmalla olevat lapset ja koska me nimenomaan asumme Suomessa, meillä on hyvät mahdollisuudet auttaa heitä. Koska he ovat jo SYNTYNEITÄ lapsia.

    Äänestä

  • osan... kirjoitti:

    ei tarvi kiistää alkioiden ihmisyyttä ja lapseutta (jotta saisisvat vähättelevää oikeutusta itsekkyydelleen). Lopeta sinä tuo harhaanjohtava vääristely. Kenenkään ei ole pakko hyväksyä 'päätöksiä' joiden seurauksena on toisen ihmisen koko elämän menetys! Lapsensa hengen uhraaminen omille mukavuuksille on vastuun pakoilua mitä räikeimmillään.

    kiistää. Miksi sitten itse kiistät sen sinulle epämieluisassa asiassa?

    Biologinen ihmisyys on jo sukusoluissa, puhumattakaan alkiosta. Kumpikaan ei ole merkityksellistä ihmiselämää minulle, joten hyväksyn sekä ehkäisyn että abortin raskauden alkuvaiheessa.

    Syntymätön lapsi on kuvainnollinen ilmaus raskauden alussa tai ylipäätään, se on eri asia kuin lapsi. Samoin kuin tuleva lapsi on eri asia kuin lapsi. Tietenkään en hyväksyisi kuvainnollista ilmaisua päätöksen pohjaksi ja tosiasia on, että alussa fysiologisesti kehittynyttä lasta ei vaan vielä ole olemassa. Sitä ei tarvitse erikseen kieltää, koska se on tunnettu tosiasia.

    Äänestä

  • tarvitsekaan kirjoitti:

    yhtään mitään todetessa ettei sukusolut ole ihmisyksilöitä, toisin kuin alkiot!! Sullehan tää jälkimmäinen näkyy aina vaan se 'laput äkkiä silmille' -epämieluisa totuus olevan! :D

    Lapsi on lapsi, syntynyt tai syntymätön. Vauva ei ole koululainen, eikä murrosikäinen ole sikiö. Kaikki fysiologisesti tietynikäisiä ihmisiä/lapsia. Ihan tunnettu tosiasia.

    Äänestä

  • tarvi kiistää kirjoitti:

    On niin kauhean itsekästä ajatella millainen lapsuus uuden elämän alulla olisi. Suojella lasta sellaiselta pahalta mitä täällä olisi odottanut. Miksi ei tehdä lapsia silloin kun siihen on valmis? Miksi tehdä ei-haluttuja lapsia? Alkio ei ole tietoinen tapahtuneesta, eikä lääkärin mukaan tunne kipua. Sinuun saattaa sattua kun joku tekee abortin mutta näin kylmästi voin todeta että sinun mielipiteesi tai sanasi eivät ole kumminkaan kovin oleellisia asioita kun nainen tai tyttö tekee tällaisesta asiasta päätöstä.

    Rakastan lapsia. Ne ovat eläviä (päinvastoin kuin abortoidut) ja ne ansaitsevat parasta. Resurssit olisi hyvä keskittää jo syntyneihin lapsiin. Kaikki ei synny kultalusikka suussa.

    Äänestä

  • dfoksdkfosk kirjoitti:

    jo silloin kun se on missä tahansa olemassa. No kerroppa minkälainen "pahuus" siellä adoptiokodissa olisi odottanut ja minkälaisen pahuuden lapsi nyt kohtasi kohdussa? Abortissa tapetaan aina eläviä ja olemassaolevia lapsia!! Muutenhan tässä ei mitään ongelmaa olisikaan (kuten ei ole keskenmenoissa, jotka hoidetaan loppuun; lapsi on luonnostaan kuollut)! :D Turha on puhua niin kauan muista oikeuksista kun eräät ei anna edes sitä tärkeintä..

    Äänestä

  • tehty kirjoitti:

    Minä en pystyisi antamaan omaa lasta pois. Varsinkaan kun en tietäisi lapsen voinnista mitään. Miten häntä kohdellaan jne. Kun minulla on lapsi, haluan olla tietoinen hänen voinnistaan, kasvattaa itse ja antaa mahdollisimman hyvät mahdollisuudet. Varmaan jokainen äiti haluaa lapselleen niin.
    Kai minä olen sitten itsekäs koska en ole tarpeeksi vahva luovuttamaan lasta pois, en voi tehdä lasta huonoihin olosuhteisiin ja haluan itse kasvattaa omat lapseni kun olen siihen valmis. Isän rooli on hyvin tärkeä myös. Se jos tekee minusta itsekkään, niin sitten minä olen.

    Äänestä

  • Se lapsi ei ole tietoinen mistään, ei ikinä ole ollutkaan. Sillä ei ole ollut vielä edes erikoistuneita soluja eri tehtäviin. Pienempi kuin nuppineulanpää eikä mitään tietoa mistään. Kaikilla on joka päivä eri mahdollisuuksia mutta ei kaikkiin voi tarttua. Abortti ei ole ollenkaan helppo mutta tunnen tehneeni oikean ratkaisun (kun kahdesta pahasta piti valita, kolmatta en edes harkitse). En enään koskaan halua tehdä niin ja kuten äitiysneuvolassa keskusteltiin "seuraavan kerran synnytysosastolle saakka" ja niin aijon tehdäkkin. Keskitin ajatukseni silloin tulevaan ja hain lapsen isältä tukea ja piemältä näytti. Pakko sanoa etten voi katua päätöstäni vaikka pahalta tuntuu. Seuraavalla kerralla menen synnytysosastolle ja annan kaikkeni että lapsella olisi hyvät olot (niinkuin äidin kuuluu tehdäkkin). En näe itseäni huonompana ihmisenä tai tulevana äitinä.
    Kyllähän mekin kuoltuamme joudumme mullan alle ja sinne jäämme. Toiset ovat tyytyväisiä elämään, toiset toivovat etteivät olisi syntyneetkään. Sodissa menetämme niin paljon ihmishenkiä että niiden puolesta pitäisi enemmän surra. Niin pieniä lapsia kuin aikuisiakin.

    Äänestä

  • se on syntymätön lapsi syntymään asti. Sen jälkeen lapsi.

    Ihmisoikeudellinen ihminen taas minun mielestäni se on siinä vaiheessa, kun voisi selviytyä kohdun ulkopuolella lääketieteen turvin.

    Minun näkemykseni ei kuitenkaan ole tässä kohtaa merkityksellinen, koska kyseessä ei ollut minun näkemykseni tai päätökseni, vaan tuon "niimpäkainiin" tai jotain sinne päin. Hän on tehnyt ratkaisunsa oman näkemyksensä mukaan, ei minun eikä sinun. Joten hänen päätöksensä oikeellisuuteen ei myöskään sinun tai minun mielipiteelläni ole merkitystä. Hän on ajatellut, mikä hänen mielestään on ollut vähiten huono ratkaisu hänen tilanteessaan -niin sen (syntymättömän) lapsen kuin itsensä kannalta, eikä siihen ole nokan koputtamista sinulla eikä minulla eikä kenelläkään muullakaan. Se on tosiaan lakimme tahto.

    Koska hän on ainoa, joka tilanteensa tuntee, ja hän on ainoa, joka päätöksen kanssa elää. Lapsellista edes kuvitella, että joku nettilukija pystyisi häntä paremmin tietämään, mitä hänen olisi pitänyt tehdä tai mitä hän tulee myöhemmin ratkaisustaan ajattelemaan.

    Äänestä

  • satuapa* kirjoitti:

    se on syntymätön lapsi syntymään asti. Sen jälkeen lapsi.

    tahto ollut myös että sitä voidaan kiertää mitä erilaisimmin muka-syin eli valheellisin verukkein?
    Muiden teoista joita ei hyväksy, saa mielipiteen- ja sananvapauden mukaisesti jokainen 'koputtaa nokkaa' just niin paljon kun huvittaa.

    Ja aiempaan sydän -juttuun (kun väitit ettei abortoidulla alkiolla ollut erilaistuneita soluja), eihän elimistöstä irrotetusta sydämestä tai muusta elimestä voi kasvaa uutta ihmsiyksilöä mutta alkiolla on tuossa sydänvaiheessa jo paljon muutakin, ja se tosiaan on jo ihminen (ei pelkkä elin)!

    Äänestä

  • lakimme kirjoitti:

    En vain halunnut lapselleni alustavasti huonoa elämää. Ei kukaan sitä voikkaan taata mutta haluan olla itse se joka kantaa lapsestaan huolta. Niinkuin aikaisemmin olen todennut. Rakkauteni lapsiin ja nuoriin ei ole vähentynyt ollenkaan. Minusta minulla ei ollut mitään "muka syin" hankittua syytä. Ei. inusta minulla oli tarpeeksi painavat perusteet.
    Sillä voi ola juu alkeellinen sydän yms, mutta ihmiseksi en suostu sitä kutsumaan. Alkio tai uuden elämän alku tai vastaavaa.. Mielestäni alkio tai sikiö on lapsi vasta sitten kun se selviäisi kohdun ulkopuolella.
    Kumminkin hyvää joulua kaikille ja onnellista uutta vuotta.

    Äänestä

  • jouluna olevan muita kuin pahoja sanoja sanottavana ja ilkeitä ajatuksia mielessäsi. Olen pahoillani puolestasi. Kuuntele vaikka radiosta joululauluja ja yritä löytää edes ripaus rauhaa mieleesi. Hyvää joulua.

    Äänestä

  • En usko palavani siellä syntisten paikassa vaan uskon jääväni mullan alle makaamaan. Helpottaa tietää että en elä ikuisesti, vain tämän elämän. Hirveältä kuullostaa kun haukutte abortintekijöitä siksi että he ajattelevat lapsen elämää kokonaisuudessa, mistä te ette välitä. Voitte toki pitää huolta omista yhdynnöistänne ja jättää muiden yhdynnät heidän päänsärykseen. Voitte olla huolissanne jo syntyneistä lapsista ettekä sellaisista joita ei ole vielä olemassa. Tekään ette ole tietoisia kaikista ihmisten aluista maailmalla joita ei tule syntymään.

    Äänestä

  • tuntuu olevan katkolla...

    On kristikansan vuoden suurin juhla. Suvaitsevaisuutta, armeliaisuutta, lähimmäisenrakkautta ja tuomitsemattomuutta opettaneen Jeesuksen syntymäjuhla. Ja niin tänäkin aikana, muistaessamme tuota hyvyyden ja oikeudenmukaisuuden suurinta opettajaa, valetavat hänen nykyaikaiset opetuslapsensa tuomion, katkeruuden, vihan ja pahantahtoisuuden vallassa, joka ei edes jouluna hetkeksikään unohdu.

    Voi miten huokuukaan hyväntahtoisuus ja lähimmäisenrakkaus hurskaan helvetilläpelottelijan viestistä...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 30 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

tonttu 123 kirjoitti:

onko kaduttanut aborin teko jälki käteen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu