Nyt aikuistumisen kynnyksellä mulla on paljon ongelmia,niinkun muillakin varmaan. En oikein tiedä mitä haluan tehdä tulevaisuudessa, miksi haluan "isona" ja oma identiteettikin on vielä ihan hakusessa. Suurimmaksi ongelmakseni on noussut uskonto. Me ollaan vanhollislestadiolaisia, eikä sen takia meikata, käytetä korvakoruja, katsota telkkaria, kuunella musiikkia joka on rytmikästä eikä käydä missään discoissa, jne. Monet tietävätkin näitä asioita ja joskus joutuu kuulla typeriäkin kysymyksiä: saako teillä olla pesukonetta jossa on ikkuna,koska siitä näkyy alusvaatteet?.no heh heh. Tietysti saa, periaatehhan tässä on että jokainen päättä omasta elämästään: toimii niinkuin kokee sen oikeaksi (minkä omatunto sanoo oikeaksi). Kumminkin omalla kohdallani kaikki on todella rajattua kun en ole vielä täysi-ikäinen. Vanhemmat määräävät kaikesta: minun on pakko käydä seuroissa, en saa meikata, en käydä bileissä enkä muutenkaan antaa pahennusta. Muutimme vähän aikaa sitten pääkaupunkiseudulle ja siellä olisi monenlaista asiaa mitä haluaisin kokea.
Selitän varmaan ihan epäselvästi, mutta minua ahdistaa oikeasti. Eilen riitelin vanhempieni kanssa siitä kun olisin halunnut jäädä kotiin seurojen sijasta. Joskus tuntuu että haluaisin uskoa oikeasti, niin kaikki olis todella paljon helpompaa. Mutta en voi sille mitään ettei minusta tunnu siltä. Seuroissa puheet eivät kosketa minua eikä olo ole siellä hyvä. Ehkä omatuntoani soimaa koska katselen netistä ohjelmia,olen käynyt leffoissa, kuuntelen MP3 musiikkia, joita ei oikein hyväksytä. Salaa haaveilen että saisin korvikset ja värjäisin hiukseni nätin värisiksi näistä maantienharmaista hiuksista. Kaikilla muilla luokkakavereilla on värjätyt hiukset paitsi mulla. Mutta ei seuroihinkaan voisi mennä väri päässä, olisi tosi noloa ja se aiheuttais pahennusta eikä vanhemmat ikinä hyväkstysi.
Toki mulla on paljon kavereita sen ansiosta kun on paljon sosiaalisia suhteita. Mutta ei ne ole niin läheisiä, että voisin puhua tästä asiasta heidän kanssaan. Muutenkin itsetunto on mulla huono. En haluais pahentaa oikeasti vanhempien mieltä koska rakastan heita oikeasti, he ovat aina olleet tuki ja turva, ei koskaan pettäneet, mutta kumminkin eivät hyväksy mitään uskonnonvastaisia asioita. Mutta en tiedä miksi itse teen asiasta niin vaikean! Miksi en vain kuuntele seuroissa tarkasti ja yrittäisin uskoa. Se on minusta vain niin tylsää. Mieluummin lukisin vaikka hyvää kirjaa. Pitäisikö minun kertoa totuus etten enää halua olla uskomassa? En varmaan pystyisi siihen. Sitten alkaa omatunto kolkuttaa että en voi tehdä niin vanhemmilleni ja sitten minulla ei olisi enää ystäviä, ei paikkaa, ei mitään.
Vanhempani sanovat aina että 18-vuotiaana saan itse päättää mitä teen, mutta kohta täytän 18. tammikuussa, enkä tiedä oikeasti mitä haluan!! pelottavaa.
Juttu oli varmaan tosi sekava mutta en osaa kertoa sen paremmin. Jos teillä on jotai samankaltaisia kokemuksia tai muita vinkkejä niin odotan kiitollisena. Toivon ettei jotkut teinit heittelisi mitään typeriä kommentteja.
Selitän varmaan ihan epäselvästi, mutta minua ahdistaa oikeasti. Eilen riitelin vanhempieni kanssa siitä kun olisin halunnut jäädä kotiin seurojen sijasta. Joskus tuntuu että haluaisin uskoa oikeasti, niin kaikki olis todella paljon helpompaa. Mutta en voi sille mitään ettei minusta tunnu siltä. Seuroissa puheet eivät kosketa minua eikä olo ole siellä hyvä. Ehkä omatuntoani soimaa koska katselen netistä ohjelmia,olen käynyt leffoissa, kuuntelen MP3 musiikkia, joita ei oikein hyväksytä. Salaa haaveilen että saisin korvikset ja värjäisin hiukseni nätin värisiksi näistä maantienharmaista hiuksista. Kaikilla muilla luokkakavereilla on värjätyt hiukset paitsi mulla. Mutta ei seuroihinkaan voisi mennä väri päässä, olisi tosi noloa ja se aiheuttais pahennusta eikä vanhemmat ikinä hyväkstysi.
Toki mulla on paljon kavereita sen ansiosta kun on paljon sosiaalisia suhteita. Mutta ei ne ole niin läheisiä, että voisin puhua tästä asiasta heidän kanssaan. Muutenkin itsetunto on mulla huono. En haluais pahentaa oikeasti vanhempien mieltä koska rakastan heita oikeasti, he ovat aina olleet tuki ja turva, ei koskaan pettäneet, mutta kumminkin eivät hyväksy mitään uskonnonvastaisia asioita. Mutta en tiedä miksi itse teen asiasta niin vaikean! Miksi en vain kuuntele seuroissa tarkasti ja yrittäisin uskoa. Se on minusta vain niin tylsää. Mieluummin lukisin vaikka hyvää kirjaa. Pitäisikö minun kertoa totuus etten enää halua olla uskomassa? En varmaan pystyisi siihen. Sitten alkaa omatunto kolkuttaa että en voi tehdä niin vanhemmilleni ja sitten minulla ei olisi enää ystäviä, ei paikkaa, ei mitään.
Vanhempani sanovat aina että 18-vuotiaana saan itse päättää mitä teen, mutta kohta täytän 18. tammikuussa, enkä tiedä oikeasti mitä haluan!! pelottavaa.
Juttu oli varmaan tosi sekava mutta en osaa kertoa sen paremmin. Jos teillä on jotai samankaltaisia kokemuksia tai muita vinkkejä niin odotan kiitollisena. Toivon ettei jotkut teinit heittelisi mitään typeriä kommentteja.
Vastaukset 3
Vanhimmat
''Vanhempani sanovat aina että 18-vuotiaana saan itse päättää mitä teen, mutta kohta täytän 18. tammikuussa, enkä tiedä oikeasti mitä haluan!! pelottavaa.''
Ai mitä teet? Heivaat hevonhelvettiin jonkun uskonnon, koska kaikki uskonnothan on aivopesua (luulis normaali järkikin sen sanovan) Värjäät sen pääs ja alat meikkaamaan jos ite sitä haluat.....meet niihin leffoihin ja popitat sitä lempimusiikkias sillä mpkolmosella
Toisinsanoen ELÄT TÄYSILLÄ
Otsikossahan luki että olet kadoksissa omassa elämässä, en nyt halua olla julma mutta sulla ei ehkä ole sitä elämää...Mitään et saa tehdä jonkun uskonnon takia, pitäishän sen nyt itekkin tajuta että hulluahan tuo on.
Koe tuo 18-vuotis syntymäpäivä jonkinlaisena vapautuksena :)
Teet just niinku ite haluut.
siihen että kannattaisko uskoa, niin kukaan ei voi sua pakottaa uskoon mihinkään, ei edes sun vanhemmat. ei sitä niin vaan voi 'alkaa' uskoon. oon helpottunu sun puolesta ku täytät nyt 18. kannattas häippästä omaan asuntoon ja sit voit tehä kaikkee eikä vanhemmat kontrolloi. tosin älä nyt ihan villiks heittäydy.
siitä viel sellane et jos sulla on oikeesti hyviä luoteettavia kavereita niin puhu niille tosta!! tommosen aran asian puhuminen lähentää välejä entisestään.