Nyt aikuistumisen kynnyksellä mulla on paljon ongelmia,niinkun muillakin varmaan. En oikein tiedä mitä haluan tehdä tulevaisuudessa, miksi haluan "isona" ja oma identiteettikin on vielä ihan hakusessa. Suurimmaksi ongelmakseni on noussut uskonto. Me ollaan vanhollislestadiolaisia, eikä sen takia meikata, käytetä korvakoruja, katsota telkkaria, kuunella musiikkia joka on rytmikästä eikä käydä missään discoissa, jne. Monet tietävätkin näitä asioita ja joskus joutuu kuulla typeriäkin kysymyksiä: saako teillä olla pesukonetta jossa on ikkuna,koska siitä näkyy alusvaatteet?.no heh heh. Tietysti saa, periaatehhan tässä on että jokainen päättä omasta elämästään: toimii niinkuin kokee sen oikeaksi (minkä omatunto sanoo oikeaksi). Kumminkin omalla kohdallani kaikki on todella rajattua kun en ole vielä täysi-ikäinen. Vanhemmat määräävät kaikesta: minun on pakko käydä seuroissa, en saa meikata, en käydä bileissä enkä muutenkaan antaa pahennusta. Muutimme vähän aikaa sitten pääkaupunkiseudulle ja siellä olisi monenlaista asiaa mitä haluaisin kokea.
Selitän varmaan ihan epäselvästi, mutta minua ahdistaa oikeasti. Eilen riitelin vanhempieni kanssa siitä kun olisin halunnut jäädä kotiin seurojen sijasta. Joskus tuntuu että haluaisin uskoa oikeasti, niin kaikki olis todella paljon helpompaa. Mutta en voi sille mitään ettei minusta tunnu siltä. Seuroissa puheet eivät kosketa minua eikä olo ole siellä hyvä. Ehkä omatuntoani soimaa koska katselen netistä ohjelmia,olen käynyt leffoissa, kuuntelen MP3 musiikkia, joita ei oikein hyväksytä. Salaa haaveilen että saisin korvikset ja värjäisin hiukseni nätin värisiksi näistä maantienharmaista hiuksista. Kaikilla muilla luokkakavereilla on värjätyt hiukset paitsi mulla. Mutta ei seuroihinkaan voisi mennä väri päässä, olisi tosi noloa ja se aiheuttais pahennusta eikä vanhemmat ikinä hyväkstysi.
Toki mulla on paljon kavereita sen ansiosta kun on paljon sosiaalisia suhteita. Mutta ei ne ole niin läheisiä, että voisin puhua tästä asiasta heidän kanssaan. Muutenkin itsetunto on mulla huono. En haluais pahentaa oikeasti vanhempien mieltä koska rakastan heita oikeasti, he ovat aina olleet tuki ja turva, ei koskaan pettäneet, mutta kumminkin eivät hyväksy mitään uskonnonvastaisia asioita. Mutta en tiedä miksi itse teen asiasta niin vaikean! Miksi en vain kuuntele seuroissa tarkasti ja yrittäisin uskoa. Se on minusta vain niin tylsää. Mieluummin lukisin vaikka hyvää kirjaa. Pitäisikö minun kertoa totuus etten enää halua olla uskomassa? En varmaan pystyisi siihen. Sitten alkaa omatunto kolkuttaa että en voi tehdä niin vanhemmilleni ja sitten minulla ei olisi enää ystäviä, ei paikkaa, ei mitään.
Vanhempani sanovat aina että 18-vuotiaana saan itse päättää mitä teen, mutta kohta täytän 18. tammikuussa, enkä tiedä oikeasti mitä haluan!! pelottavaa.
Juttu oli varmaan tosi sekava mutta en osaa kertoa sen paremmin. Jos teillä on jotai samankaltaisia kokemuksia tai muita vinkkejä niin odotan kiitollisena. Toivon ettei jotkut teinit heittelisi mitään typeriä kommentteja.
Selitän varmaan ihan epäselvästi, mutta minua ahdistaa oikeasti. Eilen riitelin vanhempieni kanssa siitä kun olisin halunnut jäädä kotiin seurojen sijasta. Joskus tuntuu että haluaisin uskoa oikeasti, niin kaikki olis todella paljon helpompaa. Mutta en voi sille mitään ettei minusta tunnu siltä. Seuroissa puheet eivät kosketa minua eikä olo ole siellä hyvä. Ehkä omatuntoani soimaa koska katselen netistä ohjelmia,olen käynyt leffoissa, kuuntelen MP3 musiikkia, joita ei oikein hyväksytä. Salaa haaveilen että saisin korvikset ja värjäisin hiukseni nätin värisiksi näistä maantienharmaista hiuksista. Kaikilla muilla luokkakavereilla on värjätyt hiukset paitsi mulla. Mutta ei seuroihinkaan voisi mennä väri päässä, olisi tosi noloa ja se aiheuttais pahennusta eikä vanhemmat ikinä hyväkstysi.
Toki mulla on paljon kavereita sen ansiosta kun on paljon sosiaalisia suhteita. Mutta ei ne ole niin läheisiä, että voisin puhua tästä asiasta heidän kanssaan. Muutenkin itsetunto on mulla huono. En haluais pahentaa oikeasti vanhempien mieltä koska rakastan heita oikeasti, he ovat aina olleet tuki ja turva, ei koskaan pettäneet, mutta kumminkin eivät hyväksy mitään uskonnonvastaisia asioita. Mutta en tiedä miksi itse teen asiasta niin vaikean! Miksi en vain kuuntele seuroissa tarkasti ja yrittäisin uskoa. Se on minusta vain niin tylsää. Mieluummin lukisin vaikka hyvää kirjaa. Pitäisikö minun kertoa totuus etten enää halua olla uskomassa? En varmaan pystyisi siihen. Sitten alkaa omatunto kolkuttaa että en voi tehdä niin vanhemmilleni ja sitten minulla ei olisi enää ystäviä, ei paikkaa, ei mitään.
Vanhempani sanovat aina että 18-vuotiaana saan itse päättää mitä teen, mutta kohta täytän 18. tammikuussa, enkä tiedä oikeasti mitä haluan!! pelottavaa.
Juttu oli varmaan tosi sekava mutta en osaa kertoa sen paremmin. Jos teillä on jotai samankaltaisia kokemuksia tai muita vinkkejä niin odotan kiitollisena. Toivon ettei jotkut teinit heittelisi mitään typeriä kommentteja.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itse on myös tullut seurattua noita vanhoislestadiolaisten touhuja. On varmasti nuorelle tytölle hankalaa kun "pakotetaan" olemaan harmaahiirulainen ilman asioita mitkä yleensä ikäisille tytöille tärkeitä, kuten meikkaus, hiukset, pukeutuminen, bilettäminen, telkkari, musiikki yms. Perhe ei sitten edes yritä ymmärtää ja hylkää kun "tekee syntiä". Sitä olen kyllä aina ihmetellyt mitä pahaa hiusten värjäämisessä on?
Ei siitä helvettiin joudu, vaikka lestadiolais pappi sen kieltää :p Käy nyt hyvä tyttö ostaan se väri kun ITSE niin tahdot. Jos vanhempasi sinusta oikeasti välittävät niin antavat sinun tehdä niin.
Sinun ei ole mikään pakko alistua uskontoon joka ei miellytä. Se on sun elämäs.
Jumala ei katso pärstäkerrointa.
Ei pelastus riipu siitä miten miten hyvin ulkoisesti elämme ja määrittelemme hyvyyttämme ulkoisilla ja näkyvillä asioilla.
Jumalan tahdon mukainen elämä on hyvää.
Laki ei pelasta vaan nimenomaan osoittaa ettemme pysty täyttämään kaikkia Jumalan antamia säädöksiä.
Jeesus on syntiemme takia kuollut. Rakkaudesta Jeesus pysyi ristillä. Eivät naulat Häntä siinä pidelleet vaan Hän itse pysyi siinä koska Jumala rakastaa meitä.
En ajattele että vanhollislestadioilat uskoisivat että pelastus riippuu siitä kuka on yksinkertaisimmien vaatteiden omistaja.
Hekin uskovat Jeesuksen sovitustyöhön.
Ei sun kannata lähtee tuosta vaan kokemaan kaikkea sitä mitä maailma tarjoaa.
Mutta ei sun pidä ajatella että korut ja tukan värjäys olisivat selvä merkki siitä ettei Taivaaseen pääse.
Bileissäkin kannattaa ottaa iisisti.
Ei ne kaikki hyviä ole ja turvallisia.
Ootko jutellu vanhempies kaa jos pääsisit käymään vaikka jossakin muussa paikassa kuin seuroissa.
Vaikka lähimmässä kirkossa kun pidetään jumalanpalvelus.
Itse oon vaan kerran ollu seuroissa ja varmaan sen takia en oikein pystynyt keskittymään mutta hyvät ne olivat.
Mä en sano että sun pitää hylätä kaikki vanhollislestadiolais tavat.
Sitä en kuuluta.
Itse olin tavallaan, painotan sanaa tavallaan, samankaltaisessa tilanteessa.
Varma tapa päästä eroon ongelmasta on muuttaa pois kotoa. Järkevin tapa on, että ilmoitat ettet usko, tai kenties jopa eroat kirkosta.
Tarjoamani neuvot ovat omiaan aiheuttamaan konflikteja, polttamaan siltoja, mutta myös kehittämään itseluottamusta. Neuvojen soveltuvuutta on hyvä harkita syvästi.
Tilanne helpottuu viimesitään siinä vaiheessa, kun pääset esimerkiksi korkeakouluun opiskelemaan.