Ostan itselleni kaikkea uutta ja sillä kuvittelen unohtavani. Luulen saavani uutta ajateltavaa materiasta, vaikka tiedän pettäväni itseäni, eli ei auta kuin hetken.
Ihmisen ikävä toista on kuvottavaa, mutta minkäs teet. Olen naimisissa ja mietin ihan toista miestä usein, ihan liikaa. Katson parkkipaikat läpi, olisiko kenties kaupassa yms. mieltä kuluttavaa.
Keinoja irtipääsyyn?
Ihmisen ikävä toista on kuvottavaa, mutta minkäs teet. Olen naimisissa ja mietin ihan toista miestä usein, ihan liikaa. Katson parkkipaikat läpi, olisiko kenties kaupassa yms. mieltä kuluttavaa.
Keinoja irtipääsyyn?
Vastaukset 11
Vanhimmat
irtipääsyyn: älä ruoki tunnetta!!!!
Mutta entäs jos ei halua päästä irti?
Ruoskikaa vaan.
siinä se ongelma onkin. Ei saisi ruokkia tunnetta, mutta sitten vaivihkaa taas ajattelen.
Kyllä tässä tarvitsisin oikein kunnolla keppiä, et oppisin........auts se vois kyl sattua....
Olis niin paljon helpompaa.
Kiitti kannustavista sanoista!
Auts, sattuu joo... älä kuitenkaan satuta itseäsi liian pahasti. :) Eipä kai niille ajatuksilleen mitään mahda kuitenkaan.
ei tunteilleen, ajatuksilleen voi mitään.........edes järki ei osaa olla vahvempi. Aina ennen tätä kokemusta olin täysin varma, että itse voin tälläiset asiat päättää.
Toisinaan tulee sellainenkin hurja ajatus, et mitä sitten jos toteutan ajatukseni....... mutta silloin polttelisin jo siltoja...... hui
ihmeelliseltä tilanteelta. Mut onneksi ei ole itsellä tuollaista tilannetta. Siis et olisin naimissa.. Kun ei ole sitä miestäkään. Et saan ikävöidä ihan rauhassa jos siltä tuntuu. Vaan ei kyllä jaksais.. Mielummin lopettaisin tämän ikävöinnin ja tekisin asioille jotakin mut eipä ole kaikki itsestä kiinni.
Sama tilanne mulla, mutta toisin päin. Olen tolkuttoman rakastunut naimisissa olevaan naiseen. Yritän päästä irti mutta turhaan. Ikävä ei mene pois millään... Ehkä hän voisi odottaa, että saat asiasi järjestykseen.
nytkin näin kuvan lehdessä ja tuli mustot mieleen ja haikee olo...
mut pakko vain koittaa unohtaa ja tarpoa myrskyssä eteenpäin...
ei elämä ole helppoa, mut miks olisikaan. . .
ehkä joskus kun sitä vähiten odottaa. . .
ei auta kuin elää ne tunteet ja ikävät
kun kiellän itseltäni ikävöimisen tai haaveilun hänestä
niin ne -ajatukset tulevat vain voimakkaammin takaisin -kuin varkain
ja varsinkin unissani hän on voimakkaasti läsnä ja ah!! niin ihana ja rakastava ;-D
tämä on kamalaa mutta myös ihanaa
on upeaa tuntea ja elää tätä kiintymystä ja ihastusta
vaikka tai jos, en koskaan saisi häneltä vastakaikua tunteilleni
niin minä olen vahvasti elossa näine tunteineni
rakkauteen ei kuole ja mitään en kadu
olen kiitollinen että hän on ja elää tässä maailmassa
ja että tiemme ovat kohdanneet
tulevasta en tiedä
kuin sen että minä rakastan
kun tunnet rakkauden voiman!
Se antaa varmasti jo kasvoillekin raikkaan ilmeen : )
Juuri niin, jos kieltää. Olen kokeillut alkaa vihata, mutta silloin panostan siihen kieltämiseen ja mietin samalla lähes taukoamatta ja lopullinen tunne ei ole viha, vaan ihan muuta.
On tämä niin vaikeaa.
Toivon lisää ihania unia ja haaveiluja päivisin ja paljon rakkautta!
Elän tätä tunnetta ja ikävää
Myönnän itselleni nämä tunteet ja se helpotti hiukan
Kyllä, tämä on hirveän kamalan raastavaa - ja ihanaakin
Välillä voin todella huonosti
Senkin takia että tämä on niin toivotonta
Välillä tuntuu että kuolen, tekee niin kipeää kun katson sinua.
Katumus - siitäkin olen päässyt jo yli
En ymmärrä miksi tiemme kohtasivat tässä ajassa
Tulevaisuus pelottaa, koska en tiedä miten jaksan, jos tämä Rakkaus jatkaa kanssani matkaa.
Kaikenlaista radikaaliakin on kyllä tullut mietittyä ja aluksi se voisi olla aika vaikeaa. Olen kuitenkin itse kokenut myös avioeron ja huomannut, että jotkut ovet sulkeutuvat, mutta toisaalta taas uudet ovet avautuvat. Aluksi voi näyttää siltä, moni silta on lopullisesti poltettu, mutta hetken kuluttua huomaakin, että ne olivat vain hetken remontissa. Elämällä on taipumus aina jatkua.
Itse olen päättänyt jäädä odottamaan ja katsomaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Olen etsinyt pitkään ja luullut joskus rakastavanikin. Kuitenkin nyt vasta tiedän mitä on oikea rakkaus. Enkä voi sitä korvata toisella. En tiedä johtaako tämä koskaan mihinkään, sen näyttää aika ja vaikka ei johtaisikaan, niin toivon löytäneeni ikuisen ystävän. Vaikka ikävä on jatkuvasti kova, olen silti onnellinen. Pelkäsin jo ettei tällaista tunnetta osuisi mun kohdalle koskaan.
Onneksi voimme sentään puhua, joskus ehkä tavatakin. Välillä ehkä ohimennen halatakin. Se auttaa taas kestämään hetken ja onpahan jotain, mistä öisin uneksia. :)