auttakaa mua.. eli mun elama on hirvean vaikeaa koska pelkaan punastelevani. esim. haluan valttaa kaikki tilanteet missa tiedan punastelevani. eli tama rajoittaa pahasti mun elamaa. siksi haluan valttaa tilanteet koska se on kiusallista jos punastuu ja joku viel sanoo jotain. sit mun olo vaan pahenee.. sit oon aatellut et voisin menna jonnekin laakariin ja pyytaa jotain laakeita,mut ajatuskin laakeista alkaa ahdistaan. ja ajattelen et ma en oo normaali ja kaikkee.mulla on jaanyt sellanen hirvee kammo punastelemisesta kun ennen punastelin tosi paljon,mut nyt se on vahentynyt hirveesti.. oon 18 vuotta.please jos joku vois antaa jotain neuvoja ois tosi kiva..ystavallisia vastauksia :)
punasteleminen
ei omalla
4436565
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Minusta punastelu on tuntevan ihmisen merkki.
Kuvitteleppa miltä tuntuu katsoa ihmistä jonka naama on kalmanvalkoinen ja ilmeetön?
Minussa sellainen ihminen ei herätä hyviä tunteita.
Ei punastumisessa ole mitään pahaa tai hävettävää. Suurin osa ihmisistä punastelee jonkun asteisesti... Punastele rauhassa. Punaset posket on ihan ok. Usein on niin, että oikeasti ihmiset eivät edes huomaa tai muutenkaan kiinnitä huomiota toisten punasteleen, koska se on ihan normaalia punastella. Ole ylpeä tunteistasi ja siitä miten se tulee sinussa esille.
ihan sama juttu.
Ei aina meinaa sitä että on ihastunut johonkin, että punastuu. ite ei tarvitse kuin nauraa, niin on naama punainen, ei vain posket, vaan koko naama. Se ärsyttää kun aina huomautetaan asiasta.
Tarinasi kuulostaa liiankin tutulta, itse olen 21-vee poika, ja olen kärsinyt samasta asiasta jostain kasi luokasta asti. Olisi kiva jutella asiasta jonkun kanssa, joka todella tietää miltä se tuntuu. vaikka sähköpostilla, jos joku haluaa
vaihtaa tuntemuksiaan asiasta, olisin todella kiitollinen. [email protected]
Itse olen jo keski-ikäinen ja vaihdevuosi-iässsä. Kärsin jo tosin murrosikäisenä punastelusta. Kun perustin perheen, oire jäi pois n. 24 vuotiaana. Oli niin paljon muuta ajattelemista kuin tuo omien kasvojen väri. Aloin taas muutama vuosi sitten kärsiä punastelusta ja yritin peittää punastelua aina vain peittävämmällä meikillä. Sitten päätin että laitanpa poskipunaa jo valmiiksi, niin kukaan ei huomaa koska poskeni alkaa punoittaa kun on jo valmiiksi punaa poskissa. Se on auttanut. En enää pelkää tuota punastelua. Juuri se punastumisen pelko aiheuttaa kierteen. Jos koko ajan pelkää punastumista, niin aika todennäköistä on että punastuu. Eli pelko pois. Terve väri poskilla on vain söpöä. Ei kukaan FIKSU ihminen edes kiinnitä siihen punastumiseen huomiota. Jos joku huomauttelee, niin sellainen ihminen on juntti eikä sellaisen ihmisen mielipiteillä ole MITÄÄN arvoa. Hyvää jatkoa ja ole rauhassa oma itsesi.
KUULUN MYÖS TÄHÄN PUNASTELIJAKASTIIN. SE EI KYLLÄ PIDÄ PAIKKAANSA, ETTEIKÖ IHMISET KIINNITTÄISI HUOMIOTA JOS ALAN HELOTTAA. KUN TUNNEN PUNASTUVANI, NIIN HUOMAAN IHMISTEN KATSEISTA, ETTÄ HE VILKUILEVAT POSKIANI. SAMOIN OLEN MYÖS HUOMANNUT SEN, ETTÄ TYÖPAIKALLANI KUN JOKU PUHUU MINULLE, ALKAVAT TOISET PÄLYILLÄ MINUN TYYPILLISTÄ REAKTIOTANI. RAIVOSTUTTAVAA!!
Mä olen 30-vuotias mies ja kärsinyt punastelemisesta ja sitäkautta myös paniikkki kohtauksista noin 15 vuotta. Olen kokeillut lääkkeitäkin mutta niillä on liikaa sivuvaikutuksia jotta niiden syömisessä olisi jotain järkeä. Olen huomannut että mun elämässä punasteleminen on suoraan suhteessa olemattomaan itsetuntooni. Vuosi menee erilaisissa kausissa, pari kuukautta itsevarmana, sitten yhtäkkiä huomaa itsevarmuuden laskevan ja on ihan hajalla seuraavan kuukauden. Herkkä kaikelle ja töissä kaikki on ihan helvettiä. Toisin sanoen pelkään punastumista niin paljon että punastelen juuri sen takia. Ja samalla iskee muutaman minuutin paniikki kohtaus ja korvat soi ja maailma katoaa... Ei tähän ole mitään lääkettä. Ellei aivoja voi vahtaa. Usein tuntuu että mun aivoissa on joku osa-alue kärähtänyt ja sen takia oon tällanen vammanen?!? Elämä on myös hankalaa sen takia, että olen aika hyvän näköinen ja ihmiset katsovat mua paljon, mutta kun jos on epäsosiaalinen luuseri niin se ahdistaa aika paljon... uskokaa tai älkää. Jos olisi rahaa luultavasti menisin privatix klinikalle ja leikkauttaisin aivoni pois... Koulun käuntikin on mennyt ihan vituix sen takia että ei voi keskittyä opiskeluun vaan koko ajan on tarkkailtava omaa kroppaansa ja naamaansa. No onneksi oon löytäny jonkinlaista työtä ja vakinaista sellaista ja kaveritkin on ihan mukavia. Mutta jos jollain on jotain ihme poppakonsteja (ei hypnoosia, luontaistuotteita, eikä terapiaa, ei lääkkeitä) niin antaa tulla ehdotuksia. Ja jos joku haluaa kirjoitella niin on hyvä vaan...
Olen kärsinyt punastelusta koko ikäni ja nyt alkaa olla mitta tosiaan täynä. Olisi elämä niin paljon vapaampaa kun ei tarvisi miettiä koko asiaa.
Mun mielestä normaalissa punastelussa ei ole mitään vikaa, mutta meikäläisen tapauksessa sitä tapahtuu joka tilanteessa:
-joku puhuu mulle
-joku katsoo mua
-kassajonossa
-istun taukohuoneessa sanomatta sanakaan kellekään ja yht'äkkiä vaan flash!!!! SAIRASTA!!! Siis tässä hommassa ei ole mitään logiikkaa! Muuten pidän itseäni aika sosiaalisenakin, mutta vältän monesti tilanteita, kun pelkään, että "kohtaus" iskee. Mun tapauksessa ainakin huomaan, että tämä ongelma kiusaannuttaa myös kanssaihmisiä.
Olen alkanu käyttää meikkivoidetta, mutta en haluaisi. Musta olis kiva olla ihan naturellina, eikä mikään vahanukke.
Söin propraliakin, mutta ei kehtaisi taas marssia lääkärille puhumaan tästä asiasta. Tuntuu jotenkin nololta. Mutta kai se on pakko, jos ei muu auta. Haluan todella päästä vihdoin viimein pois tästä helvetistä. Ottaahan ihmiset silikonirintojakin ja ties mitä... mun mielestä tällekin persoonallisuuden piirteelle pitäisi kehittää joku "täsmälääke".
Elämä olisi todellakin NIIIIII-IN PALJON ihanampaa ihan perusvärisenä. Tämän tosiaan ymmärtää ne jotka kärsii vastaavasta. Luojan kiitos en ole ihan ainokainen maailmassa. Ihmetyttää vaan, ettei kunnon lääkettä ole vieläkään keksitty (en ainakaan tiedä), vaikka tämä tuntuu olevan yllättävän monenkin ihmisen ongelma!
itellä on vähän samanlaisia tuntemuksia..mä oon kärsiny punastumisesta yläasteelta saakka..joskus punastuu herkemmin ja joskus vähemmän,nyt taas semmoinen kausi et punastuu jos joku edes puhuu mulle.
Mua pelottaa mennä kauppaanki,koska pelkään että tuttu tulee vastaan ja alkaa jutteleen..sillon mä punastun tosi helposti!mä saatan kotona ollessanikin punastua, jos siis olen ihan yksin..sairasta eikö?mulle on muutama huomauttanutkin punastumisesta ja silloin sitä punastuu vielä enemmän.tää on niin vittumaista,suoraan sanottuna..ois luullu et tähän ikään mennessä olis jo päässy eroon tästä,mut ei!työskentelen asiakaspalvelu työssä ja koko ajan mulla on mielessä kun palvelen asiakasta, et millon punastun ja sit sitä punastuu ku ajattelee sitä..pitäs varmaan saada itsetuntoa hieman ylöspäin!mut joo tässä oli mun vuodatus,kiva ku sai vihdoin jollekki tästä puhuttua..vaikkakin näin sähköisesti!ehkä itekki kokeilen noita voiteita mitä kaikki mainostaa!
Mutta hyvää loppukesää sulle ja koita kestää..meitä on muitakin:)
Juu, kiva tietää, että on muitakin, jotka oikeasti kärsivät tästä samasta asiasta. Oon 26 v. nainen, ja kärsinyt punastelusta yläasteesta lähtien. Silloin lohduttauduin ajatuksella, et kyllä tämä tästä, kunhan ikää ja itsevarmuutta tulee enemmän. Mutta ei, niin ei. Tällä hetkellä tunnen oloni todella ahdistuneeksi, varsinkin työpäivät ovat yhtä helvettiä. Koko ajan saa pelätä, milloin puna leviää kasvoille. Sehän voi nimittäin tapahtua milloin vain. Kokoukset ja kahvipöydän ääressä istuminen ovat pahinta mitä tiedän. Perusluonteeltani olen kuitenkin sosiaalinen, mutta tämän "vian" vuoksi minusta voi saada syrjäänvetäytyneen kuvan.
Ihmisten huomauttelu on kaikista pahinta, se voi pilata muuten niin hyvin menneen päivän. Välillä tekisi mieli haistattaa vittua kommentin heittäneelle, mutta sitä menee aina niin puihin sillä hetkellä, että haluaisi vaan kadota paikalta, niin eikä sanoja tule suusta. Perkele! Mutta... nyt olen siinä pisteessä, että haluaisin tehdä asialle jotain. Pliiz, kertokaa kaikki keinot, lääkityksestä, hypnoosista, terapiasta ym. Meikit on kokeiltu. Koitetaan jaksaa:)
minä myös haluaisin kuulla kaikista mahdollisista keinoista,et miten tästä pääsee eroon..oon tosi kauan aikaa miettiny lääkärille menoa, mut ei vaan ole kehdannut mennä..mä oon tosi kauan aikaa miettiny et voiko muillakin olla samanlaisia ongelmia..mut näköjään on..onneksi en ole yksin.tuntuu vaan että, mun kaveri/tuttava piirissä ei ole yhtään punastujaa..ja oon myös saanut niiltä kuulla huomautuksia aina kun punastun!töissäkin kun olen kassalla ja asiakas kysyy jotain todella normaalia..niin saatan punastua ja sit tuntuu siltä, että haluais vajota maan alle!hermo menee tämän asian kanssa,mikshän sitä ei voi olla ihan normaali ja punastua vain tosi harvoin..mut ku pitää koko ajan helottaa punaisena..mulla myös nousee puna poskille jos on kuuma tai kylmä..mä ite olen tajunnut, että tää ongelma on vain pään sisällä ja se pitäs saada sieltä pois..mut tosiaan kun en lääkärille kehtaa mennä.Mut jos jollain on jotain kokemuksia hoidoista ja lääkkeistä niin olisi kiva kuulla!Ei kai se auta ku mennä päivä kerrallaan ja toivoa että huomenna on sellainen päivä et en enää punastele!
Juhis, juttusi oli kuin suoraan mun suusta. Oon 25-vuotias nainen ja punastuminen ja muutenkin jännittäminen hallitsee mun elämää. Aluksi se liittyi vain esiintymistilanteisiin, mutta nykyään riittää että joku katsoo mua esim. kaupungilla, julkisissa kulkuneuvoissa, töissä....ja vielä pahempaa jos joku puhuu mulle. Ja oon aivan varma, että TOSIAANKIN muutkin ihmiset on tän huomenneet ja oikein ryhtyy tarkkailemaan mua kun tulee sellainen tilanne. Oon myös saanut vakiduunipaikan ja viihdyn siellä muuten hyvin, mutta ilmapiiri siellä on yltiösosiaalinen ja koko ajan joku on juttelemassa jne. Lisäksi työhöni liittyy esiintymistä! taidan olla masokisti...
Mutta kun oikeesti sisimmässäni olen sosiaalinen ja voisin jopa tykätä esiintymisestä, jos ei tarvitsisi miettiä punastumista ja sydämen tulemista rinnasta ulos. Ja lopulta homa menee siihen, että en uskalla sanoa mielipidettäni mihinkään asiaan, en heittää hyvää läppää (vaikka sellaista mieleen pulppuaa koko ajan), en millään tavallan tuoda itseäni esiin, koska silloin saatan punastua ja ihmiset vetävät johtopäätöksiä väristäni...luulevat että asia on jotenkin nolo...aaaaargh!
Ja samoin kuin sä, olen kait ihan kivannäköinen (ainakin siitä saa usein kuulla ja se vasta aiheuttaa paniikkia) eli mikä mättää??? Toivoisin olevani tosi huomaamaton. En tiiä mihin näistä tälläkin palstalla olevista neuvoista uskoa. Ootko itse jo löytänyt apua ongelmaasi? No, kai halusin vaan sanoa että tiedän täsmälleen mistä puhut (ja monet muutkin täällä). Ekaa kertaa kirjottelen mihinkään aiheesta...
oli kuin olisi lukenut omia mietteitään! minulla ihan sama ongelma! punastun niin helposti ja ilman mitään syytä. tosi inhottavaa.... ja yritän välttää ihan kaikenlaisia tilanteita... on ollut kausia jolloin ongelmaa ei ole ja sitten se taas tulee takasin. ja kaikkein inhottavinta kun ihmiset sanoo että miks menit punaseks tms. kunpa olisi apua!!!
itse sanoisin vielä, että paskin neuvo punastumisen hoitoon on sanoa, että se menee ohi ajan myötä. mikä toki voi olla totta ja hyödyllistä ilmaista sinänsä, mutta myös kovin turhauttavaa. Ei muuta, kiitos...
tai no, siinä olen kyllä samaa mieltä, että punastuminen syntyy itsensä pelosta. Emme uskalla nähdä itsemme syvimpiä tasoja. Se mitä pelkäämme on meissä itsessämme...
Mutta muuten... vittu mitä bullshittiä...
Itellä aivan sama homma, kuin monella muulla näistä vastauksista. Joka helvetin päivä punastuu ainakin jossain vaiheessa. Itekki oon asiakaspalveluhommissa (mikähän siinä muuten on, että mone punastujat näiden viestien perusteella on asiakaspalvelussa =)...sairasta ), joten vaiva todella kiusallinen.
Itellä homma alko siitä, kun vastasin yläasteella saksan tunnilla jostain helvetin syystä tahallaan väärin open kysymykseen. Vastasin rot (eli punainen) ja siitä asti oon punastellu. Tästä on nyt aikaa kohta 15-vuotta. Niin kauan oon vaivasta kärsiny.
Itekki oon melko hyvän näkönen ja silleen, ja vaimo, lapsia ja kavereitakin löytyy.
Tää vaiva on vaan niin sairaan nolo, eikä sitä tajuu kukaan muu ko ne jotka siitä kärsii. Välillä menee hyvin, mutta sitte vaan saattaa yks kaks punastua jostain ihan tyhmästä syystä. Ei sais ajatella sitä, mutta minkäs teet.
Ite kuvittelin aiemmin, että kyllä se siitä ajan kans, mutta alkaa kyllä pikkuhiljaa usko loppuun.
Monesti sitä vaan miettii, miten ihanaa ois, jos ois niin kuin muut, eikä punastelis turhista. Sitä vois tehä mitä vaan!
Tsemppiä kaikille vaivasta kärsiville!!
mulla on ihan sama ongelma. siis jos joku tuijottaa mua mulle tulee kauhee pelko ja sit oon taas tomaatti. olis ihanaa olla sellanen normaalin värinen. ja tavallinen. kukaa ei va tajua että tää rajottaa elämää joka suhteessa. jos yks joutuu kärsimää tälläsestä niin kyllä sais muutki punastua. ja sit ku ihmiset ei tajua tätä ja sit nauraa ja alkaa puhua paskaa. eikö niillä oo muuta elämää ku kattoo muitten naamojen väriä!!!! oon kyllästyny 100 % tähän paskaan. enkä jaksa enää!!!
sama täällä joo. tykkäisin esiintyä ja olla esillä MUTTA!! se punastuminen ja sydän kurkussa ,eihän siitä sit mtn tule, tuun hulluks!
moi
oli pakko kirjoittaa mulla on sama ongelma aina kun joku katsoo sanoo tai ihan mitä vaan ja toi kassa jono on kaikista kamalin.......ja nyt tuntuu että en voi mennä edes porukoille jos ne kysyy jotain oon punainen kuin vaan voi olla.just lähin töistäkin vaan sanomatta mitään ja se oli sitten siinä TÄÄ PILAA MUN ELÄMÄN
pistä viestiä jos ajatusten vaihto kiinnostaa? [email protected]
moi.. mua tää punoitus on vaivannu kohta 3 vuotta. oli sitten kesä,talvi,kuuma tai kylmä niin aina on naama punanen. myös saunan ja suihkun jälkeen.yleensä en enää missään käy kun ei kehtaa. ei ole enää paljon kavereiden kanssakaan oltua ja tyttöystävän kanssa ollaa 1v oltu yhdes mutta en ole koskaan niillä käyny kun pelkään että naama punoittaa ihan helvetisti. ja kaikki juhlat ja muut yhteiset jutut on jääny minulta väliin kun ei kehtaa mihinkään mennä enää..:( jos joku edes jotain sanoo niin menen ihan punaseksi.. rupee pikku hiljaa masentaa tää. haluaisin ihan tavallisen vaalean värin naamaa ni sais elää normaalia elämää. olisko vinkkejä mitä tälle pitäis tehdä? tää pilaa mun elämän
Sullahan on just samantyyppinen punastelutarina ku mun ystävällä. Yks tietty tilanne, jossa punestelu räjähti alkuun. Mun ystävä kävi Keski-Suomessa punasteluhoidoistaan tunnetulla hypnoositerapeutilla ja kahden käynnin jälkeen muutos oli niin valtava, että enempää ei tarvinnu käydä.
Sen koko olemus muuttu myönteisemmäksi, ku pääsi eroon lääkehuumasta, punastelun pelosta ja sosiaalisten tilanteiden karttelusta.
Mullakin punastelu alkoi esiintymistilaisuuksista. Olen kai aina ollut jotenkin sitä "mieltä" että näitä tilaisuuksia tulee jännittää.
Usein joku henkilö tosiaan saa aikaan todellisen vitutuksen asian jotenkin huomioidessaan. Yleensä ihmiset on tosi yksinkertasia ja luulevat että punastuminen tarkoittaa että on ihastunut, niinkun jossain herttaisissa elokuvissa on kuvattu tai äiti on kertonut niin.
Itse olen puoli tiedostamatta menettänyt paljon aikaa, ainakin kuukausia siirtämällä tapahtumia joissa todennäköisesti punastelisin.
Punastelemisen uhka vaanii kaikkialla, tuntemattoman kysyessä tietä, kaveriporukan keskustelussa, töissä jos ei tiedä jotain asiaa tai on tehnyt jotain hyvin tai sitten huonosti.
Asiahan ei ole niin simppeli että päättäisi vaan että "so what", henkinen puristus ei kysy lupaa tullessaan. Punastumisen vois hyväksyä jos sen lähtökohtana olis tarpeeksi iso ja tärkeä asia, mut jokapäiväsien asioiden hoitaminen punastellen on liikaa.
Joskus asia helpottaa kun koitan olla aina tarkasti oma itseni:
- Katson puhuessani sinne minne haluan enkä sinne minne kuuluisi katsoa.
- Olen sillon hiljaa kun haluan ja puhun sillon kun haluan.
- Olla rohkeasti itsekeskeisempi eikä koittaa ottaa muita huomioon sillon on omiakin asioita tarpeeksi mielessä.
- Miettimättä paras, aivan sama, ei kiinnosta, haista ite, minä ensin.
Miksi näin?
kohtalontovereita..:)Eli itseänikin vaivaa voimakas punastelu.Olen kärsinyt tästä vaivasta jo pitkään ja se todella vaikuttaa päivittäiseen elämääni.Niinkuin näköjään monella muullakin punasteluni voi iskeä koska tahansa ja usein julkisilla paikoilla ja voiko epämiellyttävämpää tunnetta olla kun tuntee ihmisten katseet ympärillä..EI VOI!!Usein punasteluni johtaa lähes paniikinomaiseen tilaan jossa sydän hakkaa ihan tapissa ja käyttäytymisenikin muttuu "oudoksi"tästä syystä.Ylä-asteella punastelin aika usein lähes joka tunti kun joku luokan "pahis" keksi jotain minusta sanottavaa ja kyllähän siinä sitten muilla kivaa riitti.Ei nimittäin kovin kiva istua luokan keskellä kun opettajakin vielä sanoo että laita huppu päähän.Nyt olen juuri aloittanut opiskelut ammattikorkeakoulussa ja sain juuri tänään tietää, että eräällä kurssilla pidetään lukuisia puheita ja esitelmiä joita kuvataan videolle!!..iski melkoinen paniikki.Joudun tästä itsekkin varmaan lähestyä lääkäriä, mutta kun sinnekkin meno tämän syyn takia hävetttää niin kovasti että punastelen jo sieläkin varmasti aikalailla.Miten te muut selititte asian lääkärillä?Nyt tähän asiaan täytyy löytyä ratkaisu!..joten olkaa kilttejä ja auttakaa miestä mäessä..;)
ei siinä oo mitään hävettävää.Kyl lääkärit ymmärtää hyvin.Ite menin eka psykologille joka lähetti lääkärille ja sieltä saan beetasalpaajia.
Ajoittain ainakin onnistuu kun asian vaan hyväksyy. Hyväksyminen on vaikeeta ja fiksut ihmisetkin saattaa alkaa miettimään että mitä nyt sanoin väärin ja näyttää miettivän että "sori" "vaik en ymmärrä miks". Hyväksymisen voi alottaa niin että hyväksyy itselleen kevyen punastumisen. Eli käytännössä kun tämä "kohtaus" alkaa ajattelet vaan että eihän se ikuisesti kestä ja jos en nyt punastuisi entisestään enää 10 sekunnin päästä lisää.
Itselleni pahimman ongelman aiheuttaa täysin määrittelemätön toisen tarkka katse. Jos havaitsen että joku katsoo juuri minua, tarkkaan kun puhun.
En yksinkertaisesti pidä siitä että joku saa tai voi katsoa minua taukoamatta silmiin keskustelussa pitkään. Silloin on tärkeää että antaa itselleen luvan katsoa vaikka lattiaan aina kun haluaa. Pyöräyttää käsiään ym mitä tahansa mikä tekisi asian mielekkäämmäksi.
Onnea yrityksissänne. Onko muilla ohjeita??
alkaa pikku hiljaa ottaa päähän kun punastuu koulussa kun saunan vastus.mut kai se on pakko hyväksyy kun onhan niitä muitakin jotka punastuu että eihän tässä olla yksin tässä jamassa.mut menee kyllä hermo kun punastuu kun joku ees katto mua tai puhun jotain ja koulussa meijän luokalla on jotain vampoi jotka vaan vetää jotain paskaa koko ajan siitä punastumisesta ja siinä sitä sitten mennään oikeen kunnolla punaseks kun kaikki vie alkaa pällisteleen siinä että mikä vittu tolla on =D.
pitää vaan yrittää hyväksyä se punastelu mutta siihen menee aikaa, luulen ainakin niin. ja luokkalaiset ns. "pahikset" alkaa vetään jotain rippi leiri moskaa jossa seurasin jotain muijaa, mutta mikäs siinä omapa on ongelmansa kun vuoden takaisia juttui muistelee.että sellasta.mutta kai se siitä helpottaa.TOIVON AINAKIN NIIN.
en oo ikinä seurustellut, enkä tulekkaan seurustelemaan.
olen 14,ja tyttö.
En pysty puhuun pojille kun menee tomaatiksi, ja ne ihmettelee sitä aina kun juoksen karkuun.
Apu tähänkin vaivaan löytyy, mutta kallis sellanen. Leikkaus maksaa n. 5000euroo. Itse en ole vielä käynyt, mut harkitsen vakavasti, kuhan keksis mistä rahat. Muitten kertoman mukaan se yleensä auttaa, ainakin kohtalaisesti. Lisätietoa kyseisestä leikkauksesta löytyy www.privatix.fi. Mihkää hypnoosi juttuihin en kyllä mene...
Sama vaiva oli minullakin läpi yläasteen ja lukiossakin, yritin jopa jossain vaiheessa lääkärille, mutta se oli sen verran nolo kokemus, että olisi saanut jäädä tekemättä (tarjosivat ystävällistä keskusteluapua, eivät suostuneet lääkitsemään). Nyt tilanne on täysin toisenlainen ja olen tyytyväinen etten lääkitystä saanut. Inhottaa koko ajatuskin kaiken maailman aineista tai leikkauksista, en haluasi muuttaa itseäni keinotekoisesti mistään hinnasta, enkä sitä muillekaan suosittele. En itse asiassa ole ajatellut koko punastumista enää pitkiin aikoihin! Muutama syy uuteen tilanteeseeni:
Olen alkanut harrastaa itsetutkiskelua enemmän. Pienimuotoinen päivittäinen hiljentyminen tai meditaatio auttaa kummasti rauhoittumaan ja lisää itsevarmuutta ja luottamusta. Kaiken lisäksi se on muutenkin hyödyllistä. Nojautuminen enemmänkin intuitioon kuin älylliseen tiedostamiseen auttaa myös. On parempi luottaa sisäiseen ääneensä, kuin kuvitella muiden ajatuksia, joista on mahdotonta saada varmuutta. Vain täydellisellä intuitioonsa luottamisella voi lähestyä toista sotkeutumatta harhaisiin kuvitelmiin tai pelkoihin. Punastuminen, kuten fobiat yleensä, kumpuaa kuitenkin mielen syvistä tiedostamattomista osista, eikä siihen käytönnässä voi vaikuttaa ellei ensin tutustu näihin mielen tasoihin, etsi syvempää itsetuntemusta ja mahdollista syytä punastumiseen. Tämä voi toki tapahtua monellakin tavalla, ja meditaatio tai hiljentyminen on tähän vain yksi keino. Liikunta tai ystävällismieliset sosiaaliset tapahtuvat voisivat esimerkiksi olla toinen. On kuitenkin tärkeää huomata, ettemme älyllisesti tiedosta itsestämme kuin pienen osasen, toisin sanoen jäämme itsellemme salatuiksi ja näin punastumisen syntymekanismikaan ei avaudu. Niin kauan kuin nojaamme pelkkään älylliseen tarkkailuun, olemme vaivojemme orjia.
Ihmisen sisällä on kuitenkin kätkettyjä voimavaroja, jotka ajavat häntä eteenpäin pahimmissakin tilanteissa, ja sosiaalinen pelko mielestäni syntyy tilanteessa jossa ihminen unohtaa itsensä ja siirtää kaiken toisiin ihmisiin. Punastuminen on merkki tästä itsensä menettämisestä, toisen armoilla olemisesta, vaikka tämä pelko on täysi harha, sillä itseään on mahdotonta menettää. Kyseessä on siis eräänlainen negatiivinen itsekeskeisyys: en halua olla toisten seurassa, koska voin menettää itseni, sen sijaan että vahvistaisin omaa ainutlaatuista itseyttäni ja olisin sen avulla yhteydessä toisiin. Mitään tekemistä heikkouden kanssa punastumisella ei ole, ja toki itsekin punastelen silloin tällöin oikein vaikeissa tilanteissa, mutta pidän tätä enemmänkin voimavarana, varsinkin juhlallisissa ja vanhoillisissa tilaisuuksissa punastuminen on kuin luun kurkkuun lyömistä kaikille ylihienostuneille traditioille ja sovinnaisille kaavoille. Hämmennyksen aiheuttaminen on aina arvo sinänsä! Mitä enemmän häiriötä ja epätäydellisyyttä tuollaisiin tilanteisiin syntyy, sitä tyytyväisempi olen :) Punastuminen on hyödyllistä siinäkin, että se ainakin pakottaa ihmisen etsimään jotakin todempaa olemassaolon tapaa, ja tässä mielessä kärsimys voi johtaa jonkinlaiseen normaalia syvempään vapautumiseen. Toisin sanoen, kärsimys voi auttaa löytämään ihmisen koko sisäisen rikkauden, se pakottaa ihmisen liikkumaan ja etsimään, siinä missä jatkuva onnellisuus turruttaa pinnallisuuteen, joka pohjimmiltaan saattaa olla jähmettävä ja tuhoava voima.
jos tuo kuulostaa liian korkealentoiselta, niin tässä pari täysin konkreettistakin vinkkiä
1) Punastumisärsykkeen siirtäminen jollakin toisella ärsykkeellä. Itse tapasin yläasteella nipistellä itseäni, jotta olisin unohtanut punastumisen. Tietenkään tuo ei välttämättä ole järkevää :) Parempi konsti on huomaamaton ja hetkellinen ilman sisäänhengitys ja hengityksen pidättäminen: näin punastuminen lievenee ja jos sitä ilmeneekin, sen voi aina ajatella johtuvan juuri hengityksen pidättämisestä. Ei siis sosiaalisesta tilanteesta! Niinpä muut voivat puhua mitä puhuvat. Hengityksen pidättäminen on hyvä konsti myös meditaatiota aloittaessa. Se rauhoittaa ja antaa itsevarmuutta.
2) Punastumisen hetkellä katseen keskittäminen johonkin kohteeseen ja mielen tyhjentäminen. Voi olla aluksi vaikeaa ja tietenkään ei aina toimi sosiaalisissa tilanteissa, mutta sekin voi vakiinnuttaa mielen toimintaa ja auttaa löytämään kiinnekohdan.
3) Erilaiset syvemmästä itseydestä muistuttavat keinot. Itse usein hieron tai kosketan rintakehääni, kun tunnen itseluottamukseni katoavan. Siinä on jonkinlainen piste, jonka tunteminen rauhoittaa ainakin minua. Muistan että minulla on totuus itsessäni, enkä ole toisten armoilla, vaan voin toteuttaa itseäni toisten keskellä, avautua toisille ja ammentaa heistä. Tämän tajuamisen jälkeen on paljon helpompi syöksyä sosiaalisten tai vaikeiden tilanteiden pauloihin, rentoutua, flirttailla, pelleillä, vitsailla, puhua syvällisiä, olla hellä ja niin edelleen. En usko että ihmisen koskaan tulisi kieltää itseltään mitään, mutta tähän tilaan pääseminen ei ole helppoa, se vaati monia mutkia ja monia unohtamisia ja pelon ilmaantumisia. On muistettava että toiset eivät ole mitään petoja; yleensä jos näin ajattelemme, näemme oman sisäisen pelkomme heijastuvan takaisin. Omat ristiriitamme meitä riivaavat, eivät toiset ihmiset! Kyseessä on siis ennen muuta itsensä voittaminen: asia jota kukaan ihminen ei voi välttää, sillä jokaisella on omat neuroosinsa, fobiansa ja ongelmansa. Korostan kuitenkin ettei fobioista kärsiminen tee ihmisestä yhtään heikompaa tai huonompaa, tai että pelko tai kärsiminen olisi automaattisesti jotakin jota vastaan olisi taisteltava. Herkkä ja tunteellinen tapa olla olemassa on usein voimallisin ja rikkain! Tosiasia kuitenkin on, että kärsimys ei jalosta mihinkään suuntaan, se on järkyttävä ja musertava voima jokaa imee kaiken arvokkaan ihmisestä ja jättää jäljelle tyhjän kuoren. Se voi kuitenkin toimia avaimena itsenäisyyteen, elämäniloon jne. yleensäkin syvempään näkemisen tapaan.
Kaikkein tärkeitä on kuitenkin muistaa, ettei ole olemassa minkäänlaista mallia siitä, millainen meidän tulisi olla. Tällainen tietynlaisen täydellisyyden tavoittelu on yhtä harhaista kuin toisten ihmisen pelkääminen, ja saattaa pahimmillaan olla este todelliselle yksilölliselle kehitykselle ja vapautumiselle.
Pohjimmiltaan kyllä uskon, että fobioita ei lainkaan olisi, jos yhteiskunta ei olisi näin sairas ja turmeltunut. Koululaitoskin, hyi hemmetti, sieltä ne traumat sikiävät. Ja koko yksin selviytymisen ja yksilökeskeisen suorittamisen idealogiat, pelkkää hämäystä!
Luottakaa omaan sisäiseen ääneenne, älkääkä tehkö kompromisseja punastumisenne takia, kävi miten kävi.
Puhut asiaa, todellakin. Pitäisi olla epäinhimillisen täydellinen suorittaja, eikä inhimillinen tunteva ihminen. Median supertähdet näyttävät esimerkkiä isoissa mainoksissa ja televisiossa kuinka pitää olla rikas, malli ja listaykkönen, muuten ei ole rakkauden arvoinen. Paris Hilton, täydellinen nainen. Conan O Brien ei koskaan punastu vaan on vitivalkoinen miljoonien tuijottaessa, olen kyllä aidosti kateellinen miehelle! Ja varmaan kaikille tummaihoisille myös, joilla ei ole tätä ongelmaa? ;) No huumori sikseen.
Koulusta asti ihmisen arvo ja itsetunto määritellään numeroin, hänet suljetaan pieneen yhteisöön (luokkaan tms.) joka on kuin ansa/vankila, josta ei pääse pois, koska koulu on suoritettava. Punastuessa tekisi mieli "vajota maan alle" eli karata, olla näkymätön tai piiloutua. Vähän kuin pieni herkkä kiusattu lapsi koululuokassa, josta hän ei pääse pois ennen tunnin loppua. Sitten odottaa seuraava tunti.
Tätä kun joutuu kohtaamaan vuosia herkässä iässä varsinkin ihmisten parissa, jotka ovat pahoja koulukiusaajasadisteja niin tekee varmasti monelle suuret traumat, jotka piinaavat läpi elämän!
Oli tämän punastumisongelman taustana mitä tahansa, se liittyy jotenkin oleellisesti juuri pakenemiseen tilanteesta. Paniikkiin siitä että ei pääse pois omaa häpeäänsä, joka on vääristynyt. Luonnon syy tälle reaktiolle on varmasti juuri että tämän pitäisi herättää ihmisen hoitamaan nämä sisäiset ristiriidat, mutta ikävä kyllä taitaa olla niin, että tämä punastuminen vain luo niitä lisää ja tekee itsensä käsittämisestä vaikeampaa.
Tajusin juuri, että olen lääkinnyt tätä ongelmaa alkoholilla vuosia, silloin ei ole vaaraa punastua. On aina pakotie ottaa huikka kaljasta. Mutta sehän vie ennenpitkää alkoholismiin ja ties mihin.
Olin pitkässä suhteessa ja ongelma "unohtui", olin eheämpi ihminen ja kokoajan turvassa toisen minut hyväksyvän ja minua rakastavan ihmisen seurassa, enkä vain yksinäni kuten viimeisen vuoden. Nyt eron jälkeen ovat alkaneet taas sisäiset ristiriidat nousta pinnalle ja olen liian itsetietoinen. Lähdin tänään bussistakin pakoon kun iski päälle ahdistus, eilen tämä tapahtui kaverieni tullessa kylään.
Jotenkin ajattelee ehkä alitajuisesti, että "toivottavasti tuo ei huomaa että olen rikkinäinen ihminen (eri syiden takia joita ei edes itse tiedosta), toivottavasti se ei huomaa mitään!" Mutta sitten tämä alitajuinen kriisi laukaisee ahdistuksen, joka on reaktiona punastuminen, josta tulee noidankehä. Kaiken lisäksi mitä tärkeämpi tilanne tai tilaisuus parantaa oman elämän laatua tai toteuttaa unelmiaan sitä suurempi pelko! Aivot ovat mua vastaan. Pakko alkaa varmaan puhumaan suoraan kaikille että "älä välitä, mulla viiraa päässä" tai jotain.
Jos pystyisi olla ottamatta itseään niin tosissaan? Toisaalta se voisi olla aidon itsensä kieltämistä, tai jos siihen pääsee niin eheytymisen ja terveen itsetunnon merkki? Vihaisena koen myös olevani turvassa koska siinä vaiheessa kaikki tietoisuus kohdistuu vihan kohteeseen. Voi olla, että punastumiseen liittyy jollain tasolla myös vihaa itseään kohtaan?
On todella helpottavaa tietää, että en ole yksin tämän asian kanssa. Olen aina luullut niin jollain tasolla naiivisti. Tekstistäni tuli vähän sekava kun ajatukset rönsyilivät sinne tänne. Mutta kiitos kaikille kohtalotovereille! Mahtavia vinkkejä ja pärjätään kaikesta huolimatta!
Heippa.
Ei siihen punastumiseen mikään auta oikeasti. Oon 25v ja kärsinyt siitä yli 10 vuotta. Se tulee aina kun sitä vähiten toivoo. Ainoa mikä minulla hetkellisesti auttaa on beetasalpaaja hyvissä ajoin etukäteen otettuna. Senkin vaikutus laantuu jos sitä ottaa liian usein, esim kolmena päivänä peräkkäin, tai tulee joku übernolo tilanne. Muuten parasta vaan tottua siihen ettei sosiaalista elämää ole niin paljoa kuin normaaleilla ihmisillä. Kun tuntee punastuvansa, niin pakko rientää johonkin pois ihmisten ilmoilta. Aina ei voi voittaa.
rts
"Muuten parasta vaan tottua siihen ettei sosiaalista elämää ole niin paljoa kuin normaaleilla ihmisillä. "
Toikin nyt on periaatteessa ihan ittestä kiinni.Tottakai voi lukittautua maailmalta ja muilta ihmisiltä sen takia että helottaa.Mutta ei tartte! Itteki olin eka ihan ahdistunu punastumiseni kanssa, mutta näitä juttuja ku luin nii tajusin että ei se NIIN ylitsepääsemätöntä ole!Kyllähän se kaameeta ja karseeta on ja kohta alkaa taas koulu eli oikein reipas punotusjakso.Mietin että ottaisin etäkursseja ku en kehtaa paikan päällä olla.MUTTA.Miksen?Ei kukaa oo sanonu et lähe punanaama himaas:D.sielläkään!nii vois vaan yrittää!Yrittää ja yrittää ja jossain vaiheessa ku sitte onnistuu nii jes!pikkuhiljaa voittaa sen pelkonsa ja saa lisää energiaa!Kohta ujouteenki keksitään lääke varmaa :P
Eli nyt kaikki punottajat vallankumoukseen!Tää maailma kaipaaki vähä lämpimiä värejä;)..
Mul on ihan samat oireet ky teil kaikil!
Mut, mul punotus alko vast vuossitte ku olin 6.lk en tiä minkä takii tä punotus alko sillo mut ennen tätä olin ihan sosiaalinen puhuin paljon ym.. mut heti ku punotusalko kaikki alko luokas huomautteleen siit ja vitutti koska kaikki jotenki päätys siihe et oon ujo :P. Kui ei ketään käsitä tätä helvettiä et ei tää oo ihmisest kiinni tai ujoudest tai muustakaa. Ja sit vast punaseks tuleeki ku joku huomauttaa täst. en tiä miks kirjotin tänki tänne mut olo on vittumainen koska ei voi kertoo omii mielipiteitään koskaan mistää ku tulee yleesä punaseks ja koulu menee vituilleen koska en ikin viittaa tunnil ku pelkään et tuun punaseks vastates, mut joo onhan tä vähä viimevuodest helpottanu ja vois tos kesälomal para ntaa taas näit sosiaalisii suhteit ja opetel olemaan normaali:P! Btw. Onks teil kans silleen niiku mul on et ei ikinä ulkoo punastu ?. Sen takii kai ulkoo tykkäänki puhuu paljo :P. Ja kotonakaan enkä kavereittenkaa punastu. vaan koulus yleesä harvoin muual.
Ihanaa nähdä että näitä punastelijoita on muitakin kun minä! en tunne kun yhden mun lisäks joka punastelee. oon ehkä 8 luokasta asti punastellu joskus harvoin, mutta punastelukammo josta tuli punastelukierre tuli voimistelutunnilla, jossa meillä oli avokauluksiset pienet treenipuvut ja sitten ryhmämme kanssa tuli harjoittelemaan yksi toinen ryhmä. tiesin että tulen vähän punaiseksi kun minulle tulee kuuma ja pelkäsin että ne toisessakin ryhmässä huomaavat sen ja alkavat ihmetellä miksi olen punainen. Noh, kun pelkäsin jo valmiiksi ihan normaalia punaisuutta poskillani , niin huomasin että koko rintakehäni olikin yht äkkiä täynnä tummanpunaisia läiskiä ja samoin naama ja kaula ja myös käsivarret. kun näin itseni peilistä iski valtava paniikki. Halusin vain äkkiä pois mutta kun olin salin toisessa päässä ja ovi toisessa päässä, olisi pitänyt juosta koko salin läpi tummanpunaisia läiskiä täynnä joita ei millään pysty peittämään kun hiuksetkin ovat tiukasti kiinni ponnarilla. Noh, se oli ensimmäinen kamala paniikkikohtaus ja raju punastuminen jota en ikinä unohda. siitä on jo varmaan 5 vuotta mutta se hävettää vieläkin. Kaverini huomauttelivat että mikä sulla on, näytin siltä kuin minulla olisi ollut joku erittäin paha allerginen reaktio tai ihottuma. opettajakin katsoi kummastuneena, puhumattakaan toisen ryhmän tytöistä jotka katsoivat ja naureskelivat.
Sen kokemuksen jälkeen olen joka ikinen voimistelutunti punastellut jonkin verran, mutta olen käyttänyt aina paljon meikkiä lähtiessäni voimistelutunnille. yleensä ihmiset pesevät meikit pois ennen treeneihin lähtöä, mutta minä kuorrutan ihoni paksulla meikkikerroksella. ja sen lisäksi joka ikinen kerta pelottaa mennä sinne. Rakastan voimistelua, on sairasta että pelottaa joka kerta mennä sinne. Olisi niin helppoa ilman tätä ongelmaa. aina kun mun pitää näyttää joku liike ja muut katsoo olen tulipunainen(se ei onneksi näy niin pahasti kun on meikkiä paksu kerros, mutta hehkuu se silti meikin läpi). Nykyään koulussakin en uskalla tulla ruokalaan yleensä ollenkaan. Kerrankin punastuin kesken ruokailun ja kaikki kaverit huomasivat sen ja rupesivat huomauttelemaan, joten lähdin vessaan ja sanoin että tuli yht äkkiä tosi paha olo. Muutenkin koulussa pelottaa olla koko ajan, esitelmien pito on yhtä helvettiä kun naama hehkuu. kaupassakäyntikin on painajaista joskus.
Menin sitten viimein lääkärille. asia vaivasi niin paljon että heti ku rupesin kertomaan lääkärille ongelmistani purskahdin heti ensimmäisen 2 lauseen jälkeen itkuun. Ainakin lääkäri tajusi kuinka paljon asia minua vaivasi. Hän määräsi propralia, mutta se ei auttanut. Seuraavalla kerralla sain cipralexia(mielialalääke)jonka ei pitäisi aiheuttaa riippuvuutta, sitä olen nyt syönyt joka päivä n.3kk ja en ole huomannut vaikutusta.. opamoxia sain myös (rauhoittava)tilapäisesti esim esiintymistilanteisiin, olen ottanut sitä vasta pari kertaa, enkä silläkään ole huomannut mitään vaikutusta, en tosin ole sillon punastunut, mutta en ole varsinaisesti esiintymistilanteissa sitä vielä käyttänyt, joten en oikein tiedä auttaako se koska en välttämättä olisi punastunut ilman sitä lääkettäkään... jotkut sanoo että se väsyttää, pyörryttää ja jopa aiheuttaa aistiharhoja mutta ei minulle aiheuttanut minkään laista vaikutusta vaikka otin 2 15mg tablettia vaikka lääkäri määräsi ½-1 tablettia. ehkä päässäni on vikaa kun mikään ei tehoa.. paras teho tähän mennessä on ollut paksu meikki.
Terapia saattaisi auttaa, mutta ei mulla ole rahaa eikä aikaa sellaiseen, enkä osaa jutella vieraalle ihmiselle. en halua terapiaan, tuskin parilla käynnillä olisi apua ollenkaan, varmaan tarvitsisi olla ainakin pari vuotta käynyt terapiassa että se auttaisi. Olen kuullut että noi lääkkeet joita olen käyttänyt ovat hyvinkin toimineet joillain ihmisillä, joten jos kärsit paljon tuosta kyseisestä ongelmasta, ole rohkea ota yhteys lääkäriin ja kerro huolesi!! tiedän miten tuskallinen vaiva tämä punastuminen on ja siihen kannattaa ainakin yrittää hankkia apua! uskon että tästä voi parantua. Joskus kun paniikki meinaa iskeä voimistelutunnilla, ajattelen vaan että v*tut, tämä kirottu vaiva haluaa taas pilata päiväni ja voimistelutuntini, mutta aivan sama! saa luvan yrittää mua ei kiinnosta, mä aijon nauttia tästä hetkestä enkä jaksa keskittyä naamani väriin. aivan sama mitä muut kattoo! tiedän että joskus on mahdotonta ajatella näin ja että se ei vaan auta, mutta minua se on joskus auttanut! tsemppiä vaan kaikille kohtalontovereille!
Ihanaa, että on muitakin punastelijoita, helpotti oloani kamalasti. Tuo punastelu on kyllä ***** inhottavaa.. olen luonnostani punakka ja kun vielä punastelen JOKA PÄIVä niin onhan se yhtä helvettiä.. yritän päästä siitä eroon mielikuva harjoituksilla, mutta ne saavat vain enemmän jännittämään sosiaalisia tilanteita..ja eniten tässä helkkarin "sairaudessa" riepoo se, että pidän ihmisten kanssa juttelemisesta ja olen mielestäni reipas ja pystyvä ihminen.. mutat punastelu (eikä mikään pieni punastelu) vie kaiken energiani ja elämänhaluni.. Löysin netistä sen leikkas mainoksen, joka voisi helpottaa juuri punastelua hikoilemista.. mutta kamalan kallis oli.. joten se siitä.. eihän tässä muuta voi kun olla vahva ja hyväksyttävä itsensä niin vaikeaa kuin se onkin.. ajattelen teitä muita ja jaksan paremmin.. voimia kaikille "tomaateille" :)
kokaiini on ihan hyvä punasteluun/jännitykseen tai muuhun ujouteen. Boostaa nimittäin vitusti itsetuntoo.
Sitä tässä että älkää ihmeessä huumeisiin sekaantuko niinku edellises viestissä vihjattiin! on NIIN monii muitakin keinoja on niinkuin monet on todennu täl palstal!!! Toivon sydämestä ettei kukaa huumeisiin sekaannu, oon nähny joillai kavereil mitä tuhoo ne saa aikaan, huh. Ihmiset on ihania sellaisina kuin ovat! Jaksamista kaikille, elämä voi olla ihanaa vaik välil punastelee, oon huomannu :) ei se oo nii justiinsa eikä nii vakavaa, ja muut lähinnä keskittyy itteensä elämässään niinku kaikki.
auttakaa ..oon 12vee ja mulla punastelu on kauhee ongelma. Mulla on aina koulussa esitelmiä ja kaikkia puheita nii alan aina kauheesti punastella. Ens esitelmä on parin viikon päästä ja sen pitää kestää 5min..harjotuksissakin aloin punastella ja kaikki heti alko huomautteleen sitä. Nii että tarvisin nopeesti vastauksii siihen et miten pystyisin pitämään esitykseni ilman että kenenkään tarvisi huomata punasteluani!! VASTATKAA ÄKKIÄ KIITOS
olen 18-vuotias tyttö ja itsekin punastelen vähän väliä. se on ärsyttävää ja yritän hakeutua hämäriin paikkoihin, joissa muut eivät huomaa jos punastuu. hassua on, että olen hyvin äänekäs ja huomion keskipiisteenä kavereideni kanssa, mutta kun kyse on puolitutuista, jättäydyn taka-alalle ja jos joku kysyy minulta jotain, punastun varmasti täysin aiheetta. Meikkivoide on jonkin verran auttanut, aina kun tuleee kuumotuksen tunne, niin olen yrittänyt etsiä peilin, josta voi katsoa onko naamani ihan tulipunainen. meikkivoiteen kanssa punastumista ei välttämättä muut näe, vaikka itse kyllä tuntee. ja jos punastun, KOKO naama menee punaiseksi, ei vain posket. ja toiset vielähuomauttelevat, jolloin puna vain kasvaa. yläasteikäisillä punastuminen on kai hyvinkinnormaalia, kuuluu siihen vaiheeseen, mutta olen itse alkanut miettiä, että mikä minulla on kun olen kuitenkin 18v enkä mielestäni omaa mitenkään huonoa omatuntoa tai mitään. punastus estää joihinkin bileisiinkin lähdön :( ja punastuminen on aina taattua puolituttujen seassa, etenkin jos he ovat itseäni vanhempia. jännitän ilmeisesti niitä tilanteita liikaa, vaikken haluaisi. ja joskus, kun itse aloitan (HYVIN harvoin) mitään juttua puolitutuille, niin silloin en punastu. aina jos joku alottaa minullle puhumaan, niin silloin vain. joskus olen yrittänyt alkoholilla vaikuttaa asiaan, tunnen oloni varmemmakis ja muiden kanssa on helppo jutella. ei ole hyvä tapa se :( eikä siitä seuraa mitään hyvää kun vain sille hetkelle, seuraavana aamuna punastelen vielä enemmän jos vaan mahdollista. :(
punastelu on tosi inhottavaa. Tämän takia en enään uskalla viitata tunnilla,mennä luokan eteen ja en tajua punastun suunnilleen aina kun juttelen jonku kans! tää rajottaa aika paljo elämää:( en halua puhua tästä kennellekkään koska olen muutenkin tosi ujo.
oon 18v tyttö myös, oon kärsinyt punastelusta noin 5 vuotta. Meikkivoiteet auttaa aika hyvin kun laittaa vaan megapaksun kerroksen. Itse punastun koko naamasta, rintakehä menee tummanpunaisille laikuille, samoin käsivarret ja selkä... :( tätä on erittäin vaikea peittää kokonaan missään tilanteessa. Kun punastun saan samalla paniikkikohtauksen. Tuntuu että olen kuolemanvaarassa, niin hirveältä se tuntuu, vaikka ei ole mitään mitä pelätä. Pelkään vaan että muut huomaavat ja alkavat huomautella asiasta. Sain ensimmäiseksi propralia, joka ei auttanut. sitten sain cipraleksia(mielialalääke) joka ei sekään auttanut. lopuksi minulle määrättiin opamoxia(rauhoittavat) joita otan ja ne yleensä auttaa ainakin kohtalaisesti. kannattaa todella puhua lääkärin tai terapeutin kanssa asiasta. kun menin ensimmäisen kerran lääkärille olin niin hajalla etten pystynyt puhumaan asiasta itkemättä. Vieläkin pelkkä puhuminen asiasta meinaa saada kyyneleet vuotamaan. Mutta parempaan suuntaan ollaan menossa. Välillä on huonompia jaksoja ja välillä helpompia. Enää en punastele niin usein(tai välitä siitä) tsemppiä kaikille ja muistakaa ettette ole yksin ongelmanne kanssa vaikka minustakin tuntui ettei kellään ole samanlaisia ongelmia kuin minulla!
Hei!oon 16v tyttö ja kärsin kanssa punastelusta.. Tämä alkoi 7-luokalla koulun ruokalassa,kun minulle tapahtui jtn noloa. Sen jälkeen olen punastunut joka saatanan kerta ruokalassa iha mitättömistäkin asioista!se on erittäin raastavaa ja vielä kaverini huomauttavat minua joka kerta siitä kun punastun nii mähä vedän viel paljon punasemmaks sillo. kerra ne läpäl keksi mulle ton lempinimen red scarlet, ja must tuntuu et se on raastanu mun itsetuntoo entisestään.
Nyt tätä punastelua on alkonut käydä muuallakin, esim. vaikka jos vastaan tulee joku tuttu ja moikkaa mulle nii mä punastun!
EN OLE UJO ENKÄ OLE KOSKAAN OLLUTKAAN! RAKASTAN ESILLÄ OLOA(olen bändin laulaja)ENKÄ VOI YMMÄRTÄÄ MISTÄ VITUSTA TÄÄ JOHTUU!?!?!?!?!!
Jos tähän vaivaan on oikeesti hoitoa ja tämä on jokin sairaus niin haluan apua,mutta en tiedä mistä sitä hakea. olisiko koulukuraattori/terkkari se ensimmäinen askel?
Haluan vaivasta eroon, olen niin kyllästynyt ja vaivautunut. en haluaisi edes mennä kouluun koska tiedän että taas tulee niitä tilanteita jolloin punastun. Tuntuu kuin naama olisi tulessa. punastumiseni tulevat aina ihan yllättäen vaikkei olisi mitään syytä, ns. lehahduspunastumisena. Minusta tuntuu että olisin jo hiukan masentunut.
Oon niin onnellinen etten ollut ainut kuka tästä kärsii...
Olen keskiikäinen ja olen koko ikäni kärsinyt tästä vaivasta. Kolmisen vuotta sitten otin asian puheeksi työpaikkalääkärini kanssa ja olen nyt kokeillut näitä kaikkia - propralia (salpaaja), Cipralexia (masennukseen fobiaan) ja Oxaminia (rauhoittava). Kyllä lääkkeet jonkin verran auttavat, ei niin paljon itse punastumiseen vaan punastumisen pelkoon. Välttelen vieläkin tiettyjä tilanteita kuten työpaikan kahvitaukoa. Sinne menen vain jos on aivan pakko ja silloinkin lääketokkurassa. Muuten pärjään hyvin koska en juuri punastele työpaikan ulkopuolella. Luulen että tietyt ympäristöt, tai tietynlaiset ihmiset, aiheuttavat enemmän punastelua kuin toiset. Minun tapauksessani tämä liittyy voimakkaasti huonoon itsetuntoon tietyissä sosiaalisissa tilanteissa.
toi on todella masentavaa kattella noita "olen 60v punastellut olen jo 15-vuotiaasta lähtien ja olen hyvin masentunut. Olen erkaoitunut täysin, harkinnut itsemurhaa " jne...
itse olen 14v.ja kärsin punastumisesta ja ei se oikeastaan muuten haittaakkaan paitsi kun muut huomauttelee ja sitten puna syvenee entistä enemmän ja toiset nauraa. talvella käytän meikkivoiteita, kesällä yritän ruskettua. silti punastelu jatkuu ja jatkuu..