Kyseessä on pk collie joka kääntyy keväällä 12-vuotiaaksi. Kävimme kesällä eläinlääkärissä koiramme kanssa, rasvapatin takia joka leikattiin pois. Tällä samalla kertaa eläinlääkäri totesi colikallamme olevan kilpirauhasen vajaatoimmin (karvat lähti kaulan, etujalkojen ja vatsan alueelta). Kului noin pari kuukautta, kun taas uudestaan lääkärikeikka kutinan takia. Sillon todettiin lisäkiveksessä hyvänlaatuinen kasvain ja tämä leikattiin. Tällä hetkellä leikkauksesta siis noin 1½ kk, kutisee edelleen, hilseilee pahasti.. Tosi stressaantunut ei pysty nukkumaan kunnolla, raapii jatkuvasti. Meille määrättiin kuivaan ihoon lääkettä, jota 1-2 kertaa päivässä täytyy laittaa. Näin ollaan tehty muttei mikään auta.
Pelätään oikeasti koiran puolesta, on tosi huonossa kunnossa ja iho rikkoutuu syö tassunpohjat verelle. Sukkia ollaan pidetty jalassa, auttaa muttei jatkuvasti voi niitä pitää. Koko koira haisee ihan kaamealle, johtuu tosta hilseilystä. Nukkuu koko päivän, eikä jaksa enää nousta ylöskää. Ruoat ja vedenkin tänään kannoin koiran eteen.
Mistä johtuu? Onko kellään kokemusta tälläisestä? Mitä nyt pitäisi tehdä?
Koiramme sairaudet (kokemuksia?)
3
443
Vastaukset 3
- heissonn
Ei mitään hajua mistä johtuu kutina, meillä on ollut koiralla kivessyöpä, siihen se sitten menehtyi. :(
Mutta jos ei ala koira parantumaan lääkkeiden voimalla, alkaa tuo valitettavasti mennä vähän sellaiseksi venyttämiseksi, ja oma mielipiteeni on, että koira olisi parempi päästää paremmille kukkakedoille kirmaamaan.
Koiran hyvä olo on kuitenkin etusijalla ja lääkkeiden voimalla en lähtisi elinikää pitkittämään. Älä kiusaa sitä turhaan, vaikka nämä asiat ovatkin vaikeita.
Omat koirat ovat olleet aina meille tullessaan vanhempia kiertolaisia, joten aika monta luopumista olen joutunut kokemaan pieneen ikääni nähden. Yhden koiran kohdalla venytettiin asiaa liian pitkään, ei enää jaksanut kopistaan nousta. Siitä lähtien asenteeni on ollut, että pari päivää ennen sitä fyysistä romahdusta on parempi kuin liian myöhään. Näin jää hyvä muisto elämään eikä koirallekaan koidu turhaa kärsimystä.
Voimia sinulle, toivottavasti kaikki kääntyy parhain päin.- ei väkisin hoidattaa
ainakin scy:n keskustelupalstalta löydät muita saman sairastaneita.
- kapi tuttu juttu
Kapiksi. Koirassa oli todella pistävä haju ja nuo oireet aivan samat. Karvojen lähtöä myöten. Pyydä eläinlääkäriltä stronghold kuuri. Yksi ampulli niskaan ja uusinta neljän viikon päästä. Yleensä muutaman päivän jopa viikon päästä kutina yltyy, kun öttiäiset kuolevat. Sitten helpottaa. Antaisin myös megaderm kuurin :) kapi ei edes välttämättä näy raapenäytteessä. Joten suosittelen todella lämpimästi stronghold lääkitystä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 591170
Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust561081Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍1141032Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,7940- 95904
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.5755Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista27711Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it191662- 71649
- 73617