Hyvää joulua ja iloisten uutisten tulevaa vuotta

On kuin jälkikäteen annettu lahja Varkaudelle. Tulevan vuoden puolella julkistetaan StoraEnson suunnitelma Varkauden osalta. 3 Kone lakkaa mutta tilalle tulee uusi sellutehdas biodiesellaitos sekä näiden lisäksi pellettitehdas. Tästä kaikesta saamme kiittää Mauri Pekkarista ja sitä kautta valtion apua. Ehkä Katainenkin on huomannut että tämä alue kuuluu sen vaalipiiriin. Mutta hyvää ja iloista joulua kaikille. Perinteinen joulu perheiden kanssa ilman alkoholia on joulu aidoimmillaan.

37

1089

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Äläs ny

      Joulu perheen kanssa isossa talossa, ison kuusen ympärillä, ison kinkun kera ja tietysti hyvää viiniä ja miksei konjakki jäliruuaksi siitä se lähtee. Mutta en sitten kyllä yhtään muistele notkuvan Joulupöydän äärellä mainitsemiasi poliittisia henkilöitä. Kiitän silloin hyvästä Joulusta itseäni ja perhettäni ja muistan myös kiitoksissani mahtavaa anoppia.

    • HalC

      Valtio ei halua osallistua paperiteollisuuden muutokseen muutoin kuin seuraamalla katsellaan sivusta. Ilmoitus tehtaiden sulkemisesta tehtiin ajoissa, jotta varsinaisen alasajon tapahtuessa pahimmat mölyt on jo huudettu maailmalle. On mielestäni väärin antaa vääriä uskomuksia ja toiveita tehtaassa ja sen alihankkijoina toimivia tahoja kohtaan. Optimismi on hyväksi, mutta maailman realiteetit on vain hyväksyttävä. On tapahtunut muutos ja valitettavasti Varkaus on yksi näitä pisteitä maailmassa, jota tämä muutos koskee.

      Nyt itseasiassa pitäisi rohkaista kaikkia etsimään aktiivisesti uutta elämää itselleen. Ei ole herkullinen niiden kohtalo, jotka vuoden 2010 lopussa jäävät tyhjän päälle siksi, etteivät ole itse tehneet oman elämänsä eteen mitään.

      Herätkää - aktivoitukaa - unohtakaa. Tai vaihtoehtoisesti maatukaa.

      • Edellä mainitsemani on jo sovittua realismia joka julkaistaan jo heti uuden vuoden jälkeen. Paperin tuotantohan vähenee täällä mutta muutos on tänne edullinen suhteessa mitä oli tulossa. Tehtaan sisällä on varmasti näitä surkeutta kertovia tietämättä missa maailmalla mennään. Veikkaan että edellä kirjoittanut kuulut siihen joukkoon. Investoinnit ei jää vielä tähän tällä seudulla koska on tiedossa myös muutakin mutta se on vasta paperina ministeriön pöydällä.

      • Äläs ny
        bruno2 kirjoitti:

        Edellä mainitsemani on jo sovittua realismia joka julkaistaan jo heti uuden vuoden jälkeen. Paperin tuotantohan vähenee täällä mutta muutos on tänne edullinen suhteessa mitä oli tulossa. Tehtaan sisällä on varmasti näitä surkeutta kertovia tietämättä missa maailmalla mennään. Veikkaan että edellä kirjoittanut kuulut siihen joukkoon. Investoinnit ei jää vielä tähän tällä seudulla koska on tiedossa myös muutakin mutta se on vasta paperina ministeriön pöydällä.

        ....julkaisetko tiedotteet täällä vai jossain muualla olisi kiva tietää ja olla lukemassa niitä heti tuoreeltaan kunhan saat ne sieltä ministeriöstä päätöksien kera.

    • ruuno taas

      päästä "mitäs minä sanoin" tilanteeseen ?
      Kyllä te jaksatte, tarpeeks ku arvuuttelee ja "tietää", niin kyllä se joku aina osuu.
      Onko sammakko vai kahvinporot tiedonlähteenä ?

      • Varkkila

        Viimeksi se oli sitä mieltä, että on hyvä, että tehdas hajuineen loppuu, koska eläkeläiset paluumuuttajat rynnivät Varkauteen siihen tahtiin, että kunnon asunnot loppuu ja niitä rakennetaan kerrostalotolkulla lisää. Ruuno ei vaan useista kehoituksista huolimatta ole halunnut vastata, mitä tapahtuu vanhoille puolityhjille taloille, koska ne ei kuulemma varakkaille paluumuuttajille kelpaa.....
        Luultavasti katepillarilla nurin, mutta sitä ei Ruuno tohdi täällä kirjoittaa...

    • Varkkila

      Jos tehtaita vaan aukaistaan lisää, niin sehän tarkoittaa eläkeläisten muutovyöryn peruuntumista, koska sinähän hehkutit, että hajun loppuessa, tuloo eläkeläiset ja nostaa Varkauden talousalueen veturiksi...
      Mihin tässä voi enää siis uskoa.... :) Ostaako nää uudet työntekijät ne vanhat kerrostalot Kommilasta?

      • Äläs ny

        olla seuraava. Puolityhjillään olevia kerrostaloja, liikehuoneistoja ja halleja pääsee saneeraukseen tai joutuu vasaran alle, kuten olemme lehdistä lukeneet. Pieniä yrityksiä lopettaa ja heittää kupin nurin stuura menee tyhjäkäynnille...se tietää runsaasti uusia yrityksiä- asianajotoimistot, perintätoimistot, konkurssiasiamiestoimistoja, huutokauppayrityksiä, yksityinen velkaneuvonta, panttilainaamot, etsivätoimistot, vartiointi- ja turvapalvelutoimistot, paikalliset pikavippipuljut ja rakennustoiminta vilkastuu, kun oikeustalo käy ahtaaksi ja tulee uusia asuntosijoittajia, jotka aloittavat massiiviset huoneistoremontit. Ja nämä kaikki taas tarvii kaikenlaista palvelua jokainen toimessaan, niin siinähän on jo mittava elinkeinohaara valmis. Kunhan ei tulisi työvoimapula.

      • Äläs ny kirjoitti:

        Varkkilan Kuopiolaisjuttuihin verrattuna sulla on visiot hanskassa ja sekin kun seuraan Kauppalehteä niin eihän siellä ole kuin Kuopiolaisia protestilistalla kuis näin on käyny. Totuus tulee täällä aika pian että hyvää joulua ja erittäin hyvää tulevaa vuotta Varkautelaisille.

        protestit ja oikeuden päätökset Pohjois-Savo, niin löytyy oikea tietoa. Vaikuttaa siltä, ettei meille tule samat lehdet ja netti ei aukea samoille sivuille.... Älä levitä väärää tietoa Ruuno, kuules :)

      • %kake
        Varkkila kirjoitti:

        lue paikallista läpyskää niin sieltä näet näitä konkurssiin menneitä yrityksiä harva se päivä.

      • Varkkila
        %kake kirjoitti:

        Minulle tuli sellainen mielikuva, että hän lukee ihan erilaisia taloussanomia...Mitä lienee taloustalon mainoksia :)

      • Äläs ny
        Varkkila kirjoitti:

        Minulle tuli sellainen mielikuva, että hän lukee ihan erilaisia taloussanomia...Mitä lienee taloustalon mainoksia :)

        jyvällä...tuota elinkeinohaaraako ne siellä ministeriössäkin käsittelevät. Jos yhtään haluaisin veikata näiden Varkauden kärkiryhmän ajatuksia, niin ne voisi pyöriä kekseliäästi akkuteollisuuden ja googlen ympärillä....

        Lama on maailman laajuinen ja siinä suhteessa Varkaus menee kuin koira veräjästä meillä konkurssien määrä on olematon kuten protestilistaankin joutuneiden. Ne mitkä siellä on Varkauden nimellä on pöytälaatikkofirmoja jotka on vain rekisteröity tänne rahan kierrätystä varten. Kuopiossa olisin enemmän huolissaan koska siellä on listoilla olemassa olevia firmoja paljon.

        joulukuun protestilistan Kuopion talousalueelta. Jos en sitä väärin tulkinnut niin niistä pari merkintää varkauteen loput reilu neljäkymmentä merkintää muualle...kuopioon enemmistö tuosta. Mutta kun suhteuttaa yritysmäärät ja huomioi merkinnät niin paha mennä sanomaan mikä se tilanne loppupeleissä on. Siellä on yrityksiä joilla voi olla yksinään jo pitkä ansioluettelo jollakin paikkakunnalla. Kaikesta huolimatta paha talvi tulossa tälle seudulle.

        Niinhän sitä sanotaan että sota puhdistaa ilmapiiriä...konkursseilla voi olla samankaltainen vaikutus. Ainakin aidot puliveivarit tippuu ensimmäisinä.

      • Varkkila
        Äläs ny kirjoitti:

        3 kk jakson ja samalla katsoin oikeuden päätökset...Oli niitä enemmän kuin 2. Tais siinä olla jo uuvahtaneitakin yrityksiä jo sitten mukana.

      • Äläs ny
        Varkkila kirjoitti:

        3 kk jakson ja samalla katsoin oikeuden päätökset...Oli niitä enemmän kuin 2. Tais siinä olla jo uuvahtaneitakin yrityksiä jo sitten mukana.

        ja palataan. Nyt senverran viiniä ja juustoa nassussa ettei jaksa mietostella enempää. Mutta odotetaan yhdessä ratkiriemukasta ja hyvää uutta vuotta, sen olemme ansainneet kaikki. Kuulin aiemmin hyvältä tutulta uusista liiketoimintasuunnitelmista (pienyritys, ei ministeriön tasoa) eli joillain muillakin on positiivisia ajatuksia tulevaisuudesta....hyvä me!

        maksuton piste mistä näkee helposti noita konkkaan menneiden yritysten tietoja...en löytänyt äkkiseltään kuin häiriömerkintöjä..vai oliko lie simmut sumeina kun etsiskelin.
        Onhan noita ainakin lehtijuttujen perusteella mennyt nutulleen aikas monta jo tämän vuoden aikana..yhden varkautelaisen yrityksen vastuuhenkilö taisi asua enenontekiöllä saakka tai ainakin niillä kulmilla...heh. Eli joukossa häärii samoja hemmoja aina vaan uudestaan, uudestaan, uudestaan ja tehdään sitten savuava konkurssi ja ihmetellään ketkä siellä on oikein johtaneet ja uusi yritys on jo taustalla pyörimässä.

        Valitettavasti yksi tuntemani yrittäjä kertoi jättävänsä konkurssianomuksen näinä välipäivinä, eikä ole kyseinen yrittäjä mikään puliveivari...kyllä harmittaa kaverin puolesta.

    • Varkkila

      Ja tässä tulee Truunon hyvien uutisten ja ennustusten katkeamattomana virtana tekstiä...Kyllä näistä teksteistä huomaa, minkä puolueen miehiä se Truuno aka Water Haloo onkaan :) Joten kiitetään ministeriä ihan Truunon johdolla.

      • %kake

        Mitäs sanot tästä uutisesta, koskeeko Varkautta ja Navitasta,,,,tä

        Pöyry aloittaa yt-neuvottelut

        Konsultointi- ja suunnitteluyhtiö Pöyry
        aloittaa yt-neuvottelut. Neuvottelut
        koskevat Pöyryn kaikkia Suomen-
        toimintoja. Yhtiö työllistää Suomessa 2
        500 henkilöä.

        Yt-neuvottelut ovat osa Pöyryn
        aloittamaan rakenteellista uudistusta.
        Pöyryn mukaan yhtiön markkinaympäristö
        on muuttunut viime vuosina etenkin
        Suomessa, mikä pakottaa rakenteellisiin
        muutoksiin yhtiössä.

        Pöyryn mukaan yt-neuvotteluissa
        tavoiteltavat säästöt ja mahdolliset
        henkilöstövaikutukset tarkentuvat
        tehostamisohjelman edetessä. Ohjelma
        jatkuu vuoteen 2012.

        Tämä kuuluu luultavasti niihin Water Haloo/Truunon "hyviin uutisiin" ?
        On se kummallista, että joka kerta kun meikäläinen kertoo, mikä mättää, niin mä olen se negatiivinen henkilö. Truuno pistää "hyvät uutiset ja nyt lähtee keulimaan" toivotukset tänne palstalle, niin ei mene viikkoa, kun tulee 150 työtöntä...Kukahan se on se negatiivinen ihminen, hä?

      • virkamies;=(

        kuten tuolla aiemmin kirjoitin. Lisää uutisia tulossa Navitaksen suhteen.

      • Varkkila
        virkamies;=( kirjoitti:

        kuten tuolla aiemmin kirjoitin. Lisää uutisia tulossa Navitaksen suhteen.

        kun katselin noita vanhempia Truunon toivotuksia. Viimeisin oli viime viikolta, joten eiköhän tässä taas 150 työtöntä tule...Ei ihan heti uskoisi, mutta pako se vaan on.

      • Varkkila kirjoitti:

        kun katselin noita vanhempia Truunon toivotuksia. Viimeisin oli viime viikolta, joten eiköhän tässä taas 150 työtöntä tule...Ei ihan heti uskoisi, mutta pako se vaan on.

        Sehän tuli Varkauteen ostamalla täältä suunnittelutoimiston. Täällä on vastaavia suunnittelutoimistoja useita ja aina kun yksi häviää muut syö sen työt ja kaikki työllistyy. En usko Pöyryn kokonaan täältä lähtevän koska suuri osa sen suunnittelusta on voimalaitos- ja prosessi teollisuus suunnittelua ja kun niiden tilaajat on pääosin täällä oleva teollisuus.Tilanteet muuttuu Varkkila mikään ei ole pysyvää. Akkutehtaan osalta jo puhutaan kolminkertaistamisesta sen tuotanto. Positiiviset uutiset ei sua kiinnosta.

      • ekiaa

        Bella ostaa kahteen veneeseen akut ja Itella "ehkä" yhteen autoon.
        Olisiko syytä vetää välillä henkeä tuon akkutehtaan ja navitaksen laajennuksen osalta.

      • Fundeeraaja
        bruno2 kirjoitti:

        Sehän tuli Varkauteen ostamalla täältä suunnittelutoimiston. Täällä on vastaavia suunnittelutoimistoja useita ja aina kun yksi häviää muut syö sen työt ja kaikki työllistyy. En usko Pöyryn kokonaan täältä lähtevän koska suuri osa sen suunnittelusta on voimalaitos- ja prosessi teollisuus suunnittelua ja kun niiden tilaajat on pääosin täällä oleva teollisuus.Tilanteet muuttuu Varkkila mikään ei ole pysyvää. Akkutehtaan osalta jo puhutaan kolminkertaistamisesta sen tuotanto. Positiiviset uutiset ei sua kiinnosta.

        Oletkos kuullut akkutehtaan etukäteen mainitsemista rekry-infoista, jotka järjestetään syys- lokakuussa 2010 ELY-toimiston kanssa? Ai etkö, en minäkään, sillä niitä ei ole ollut. Ilmeisesti vähän Kuvansinjoella on laitettu uhoamista pienemmälle...

        Jos ja kun Pöyry / JP-suunnittelu lähtee, niin sehän lähtee sen vuoksi, ettei heille täällä ollut töitä. Mistäpäs arvelit työttömiksi jäävien suunnittelijoiden löytävän töitä uuden työnantajan palkkalistoilla?

        Truuno hyvä, että edes kolminkertaistaminen ei tällä hetkellä tuo riittävästi työpaikkoja menetettyjen tilalle. Sen lisäksi, jos vielä tulee lisää irtisanomisia, niin saavat samalla kertaa kymmenkertaistaa tuotannon ja ei riitä paikkaamaan menetettyjä tuopaikkoja. Missä kohtaa tämä kirjoittamani juttu menee jotenkin epäselväksi.
        Akkutehdas on hyvä asia, ylenpalttinen hehkuttaminen sillä ei. Ymmärrätkö eron?
        Jos tuollaisen toimiston ei tällä hetkellä kannata työllistää, niin miten ihmeessä oikein selität lauseesi "kun yksi toimisto lopettaa, niin muut syö sen työt ja kaikki työllistyy..." Miten ihmeessä ne irtisanotut heti siitä kaikki työllistyisivät? Eli jos kaupungilla irtisanotaan porukkaa, niin toiset jäljelle jääneet tekevät kaikki työt, niin kaikki on työllistyneitä, niinkö? Sehän on hieno uutinen työkkärille, sossulle ja varsinkin sille työttömäksi jääneelle ihmiselle. Kyllä tuli taas rautaisannos tietoa, kun kirjoitit tänne palstalle :)

      • Varkkila
        Fundeeraaja kirjoitti:

        Eli Truunolla on joku ihme työllistämisniksi, jolla porukka saa potkut, mutta silti kaikki onkin työllistettyjä :)
        Odottelen jo kauhulla, milloin tulee taas joku hyvien uutisten viesti...Se olis taas sellaiset 150 työtöntä, jotka onkin oikeasti työssä..vai miten se nyt meni?

      • Water Haloo
        Fundeeraaja kirjoitti:

        Oletkos kuullut akkutehtaan etukäteen mainitsemista rekry-infoista, jotka järjestetään syys- lokakuussa 2010 ELY-toimiston kanssa? Ai etkö, en minäkään, sillä niitä ei ole ollut. Ilmeisesti vähän Kuvansinjoella on laitettu uhoamista pienemmälle...

        Jos ja kun Pöyry / JP-suunnittelu lähtee, niin sehän lähtee sen vuoksi, ettei heille täällä ollut töitä. Mistäpäs arvelit työttömiksi jäävien suunnittelijoiden löytävän töitä uuden työnantajan palkkalistoilla?

        paperinvalmistus on siirtymässä Aasiaan ja Etelä-Amerikkaan. En tunne akkutehtaan toimintaa ja olen varauksellinen. Tuntuu vain että ainoa ala on energia-ala jolla on tulevaisuutta. Kukapa olisi uskonut 80-luvulla että näin käy. Sillä että tarjoilisimme toinen toisillemme ja kävisimme toistemme luona siivoamassa, kuten Varkkila toisaalla hehkuttaa palvelualojen tulevaisuutta. Sillä ei pärjätä. Siirrynkin tästä tuonne Välimeren rannalle palveluista nauttimaan.

      • Varkkila
        Water Haloo kirjoitti:

        Onpas sinulla sanavalinnat. Kyllä sinä varmasti tiedät, miten iso bisnes palveluala todellisuudessa on, joten otan tuon jälleen kerran vain provoheittona.
        Eihän sillä tietenkään ole mitään tulevaisuutta, että toinen toisillemme tarjoillaan, vaikka kaupungin jotkut yhtiöt ja toiminta-avustukset niin antavatkin helposti ymmärtää. Kyllä ne rahat on haettava viennistä ja sillä selvä.
        Käyppä siellä välimeren rannalla rentoutumassa, niin jaksat taas sanailla täällä :)

        Olen kanssasi samaa mieltä. Niin viennistä kuin palveluista. Peruspalvelut kunnalta ja hemmo et matkailu yksityiseltä. Välimeren ilmastoa ja vanhaa kulttuuria emme saa tänne siirrettyä. Meidän matkailu typistyy nykyisin siihen että viedään ihmiset koiravaljakolla tai moottorikelkalla nokista makkaranpätkää syömään johonkin riukuparista tehdylle rakovalkealle. Maisemat on kauniita, meidän mielestä. Nyt vain automatkailukin on muuttunut risutunnelissa ajamiseksi kun tien varret peltojen ja niittyjen sijaan kasvavat pusikoita. Hyvä esimerkki kauniista autoilumaisemista on Saaristokatu Kuopiossa. Ajappas Kopolanvirran reitti. Puurtilasta tai Kurolasta päin Kopolanvirralle tultaessa ennen avautui komeat maisemat. Nyt tienvieret kasvavat pusikkoa. Pyörätietä kyseiselle välille ei ole saatu valmiiksi. Jne.Jne. Palataan loman jälkeen asiaan.

      • naminami halihali
        Varkkila kirjoitti:

        Truuno hyvä, että edes kolminkertaistaminen ei tällä hetkellä tuo riittävästi työpaikkoja menetettyjen tilalle. Sen lisäksi, jos vielä tulee lisää irtisanomisia, niin saavat samalla kertaa kymmenkertaistaa tuotannon ja ei riitä paikkaamaan menetettyjä tuopaikkoja. Missä kohtaa tämä kirjoittamani juttu menee jotenkin epäselväksi.
        Akkutehdas on hyvä asia, ylenpalttinen hehkuttaminen sillä ei. Ymmärrätkö eron?
        Jos tuollaisen toimiston ei tällä hetkellä kannata työllistää, niin miten ihmeessä oikein selität lauseesi "kun yksi toimisto lopettaa, niin muut syö sen työt ja kaikki työllistyy..." Miten ihmeessä ne irtisanotut heti siitä kaikki työllistyisivät? Eli jos kaupungilla irtisanotaan porukkaa, niin toiset jäljelle jääneet tekevät kaikki työt, niin kaikki on työllistyneitä, niinkö? Sehän on hieno uutinen työkkärille, sossulle ja varsinkin sille työttömäksi jääneelle ihmiselle. Kyllä tuli taas rautaisannos tietoa, kun kirjoitit tänne palstalle :)

        sieltä löytyy paikka sinullekin. lännentie ja savontiengrilli, mitä niitä nyt onkaan. siellä on joulu joka päivä ja velat muuttuu saataviksi vaikka ajeltais taksilla ja sossusta haettais ruokakuponkeja.

      • Varkkila
        Water Haloo kirjoitti:

        Olen kanssasi samaa mieltä. Niin viennistä kuin palveluista. Peruspalvelut kunnalta ja hemmo et matkailu yksityiseltä. Välimeren ilmastoa ja vanhaa kulttuuria emme saa tänne siirrettyä. Meidän matkailu typistyy nykyisin siihen että viedään ihmiset koiravaljakolla tai moottorikelkalla nokista makkaranpätkää syömään johonkin riukuparista tehdylle rakovalkealle. Maisemat on kauniita, meidän mielestä. Nyt vain automatkailukin on muuttunut risutunnelissa ajamiseksi kun tien varret peltojen ja niittyjen sijaan kasvavat pusikoita. Hyvä esimerkki kauniista autoilumaisemista on Saaristokatu Kuopiossa. Ajappas Kopolanvirran reitti. Puurtilasta tai Kurolasta päin Kopolanvirralle tultaessa ennen avautui komeat maisemat. Nyt tienvieret kasvavat pusikkoa. Pyörätietä kyseiselle välille ei ole saatu valmiiksi. Jne.Jne. Palataan loman jälkeen asiaan.

        Noniin, siellä se tulikin taas tekstiä pääkirjoituksessa, niinkuin Varkkila olisi konsultoinut tekstiä..."Mikähän olisi kaupungin tilanne, jos menot olisi pidetty kurissa lihavina vuosina..." ym.
        Kyllähän siinä monta vuotta meni, ennenkuin tuokin tunnustettiin, mutta nyt sentään tunnustetaan jo osa realiteeteista. Kummallista vaan, että samat ihmiset on vieläkin valittu valtuutetuiksi.....

        että tulopuoli näyttäisi vieläkin paremmalta. Tutustukaa asiakirjoihin niin näette totuuden.

      • Varkkila
        ekiaa kirjoitti:

        että tulopuoli näyttäisi vieläkin paremmalta. Tutustukaa asiakirjoihin niin näette totuuden.

        tottakai se on kikkailua. Nyt se vaan lukee lehdessäkin, vaikkakin siloiteltuna. Tulotaso on romahtanut. Väestökato on todellisuutta. Velat on valtavat. Ongelmat eivät ole todellakaan ohitse, vaan pahenevat entisestään. Se oli selväkielinen versio tuosta kirjoituksesta.

      • Varkkila
        naminami halihali kirjoitti:

        sieltä löytyy paikka sinullekin. lännentie ja savontiengrilli, mitä niitä nyt onkaan. siellä on joulu joka päivä ja velat muuttuu saataviksi vaikka ajeltais taksilla ja sossusta haettais ruokakuponkeja.

        Lännentie tai Savontiegrilli? Ole hupajamata siellä...Mitä minä siellä tekisin?

    • Anonyymi

      vp tissari

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2530
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      85
      1940
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1479
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1018
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      66
      893
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      871
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      850
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      51
      826
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      755
    Aihe