Voiko jatkuva niiskutus olla pakko-oire? Siis vaikka ei ole mitään allergiaa, flunssaa ja nenäkin on auki, mutta silti koko ajan niiskuttaa kuin olisi nuha? Elän tällaisen ihmisen lähellä ja huomautan usein asiasta ja hän ei tunnu sitä itse edes huomaavan..On vain raskasta kuunneltavaa koko ajan.
niiskutus?
18
10469
Vastaukset
- Lee_na
Että on pakko-oire.
Tunnen kaksi sellaista henkilöä jotka niiskuttavat.
Epäilen että he eivät itse sitä huomaa, toisesta olen huomannut että niiskutus pahenee jos asiat eivät mene mielen mukaan, se on hyvä "ilmapuntari" hänen mielialojensa suhteen.- niiskutus
Hän on avomieheni, vuosi oltu yhdessä. Ensin uulin, että niiskutus johtuisi nuhasta, mutta kun sitä jatkui ja jatkui ja kysyin, että onko nuhaa tai nenä tukossa, niin ei ole kuulemma...Joo, hänelläkin on tuo, että jos on jostain jännittynyt tai hämillään tms. niin silloin niiskuttaa kovemmin ja tiheämmin. Olen ottanut useasti puheeksi ja hän ei aluksi edes oikein uskonut minua, että niiskuttaisi, eli ei sitä itse huomaa tai on niin tottunut siihen... nyt kun olen alkanut huomautella niin voi olla vähän aikaa niiskuttamattkin, mutta sitten taas kai unohtaa tarkkailla itseään ja niiskutus taas alkaa. Hän polttaa kyllä tupakkaa ja huomaan niiskutuksen olevan voimakkainta tupakan jälkeen eli voisi olla kyllä jotain tupakka-allergiaakin ja sitten että siitä on tullut tapa siitä niiskutuksesta, että ei siksi sitä itse oikein huomaa kuin vasta sitten aina vähäksi aikaa kun huomautan. Olen vain itse niin kyllästynyt kuuntelemaan. Kai siihen sitten täytyy vain tottua vaikka harmittaa, kun on muuten niin ihana mies.
- mies vaan
pakkoneuroosi ilmenee monin eri tavoin. ajatuksina ja tekoina. esim. yhteen aikaan mun oli hengitettävä tasan 3 kertaa jos tuli jotain pahaa mieleen. eli oli vedettävä ilmaa keuhkoihin ja ulos. aina se sama 3 krt. se oli sitten kuitattu ja ongelma poissa. uskoisin että tämä liittyy siihen jotenkin. oletko kysynyt miksi hän tekee niin. kyllä sitä voi kysyä. jos hän sanoo ettei tiedä miksi tekee niin , uskoisin että kyse juuri neuroosista. sitten kannattaisi kaverin mennä puhelemaan asiasta lääkärin kanssa. yritä hakea googlen avulla tietoa myös . voit saada sieltä tietoa.
toisilla on jotain muuta kuviota. yleensä ottaen tuntuu siltä että kaikki ei ole nyt kohdallaan sen kaverin kanssa. oliko sitä ennen vai onko tullut myöhemmin kuvioon tuo niiskuttaminen.- eli voi
esim.Tic-oire kuin silmien räpyttely.
- MandySmith
Älä nyt joka paikkaan sitä ocd:ta työnnä.
Ocd:ssä ihminen on tietoinen tekemisistään, kuten esim sinäkin laskiessasi hengitystä tai joku muu vaikkapa avatessaan aina oven 7 kertaa ennekuin menee sisälle... tai muuta vastaavaa.
Tic taas on sellaista neurologista häikkää, jota ei edes itse välttis huomaa.. Just niinkuin toi toinenkin sanoi silmienräpyttelystä.
Mulla oli tic-tuttu (kuollut ja kuopattu) joka väänteli tosi oudosti naamaansa ja ei edes yhtään tiennyt tekevänsä niin... - mies vaan
MandySmith kirjoitti:
Älä nyt joka paikkaan sitä ocd:ta työnnä.
Ocd:ssä ihminen on tietoinen tekemisistään, kuten esim sinäkin laskiessasi hengitystä tai joku muu vaikkapa avatessaan aina oven 7 kertaa ennekuin menee sisälle... tai muuta vastaavaa.
Tic taas on sellaista neurologista häikkää, jota ei edes itse välttis huomaa.. Just niinkuin toi toinenkin sanoi silmienräpyttelystä.
Mulla oli tic-tuttu (kuollut ja kuopattu) joka väänteli tosi oudosti naamaansa ja ei edes yhtään tiennyt tekevänsä niin...en mä tarkoittanut pahaa. enkä tarkoita että asia on niin kun mä sanon. en minä ole mikään neuvoja vaan yritän auttaa. sorry jos se vaivaa sua.
- MandySmith
Tässä on lyhyt kopsu;
"Äänelliset nykimisoireet
Yksinkertaisia äänioireita ovat esimerkiksi rykiminen, kurkun karauttelu, yskiminen, nuoleminen, maiskuttelu, sihahtelu, niiskutus, tuhahteleminen, huokailu, älähtely, puhkuminen ja hyminä.
Monimuotoisia äänioireita ovat esimerkiksi viheltely, hyräily, kaavamaisesti toistetut sanat ja sanaryhmät, jotka ovat usein täytesanamaisia ("joo joo", "just just", "niin niin" tai "jaa jaa"). - Mhmm
Minulla on OCD, ja joskus nuorempana minulla oli juuri tuollaista niiskutus-pakkoa muiden pakko-oireiden lisäksi.
- jokuihmemies
Meillä on luokassa joku saatanan vammanen seiskaluokkalainen joka niiskuttaa kokoajan. Jatkuvasti pitää myös yskiä. Se tekee myös laskutaito 4a E kirjaa. Ja monet sen kirjoista on viikkiluokan. Ärsyttävää.
- nessu nassu
Mulla on pakko oireita. Niiskutan iltaisin niin paljon että nenä menee tukkoon. Limakalvot kai ärtyvät niiskuttelusta. Allergioita ei ole. Jos pidätän niiskutusta, nenä ei mee tukkoon.
- Tirilitttan
Mielenkiintoista kuulla, että muillakin on samaa niiskutusta kuin itselläni. Se on täysin tahatonta ja en itse koskaan edes huomannut asiaa ennen kuin ystäväni kysyi, onko minulla nuha.
Siis oikeastiko tuo voidaan luetella tic-oireeksi? Ei mulla tietääkseni muita tuon kaltaisia oireita ole.- niiskuttaja
Jep, itsekkin olen niiskuttanut nyt 2 vuotta ja tällä hetkellä mulla on Duact-kuuri, saa nähä auttaako... olen siis 15-vuotias :/
- näinkin
Usein tuo niiskuttelu onkin Touretteta tai muita Ticksejä...ja siihen on lääkitys jos duact ei tehoo..
- erittäinhelppo6+2=8
Kaksi sanaa: deviated septum
- 23...
Tic- oireelta kuulostaa. Asiasta huomautteleminen pahentaa oiretta !
- Ticcanen
Itsellä ollut 20 vuotta niiskutusongelma. Hain apua, mutta en saanut. Todettiin vain, että psykosomaattista. Lääkäri tyytyi diagnoosiinsa, mutta potilas jäi hoitamatta...
- Anonyymi
minä olen alkanut niiskuttamaan. mietin liittykö stressaavaan elämäntilanteeseen. voi jatkuva niiskutus aiheuttaa nenän tukkoisuutta? tuntuu että pitää niistääkin enemmän. allergioita ei ole, ne tutkittu äskeittäin muista syistä. aiemmin minulla ollut mm. tietyn sanaparin hokemista, tämäkin liittyi stressiin. joskus saattaa lipsahataa niin että joku muukin saattaa kuulla. onneksi käy harvoin. niiskutuksen kyllä kuuluu kaikki
- Anonyymi
mood
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 275364
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu333593Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka533502Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu263397Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1232990Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod322717Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint212409Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1202380MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142205- 412112