Luen juuri Stanley Corenin kirjaa nimeltä The Modern Dog. Siinä kerrotaan Californialaisen yliopiston tutkimuksesta, jossa koirarotuja oli jaoteltu viiteen eri ryhmään niiden leikkisyyden mukaan. Leikkisyyttä mitattiin mm. koirien halukkuudella jahdata palloa tai frisbeetä ja osallistua etsintä- ja muihin leikkeihin. Hämmästyksekseni chihuahua kuului kaikkein vähiten leikkisten koirien ryhmään.
Itselläni on lähes vuoden ikäinen chihun ja venäjäntoyn sekoitus, joka rakastaa ihmisten ja namien etsimisleikkejä, pallon tai minkä tahansa esineen noutoa, lelujen retuutusta, aktivointileluja ja temppujen tekemistä. Nyt minua alkoikin kiinnostaa, millaisia muiden chihuahuat(tai toitsut) ovat olleet mitä tulee leikkisyyteen. Onko oma pikku ukkoni vain poikkeus sääntöön vai tuleekohan sekin kenties myöhemmin menettämään kiinnostuksensa leikkimiseen? Kertokaahan kokemuksistanne! :)
Itselläni on lähes vuoden ikäinen chihun ja venäjäntoyn sekoitus, joka rakastaa ihmisten ja namien etsimisleikkejä, pallon tai minkä tahansa esineen noutoa, lelujen retuutusta, aktivointileluja ja temppujen tekemistä. Nyt minua alkoikin kiinnostaa, millaisia muiden chihuahuat(tai toitsut) ovat olleet mitä tulee leikkisyyteen. Onko oma pikku ukkoni vain poikkeus sääntöön vai tuleekohan sekin kenties myöhemmin menettämään kiinnostuksensa leikkimiseen? Kertokaahan kokemuksistanne! :)
Vastaukset 12
Vanhimmat
Meillä asuu kaksi toitsua, ja ne ovat ainakin todella leikkisiä. Meiltä löytyy varmaan saman verran leluja kuin keskiarvo lapsilta, ja hyvin tuntuvat keksivän niille käyttöä. :) Vanhemman koiramme mielestä kaikki vetoleikit ja muut vähän rajummat painimiset ovat ihan parasta, ja nuorempi taas juoksisi varmaan elämänsä loppuun asti palloa hakemassa jos joku vaan jaksaisi heittää. :D Tosin omatoimisesti noi ei oikein leiki, nuorempi saattaa silloin tällöin kantaa itsekseen jotain lelua mukana, mutta aika pian tulee pummaamaan jotain ihmistä leikkikaveriksi, ja jos kukaan ei jaksa leikkiä, niin mielummin menevät nukkumaan kuin leikkivät yksin. Keskenään noi myös leikkii paljon, mutta se on enemmän sitä toistensa jahtaamista ja painimista, mutta ilmeisen ihanaa sekin tuntuu olevan. Eli mä ainakin kiistän että toitsut olisi muka jotenkin epäleikkisiä. :D
Öö niin missäs ne sun chihut on, kun niistä pyydettiin kertomaan...?
Itse asiassa minä kyllä pyysin kertomaan myös toitsuista, joten kiitos 2 toitsun omistajalle viestistä! :) Venäjäntoyta ei, kuten arvata saattaa, tutkimuksesta löytynyt, mutta monet terrierit kyllä sijoittuivat listan kärkipäähän, ja toitsuissahan virtaa terrieriverta vaikkeivat muistaakseni terrierien ryhmään kuulukaan. Kenties se on siis se puolikas venäjäntoyta koirassani, mikä tekee siitä leikkisän, mikäli chihut nyt muka niin epäleikkisiä ovat.
Vähän kyllä epäilen, että kenties tutkimukseen osallistuneiden chihujen omistajat eivät vain ole leikkineet koiriensa kanssa ja näin pitäneet yllä leikkisyyttä. Monet kun valitettavasti ostavat chihuahuan vain sylikoiraksi ja sohvaperunaksi ymmärtämättä rodun älyä ja aktiivisuutta.
Olisi mukava kuulla lisää chihujen ja toitsujen omistajien kokemuksia! :)
Ai nin, 2 toitsun omistaja: sama juttu meillä, että koiruli ei itsekseen pahemmin leiki. Ei leikkinyt edes pentuna. Ihmisten tai sopivan koirakamun kanssa se kyllä leikkisi vaikka hamaan ikuisuuteen.
"Öö niin missäs ne sun chihut on, kun niistä pyydettiin kertomaan...? "
Ja mitä sä tulet tänne huutelemaan, itselläsi ei ole kerrottavaa kummastakaan rodusta? Onko kivaa ilkeillä anonyyminä netissä kun et oikeassa elämässä uskalla?
Olin kirjoittanut koko viestin ja kone tilttasi. Meiän on ukon kanssa lähdettävä junaan, mutta palataan asiaan.
Joulun hetkiä, herkkuja ja leikkejä sinne teille!
Voi eih! Mutta palaillaan! :) Iloista joulua myös sinulle ja meksikolaisäijälle!
Heips taas :)
Leikkisyydestä juu. Nuorempana oli leikkisämpi ja innostuvampi, mutta niinhän se iän kanssa käy - nyt kun on jo arvovaltaisen herrasmiehen iässä, ei niin mene kaikkeen mukaan ja tekee kävelyistäkin maisemakävelyitä. Palloista ei ole koskaan välittänyt, ei myöskään aktivointipallosta. Kepit eivät myöskään kiinnosta. Noutoleikit eivät istu ukon pirtaan. Saattaa lähteä kyllä katsomaan että mikä se heitetty juttu on ja ottaa sen suuhunkin, mutta ei palauta juttua. Ja jos näkee että heitetty juttu on pallo tai keppi, ei lähde edes tsekkaamaan.
Tykkää sen sijaan hippaleikeistä ja namien piilotusleikistä, etenkin jälkimmäisessä on aika hyvä vaikka ei mitenkään halua käyttää tassuja apunaan. Tassut ovat tärkeät, niillä hän ei edes tervehdi päiväätä käteen kuin hyvin nopeasti "läpy"-tyylillä, ettei kenkään hikinäppi vain liian kauaksi aikaa jää kiinni hänen arvoisaan tassuunsa. :D
Ja nallejen kanssa tykkää peuhata ja niitä hoivata, pehmonallet ovat aina olleet ukon mieleen. Välillä matsaa (etenkin nuorempana tätä piti leikkiä ja otti oikein tosissaan matsit, meikäläinen sai olla siinä ns. nukkeanimaattorina) nallejen kanssa, välillä hoivailee jne. Kerran kun vesi oli kupistaan päässyt loppumaan, teki niin että haki yhden pikkunallen ja pisti sen juomakippoa vasten, jolloin näytti siltä kuin nalle olisi tuupertumassa janoon kipon äärellä. Tästä muutama vuosi, nauratti kyllä ja voi olla että oli sattumaa tuon nallen parkkeeraaminen juuri tuohon kohtaan...
Heh heh, sain päivän naurut tuosta nääntymäisillään olevasta nalleparan tapauksesta. :) Muistan muuten jostain nähneeni hämmästyttävän dokumentin dobermannista, joka järjesteli pehmolelujaan geometrisiksi kuvioiksi, joten ehkäpä koirasi nallen asettelu ei ollutkaan pelkkää sattumaa...
Minunkin pikkuiseni tykkää pehmoleluista kauheasti. Vaikka tuossa aiemmin väitin, ettei se juuri yksikseen leiki, on se nyt ihan viime päivinä löytänyt leluista parhaan, jonka kanssa se jaksaa peuhata yksinkin häntä koko ajan viuhuen: kalkkunalla täytetyn hirviön jalan. Toisin sanoen minun karvaisen hirviötossuni, jonka sisään tungin kumisen kalkkunalelun.
Samaten koirani tykkää etsiä nameja varsinkin, kun ne on kääritty paperitolloihin haasteen lisäämiseksi. Kaikki aktivointilelut ovat osoittautuneet liian helpoiksi ja toimittavat näin ollen lähinnä ruoka-automaatin virkaa, mutta kyllä ukkeli niidenkin parissa viihtyy.
Sekin on koirillamme yhteistä, ettei omanikaan pidä tassuihin koskettamisesta. Se osaa melkoisen liudan temppuja, näennäisesti vaikeitakin, joten ihmiset aina nauravat, kun sanon, että tassun antaminen on ollut kaikkein vaikein temppu opettaa. Totta se kuitenkin on. Kun kynsiä leikataan, tyypperön pitää aina työntää pää kainalooni piiloon, ettei näkisi tuota hirmuista toimitusta.
Minun koirani kyllä tykkää noutaa palloa, mutta luulen sen johtuvan ennemminkin koulutuksesta kuin syvästä rakkaudesta noutamiseen. Aloin nimittäin hyvin varhaisessa vaiheessa heittää sille esineitä ja palkitsin aina ruhtinaallisesti. Mieheni sanoi juuri tänään, ettei hänen entinen koiransa(labbismix) kyllä koskaan seurannut yhtään, mihin pallo menee vaan rynnisti vain innoissaan perään. Tämä minun pikkuiseni kun harkitsevaiseen tyyliinsä katselee rauhassa pallon etenemistä(joskus peilinkin kautta) ennen kuin suuntaa hakemaan sitä, tietysti lyhintä mahdollista reittiä.
Ihanaa koirakuvausta.
En ole yhtään yllättynyt. =D
Oma chihuni ei ole kiinnostunut mistään leluista. Joskus on repinyt tennispalloa niin, että saa sitä kannettua ja heiluteltua löystyneistä kohdista, muttei hae palloa. Vinkulelut ei kiinnosta. Eikä vetoköydet.
Ainoat leikit mitä leikkii, on juoksuleikit toisten koirien kanssa, tai sitten leikki, jossa minä "jahtaan" häntä kädelläni.
Itselläni 8kk pikkuneiti (chihu siis) ja hän on kyllä kovin leikkisä yksilö myös. Jaksaa toisinaan leikiä yksin, mutta jos vaan joku ihminen leikkikaverina, niin ei haluaisi millään lopettaa. Lempileikki ehdottomasti tuo namien etsiminen ja lelujen retuuttaminen, pallot ovat myös lemppareita ja rakastaa hakea lelujaan jos vaan joku jaksaa hänelle niitä heitellä. Tuntuu että koirallani olisi kaksi luonnetta, joko mennään ihan sata lasissa tai sitten pötkötetään ihan väsyneenä :D.