c-vitamiini tai sitruunahappo allergia????

omituista.omituista

Ainakin joidenkin hedelmien ja nektarimehujen syömisen ja juomisen jälkeen minulle tulee kamalan kylmä vaikka olisi kuuma kesä päivä. En ole silloin mitannut kuumetta. Muita oireita on kalpeus ja mustat silmän aluset, yleensä ottaen tulen sairaan näköiseksi. Ihoon tulee sinne tänne pientä finniä, mutta ei oikeastaa sellaista oikeaa aknea, minkä muista allergioista saan. Olen siis vältellyt kaikkia hedelmiä tästä syystä.

Nyt olen jostain syystä ollut huonommassa kunnossa. Minusta tuntuu samalta kuin niitä sitrus-nektari-sekoitus-mikälie-mehuja juotuani. Hirveä kylmä ja mitatessa minulla olikin puoliastetta lämpöä, mutta ei varsinaista kuumetta. Loogisia syyllisiä voisi olla OMENA tai SITRUUNAHAPPO. Käsittääkseni sitruunahapon ei kuitenkaan pitäisi aiheuttaa tällaisia oireita, ja tänään ainoa "omena" on ollut pektiini, joka sekin vain saattaa olla omenaperäistä. Mehuissa joita olen nyt juonut on oikeastaan vain erilaisia marjoja ja sitruunahappoa. Kiisseleissä on ollut marjojen lisäksi raparperia (sekö?). En ymmärrä mistä oireeni tulevat. Vai voiko se todellakin olla tämä mehujen ja kiisseleiden syöminen???

Ihan kuin olisin allerginen kaikelle missä on c-vitamiinia. Pakkohan minun on sitä kuitenkin jostain saada, kun en kerran hedelmiä syö.

5

5014

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vastaava mehu

      ilman sitruunahappoa ja kokeile sopiiko se. Yhtä hyvin voit yrittää karsia ruokavaliostasi kaiken sitruunahapon pois. Itse en kestä sitruunahappoja, joka alkoi sen jälkeen, kun olin pahoin altistunut kosteusvauriohomeille. Sainkin selville, että sitruunahappo tuotetaan homeen avulla, jos nyt oikein muistan oli joku Aspergillus-laji ja sitä saattaakin olla jäämänä lopputuotteessa. Käytännössä menee niin, että mitä halvempi on sitruunahapon ostohinta ( elintarviketeollisuudelle) sitä epäpuhtaampaa se on. Kuluttajan kannalta siis mitä halvempi tuote sitä varmemmin sitä saa oireita.

      • Voi kiitos KIITOS

        Kuulostaa aivan minulta! Tässä on juuri ollut eräänlainen homeongelma meneillään. Todellakin. Omituinen yhteys homeella ja sitruunahapolla, mutta sama juttu minullakin.

        T. alkuperäinen kirjoittaja


      • pauleli
        Voi kiitos KIITOS kirjoitti:

        Kuulostaa aivan minulta! Tässä on juuri ollut eräänlainen homeongelma meneillään. Todellakin. Omituinen yhteys homeella ja sitruunahapolla, mutta sama juttu minullakin.

        T. alkuperäinen kirjoittaja

        Poikani (nyt 6-vuotias) herkistyi kosteusvauriohomeille n. 2 vuotta sitten, eikä myöskään näytä sietävän sitruunahappoa, E 330 - eikä tosin montaa muutakaan ruoka-ainetta. Vasta kun löysin tiedon, että sitruunahappo valmistetaan teollisesti homesienten ja käymisen avulla esim. glukoosista tai melassista, tajusin epäillä sitä pitkään jatkuneiden oireiden (mm. ripulimainen kakka ja suunpieli-ihottuma) aiheuttajaksi. Sitruunahapon lisäksi myös ne lisäaineet, jotka valmistetaan sitruunahaposta (E 331, E 332, E 333, E 472c, E1505) aiheuttavat samoja oireita.


    • homeallergiat

      Sitruunahappo voi olla syynä, tehdään teollisesti fermentoimalla Aspergillus Niger homeesta, meillä vältetään kaikkea E330 tuotteita, sitä on kai tuttelissakin. Arvelen että voiko sitä olla tuotteissa vaikka ei ole kerrottu, jos on käytetty vähäisiä määriä?

    • rapamaha

      Olipa kirjoitukset kuin omasta kohtalosta. Aspergillus -altistus todettu kokeissa jne.
      Kyllä pitää olla tarkkana mitä suuhuhsa pistää. Sitten vielä vilja-allergia! Siis luontaisesti gluteenitonta tattaria, hirssiä, riisiä, maissia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      13
      2466
    2. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      274
      1142
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1128
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      79
      907
    5. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      87
      853
    6. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      818
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      24
      755
    8. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      69
      711
    9. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      65
      691
    10. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      142
      681
    11. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      137
      680
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      47
      670
    13. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      53
      614
    14. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      608
    15. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      604
    16. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      593
    17. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      44
      584
    18. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      40
      554
    19. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      548
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      20
      528
    Aihe