"minulla ei siis ole mitään syytä olettaa esim. kenenkään ns. moppilaisen olevan uskovainen. Lähtökohtaisesti voin suhtautua muslimiin ja ateistiin yhtä uskovaisena tai yhtä epäuskoisena kuin moppilaiseen, koska Jumala ainoastaan tuntee uskovaiset. "
Onko OMllä syvempää tetoa kuin muilla ihmisillä. Miten voi tietää kuka on kristitty kuka ei?
OM taas foorumilla
12
421
Vastaukset
- tuomitsematta.
OM:lla saattaa SRK:n lakeijana olla sellaista korkeampaa tietoa, mistä me maan matoset emme edes tiedä.
Vain Jumalan tunteva ei ole kristitty, vaan on ollut vääräuskoinen jo pari tuhatta vuotta.
Vielä Vanhan liiton aikaan, jolloin ei kylläkään ollut yhtään VL,ää elossa, oli vanhurskauden edellytys uskoa Abrahamin Jumalaan. Room. 4:9
Koskeeko nyt tämä autuaaksi ylistäminen vain ympärileikattuja vai myös ympärileikkaamattomia? Mehän sanomme: "Jumala katsoi Abrahamille vanhurskaudeksi uskon."
Mutta nyt, Uuden liiton aikana sillä ei ole merkitystä. Saatanakin uskoo Häneen ja OM.
Nyt sitä vastoin usko JEESUKSEEN vain pelastaa Joh 3;16 Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.
Vl oppi on lähempänä judismia ja Jehovan Todistajia tässä kysymyksessä, kun kristittyjä, he ovat vain uskomassa, eli lestadiolaisuudessa, ei Kristuksessa.- slalom
Kempelaiselta jäi shalom pois.
- Melkas
Bonon blogissa sanottiin että O.M. olisi E.M. joka pitää blogia.
- 21
kiitos
- harhautuspeliä
21 kirjoitti:
kiitos
asiayhteys.
Noin kuin olet lainannut avauksessasi ,niin koko asiayhteys muuttuu täysin toisenlaiseksi, kuin mitä on alkuperäisessä yhteydessä.
Se on ollut tietysti tarkoituskin, ei ole siitä epäselvyyttä !
Tää on nyt taas tyyppiesimerkki tämän palstan aktiivien tyylistä ja tempuista.
Otetaan sopiva pätkä jostain jutusta, saksitaan se sopivasti, tarkoitushakuisasti ja ei muuta kuin metelillä pukataan tänne " kauhisteltavaksi".
Ties, jos vaikka saataisiin taas yksi ihminen vaikka harhautettuakin näil tempuilla.. - etsivä-xx
harhautuspeliä kirjoitti:
asiayhteys.
Noin kuin olet lainannut avauksessasi ,niin koko asiayhteys muuttuu täysin toisenlaiseksi, kuin mitä on alkuperäisessä yhteydessä.
Se on ollut tietysti tarkoituskin, ei ole siitä epäselvyyttä !
Tää on nyt taas tyyppiesimerkki tämän palstan aktiivien tyylistä ja tempuista.
Otetaan sopiva pätkä jostain jutusta, saksitaan se sopivasti, tarkoitushakuisasti ja ei muuta kuin metelillä pukataan tänne " kauhisteltavaksi".
Ties, jos vaikka saataisiin taas yksi ihminen vaikka harhautettuakin näil tempuilla..Koko juttu eli O.M:n vastaus on liian pitkä tänne koko seurakunta-ketjusta puhumattakaan.
Tyly toteamus se on Moppilaisista alkuperäisessäkin paikassa.
Erottelee viljan jo ennen kuin ollut lupa Raamatun mukaan. Siinä puidessa sattuu vahinkoja, joita ei saa sattua eli että tuhotaan rikkaruohojen lisäksi muutama hyväkin siemen. Ei Jeesus turhaan kerro vertauksia.
Vehnä ja rikkavilja
24 Jeesus esitti heille toisen vertauksen taivasten valtakunnasta: "Mies kylvi peltoonsa hyvää siementä.
25 Mutta kun kaikki nukkuivat, hänen vihamiehensä tuli, kylvi vehnän sekaan rikkaviljaa ja meni pois.
26 Kun vilja nousi oraalle ja alkoi tehdä tähkää, rikkaviljakin tuli näkyviin.
27 Työmiehet menivät silloin isäntänsä luo ja sanoivat hänelle: 'Herra, etkö sinä kylvänyt peltoosi hyvää siementä? Mistä siihen on tullut rikkaviljaa?'
28 Isäntä sanoi heille: 'Se on vihamieheni työtä.' Miehet kysyivät silloin häneltä: 'Tahdotko, että menemme kitkemään sen pois?'
29 'En', hän vastasi, 'te voitte rikkaviljaa kootessanne nyhtää sen mukana vehnääkin.
30 Antakaa niiden kasvaa yhdessä elonkorjuuseen asti. Kun sen aika tulee, minä sanon korjuuväelle: Kootkaa ensin rikkavilja ja sitokaa se kimpuiksi, että se poltettaisiin. Mutta vehnä korjatkaa aittaani.'"
- Santa Klasu
Kun Vl-forumin nuoret vihaiset miehet pääsevät johtopaikoille, niin nykyisen johtoportaan vanhoja patuja muistellaan kaivaten.
- Mikä pysäyttäisi?
Näin lluultavasti on! Kotimaan blogiin kirjoitti viime talvena eräs vl teologian opiskelija. Kuulosti kovin voimaakkaasti fundamentalismmilta kun hän opetti.
- Testosteroni-uhoajat
Mikä pysäyttäisi? kirjoitti:
Näin lluultavasti on! Kotimaan blogiin kirjoitti viime talvena eräs vl teologian opiskelija. Kuulosti kovin voimaakkaasti fundamentalismmilta kun hän opetti.
Kuten T.N.
- 4+11
nämä OM:t Jani S:t, Weha ja Pakkulat lähetysmiehiksi Iraniin.
Taitais lähtee pää jo eka päivänä noilta vauhkoilta.- ysi ja kolmetoista
ovat eksyneet harhailtuaan liian pitkään ulkontopalstoilla. Ei oikeastaan ole mitään keinoa tuon palstataudin voittaiseksi. Voisivathan he yrittää vaikka seksipalstoilla - runkata ruudun sameaksi ja sitten palata uskontopalstoille kauhistelemaan, kuinka paha on seksikyllästeinen maailma.
No, me kaikki kuolemme. Raamatussa sanotaan niinkin, että kuolleet eivät tiedä mitään.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2522308- 1921694
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä481367Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501045- 41846
- 15827
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31810Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver23778Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25776Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647