.. ei sitten saa sitä. Kuulostanko kiittämättömältä, ahneelta kakaralta? Olen ysiluokkaa käyvä teinityttönen. Koko ikäni olen rakastanut huskyja, ja olen päättänyt joskus hankkia sellaisen (tai vaikka valjakollisen mokomia). Olen katsonut paljon niiden kuvia netistä, myös pentujen myynti-ilmoituksia, ja vain haaveillut sitten siitä tulevasta huskysta. Olen katsonut sadoittain kuvia suloisista huskynpennuista ja pystynyt silti malttamaan mieleni, ja odottamaan vaan oikeaa aikaa ja sitä oikeaa yksilöä.
Kuten varmaan jo arvasitte, se löytyi. Koskaan ennen mikään muu koira ei ole vaikuttanut muhun näin paljon... Se on täydellinen juuri minulle, ja sen nappisilmät tuntuvat kutsuvatn juuri minua, ja ja... Meneepä juu taas romanttiseksi. En osaa selittää, mutta kuitenkin, pointti on se, että tiedän että tuo on se koira, jota olen odottanut ja johon rakastuin korviani myöten, vaikka satojen muiden suloisten pentujen kohdalla olen malttanut mieleni.
En vaan voi tälle mitään. Äiti ei suostu kolmanteen koiraan. Ennestään on jo kaksi vanhaa urosta, ja kuulostan ehkä julmalta, mutta niistä ei ole mitään iloa minulle. Ovat asuneet koko ikänsä tuossa maatilalla vapaana juostessa, ei niistä saa lenkkikaveria kun eivät pysy hihnassa, ei niiden kanssa voi harrastaa mitään kun eivät tottele käskyjä, ei niiden kanssa voi leikkiäkään. Ihmiset ovat siis näiden vanhojen koirien tossun alla, eivät kunnioita eivätkä huomioi, paitsi silloin jos tulevat ärisemään nälkäisinä jos ruokakuppi sattuu olemaan tyhjä juuri silloin kun herroja hiukoo.
Onhan nuokin todella ihania otuksia, ainakin parempia kuin ei mitään, mutta olen ihminen joka haluaa koiran, jonka kanssa voi puuhata ja harrastaa! Huskyn voi opettaa vetämään valjakkoakin, ja onhan pennun kanssa puuhatessa tekemistäkin enemmän kuin vanhaa koiraa rapsutellessa. Ja kun huskypentu vanhenisi, olisihan siitä yhä paljon iloa lenkkikaverina, vetokoirana ja muutenkin, jos sen pentuna kouluttaisi (isäpuoli ei ollut kouluttanut koiria kun hänen luokseen maalle muutimme, ja nyt vanhat pierut ovatkin sitten tilan kuninkaita).
Äh. Olen kiittämätön, tiedän. En ole ihminen, joka haluaa nimenomaan huskyn, tai minkä tahansa muun. Haluan nimenomaan vain ja ainoastaan tuon yhden koiran. Se tuntuu niin omalta. Äiti ei tajua tätä. Väittää että otetaan uusi koira sitten kun nuo vanhemmat kuolevat (siinä voi mennä hyvinkin kymmenen vuotta enkä asu enää silloin kotona...) tai sitten opiskelun jälkeen isona otan oman koiran.
Se on ihan ERI asia. Se olisi vaan joku random koira joka on otettu paremman puutteessa. Se ei ole tuo, nimenomaan tuo yksi koira. Melkein itkettää jo nyt kun ajattelee että pian joku varaa sen ja sitten mulla ei ole enää koskaan mitään mahdollisuutta saada juuri tuota yhtä koiraa.
Syitä, miksi en voisi nyt koiraa ottaa, on moniakin.. Mm. vanhat urokset eivät välttämättä hyväksyisi uutta urospentua (tähän olisi olemassa ratkaisu), ei muka ole varaa (vanhempien tekosyitä kun ei haluta jotain, ja sitäpaitsi lupauduin jopa maksamaan omasta pussistani puolet 700e hintaisesta pennusta).. Väitetään ettei mun kannata ottaa nyt koiraa, koska menen kuitenkin ensivuonna opiskelemaan. Tietenkin ottaisin koiran mukaan! On niitäkin opiskelupaikkoja ja asuntoloita joihin saa ottaa lemmikin mukaan, ei asiassa ole ongelmaa, vaikka äitini yrittääkin sellaista kehittää.
Kuulostanko oikeasti hullulta tai muuten vain kauhealta kakaralta? En yleensä vaadi liikoja ja tajuan kyllä ensimmäisestä kiellosta jos jokin asia on mahdoton toteuttaa, mutta tuon huskynpennun suhteen.. Tuntuu vaan etten voi luovuttaa, kun sen nappisilmät kutsuu.
Kuten varmaan jo arvasitte, se löytyi. Koskaan ennen mikään muu koira ei ole vaikuttanut muhun näin paljon... Se on täydellinen juuri minulle, ja sen nappisilmät tuntuvat kutsuvatn juuri minua, ja ja... Meneepä juu taas romanttiseksi. En osaa selittää, mutta kuitenkin, pointti on se, että tiedän että tuo on se koira, jota olen odottanut ja johon rakastuin korviani myöten, vaikka satojen muiden suloisten pentujen kohdalla olen malttanut mieleni.
En vaan voi tälle mitään. Äiti ei suostu kolmanteen koiraan. Ennestään on jo kaksi vanhaa urosta, ja kuulostan ehkä julmalta, mutta niistä ei ole mitään iloa minulle. Ovat asuneet koko ikänsä tuossa maatilalla vapaana juostessa, ei niistä saa lenkkikaveria kun eivät pysy hihnassa, ei niiden kanssa voi harrastaa mitään kun eivät tottele käskyjä, ei niiden kanssa voi leikkiäkään. Ihmiset ovat siis näiden vanhojen koirien tossun alla, eivät kunnioita eivätkä huomioi, paitsi silloin jos tulevat ärisemään nälkäisinä jos ruokakuppi sattuu olemaan tyhjä juuri silloin kun herroja hiukoo.
Onhan nuokin todella ihania otuksia, ainakin parempia kuin ei mitään, mutta olen ihminen joka haluaa koiran, jonka kanssa voi puuhata ja harrastaa! Huskyn voi opettaa vetämään valjakkoakin, ja onhan pennun kanssa puuhatessa tekemistäkin enemmän kuin vanhaa koiraa rapsutellessa. Ja kun huskypentu vanhenisi, olisihan siitä yhä paljon iloa lenkkikaverina, vetokoirana ja muutenkin, jos sen pentuna kouluttaisi (isäpuoli ei ollut kouluttanut koiria kun hänen luokseen maalle muutimme, ja nyt vanhat pierut ovatkin sitten tilan kuninkaita).
Äh. Olen kiittämätön, tiedän. En ole ihminen, joka haluaa nimenomaan huskyn, tai minkä tahansa muun. Haluan nimenomaan vain ja ainoastaan tuon yhden koiran. Se tuntuu niin omalta. Äiti ei tajua tätä. Väittää että otetaan uusi koira sitten kun nuo vanhemmat kuolevat (siinä voi mennä hyvinkin kymmenen vuotta enkä asu enää silloin kotona...) tai sitten opiskelun jälkeen isona otan oman koiran.
Se on ihan ERI asia. Se olisi vaan joku random koira joka on otettu paremman puutteessa. Se ei ole tuo, nimenomaan tuo yksi koira. Melkein itkettää jo nyt kun ajattelee että pian joku varaa sen ja sitten mulla ei ole enää koskaan mitään mahdollisuutta saada juuri tuota yhtä koiraa.
Syitä, miksi en voisi nyt koiraa ottaa, on moniakin.. Mm. vanhat urokset eivät välttämättä hyväksyisi uutta urospentua (tähän olisi olemassa ratkaisu), ei muka ole varaa (vanhempien tekosyitä kun ei haluta jotain, ja sitäpaitsi lupauduin jopa maksamaan omasta pussistani puolet 700e hintaisesta pennusta).. Väitetään ettei mun kannata ottaa nyt koiraa, koska menen kuitenkin ensivuonna opiskelemaan. Tietenkin ottaisin koiran mukaan! On niitäkin opiskelupaikkoja ja asuntoloita joihin saa ottaa lemmikin mukaan, ei asiassa ole ongelmaa, vaikka äitini yrittääkin sellaista kehittää.
Kuulostanko oikeasti hullulta tai muuten vain kauhealta kakaralta? En yleensä vaadi liikoja ja tajuan kyllä ensimmäisestä kiellosta jos jokin asia on mahdoton toteuttaa, mutta tuon huskynpennun suhteen.. Tuntuu vaan etten voi luovuttaa, kun sen nappisilmät kutsuu.
Vastaukset 7
Vanhimmat
ootko löytänyt jostain myynti-ilmoituksesta pennun, mikä on just pakko saada, mut suosittelen vielä odottamaan, ei siihen täysi-ikäsyyteen ja omaan kämppään muuttamiseen nyt niin kauan oo. Varmasti löytyy sillonkin joku ihana pentu. Itse oon kohta 17-v tyttö ja omistan marsun sekä 2 koiraa. Kolmas koira on ollu haaveissa jo pitkään, mut ei on ei ja sen mukaa on mentävä. Itsekkin olen joskus haaveillut husky-tytöstä, muita koiravaihtoehtoja on tipsu ja griffon petit brabancon. Ties, vaikka joskus jonkun noista hankin. Myös fretti, kääpiösiili ja gerbiili ja mitä lie ollu haaveissa, mut niihin voin palata vasta, kun oma kämppä on. Suosittelen siis oottamaan, uskon, että tää husky-rakkaus on voimassa vielä sitten, kun muutat :)
Miten aiot huskyvaljakkoa pitää opiskelija-asuntolan yksiössä? Älä ota koiraa noin epävakaaseen tilanteeseen, kun kerran opiskelut ja kotoa muutto voivat olla edessä. Jos olet huskyihin perehtynyt, niin tiedät varmaan että ne tykkäävät lajikavereista ja tosiaan vetohommista. Ota koira sitten, kun pystyt sille varmasti ja kauaskantoisesti tarjoamaan sen, mitä koira tarvitsee. Niin, ja valjakkoharrastukseenkin saa rahaa menemään, jos tosissaan sitä meinaa tehdä.
Hmm, sanoisin että (vaikka tämä voi sinusta kuulostaa julmalta) olet ehkä hieman liian sokaistunut tuohon ihastukseesi vain yhteen ainoaan koiraan. Jos/kun tulevaisuudessa hankit itsellesi koiran, ei se tosiaankaan tule sinulle olemaan "vain joku random koira" jos sen ajatuksella otat. Eli kyllä vain tulevaisuudessa löydät todennäköisesti toisenkin pennun johon ihastut yhtä palavasti. Kärsivällisyys palkitaan sitten.
Sinuna kävisin ensin opiskelut loppuun ja vasta sitten hankkisin sen koiran. Olethan myös tutustunut kyseiseen rotuun tarpeeksi hyvin? Itse en kyseisen rodun edustajaa ahtaisi mihinkään pieneen yksiöön tms. Varmasti viihtyisi parhaiten läpi vuoden ulkotarhassa paksun turkkinsa ansiosta. Huomioithan myös että kyseinen rotu tarvitsee kunnon koulutuksen ja kurin, ettei pääse hyppimään omistajansa silmille. Tiedän että halutessaan kyseisen rodun edustaja kaataa kevyesti kumoon isokokoisenkin (lue yli 100kgja yli 180 cm) miehen,jos johtajuusasema ei oletäysin selkeä.
..olet vain ihastunut koiran ulkonäköön, sillä tuskin olet käynyt k.o. pentua edes katsomassa kun vanhempasi eivät uutta koiraa halua. Muutenkin vastuuntuntoiset kasvattajat antavat sopivat pennut sopiviin koteihin, ei vain käy että lyöt nipun eguja kouraan ja sanot haluavasi 6-päisestä pentueesta juuri tuon yhden ja ainoan, joka voi olla luonteeltaan sinulle täysin sopimaton (löytyy jo taipumuksia dominointiin ja pomotteluun ja huomaa että koira tarvitsee jämptin omistajan joka tietää mitä tekee). Oletko ollenkaan tutustunut huskyyn rotuna etkä pelkästään ihaillut ulkonäköä? Tiedätkö yhtään mitä odottaa k.o. rodun edustajalta ja mitä se tarvitsee?
Kirjoitit muutenkin että haluat koiran jonka kanssa voi harrastaa. Mitäs sitten harrastaisit? Tottakai yhdelläkin koiralla voi teettää valjakkoajoa, mutta husky on rotuna sen verran kova koulutettava, miellyttämishalua ei juurikaan löydy joten kaikki vaatii "normaalikoulutettavaan koiraan" verrattaen tuplasti tai triplasti enemmän työtä. Tämän vuoksi harvasta huskystä on esinmerkiksi agiin tai tokoon, tai eihän se koirasta ole kiinni vaan siitä että harvemmalla ihmisellä riittää jaksaminen sellaisen koiran kanssa jolla kerta kaikkiaan ei ole miellyttämishalua. Huskyt ovat myös aika itsenäisiä luonteeltaan. Pystykorvista löytyy niin monenlaisia rotuja että varmasti löytäisit jonkun itsellesi paremmin nimenomaan harrastukseen sopivan koiran.
voi harrastaa ja lenkkeillä! Ja pitäisi tehdä niin! Mikäli et pysty huolehtimaan vanhoista koiristanne, miten pystyisit huolehtimaan aktiivisesta ja riehakkaasta pennusta??? Ei koira ole mikään esine joka unohdetaan pihalle kun siitä tulee vanha! Ja koiran kuin koiran kanssa pitää lenkkeillä, oli se maalla vapaana pihassa tai ei. Kyllä vanhakin koira uusia temppuja oppii.
Ei missään tapauksessa koiraa teille, jos kerran vanhoihinkaan "ei kiinnitetä" huomiota!
juu on moni koira pilalle mennyt kun on vanhemmat antanu lapselle perix koiran otossa.ite sain teininä kultsinpennun kun ihastuin ulkonäköön ja siihenhän se meni että pentu pomotti minuu täysin,en pystyny sitä edes pihalla käyttämään kun eivät voimat riittäneet,puri ja tuhosi paikkoja.koira meni uuteen kotiin vuoden vanhana ja kärsi eroahdistuksesta yms koko lopun ikänsä.nyt hävettää ja onneksi viisastuin tapauksesta.uskon että se tuntuu pahalta kun ei koiraa vielä saa mutta järjen pitää voittaa tunteet,sentään koiran elämästä kyse!rotu kannattaa miettiä tarkkaan ja koirahan on sinulla jopa 15 vuotta eteenpäin.