Hei kaikki!
Usein näkee täällä tarinoita huonoista väleistä anopin ja miniän välillä. Mutta kerrankin näin päin: haluan kertoa teille miten ihana anoppi minulla on. Heti ensihetkestä lähtien tykättiin toisistamme tosi paljon ja mieheni kysyykin aina humoristisesti, että kumman kanssa muuten olet: mun vai anopin.
Kunnioitan ja arvostan häntä todella paljon ja myös osoitan sen: teen ruokaa, autan, vien lääkäriin ja myös teitittelen koska niin kotona opetettiin. On joskus sanonut, että sinutella saa, mutta kuitenkin tykkää hyvää kun on kaunis käytös. Ei pahaa sanaa sanota toisitamme ja minulla on syvä luottamus häneen. Poikansa kanssa menee oikein hyvin, mutta jos on pojalla sanomista niin anoppi puolustaa aina minua - tätä hieman ihmettelen. Mutta kai se on diplomatiaa. Hänen poikaansa en kuitenkaan moiti enkä hauku - kehun kun hyvä mies on.
Anopin sairastuessa itkin hänen nähdensa kun tuntui niin pahalta ja hän ymmärsi sen hyvin ja jopa sanoi että hyvä kun voin purkaa tuskaani hänelle vaikka hänhän se oli siinä sairas - en minä! Sanoinkin miehelleni kerran ostaessani kukkia anopille, että äitisi on suuri nainen!
Myöhemmin hän kysyi minulta, että uskoinko että hän selviäisi sairaudestaan. Sanoin miten ajattelinkin, että olin täysin varma että hän selviää - on niin vahva.
Tykkään siitä että hän on "lauman ykkönen" ja napakan hellällä kädellä osaa antaa neuvoja ja usein niitä häneltä pyydänkin. Hän on kuin oma äiti minulle. Mieheni tykkkää tästä ja heillä on myös läheiset välit vaikka riitelevätkin toisinaan kun ovat voimakasluonteisia molemmat.
RAskausaikona anoppi on ollut myös ihana. RAskausaikanani hän aina kysyi vointiani ja kyläilyn yhteydessä sanoi että minun tulisi levätä ja hän voi hoitaa lapsia sen aikaa!!! Kyllä oli kohteliasta ja ystävällistä! Tuntui tosi hyvältä vaikkei mitään raskausajan vaivoja ollutkaan missään vaiheessa.
Onneksi anoppi antaa minunkin laittaa tämän joulun ruokia, en kehtaa mennä valmiiseen pöytään.
Näin siis voi todellakin olla ja onnellisia ollaan kaikki, että näin hyvin asiat ovat. Elämä on lyhyt, ei luoda riitaa tyhjänpäiväisistä asioista!
Usein näkee täällä tarinoita huonoista väleistä anopin ja miniän välillä. Mutta kerrankin näin päin: haluan kertoa teille miten ihana anoppi minulla on. Heti ensihetkestä lähtien tykättiin toisistamme tosi paljon ja mieheni kysyykin aina humoristisesti, että kumman kanssa muuten olet: mun vai anopin.
Kunnioitan ja arvostan häntä todella paljon ja myös osoitan sen: teen ruokaa, autan, vien lääkäriin ja myös teitittelen koska niin kotona opetettiin. On joskus sanonut, että sinutella saa, mutta kuitenkin tykkää hyvää kun on kaunis käytös. Ei pahaa sanaa sanota toisitamme ja minulla on syvä luottamus häneen. Poikansa kanssa menee oikein hyvin, mutta jos on pojalla sanomista niin anoppi puolustaa aina minua - tätä hieman ihmettelen. Mutta kai se on diplomatiaa. Hänen poikaansa en kuitenkaan moiti enkä hauku - kehun kun hyvä mies on.
Anopin sairastuessa itkin hänen nähdensa kun tuntui niin pahalta ja hän ymmärsi sen hyvin ja jopa sanoi että hyvä kun voin purkaa tuskaani hänelle vaikka hänhän se oli siinä sairas - en minä! Sanoinkin miehelleni kerran ostaessani kukkia anopille, että äitisi on suuri nainen!
Myöhemmin hän kysyi minulta, että uskoinko että hän selviäisi sairaudestaan. Sanoin miten ajattelinkin, että olin täysin varma että hän selviää - on niin vahva.
Tykkään siitä että hän on "lauman ykkönen" ja napakan hellällä kädellä osaa antaa neuvoja ja usein niitä häneltä pyydänkin. Hän on kuin oma äiti minulle. Mieheni tykkkää tästä ja heillä on myös läheiset välit vaikka riitelevätkin toisinaan kun ovat voimakasluonteisia molemmat.
RAskausaikona anoppi on ollut myös ihana. RAskausaikanani hän aina kysyi vointiani ja kyläilyn yhteydessä sanoi että minun tulisi levätä ja hän voi hoitaa lapsia sen aikaa!!! Kyllä oli kohteliasta ja ystävällistä! Tuntui tosi hyvältä vaikkei mitään raskausajan vaivoja ollutkaan missään vaiheessa.
Onneksi anoppi antaa minunkin laittaa tämän joulun ruokia, en kehtaa mennä valmiiseen pöytään.
Näin siis voi todellakin olla ja onnellisia ollaan kaikki, että näin hyvin asiat ovat. Elämä on lyhyt, ei luoda riitaa tyhjänpäiväisistä asioista!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vai vielä teititteletkin anoppia. Noo-o, jos se sinua ja anoppia ilahduttaa, mutta aika koomiselta tuo tarina kokonaiseltaan tuntuu - haavekuvistako kirjoitit? Voi miniällä ja anopilla olla hyvät välit ilman lällyjä siirappijuttujakin.
..minäkin tosiaan luulin, että meillä anopin kanssa on hyvät välit ja mitä kauemman tunnettiin, pikkuhiljaa alkoi lähentymään. Anoppi vaan on tainnut olla toista mieltä koko ajan, ainakin sitä nykyinen käytös osoittaa.. Minä siis tuo Marika M joka alempana kirjoittaa. Mutta en tosiaan väitä, että asiat sinulla olisi näin..
Hauskaa joulua..
Ei ihan yhtä hyvä ja läheinen kuin Sinulla, mutta hyvä kuitenkin. Koskaan ei ole pahaa sanaa minusta/minulle sanonut, ei edes silloin kun olen poikaansa kritisoinut. Anoppi on tervetullut koska vaan. Ja vaikka lapseni on hänen ainoa lapsen lapsensa, ei ristiriitoja ole lainkaan synytnyt. Ja avoiliittoa on takana jo 16 vuotta.