Syyllisyydentunto

Toivoin melko pitkään tulevani raskaaksi sitten joskus, mutta sattui kuitenkin "vahinko" ja olen raskaana. Itseäni vaivaa kuitenkin aivan mieletön syyllisyydentunto ja ahdistus asian tiimoilta, vaikka monilla voi olla asiat vieläkin huonommin. Oletin kuitenkin järkkääväni kaikki perusasiat kuntoon ja miettimään mahdollista raskaaksi hankkiutumista vasta sen jälkeen. Emme ole mieheni kanssa vielä naimisissa ja välillä tuntuu siltä, että suhteemme saattaisi yllättäen kaatuakin, sillä meillä on uskomattoman usein pientä riidantapaista ym. Suhteemme jatkumiseksi tulisi joka tapauksessa kyseeseen ulkomaille muutto, sillä hänellä on hyvä työpaikka kotimaassaan. Tutkintonikaan ei ole vielä valmis, vaikka olenkin jo yli kolmenkymmenen. Minulla on myös vakituinen työpaikka, mutta itseäni hävettää suunnattomasti mennä kertomaan raskaudesta ja siitä, että jäisinkin äitiyslomalle ja firma saisi kustantaa sitä "pahamaineista" firman maksamaa ansiosidonnaista äitiyspäivärahaa tms. Tunnen itseni luuseriksi ja firman kannalta huijariksi, sillä hehän tarvitsevat tehokkaan työntekijän eikä mitään lusmuilijaa, jonka kuluja täytyy kustantaa. Pahimmassa tapauksessa voi tulla tietenkin vielä YT-neuvottelut ensi vuonna, jolloin saan vielä potkut. :( Kaiken huipuksi aloin miettiä sitäkin, miten nyt en pääse enää ikinä "bilettämään" jne. - huvittavaa kyllä, sillä sinkkuaikoinani en bilettänyt kuin ehkä noin pari kertaa vuodessa. Tekisi mieli tehdä abortti, vaikka oikeasti olen kevein perustein tehtyjä abortteja vastaan. Toisaalta haaveilin omasta lapsesta vuosikaudet ja nyt se toive siis toteutuisi. Mitä teen?
9317
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Oliko tämä viesti vitsi? Olihan tämä vitsi?

Äänestä
  • Toivon todella. "Tekis mieli tehdä abortti." Ei kai kenenkään tee mieli tehdä sitä? Joskus se vain on äidin hyvinvoinnin kannalta välttämätöntä.

    Äänestä

Läheskään kaikki työpaikat eivät maksa palkkaa äitiysloman ajalta. Ne jotka maksavat, maksavat yleensä täyden palkan vain kolmelta kuukaudelta ja sitten eivät mitään. Ne myös saavat osan kelalta takaisin, joten eipä ole kovin kummoinen kustannut firmalle...

Minä ärsyynnyn kovasti tuosta, kun joku väittää tulleensa raskaaksi vahingossa. Jokainen normaaliälyinen täysi-ikäinen suomalainen tietää, että seksiä harrastamalla voi tulla raskaaksi, jos ei ole huolehtinut ehkäisystä. Sinä olet ilmeisestikin jättänyt tahallasi ehkäisyn pois, joten etköhän sitten ole valmis ratkomaan lapsen tulon aiheuttamat käytännön ongelmatkin...

Äänestä
  • Kuule kyllä raskaaksi voi tulla ehkäisystä huolimatta. Suurin osa ehkäisyvälineistä ei anna 100% varmuutta, ikävä kyllä.
    Mä kyllä ymmärrän alkuperäisen ajatukset. Lapsi mullistaa niin paljon. Elämä totaallisesti muuttuu. Ite odotan toista lasta ja tunteet käy ihan vuoristorataa. Ja lapsi on todella toivottu.

    Äänestä

Älä huoli! Raskaaksi tuleminen on aina iso juttu - oli se sitten ihan vahinko tai täysin harkittua. Elimistössäsi on varsinainen hormonimyllerrys käynnissä, joka ei ainakaan helpota asioiden järkiperäistä ajattelua.

Ihan ekaksi: älä ajattele työnantajaasi tai firman suhtautumista ylipäänsä. Työ on työtä - vatasassai on uusi elämä. Jos menettäisit työpaikkasi niin varmasti saat uuden myöhemmin. Ja sitäpaitsi raskaana/mammalomalla olevia on aika hankala potkia pois. Firma saa kyllä Kelalta korvausta äitiyspäivärahastasi, jota se ei tosiaan kuitenkaan maksa kuin max sen 3kk. Olen joskus ajatellut kanssaasi samoin, mutta voin luvata että äidiksi tuleminen muuttaa noita ajatuksia ja saa firman tuntumaan kovin toissijaiselta.

Jos suhde miehesi kanssa kariutuu niin pärjäät kyllä yksinkin - kuten kirjoitit et ole ihan nuori enää ja sinulla on kuitenkin järki päässä.

Bilettämään ehdit vielä monta kertaa. Alkuun ajatus 9 kk:n raskausajasta saattaa tuntua lohduttoman pitkältä, mutta kun masu alkaa kasvaa niin äkkiä se menee. Usko pois.

Kirjoituksessasi oli paljon, paljon samaa kuin mitä itse mietin aikanaan kun esikoistani aloin odottaa. Nyt meille on tulossa jo toinen vauva ja olen asiasta hyvin, hyvin onnellinen : )

Äänestä

Ja jos tekisit abortin, siitä se katuminen vasta alkaisikin........

Äänestä

totaalisen provolta!!

Äänestä

13 vuotias siis olet?
En minäkään haluasi olla lapsesi tai miehesi ja uskon oikein hyvin, että riitoja tulee. Ja ymmärrän senkin oikein hyvin, että et vielä yli 30 ole saanut opintojasi suoritettua.
Paljon onnea valitsemallasi tiellä!

Äänestä

30-vuotiaalta ihmiseltä. Ymmärrän toki, että sinullekin kuten varmasti monelle raskaus ja sen myötä tulevat uudet haasteet ovat joskus hankalia käsitellä. Ja tuo, kun sanot että pelkäät työpaikkasi puolesta. Kannattaisi varmaan laittaa asiat tuossa vaiheessa jo tärkeysjärjestykseen, vauva vaikö työpaikka. Tietysti työpaikka on rahanlähde, jota tarvitaan perheen yhteisten tarpeiden ylläpitämiseen, mutta toivottavasti tajusit pointtini.
Ja tuo biletys? Etkö ole tuohon ikään asti kerennyt vielä tarpeeksi alkoholia maistella? Sanonpa vaan, että olen itse sinua jonkin verran nuorempi, mutta elämänarvoni ovat hieman eri luokkaa. Pistän tulevan lapseni etusijalle KAIKESSA, ja todellakin tarkoitan sitä. Suosittelisin samaa..

Ja abortista, siinä on pelissä koko sinun tulevaisuutesi. Tällä tarkoitan, että tulet vielä joku päivä päätöstäsi melko varmasti katumaan, varsinkin kun olet jo miettinyt että haluat perheen kunhan aika on oikea. Mutta onko sille "oikeaa aikaa" koskaan löydettävissä, sitä tuskin kukaan tietää. Mieti kuitenkin vielä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Angstinen Anjuska kirjoitti:

Toivoin melko pitkään tulevani raskaaksi sitten joskus, mutta sattui kuitenkin "vahinko" ja olen raskaana. Itseäni vaivaa kuitenkin aivan mieletön syyllisyydentunto ja ahdistus asian tiimoilta, vaikka monilla voi olla asiat vieläkin huonommin. Oletin kuitenkin järkkääväni kaikki perusasiat kuntoon ja miettimään mahdollista raskaaksi hankkiutumista vasta sen jälkeen. Emme ole mieheni kanssa vielä naimisissa ja välillä tuntuu siltä, että suhteemme saattaisi yllättäen kaatuakin, sillä meillä on uskomattoman usein pientä riidantapaista ym. Suhteemme jatkumiseksi tulisi joka tapauksessa kyseeseen ulkomaille muutto, sillä hänellä on hyvä työpaikka kotimaassaan. Tutkintonikaan ei ole vielä valmis, vaikka olenkin jo yli kolmenkymmenen. Minulla on myös vakituinen työpaikka, mutta itseäni hävettää suunnattomasti mennä kertomaan raskaudesta ja siitä, että jäisinkin äitiyslomalle ja firma saisi kustantaa sitä "pahamaineista" firman maksamaa ansiosidonnaista äitiyspäivärahaa tms. Tunnen itseni luuseriksi ja firman kannalta huijariksi, sillä hehän tarvitsevat tehokkaan työntekijän eikä mitään lusmuilijaa, jonka kuluja täytyy kustantaa. Pahimmassa tapauksessa voi tulla tietenkin vielä YT-neuvottelut ensi vuonna, jolloin saan vielä potkut. :( Kaiken huipuksi aloin miettiä sitäkin, miten nyt en pääse enää ikinä "bilettämään" jne. - huvittavaa kyllä, sillä sinkkuaikoinani en bilettänyt kuin ehkä noin pari kertaa vuodessa. Tekisi mieli tehdä abortti, vaikka oikeasti olen kevein perustein tehtyjä abortteja vastaan. Toisaalta haaveilin omasta lapsesta vuosikaudet ja nyt se toive siis toteutuisi. Mitä teen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu